Koripallo.com

Eteläinen II-divari

Viestejä
421
Vs: Eteläinen II-divari

Kaspalakit-Homppeli Akatemia 77-72 (43-37)

Lähtöaskeleet: Muutaman viikon takaisessa harjoitusottelussa Kelo vei Hukkia viimeisen jakson kolmossumalla ja kovalla vauhdilla lukemin 75-67.
Ottelun erikoisuus tapahtui jo ennen ottelua, kun salissa pelanneiden B-tyttöjen matsin jäljiltä penkkejä siivottiin pois ennen kaupungin edustusjoukkueen peliä. Jäljelle jätetyt noin 25 penkkiä täyttyivät kuitenkin ääriään myöten täyteen ja tauolla näkyi jopa (vantaalaisia?) junnuja heittelemässä koreihin! Orastavaa koriskultturia, täh?

Matsi: Kaspalakit aloittivat ottelun poikkeuksellisesti pallosta huolta pitäen ja sitä jopa kierrättäen. Puolustuksessa Nikitinille tehdyt screenit vaihdeltiin varsin kelvollisesti. Kaaren takaa löytyi kuitenkin poikkeuksetta joku ylläri-pylläri junnu nimeltään Sulonen, jonka käsistä lähti ensimmäisellä jaksolla 11 pistettä. Kertakaikkisen kova epeli heittämään. Korin läheisyydessä Zeta möyrysi ja puuskutti, mutta Wessmanin kanssa vääntö päättyi lopulta ratkaisemattomaan. Muutoin Homppelit olivat yllättävänkin tasapaksu ryhmä.

Ottelu eteni viimeiset 30 minuuttia Kaspalakkien hienoisessa johtoasemassa ollen suurimmillaan 13 pinnaa. Viimeisillä minuuteilla ero kävi 5 pinnassa, mutta mitään todellista voitonsaumaa ei vieraille tänään tarjottu – etenkin kun kotijoukkue naputteli viimeisten minuuttien vaparit kelpo prosenteilla ja Nikitin oli aivan puhki.

Kaspalakkien osalta parasta oli, että viime kevään tapaan joukkuesta on vaikea nostaa ketään ylitse muiden. Ansas haki riistoja ahneesti, Sell surffaili vauhdikkaasti ympäri kenttää ja Wessmankin onnistui viimeisellä vitosella lopulta koriin. Pistoli Virtanen löysi hurjan flow’n ja näyttäen junnuille varjoaan nopeampaa hyppyheittoaan. MVP-pysti menee kuitenkin Tuunaselle, joka johti peliä mallikkaasti, jakoi namupasseja ja puolustikin mallikkaasti.

Hukat: Tuunanen (MVP) 7, Virtanen 16, Sell 13, Aarnio 5, Ansas 11, Wessman 9, Riihimäki 2, van andringa -, Kirjavainen 5, Vuorinen 9.
Kelo: Nikitin 8, Tarjanne 5, Kasko -, Zitting, 15, Koivisto 2, Wuorenjuuri 10, Ventoniemi 1, Sulonen (MVP) 29 *, Koivisto –

Entä sitten?: Kelon osalta pätee edelleen kahden viikon takainen kommentti ” Homppeleiden pelikuri ja heittotaito on tulevalla kaudella hyvissä kantimissa. Joukkue juossee keskikastin porukoilta jalat alta ja häviää kärkipään porukoille varsinkin vierasotteluissa painipuolella. Zetan ja Nikitinin ollessa poissa rosterista joukkueen ratkaisijat ovat harvassa.
Hukkien osalta on hienoa huomata, että huonot harjoitusottelut ja vetelät treenit eivät tarkoita sitä, etteikö joukkueella olisi sarjaotteluissa tsemppi ja pössis kohdillaan.
M2D-savotta jatkuu jo torstaina, kun Keravalla pelataan ”el Classico”. Kypärät päähän ja turvavyöt kiinni, kohta taas rymistellään.
* Kelo voisi hankkia Saloselle ihan oman numeroidun paidan –pistemäärissä voi olla klappia Koiviston kanssa.
 

magnifico

Vs: Eteläinen II-divari

Mainio rapsa Hissi, taattua laatua taas kerran. Mistä muuten tämä nimitys "El Classico" PuHun ja Keravan väliselle kohtaamiselle?

Eikö Helsinki eli "Stadi" ole lähempänä Vantaata, niin maantieteellisesti kuin henkisestikin?
 
Viestejä
240
Vs: Eteläinen II-divari

hissi sanoi:
* Kelo voisi hankkia Saloselle ihan oman numeroidun paidan –pistemäärissä voi olla klappia Koiviston kanssa.

Saloselle hankitaan oma numeroitu paita heti, kun liittyy joukkueeseen. Siihen asti mennään niillä mitä on.
 

T.O.F.T.S.

Vs: Eteläinen II-divari

magnifico sanoi:
Mainio rapsa Hissi, taattua laatua taas kerran. Mistä muuten tämä nimitys "El Classico" PuHun ja Keravan väliselle kohtaamiselle?

Eikö Helsinki eli "Stadi" ole lähempänä Vantaata, niin maantieteellisesti kuin henkisestikin?

Nimityksen oikeutusta haetaan varmaan alkaen jo kaukaa juniorivuosilta, jolloin moni polliisi palloili hukkien ja sittemmin RU:n riveissä. Keravalaiset ovat olleet aina keravalaisia. Kyynärpäät ovat kollisseet ja taklauksia on jaeltu tuttavallisesti yli 20 vuotta. Yhteinen historia sai huipennuksensa viime keväänä, kun Ansas kolisteli peleissä ihan keravan väreissä. Torstaina ovat taas tunteet pinnassa.
 
Viestejä
294
Vs: Eteläinen II-divari

KaU - PUS-Basket puoliaikatilanteessa 57-30! Kimmo Tolvanen 4/6 kolmoset ja 14 pistettä. Syrjälä myös 14p ja vieraiden Jouko Heiskanen 16 pistettä. KaU kolmoset 66.7% ja PUS 50%.
 
Viestejä
294
Vs: Eteläinen II-divari

KaU voitti PUS-Basketin lukemin 92-62! Raporttia ja statseja kohta.

Raportti ja statsit täällä. Videota toivottavasti huomenna.

Kaikki statsit raportin lopussa olevan linkin takana.
 
Viestejä
294
Vs: Eteläinen II-divari

Noniin nyt on otteluvideokin julkaistu. Äänessä vikaa, mutta ei se matsia pilaa. :)

*KLIK*
 
Viestejä
7 403
Vs: Eteläinen II-divari

Eteläisen kakkosdivarin "Power Ranking" (vko 1)

1.
kau.png
KaU
(+11.48)
(2-0)WW
[td]
Karkkilalaiset ovat toistaiseksi olleet täysin pysäyttämättömiä hyökkäyspäässä tehden 98 pistettä Kusikaaressa ja 92 pistettä Teekkareita vastaan Karkkilassa.
[quote author="Sarjataulukonjumala Tabulus"]Jos Namupojat tekevät yli 90 pistettä jokaisessa ottelussaan, joukkueella on melko hyvät saumat nousta M1DB:hen. (Lausutaan: "ämyksdeebee" tai vaihtoehtoisesti "emvandiibii".[/quote]
[/td]


[tr][td]2.[/td][td]
jks.jpg
[/td][td]
JKS
(+6.83)
[/td][td](1-0)[/td][td]W[/td][td]
JK S:n junioreiden urheilullisuus ja kova juoksukunto olivat liikaa Mutsille. Pelaajista loistivat Luukas Tukiainen, Henry Ylätyppö ja Pietu Drockila, jotka olivat liian hyviä Mutsin pideltäviksi ja... tuota... niin... eihän tämä nyt mene kenellekään oikeasti läpi...
[quote author="Ranking-Raija"]
Pierre Jallow taikoi 25 pistettä ja vei joukkueensa voittoon vieraissa.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]3.[/td][td]
kori80.jpg
[/td][td]
Keravan Energia Team
(+3.83)
[/td][td](1-0)[/td][td]W[/td][td]
Eteläisen Alueen koripallo-entusiastit iloitsivat joukolla, kun Mitch Iverson sai vihdoin rikottua suomalaisten koripallovalmentajien salaisen liittouman, jolla ulkomaiset valmentajat pidetään poissa varteenotettavilta valmentajan palleilta.
[quote author="hamahakkimies"]Kahdeksan pisteen voitto viisimiehisestä WB/Pantterit-joukkueesta on kyllä sellainen voimanosoitus, että tuolle valmentajaturistille olisi pitänyt avata Koris-Liigan portit jo vuosia sitten.[/quote]
[quote author="Ranking-Raija"]
Varteenottavista valmentajista puheen ollen: onko kukaan nähnyt Zilua?
[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]4.[/td][td]
fcpasse.jpeg
[/td][td]
FC Passe
(+2.30)
[/td][td](1-0)[/td][td]W[/td][td]
Ketomaa sulloi EBT:n pertsaan henkilökohtaisen "jotain kolkyt" ja M2D-veteraanit murskasivat Shitholen kotitaian heti alkuunsa.
[quote author="Sami Ketomaa"]Rehellisesti sanottuna rupesi v!t*ttamaan se "Ruohometsän kansa"-lempinimi.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]5.[/td][td]
puhu.jpeg
[/td][td]
PuHu
(+0.15)
[/td][td](1-0)[/td][td]W[/td][td]
KasPa-lakit jakoivat pisteet tasaisesti ja pitivät huolta pallosta voittaen Kelohongan ekassa pelissään.
[quote author="Ranking-Raija"]Suurin yllätys tässä ottelussa oli siinä, ettei Jansas ollut MVP.

Mmmm... Jansas.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]6.[/td][td]
honka.jpeg
[/td][td]
Kelohonka
(-0.15)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Teemu "Salonen" Sulonen teki 29 omaa ja Koiviston pistettä, mutta lupaavan juniorin loisto-otteista huolimatta vanhemmat Homot eivät pystyneet hoitamaan omaa osuuttaan ja joukkue hävisi Pussihukille.
[/td][/tr]

[tr][td]7.[/td][td]
EBT.jpg
[/td][td]
EBT
(-2.30)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Pelillisesti EBT ei ihan vielä pärjännyt M2D-tasolla, mutta raportoinnin ja muun tiedottamisen osalta joukkue tuntuu selviytyvän jopa erinomaisesti.
[quote author="hamahakkimies"]Erityismaininta joukkueen kotisivuilla olevista linkeistä kp.comin otteluraportteihin. Loistava takaisinkytkentä![/quote]
Pelisuoritukset seuraavat varmasti perässä -- Suotamon ja Dominguesin takoessa taululle tuplatuplia.
[/td][/tr]

[tr][td]8.[/td][td]
pub.jpg
[/td][td]
Punaportin Blues
(-2.35)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Tappio Karkkilalle (ilman Utriota ja Teivaanmäkeä) ei ole katastrofi vaan pikemminkin odotettu lopputulema.
[quote author="hamahakkimies"]
Hämeenlinnalaisilla on edessään mielenkiintoinen kausi, sillä pelaaja-valmentaja Timo Turunen ja pelaaja-ongelmatapaus Rudolf Mua ottavat yhteen viimeistään kolmannella peliviikolla.
[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]9.[/td][td]
pus.jpg
[/td][td]
PUS-Basket
(-2.59)
[/td][td](1-1)[/td][td]WL[/td][td]
Teekkarit olivat melko huonoja kaudenavauksessaan, mutta tällä kertaa se riitti kahdeksan pisteen vierasvoittoon. Tokassa ottelussa joukkueen pelin taso taisi pysyä samana, mikä tiesi sellaista "jotain kolkyt"-vierastappiota.
[quote author="Ranking-Raija"]Didier Simao oli erittäin mielenkiintoinen lisäys joukkueen kokoonpanoon: sellainen tulinen ja temperamenttinen lämmittelypelaaja.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]10.[/td][td]
wb.jpg
[/td][td]
WB/Pantterit
(+3.83)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Uskomattomien synergia-etujen sijasta WB/Pantterit-yhteistyön kirkkain helmi vaikutti ainakin kaudenavauksessaan perineen enemmän sitä M3D-Pantteria ja vähän vähemmän sitä M2D-mestari-Warttia.
[quote author="hamahakkimies"]Koripallon säännöistä löytyi nyt kyllä selkeä epäkohta: ottelun aloittamiseen pitäisi riittää (nykyisin vaaditun viiden pelaajan sijasta) myös yhdistelmä "kolme plus Hassinen". Ellei yksi niistä kolmesta ole ihan tosi-tosi pieni.[/quote]
Joku voisi tietysti kysyä, mitä h*lv*tin järkeä on pelata M2D:tä sarjasta pudonneilla Panttereiden pelaajilla, kun samaan aikaan Hänninen, Rousku ja mahdollisesti jopa Forsströmit pelaavat sarjatasoa alempana.
[/td][/tr]

[tr][td]11.[/td][td]
topo.jpeg
[/td][td]
KaHe
(-6.54)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Herrat avasivat jälleen kerran kauden Maailman Surkeimmalle Pelillä. Viime kaudella PuHu oli kuitenkin kaudenavauksessa vielä huonompi ja Maailman Surkein Peli riitti tuolloin voittoon. Tänä vuonna voitto ei ollut edes lähellä Teekkareita vastaan.
[quote author="Ranking-Raija"]Viime kaudella PuHu paransi peliään heikosta kaudenavauksesta ja oli kauden päättyessä Sarjojen Sarjan Kuumin Joukkue.

Mmmm... Jansas.

KaHe ei ole PuHu, sillä kenelläkään Herroista ole samanlaisia pakaroita kuin Jansaksella. (Enkelipeppu-Airas on kyllä aikamoinen namupala.)[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]12.[/td][td]
hnmky.jpeg
[/td][td]
UJ Äiti
(-6.83)
[/td][td](0-1)[/td][td]L[/td][td]
Nimilistan perusteella Mutsi olisi signannut kesällä ainakin Teemu Siitosen, joka on varmastikin mielenkiintoinen lisä "Raami ja joku muu"-tyyliseen etukenttään. Tästä huolimatta karkea tappio omassa keittiössä heittää Mutsin rankingin viimeiseksi.
[quote author="Hra Kalman"]
Lauantaina Äidillä on hyvä mahdollisuus nostaa osakkeitaan, kun joukkue tekee tupatarkastuksen Munkkiniemen Aikamiespoikien poikamiesboksiin.
[/quote]
[/td][/tr]




Nousussa: JK S, FC Passe

Laskussa: WB/Pantterit, KaHe

powerranking01.png

kalmanrating01.png

[quote author="Hra Kalman"]Huomatkaa Kalman-ratingeihin sisältyvät jo kohdanneiden joukkueiden voima-arvioiden korrelaatiot! Herrojen rating oli vielä avautappion jälkeen "ihan kohtuullinen", mutta Teekkareiden murskatappio Karkkilassa syöksi KaHen miltei jonon viimeiseksi. Näin homman juuri tuleekin toimia.[/quote]
 
Viestejä
240
Vs: Eteläinen II-divari

Kiitos hienosta power rankingista. Onpa jälleen tällekin syksylle syy elää keskiviikosta keskiviikkoon.

Yksi asia jäi mietityttämään. Onko ranking komitea huomioinut Keravan sijoituksessa Keravan vahvaa panostusta M2D sarjamääräyksistä kiinni pitämiseen ja muutenkin ammattimaiseen toimintaan? Tästä hyvänä osoituksena otteluraportin rivien väliin piilotettu uhkaus WB:n sarjasta sulkemisella ja esim. Killan koulun vaihtopenkkien millintarkka sijoittelu. Kerava ojentaa M2D:tä kuin Lipponen eduskuntaa ja mielestäni tällainen kuria ja järjestystä edistävä toiminta tulisi jotenkin huomioida.
 

Nulleee

Vs: Eteläinen II-divari

Täysin tarpeetonta pullistelua Keravalta. Näköjään Fritze ja muut Panttereiden pelaajat toivat mukanaan viime kaudelta tutun kulttuurin Warttiin.
Kiitos Power-rankingista jälleen kerran.
 

jepujepu

Vs: Eteläinen II-divari

Nulleee sanoi:
Täysin tarpeetonta pullistelua Keravalta. Näköjään Fritze ja muut Panttereiden pelaajat toivat mukanaan viime kaudelta tutun kulttuurin Warttiin.
Kiitos Power-rankingista jälleen kerran.
En tiedä pullistelusta, harkkamatsi Warriorsia(4d) päätyi ansaittuun tappioon
 

Rapottikehiin

Vs: Eteläinen II-divari

jepujepu sanoi:
En tiedä pullistelusta, harkkamatsi Warriorsia(4d) päätyi ansaittuun tappioon


Siitähän kaikki haluaa kuulla sitten tarinaa.
 
Viestejä
283
Vs: Eteläinen II-divari

Sorsa sanoi:
Kiitos hienosta power rankingista. Onpa jälleen tällekin syksylle syy elää keskiviikosta keskiviikkoon.

Yksi asia jäi mietityttämään. Onko ranking komitea huomioinut Keravan sijoituksessa Keravan vahvaa panostusta M2D sarjamääräyksistä kiinni pitämiseen ja muutenkin ammattimaiseen toimintaan? Tästä hyvänä osoituksena otteluraportin rivien väliin piilotettu uhkaus WB:n sarjasta sulkemisella ja esim. Killan koulun vaihtopenkkien millintarkka sijoittelu. Kerava ojentaa M2D:tä kuin Lipponen eduskuntaa ja mielestäni tällainen kuria ja järjestystä edistävä toiminta tulisi jotenkin huomioida.

Vuosaaressa tuomarit ilmoittivat, että ottelu katsotaan WB:n luovuttamaksi, jos viittä pelaajaa ei saada kasaan 15 min alkuperäisen alkamisajan jälkeen. M2D-sarjamääräyksissä yhdestäkin luovutuksesta suljetaan sarjasta. Keravalaisilla ei ole mitään tekemistä näiden määräysten kanssa. Päinvastoin, sieltä tuli kannatusta WB:n ehdotukselle jatkaa odottamista vielä 10 min varttitunnin odottamisen jälkeen.

Ilmeisesti Wartilla oli sen verran kovat 50-vuotisjuhlat edellisenä iltana, että sen kunniaksi meinasi mennä miesten
edustusjoukkueen sarjapaikka. Siitä varmaan Sorsakin on samaa mieltä, että eihän tämmöinen toiminta sovi Royal M2D:hen.

Hämikselle kiitokset Rankingista.
 
Viestejä
2 913
Vs: Eteläinen II-divari

Nessi sanoi:
Vuosaaressa tuomarit ilmoittivat, että ottelu katsotaan WB:n luovuttamaksi, jos viittä pelaajaa ei saada kasaan 15 min alkuperäisen alkamisajan jälkeen. M2D-sarjamääräyksissä yhdestäkin luovutuksesta suljetaan sarjasta. Keravalaisilla ei ole mitään tekemistä näiden määräysten kanssa.

Onneksi tuomareilta löytyi malttia jatkaa odottamista. Pahimmassa tapauksessa heillä olisi ollut kiire seuraavaan otteluun, jolloin odottaminen olisi ollut mahdotonta ja M2D kokenut suuren yllätyksen heti kauden alkuun...
 
Viestejä
342
Vs: Eteläinen II-divari

http://hamptoncitybasketball.blogspot.com/2011/09/pub-tormasi-kelohonkaan.html

-M-
 
Viestejä
283
Vs: Eteläinen II-divari

Keravan Energia Team - Pussihukat 86-82 (43-33)

Raporttia: http://www.kori-80.net/?x103997=426584
 
Viestejä
421
Vs: Eteläinen II-divari

Kervo-Puhu 86-82 (43-33)

Lähtöaskeleet: Onhan tätä matsia jo odotettu, sillä Kervo kävi haistelemassa viime kauden I-dirreä. Sama vanha rosteri siellä kuitenkin odotteli. Perinteisesti Killassa on ollut tunteet pinnassa, olipa vastustaja sitten Rekolan Urheilijat, Kaspalakit tai Puhu. Vaikka ottelu oli ennakkoon yksi syksyn mielenkiintoisimpia, oli paikalla vähemmän katsojia kuin Hukkien kotipelissä. Se on aika vähän se. pelaajaesittelyt ja mokkapalamyymälä sentään oli järjestetty asianmukaisesti.

Matsi: Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta tarkalla heittopelillä. Siinä missä Hukkalaumalta onnistui kuusi eri pelaajaa, Keravalta onnistui lähinnä Pähn, joka naulasi läheltä ja kaukaa (!) ekalla kympillä 11 pistettä.

Toisella kympillä Hukat ei edes yrittänyt korin läheisyyteen, vaan hitaaksi hyökkäykseksi katsottiin yksi syöttö / 6 sekuntia. Huonostihan siinä kävi ja ohiheitoista Kerava reputti nopeasti eron 10 pinnaan. Van Andringan muutama onnistunut heitto toi Hukat vielä kannoille, mutta kaikkihan sen arvaa, ettei jatkuvilla kolmen sekunnin hyökkäyksillä matseja käännetä.

Jo tässä vaiheessa ennakkoon suositeltu kypärien käyttö osoittautui paikkansa pitäväksi. Sekä Towa että Pähn saivat mojovan tällin päähänsä ja ainakin Towalla taisi olla illan ohjelmassa vielä tikkikeikka. Puoliajan jälkeen myös Hukkien Virtanen otti lukua ja sai komean vekin leukaan. Ottelun edetessä nähtiin lisää kovaa kontaktia, törmäilyä, nilkan vääntymisiä, puujalkoja, tuijotuskilpailua ja vapareiden heittelyä. Pöytäkirjaa katsoessa onkin varsin ihmeellistä, että Keravalle vihellettiin ensimmäisen 20 minuutin aikana yhteensä viisi virhettä.

Kolmannella jaksolla Hukat alkoi puolustamaan varsin mallikkaasti. Vaikka kellään ei ollut varsinainen heittopäivä, joukkue kiri kannoille ja kävi jo 4 pisteen johdossa. Viimeinen jakso mentiin tasaväkisesti törmäillen, kunnes Korhonen sai muutaman onnistuneen korin ja ero kasvoi 5 pinnaan. Hukat sai vielä rikottua Towan kahdesti vapariviivoille (0/4), mutta Kerava hoiti levypallot eikä Hukat näin ollen päässyt neljää pistettä lähemmäksi.

Kerava oli tänään täysin nelikon Pähn-Towa-Korhonen-Railotie varassa. Pähn takoi varsinkin ekalla kympillä kovia koreja. Sitten esiin astui väkivahva Towa, joka osin tuurillakin viskoi palloja lähietäisyydeltä pussukkaan. Lopussa homman hoiti kotiin Korhonen. Vaikka Railotie ei erityisen hanakasti palloa heitä eikä nopeudellaan häikäise, on miehen heittotaito ja sijoittuminen edelleen M2D-eliittiä.

Hukat hävisi yllättäen levypalloväännöt molemmissa päissä eikä hyökkäyspäässä maltti riittänyt kierrättämään palloa tarpeeksi. Killasta ei pisteitä viedä yhden jakson rutistuksella eikä kaaren takaa ampumalla. MVP-pystin nappasi yllättäen Towan puolustamisessa kunnostautunut Sell.

Kerava: Towa 24, Pähn 18 (MVP), Korhonen 20, Railotie 8, muille sattumia.
Hukat: Tuunanen 13, Virtanen 12, Sell 9 (MVP), Aarnio 12, Ansas 2, Aho 2, Kirjavainen 9, Riihimäki 4, van Andringa 11, Surov 6.

Entä sitten? Vuosi I-divarissa (tai penkin päässä kohkannut Iverson?) on tuonut Kollilaumaan kovuutta ja yritystä. Mikäli pelit sujuvat ja I-dirre alkaa välkkyä silmissä, on Killasta todella vaikea viedä pisteitä ainakaan junnupitoisella taitojoukkueella.
Ottaen huomioon, miten pöhkösti Hukat hyökkäsi, on 82 pistettä ihan hyvä saavutus. Hukkien rosteri on sen verran tasainen, että pitkässä juoksussa voittoja pitäisi kertyä ihan mukavasti.

Edit: Korjataan vielä, että Kohtala veti muutaman korin kentällä käydessään (11 pistettä). Sorry Karri.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös