Koripallo.com

Eteläinen II-divari

Viestejä
240
Vs: Eteläinen II-divari

hamahakkimies sanoi:
Saattaa myös olla, että Sorsan rapsat on rapsuteltu, kun joukkueen nousuhaaveet paukkuivat.

Näin on. Nielin kyyneliä vaihtopenkillä, kun näin pitkäaikaisen haaveen valtakunnallisen sarjaan osallistuvan joukkueen manageroinnista valuvan sormien lävitse. Mikä pahinta, unelmien pyövelinä toimivat mm. ex-naapuri Suotamo ja ex-kelohonka Laukkanen. Matsin jälkeen olikin sitten mukavasti aikaa miettiä voiko v*tutukseen kuolla, kun vierestä purkautunut kendomatsin yleisö jumitti urheilupuiston liikenteen totaalisesti. Puolitoista tuntia myöhemmin kotiin päästyä ei ollut jostain kumman syystä hirveästi fiiliksiä rapsutella.

Eiköhän tässä kuitenkin jotain kijroitella viikonlopun aikaan eilisestä ottelusta ja kyllä sitä vielä loppukaudesta jotain rapsoja jaksa kirjoitella. Eilen kuitenkin voitti ihan oikein se joukkue, joka janosi enemmän voittoa.
 

02610

Vs: Eteläinen II-divari

KaHe - JKS 88 - 86 (81-81) (37-35)

Pregame
Lämmittelyssä KaHella 10 pelaajaa, JKS:llä 7. KaHella lisäksi paikalla Pressa sekä kaksi jälkijunan peluria, JKS:llä Ukko-Munkin tietotoimiston mukaan toimitsijakiellossa oleva katsomovalmentaja.

Ensimmäinen puoliaika
KaHe aloittaa pelin hallinnan ja siirtyy nopeasti 6 pisteen johtoon Hämäläinen-Airas-Heikkilä -akselilla. Järvenpää vastaa Alatyppö-Jallow'lla. JKS ottaa jo kuudennella minuutilla aikalisän kun KaHe meinaa karata ja komentaa joukkueensa paikkapuolustukseen. KaHe säkittää kolme isoa ja siirtyy 5 pisteen johdossa ensimmäiselle tauolle.

JKS:n valmentaja Raskunen puhuu puolustuksen kasaan ja KaHen kolmosiloittelu tyrehtyy. KaHella on suuria vaikeuksia saada palloa liikkeelle heittäjien odotellessa paikallaan palloa... puolustajan takana. KaHen johto supistuu kahteen pisteeseen puoliajalle.

Toinen puoliaika
Toisen puoliajan nimi on Alatyppö. Nuorukainen näyttää KaHen heittäjille että radanvarrellakin osataan tiputtaen 5 kolmosta toiselle puoliajalle. KaHen hyökkäys takeltelee paikkaa vastaan kun Jallow tukkii korinalustan ja hyökkäys junnaa paikallaan. Kirjuri merkkaa allekirjoittaneelle ansaitsemattomat pisteet, kiitos tuntemattomaksi jääneeksi seurakaverille. Kolmannen jakson loppuun Myyryläinen naulaa kaksi isoa.

POK muistuttaa omiaan siitä, että siihen heittoon voisi vähän laittaa kättä eteen, mistä seuraa välitön kiukuttelu skriineistä, vaihtamisista, siitä voiko Jallow'sta vaihtaa, pitääkö auttaa, onko rotaatiota, pitäisikö näyttäytyä kovemmin vai onko tällä koko paskalla mitään väliä ja otettaisko vaan se heitto pois. Viimeiselle jaksolle mennäänkin 13 eri agendalla ja JKS niittaa neljä kolmosta jakson alkuun. KaHe pääsee juoksemaan väsyneitä vastustajia vastaan nopeita hyökkäyksiä ja pysyy näillä pelissä mukana ja menee jopa johtoon. 3 minuuttia ennen peliajan päättymistä KaHen viiden pisteen johto sulaa viiden pisteen tappioksi ja hätäisimmät vaativat POK:ia ottamaan aikalisä. Tarkkanäköinen pressa jätti aikalisät ottamatta ettei vastustaja vain saisi hengähdysaikaa. Drockila upottaa kolmosen vastauksena Hämäläisen kolmoseen ja Mäntylä siirtää JKS:n kahden pisteen johtoon viivalta. Mäntylän vapaaheitto nostaa eron kolmeen, mutta Airas upottaa vaikean kolmosen kulmasta ja siirtää matsin tasoihin kun aikaa on 38 sekuntia. JKS:n aikalisä siirtää pallon hyökkäyspäähän ja KaHe rikkoo kun kellossa on 26 sekuntia. Näppärä laskutoimitus, KaHelle jää 12 sekuntia aikaa heittoon. Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen KaHe pelaa puolivapaan paikan H, Hämäläiselle joka lataa kun kellossa on kaksi sekuntia. Voittoheitto ei löydä tietään koriin, vaan puolustuslevypallo päätyy Jallow'lle joka ei saa toimitettua palloa eteenpäin.

Jatkoaika
JKS on silminnähden väsynyt, KaHen hyökkäyspeli on tukossa. Alatyppö vääntää kaksi pistettä, Viita jatkaa ja KaHe on 4 pisteen takaa-ajoasemassa. Anhavaa rikotaan ja kaksi kolmesta vaparista menee pohjaan. H. Hämäläinen säkittää seuraavassa hyökkäyksessä kolmosen ja KaHe siirtyy ensi kertaa johtoon jatkoajalla. Jallow'ta rikotaan ja toinen vapaaheitto löytää tiensä koriin, Heikkilä pistää puolimatkan kakkosen menetysharhautuksen jälkeen säkkiin. JKS ei löydä koria, JKS:lle virhe ja KaHelle jää 9,8 sekuntia kulutettavaksi. KaHe arpoo aikalisänsä kanssa mutta ottaa sen kuitenkin ja kuluttaa 15 sekuntia siitä keskusteluun, oliko aikalisä perusteltu vai ei ja onko hyötyä päästä yli puolen kentän kun peliaikaa on niin vähän ja vastustajakin väsynyt. JKS rikkoo pari kertaa ja lopulta KaHe herpaantuu ja pelaa pallon allekirjoittaneelle, joka päättää luopua pallosta mahdollisimman nopeasti, vaikkapa riskillä. Pallo suoraan vastustajan käsiin, josta Airas-Hämäläinen -pari operoi sen takaisin ja sinetöi voiton KaHelle.

KaHe:
Hämäläinen H. 19, Airas 11, Heikkilä 10, Hämäläinen L 9, Olli 9, Kohila 8, Harjula 5, Anhava 4, Venhola 4, Rautala 3, Poropudas 2, Humphreys 0

JKS:
Alatyppö 30, Jallow 23, Myyryläinen 10, Aalto 7, Mäntylä 6, Drockila 5, Viita 5
 

02610

Vs: Eteläinen II-divari

em-wii-piis: Poropudas (lahjottu pullollisella Pierre-Jallua)
Alatyppö (toivottavasti muistivat edes jotenkin)
 

katsomotarkkailija

Vs: Eteläinen II-divari

Mainio rapsa, ja hieno ottelu, mutta se on aina näissä hyvä, että jos summaa rapsan (ei siis pöytäkirjan) pisteidentekijät yhteen, niin JKS todellisuudessa voitti
 
Viestejä
94
Vs: Eteläinen II-divari

02610 sanoi:
KaHe - JKS 88 - 86 (81-81) (37-35)
Kiitokset hyvästä raportista. Lisäisin siihen ainoastaan Jallow'n ratkaisupaikan eli ne kaksi ohiheitettyä vapaaheittoa tilanteessa 81-81. Pelikellossa taisi tuolloin olla aikaa ~20sek.

Katsomossa nähty myös kaksi rantaespoolaista koripallolupausta sekä radanvarsipitäjän koripallovalmentaja.
 

hhe

Vs: Eteläinen II-divari

katsomotarkkailija sanoi:
Mainio rapsa, ja hieno ottelu, mutta se on aina näissä hyvä, että jos summaa rapsan (ei siis pöytäkirjan) pisteidentekijät yhteen, niin JKS todellisuudessa voitti

Järvenpäältä taisi puuttua reilu puolet rosterista ja A-junnut tulivat suoraan omasta SM-sarjaottelusta
 

02610

Vs: Eteläinen II-divari

02610 sanoi:
KaHe - JKS 88 - 86 (81-81) (37-35)

KaHe:
Hämäläinen H. 19, Airas 11, Heikkilä 10, Hämäläinen L 9, Olli 9, Kohila 8, Harjula 5, Anhava 4, Venhola 4, Rautala 3, Poropudas 2, Humphreys 0

JKS:
Alatyppö 30, Jallow 23, Myyryläinen 10, Aalto 7, Mäntylä 6, Drockila 5, Viita 5

Kannatti laskea ilman exceliä "kun ei jaksaisi millään googlettaa sitä."
M2D excel-pistepohja

Tarkistuslaskennan jälkeen (presidentinvaalien tapaan tarkistuslaskenta suoritetaan seuraavana aamuna) tulos on:
KaHe:
Hämäläinen H. 19, Heikkilä 14, Airas 11, Hämäläinen L 9, Olli 9, Kohila 8, Harjula 5, Anhava 4, Venhola 4, Rautala 3, Poropudas 2, Humphreys 0

Tarkistuslaskennan tuloksena Heikkilä valitaan varapresidentiksi, Airas putoaa. Kannatti laskea erikseen ensimmäisen puoliajan pisteet ja toisen ja tarkistaa että tulos on oikea, ja sitten merkitä "Heikkilä" Heikkilälle vain ensimmäisen puoliajan pisteet. Näin muistetaan voittokorin tehnyttä.
 
Viestejä
294
Vs: Eteläinen II-divari

KaU vauhdissa. Puoliaikatilanne FC Passea vastaan 57-31. Heiskanen ilmiliekeissä 19 pisteellä ja viidellä levypallolla.
 
Viestejä
94
Vs: Eteläinen II-divari

PuB - KaHe 82-89

PuB nousi reilun kymmenen pisteen takaa-ajoasemasta vielä taistelemaan ottelun voitosta, käyden neljännellä neljänneksellä muutaman pisteen johdossakin. Valitettavasti näitä PuBin vahvoja otteita seurasi Mano-Olli-Show. Herra veti omatoimisen 0-8 runin, naulasi pari naulaa arkkuun ja ratkaisi ottelun.

Kotijoukkueen "sikakatsomossa" katsojia "jotain kolkyt" ja KaHen "fanikatsomossa" muutamia sankareita, heistäkin suurin osa karkkilalaisia. :eek:
 
Viestejä
294
Vs: Eteläinen II-divari

KaU Koris - FC Passe 96-67.

Tilastot ja raportti täällä. Myös video julkaistu.
 
Viestejä
200
Vs: Eteläinen II-divari

Puhu - PUS-Basket 84-67 (44-29)
Puhu: Aho 24, Kirjavainen 20, Riihimäki 9, Tuunanen 8, Virtanen 8, Ansas 8, Wessman 4, Lahtinen 2, Nurminen 1, Sell -, Vuorinen 0
PUS: Heiskanen I 18, Heiskanen J 17, Seppälä 9, Heiskanen A 7, Latvala 6, Goussev 5, Päivärinta 3, Marjanen 2, Homan -

Raportti blogissa.
 

00400

Vs: Eteläinen II-divari

Punaportin Blues – Herrat Kartanon 82-89 (38-51)


Lähtöaskeleet: KaHe matkasi viikonlopun doubleheaderin toiseen osioon Hämeenlinnaan takataskussaan lauantai-iltana jatkoajalla irronnut taisteluvoitto vajaamiehisestä, muttei jallow’ttomasta PJKS:stä MYK:ssä. Ottelun uskottiin painavan konkariporukan kintereissä, ja Kohila ilmoittikin heti JKS-pelin päätyttyä pukukopissa, ettei ehdi palautua seuraavan päivän koitokseen.

Kotijoukkue PuB sen sijaan on karsintapeikko Ulikin kiikarissa, sillä joukkue on mukana häntäpään taistelussa putoamiskarsintojen välttämisestä. Viime kaudella KaHe voitti PuB:n molemmissa kamppailuissa, mutta tuolloin kummassakaan MVP-Utrio ei ollut messissä.


Matsi: Edeltävänä päivänä Mano Ollin pelikassiin oli pakattu kotiasun sijaan kaksi keltaista tyynyliinaa. Tällä kertaa ennen ottelua mies onnistui jumittautumaan pukuhuoneen vessakoppiin niin, että ulostautuminen piti suorittaa kopin seinän ylitse. Tapahtumaketju tallennettiin (luonnollisesti) videolle kännykkäkameralla ja livautettiin Facebookin ihmeelliseen maailmaan jo ennen ylösheittoa.

Jos voisi viikon sen kaverin saappaissa ja punaisissa samettihousuissa kävellä, elämä ei varmasti olisi ainakaan tylsempää.

No, todettakoon myös, että Kusikaari todella on lempinimensä arvoinen, sillä huonojen lämpöeristysten takia hallissa oli lämmittelyn aikana noin 15 celsiusastetta lämmintä (KaHen vaihtopenkin kohdalla noin 12 C). Kotijoukkueelta Kilpinen näytti vetävän layuppia mustat, poliisi-tv:stä tutut nahkalapaset kätösissään. Ja vihreä salibandymatto oli nilkoille aivan yhtä kammottava kuin ennenkin.

Tuomarikaksikkona oli pahaenteinen Helenius-Tuomisto, joten pre-game-palaverissa sovittiin, että nyt turvat on syytä pitää tukossa, missä lopulta melkein onnistuttiinkin.

Kotijoukkue aloitti räväkästi, kun joukkue tiputti kolmessa ensimmäisessä hyökkäyksessä kaikissa kolmosen säkkiin. Ensin Koivuniemi onnistui kahdesti kaaren takaa ja sen jälkeen Lehtola upotti yhden siirtäen kotijoukkueen 9-4-johtoon. KaHen hyökkäys puuroutui, ja tilanteessa 8-15 vierasjoukkueen coach Laiho joutui turvautumaan aikalisään.

Vaihtomyllyn lähdettyä rullaamaan KaHe lisäsi kierroksia, ja jo totuttuun tapaan alkoi painostaa vastustajan takamiehiä koko kentältä. Joukkue pääsi juoksemaan tämän kauden tavaramerkiksi nousseita puolinopeita hyökkäyksiään, ja ensimmäisellä tauolle siirryttiinkin vieraiden 23-22-johdossa.

Toisen neljänneksen KaHe aloitti Airaksen kahdella hyppyheitolla, ja hyökkäys tuntui soljuvan järkevästi. Puolustuksessa joukkuevirheet kuitenkin täyttyivät nopeasti osin korkeasta intensiteetistä johtuen. PuB pääsi vapaaheittoviivalle kuitenkin useasti ja roikkui sinnikkäästi mukana, vaikka energiaa kuluikin tuomareille naputtamiseen. Isäntien Lehtola saikin lopulta teknisen virheen jonkinnäköisen jutustelun päätteeksi.

KaHe siirtyikin pian yli 10 pisteen karkumatkalle ja 13 pisteen puoliaikajohtoon, kun Haki Hämäläinen heilutti tahtipuikkoa naulaamalla kaksi kolmosta ja kolme vaparia.

Kolmannen jakson alkuminuuteilla KaHe käväisi jo 15 pisteen johdossa, mutta sen jälkeen PuB alkoi puolustaa aggressiivisemmin, ja ohiheittojen jälkeen joukkue kirmasi alas niin, ettei helppoja paikkoja vastustajalle syntynyt. Hämäläisten veljekset ja Rautala upottivat kaikki tärkeät kolmoset, jotka pitivät kovasti rynnistänyttä Matka-PuBia loitolla.

KaHen otteita varjostivat myös lukuisat huolimattomat pallonmenetykset, minkä lisäksi PuB pääsi niskan päälle levypalloissa. Anhava ajoi kolman neljänneksen päätteeksi korille ja nosti lay-upilla vieraat 69-61-taukojohtoon.

Päätösneljänneksellä kotijoukkue hiipi yhä lähemmäksi, kun miehekkäästi taistellut Turunen poimi hyökkäyslevypalloja kuin marjoja pensaasta. PuB siirtyi reilut neljä minuuttia ennen loppua 73-70-johtoon, kun Savino onnistui näppärän ajon päätteeksi.

Sitten alkoikin jo aiemmin viestiketjussa mainittu Mano Olli –show. Kaveri upotti ensin vaikean kakkosen, seuraavassa hyökkäyksen and-onen leikkauksen päätteeksi, ja vielä lopuksi kolmosen kulmasta sekavan nopean hyökkäyksen lopuksi. Tyylipuhdas 8-0-run, jolla vieraat siirtyivät 78-73-johtoon.

Isäntien Lehtola vastasi heti perään kolmosella, jonka vieraiden Late Hämäläinen kuittasi omalla kolmosellaan: 81-76.

Dramatiikkaa. "M2D - Where Amazing Happens."

PuB näytti nousevan taas kuolleista, kun vierailijoiden teknisen virheen jälkeen Utrio pääsi kaventamaan vapaaheittoviivalta tilanteeksi 79-83, kun peliaikaa oli jäljellä vajaat kaksi minuuttia.

Epäonnistuneiden hyökkäysten jälkeen noin 40 sekuntia ennen loppua PuB:n hyökätessä Anhava otti puolustuspäässä oman korin alla riiston, minkä jälkeen Turunen tuli taistelemaan irtopallosta. Tuomari ehtikin jo viheltää kiistapallon, mutta sitä seuranneen Turusen tönäisyn ja riuhtaisun tuloksena oli epäurheilijamainen virhe.

Neljän vaparin jälkeen 19 sekuntia ennen loppua tilanteeksi tuli 87-79, ja KaHen voitto alkoi näyttää varmalta. Isänniltä Savinon kolmonen ja Heikkilän lay-up olivat lähinnä kosmetiikkaa.

PuB taisteli loppuun saakka ja tänään KaHe joutui todella venymään sarjapisteiden eteen. MVP-pelaajan lisäksi KaHella riitti jälleen onnistujia laajalla rintamalla, ja varsinkin L. Hämäläisen ja Rautalan ryydittämä ”Bench Mob” oli erinomaisessa iskussa.


Pisteet:

PuB: Turunen 18, Lehtola 16, Savino 16 (MVP), Koivuniemi 11, Utrio 8, Koppo 6, Kilpinen 6, Viertola 1, Hamari 0, Suonpää 0.

KaHe: Olli 20 (MVP), Hämäläinen H 14, Airas 10, Anhava 10, Venhola 8, Heikkilä 8, Rautala 7, Hämäläinen L 7, Harjula 4, Poropudas 0, Laiho DNP-CD.


Entä sitten: Ei ole huono joukkue PuB, ei ollenkaan. Jatkoi toki vielä tänään matalalentoaan, mutta Savinon tultua pelintekijäksi joukkueen esitys vaikutti viimekautiseen verrattuna huomattavasti tasapainoisemmalta. Melko varmaa on, että sunnuntain kaltaisella esityksellä joukkue kykenee välttämään putoamiskarsinnat.

Tai sitten pieksee niissä M3D-jengejä mennen tullen.

Joka tapauksessa sarjaohjelmassa edessä olevasta KaHen kotiottelussa PuB:ia vastaan tulee varmasti tasainen. KaHe on jo teoriassakin varmistanut sarjapaikan säilymisen, mutta tuoreimpien huhujen mukaan joukkue saattaa mahdollisen uuden sponsorisopimuksen takia tai vain EBT:n kiusaksi tavoitella sittenkin nousukarsintoja ja M1DB-paikkaa. Mene ja tiedä.


Game notes:

- Kusikaaren parkkipaikan kohdalla ulkoseinässä oleva kyltti ”Asukaspaikka” ihmetytti edelleen. Tästä taitaa tulla jokavuotinen rituaali.

- Toinen tuomareista oli säilyttänyt muhkeat räkäjarrut, vaikka marraskuu on jo muisto vain.

- Isäntien Viertolalla taitaa olla M2D:n pisimmät ja argentiinalaiseen futispelaajaan rinnastettavat hiukset. Jos joukkuetoverit keräisivät kolehdin, Helsingin hinnoilla kaksi euroa per nenä voisi riittää ihan hyvätasoiseen leikkuuseen.

- Pelin huvittavin sananvaihto tapahtui kolmannella jaksolla, kun Mano Olli sai hyökkääjän virheen puskettuaan päin entistä Kouvot-joukkuetoveriaan Turusta, joka heittäytyi hieman teatraalisesti. Olli huudahti: ”Oliko se muka?!!” Ja Turunen vastasi hymyillen: ”Ei, ei!” --- tuomarit tietysti seisoivat vieressä.

- Taisteluvoitosta huolimatta KaHen osakkeet PowerRankingissa sunnuntaina laskivat, koska Mr. Kalman ennusti herroille 12 pisteen voittoa. Kuten aiemmin on todettu, ihan p*ska filtteri.

- KaHella oli ensimmäistä kertaa mukana Kehä III:n ulkopuolella äänekkäitä kannattajia vierasottelussa. Joku kokemattomampi voisi kysyä Kontiovaaran äänellä ”Mitä hel-vettiä?!!”, mutta niin se vain on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
 
Viestejä
421
Vs: Eteläinen II-divari

Puhu-PUS 84-67 (44-29)

Lähtöaskeleet: Teekkarit on yksi niistä joukkueista, jonka Hukkien pitäisi voittaa aina. Muutama hyvä heittäjä, ei erityisen organisoitua peliä ja jolla sentteriosastoa edustaa Marjanen, joka ei ole maalatulla alueella käynyt kertaakaan ennen Teekarijoukkueeseen menemistään. Niin vain tapana on ollut ottaa pataan kerta toisensa jälkeen luokattomalla pelillä.

Matsi: Pelaajaneuvosto on käynyt PuB-tappion jälkeen debattia Kola-Kallen kanssa ja lopputulemana oli coachin fläppitaulun ja tussin takavarikoiminen loppukaudeksi. Samalla päätettiin, että tästä lähtien joukkueella on tasan yksi helppo kuvio, johon ei tehdä treeneissä eikä aikalisillä minkäänlaisia variaatioita. Ja kas, Otaniemi raportoi ” Puhun simppeli "pallo laitaan ja tuplascreen heikolle puolelle" -peli johti moniin vapaisiin heitto- ja ajopaikkoihin.”. Kun Vantaan Kasparovit junnasivat hitaissa hyökkäyksissä Teekkareille ylivoimaista shakkikuviotaan, vähenivät menetyksetkin kauden aiempiin peleihin verrattuna dramaattisesti. Tämä taas johti siihen, että Hukat saivat kerrankin täyden hyödyn levypalloylivoimastaan ja täten heitto- ja ajopaikkoja enemmän kuin vastustaja.

Puoliajalla ero 15 pistettä eikä voittajasta pitänyt olla epäselvyyttä. Teekkarit kuitenkin aloittivat yhä innokkaamman tulituksen Heiskasten toimesta. Hukkien onneksi Aho ja Kirjavainen intoutuivat kuittaamaan toisessa päässä. Jakso rallateltiin Teekkaritekujen saattelemana lukemin 27-27.

Viimeiselle jaksolle lähdettäessä Teekkareiden takki oli tyhjä ja virhetilit varsin täynnä, joten Hukat tyytyivät kierrättämään rotaatiota ja nautiskelemaan harvinaisesta, selvästä voitosta.

Teekkarit olivat tänään melko mitäänsanomattomia. Jokke ja Ile (MVP) tekivät kovia koreja, mutta muista ei juuri apuja ollut.

Hukkien paras oli Aho, joka onnistui jo toisen kerran tällä kaudella heittopelissään. Tuunanen hassutti vastustajaa nopeilla ajoillaan ja namusyötöillään alussa, mutta hiipui pelin loppua kohti. Myös Kirjavainen oli pelipäällä tehden pisteitä pinna per minuutti tahdilla.

Entä sitten? Illan otteiden perusteella Teekkarit ilmoittautuivat juuri karsijoiden joukkoon. Savinolla varustetun PuBin pitäisi hoidella joukkue mennen tullen.
Hukkien KISS-taktiikka (Keep it simple stupid) näytti toimivan niin hyvin verrattuna Freelance scheisseen, että sitä kannattaisi ehkä kokeilla tiistaina Äitiäkin vastaan. Alla on siis voitto ja Mutsillä kotivoittoja nolla. Tasainen matsi tarjolla siis.

Game note: Kola-Kalle yritti yhdellä aikalisällä aloittaa jonkun toisen kuvion piirtämistä, mutta asia ei edennyt yhtä ruksia pidemmälle. Niinpä aikalisä meni sen tutun (ainoan) kuvion piirtelyksi. Oli vähän absurdi ja apuluokkamainen olo.
 
Viestejä
7 403
Vs: Eteläinen II-divari

Hämeenlinnaan krebaamaan jääneet Herrat olivat poimineet hotellin aamiaispöydästä talteen seuraavan M2D-uutisen:
[quote author="Hämeen sanomat"]PuB taipui loppuhetkillä

Koripallo

PuB–KaHe 82–89


Hämeenlinna

Kalle Manninen

Punaportin Blues taisteli miehekkäästi, mutta joutui lopussa tunnustamaan helsinkiläisvastustajan paremmakseen. Miesten eteläisen alueen 2. divisioonan keskikastissa majaileva Kartanon Herrat vei pisteet pääkaupunkiseudulle kuittaamalla Hämeenkaaren jännärin kolmen korin turvin.

Ensimmäinen neljännes oli tasaista vääntämistä: PuB teki korinsa kolmoskaaren takaa, KaHe:n kupit syntyivät liukasliikkeisten takamiesten tyylikkäistä korilleajoista. Kotijoukkue poikkesi jo 15–8-johdossa, mutta puolustuspään nukahtelut sallivat vierailijan tulla tasoihin ja ohitse – jakso vihellettiin päättyneeksi tilanteessa 22–23.

Toinen kymppi oli PuB:lle synkkä. Epätasapainoisista viisikoista ei löytynyt kaukoheittovoimaa. Sentteripelikin ontui. Lyhyempi ja heiveröisempi – joskin nopeampi – KaHe pääsi iskemään helppoja pisteitä, ja pitkälle tauolle poistuttiin tilanteessa 38–51.

Ottelun jälkipuoliskolla kotiyleisö sai todistaakseen vuorotahtisia irtiottoja, aika läjän virheitä ja lopulta hetkisen hämäläisjohtoasemaa, kun PuB:n ykköshahmo, 18 pistettä pussittanut Timo Turunen johdatti pelin tilanteeseen 71–70.

Kotivoiton mahdollisuus kaatui kahteen seikkaan: vapaaheittotarkkuuteen ja yleiseen ailahtelevuuteen. Kartanon Herrojen peli oli kautta linjan tasalaatuista.

PuB:n muut pistemiehet olivat Ari Lehtola 16, Toni Savino 16, Eetu Koivuniemi 11, Lassi Utrio 8, Tomi Koppo 6, Miikka Kilpinen 6 ja Teemu Viertola 1. (HäSa)[/quote]
[quote author="Presidentti Laiho"]Herrojen peli oli siis kautta linjan tasalaatuista.[/quote]
 
Viestejä
7 403
Vs: Eteläinen II-divari

UJÄ-PUB, 30 min. pelattu, -29.

Pitäis vissiin lähteä himaan.



edit. Tarkoitin siis: "UJÄ-PUH, 30 min. pelattu, -29."

Olin niin täpinöissäni ajatuksesta, että M2D:henkin tarvitaan viralliset ja nasevat kolmikirjaimiset lyhenteet kaikille joukkueille NBA:n tapaan (vrt. JKS, KET, KAU, EBT, KAH, FCP, KEL, PUS, PUH, WBP, PUB ja UJÄ), etten kiinnittänyt huomiota oikeinkirjoitukseen.
 
Viestejä
421
Vs: Eteläinen II-divari

Olisi Hämis ehkä kannattanut lähteä, sillä se punaisissa paidoissa pelannut joukkue oli PuHu.

Äiti-PuHu 64-81 (33-43)

Lähtökohdat: Varsin runsaslukuinen yleisö odotti varmasti pitkien poikien NCAA-kohtaamista, mutta tällä kertaa paikalle jäi tulematta Surov. Kyseessä oli ns. 4 pisteen matsi kummallekin joukkueelle, sillä tappiolla Äiti ankkuroi itsensä karsintoihin, kun taas voitolla Hukat harjaavat itsensä melkoisella varmuudella kuiville.

Matsi: Heti aloitusheiton jälkeen Äiti unohtaa, että jonkun kannattaa varmistaa ylösheitossa oma pää. Tuunanen jolkotteli avauspisteet kenenkään häiritsemättä. Toisessa päässä Kuisma pelasi varsin lähellä koria ja heitti heti kun pallon sai käsiinsä. Tuoreilla jaloilla pelannutta Kuismaa olisi ehkä kannattanut ruokkia useamminkin, sillä muilla pelaajilla olivat kädet, pää ja jalat melko jäässä koko ensimmäisen jakson.

Hukilla sen sijaan pallo kiersi useissa hyökkäyksissä lähes täydet sekunnit, kunnes kolmas tai neljäs leikkaus korin alle poiki vapaan paikan. Tavoista poiketen myös kaukoheitot upposivat hyvin. Tuunanen aloitti tavoilleen uskollisena hyvin tuoden pallon varmasti ylös ja jakaen useita koriin johtaneita syöttöjä. Hukilta pisteille pääsi heti ensimmäisellä kympillä kuusi pelaajaa ja ero kasvoi tasaisesti 10 pisteeseen.

Toisella kympillä Äiti oli entistä enemmän Kuisman varassa, joka teki joukkueen 19 pisteestä 13. Kun Kuisma ei muutamaan vuosikymmeneen ole palkintoja puolustamisesta pokannut eikä kuntokaan arvattavasti 40 minuutiksi kestäisi, ei ”Kasparov” Rissanen katsonut aiheelliseksi määrätä apuja Kuisman puolustamiseen.

Matsi ratkesikin sitten kolmannella kympillä. Trio Ansas-Kirjavainen-Virtanen teki kovalla prosentilla pääosan pisteistä eikä Kuismalla riittänyt enää kuntoa hakea palloa poustiin. Loppuaika olikin sitten perinteistä nujuamista, tönimistä mussuttamista omille, tuomareille ja vastustajalle. Mitään suurempaa spektaakkelia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, vaikka etenkin Äitin pelaajat muutaman hyvän provon heittivätkin. Viimeisellä vitosella koko alkupelin jäässä ollut Lang ja Salmela heittivät muutaman kovan korin, joilla lopuulukemat kaunistuivat säällisiksi.

Äitin peli on melko kaoottista kummassakin päässä. Se nyt ei vaan tässä sarjassa riitä, että entiset tähdet tulevat heittelemään 40 minuutin ajaksi. Ainoana puhtaat paperit sai joukkueesta Kuisma, joka pelasi erinomaisesti niin kauan kuin jaksoi (toisella puolikkaalla 0 pistettä).

Hukkien peli näytti ensimmäiset kolme jaksoa ihan mallikkaalta ja joukkue malttoi tahkota sitä ainoata kuviotaan riittävän useasti. Joukkueesta voisi antaa MVP-pystin kelle tahansa kolmikosta Ansas-Kirjavainen-Virtanen. Raati päätyi tällä kertaa Kirjavaiseen, joka vajavaisella fysiikallaan ja rikkonaisen kauden alun jälkeen paukuttaa pisteitä pinna per minuutti-tahdilla, hoitaa tarvittaessa takamiehen pestiä ja antaa vielä kavereille tukun namipasseja.

Äiti: Kuisma (MVP) 20, Tiihonen 5, Jeskanen 2, Willberg 2, Hakala 8, Telih 5, Salmela 10, Riska 3, Lang 6.
Hukat: Tuunanen 5, virtanen 25, Ansas 13, Kirjavainen 17, Wessman 6, Riihimäki 6, Vuorinen -, Lahtinen 8, Nurminen -.

Entä sitten? Äiti on ilmeisesti iskenyt rukkaset naulaan ja luottaa, että karsinnoista selvitään vanhoilla meriiteillä. Ottaen huomioon viime kauden sijoituksen ja otteet, pidän hampaatonta kautta melko yllättävänä.
Hukat on tehnyt ryhtiliikkeen ja hoitanut keskinäiset matsit häntäpään joukkueita vastaan kunnialla. Näin ollen suora sarjapaikka alkaa näyttää ihan realistiselta.

Game note: Hukkien peliä oli kannattamassa ainakin viisikollinen uskollisia kannattajia. Lieneekö Vantaalle syntymässä kohta oma punakaarti? Toisaalta ryhm oli kovin hiljainen, suputteli toistensa korvaan ja istuivat epäilyttävän lähellä toisiaan, joten tässä vaiheessa kyse voisi olla enempi pinkkikaartista.
 
Viestejä
7 403
Vs: Eteläinen II-divari

Tällä viikolla M2D-topikissa on ollut hieman möygevämpi meininki: jopa joitain raportteja ja kirjoituksia ja kaikkea.

Eteläisen kakkosdivarin "Power Ranking" (vko 18)

1.
kau.png
KaU
(+11.94)
(13-3)WWWWW LWWWL WWWWL W
[td]
Heiskanen palasi ruotuun, tehtaili välittömästi 26 pistettä ja johdatti joukkueensa helppoon voittoon FC Passesta.
"hamahakkimies sanoi:
Helpon voiton määritelmä taitaa olla juurikin vastustajan pisteiden karkea tuplaaminen ekalla jaksolla (29-15) ja ekalla puoliajalla (57-31) ja kolmella ensimmäisellä jaksolla (83-44).
[quote author="Heikkilä Heikkilä"]Veikkaan, että porukka paukkasi katsomosta Pilvenhattaraan jo tossa vaiheessa.[/quote]
[/td]


[tr][td]2.[/td][td]
jks.jpg
[/td][td]
JKS
(+11.67)
[/td][td](13-3)[/td][td]WLWWW WWWWW WLWWW L[/td][td]
PJKS kävi Munkassa ja (ehkä hieman yllättäen?) poistui paikalta ilman sarjapisteen sarjapistettä.
[quote author="Tappiorapsa"]... [Turhaa lätinää A-junnuista, jotka ovat voittaneet TuNMKY:n kahdeksan kertaa tällä kaudella(?)] ... Miehille jatkoaika tappio KaHe:sta lukemin 88-86. Tappiosta huolimatta JKS jatkaa sarjan kärkipaikalla.[/quote]
[quote author=hhe"]
Järvenpäältä taisi puuttua reilu puolet rosterista ja A-junnut tulivat suoraan omasta SM-sarjaottelusta
[/quote]
[quote author="hamahakkimies"]Ei kyllä Jallow oli pelaamassa. Ja jotain niitä järvenpääläisjunnuja, joita me ei edes yritetty puolustaa.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]3.[/td][td]
EBT.jpg
[/td][td]
EBT
(+9.75)
[/td][td](11-5)[/td][td]LWWLW LWWWW WWLLW W[/td][td]
Nousukarsintojen kannalta äärimmäisen kriittisessä vedenjakajaottelussa EBT jakoi ja Kelohonka oli ottavana osapuolena.
[quote author="Sarjataulukon jumala Tabulus"]Voitto oli EBT:lle kultaakin kalliimpi, sillä kuuden sarjapisteen kaula (+etu tasapisteissä) taitaa olla Kelohongalle liian pitkä.[/quote]
[quote author="hamahakkimies"]Olen oikeasti positiivisesti yllättynyt EBT:n otteista Kelohonkaa vastaan (vaikka Suotamo olikin ihan kujalla). Vaisut tapiolalaisteinit vaikuttivat vaisuilta tapiolalaisteineiltä EBT:n kavereiden ryskätessä ja vääntäessä.[/quote]
[quote author="Ranking-Raija"]Coach Huffin ensimmäistä "what did I tell you?!?"-huutoa saatiin odottaa kokonaiset kaksi hyökkäystä.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]4.[/td][td]
kori80.jpg
[/td][td]
Keravan Energia Team
(+8.40)
[/td][td](13-3)[/td][td]WWWWW WWLLW LWWWW W[/td][td]
Ei pelejä sitten viime rankingin -- paitsi Coach Iversonilla, joka kiertää näköjään kaikki pääkaupunkiseuden M2D-tapahtumat.
[/td][/tr]

[tr][td]5.[/td][td]
honka.jpeg
[/td][td]
Kelohonka
(+7.75)
[/td][td](8-8)[/td][td]LWLWL LLWLL WWWWW L[/td][td]
Kotiyleisöltä ei juuri herunut tukea, kun EBT murskasi tylysti Kelohongan ja erityisesti manageri Sorsan nousuhaaveet.
[quote author="hamahakkimies"]Coach Syrjäsen ehdoton highlight oli kaukolaukaukseen erehtyneelle Kalle Naapille suunnattu suora ohjeistus: "V!##u, sä Kalle olet p@$ka!"[/quote]
[quote author="Ranking-Raija"]Honka-hallin täysi katsomo oli ajoittain niin hiljainen, että verhon takaa kuulunut Petteri Kuuselan kaakatus vei mielenkiinnon.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]6.[/td][td]
topo.jpeg
[/td][td]
KaHe
(+1.28)
[/td][td](9-7)[/td][td]LWLWL WLLWW LWWLW W[/td][td]
Presidentti Laiho oli arvioinut Herrojen kuntohuipun juuri oikein ja skeduloinut männä viikonlopulle ns. kaksiotteluisen doubleheaderin. Herra-kööri kiitti kuittaamalla ensin JKS:n kotona jatkoajan kautta ja sitten PuBin Kusikaaressa.
[quote author="Heikkilä Heikkilä"]Laitoin sitten sellaisen voittoheikkilän siihen jatkoajan loppuun.[/quote]
[quote author="Enkeliprinssi-Airas"]Kärsin vakavista sisäkorvan häiriöistä ja kaatuilin kuin mikäkin poropudas PuBia vastaan.[/quote]
[quote author="Mano Olli"]Hämeenlinnassa ratkaisin sekä ottelun että vessan hätäpoistumistieprobleeman.[/quote]
[quote author="Late Hämäläinen"]Täähän on ihan kivaa. Pitäis vissiin käydä useamminkin.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]7.[/td][td]
puhu.jpeg
[/td][td]
PuHu
(-4.00)
[/td][td](6-11)[/td][td]WLWWL LLLLL LLLWL WW[/td][td]
Karsintarajan kylmyyden persiissään tuntenut PuHu kolasi ensin Teekkarit pois tieltään ja teki sitten tylyn vierailun Mutsin keittiöön.
[quote author="hamahakkimies"]Kola-Kallen yksinkertaistettu mikrotyttöjen pelikirja sopii KasPa-lakeille kuin pamppu haitariin.[/quote]
[quote author="Kola-Kalle (nonstoppina joka hyökkäyksessä)"]SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!![/quote]
[quote author="MVP-Jansas (20 pisteen johdossa, pari minuuttia ennen loppua)"]Ota h*!v*ttiin täältä kentältä. Emmä jaksa kuunnella tota sun jatkuvaa kiljumistas.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]8.[/td][td]
wb.jpg
[/td][td]
WB/Pantterit
(-4.89)
[/td][td](4-12)[/td][td]LLLLL LWLWW LLLLL W[/td][td]
Ei pelejä sitten viime rankingin, mutta Make The Pääpeto oli kuulemma spotattu Mutsin matsissa.
[/td][/tr]

[tr][td]8.[/td][td]
fcpasse.jpeg
[/td][td]
FC Passe
(-7.15)
[/td][td](8-8)[/td][td]WWLLL LWWWL WLWLW L[/td][td]
FC Passe kävi Karkkilassa kääntymässä ja palasi kotiin odotettu "jotain kolkyt"-tappio kaulassaan.
[quote author="Jore Erkinheimo"]Ultimatessa noi olisivat kyllä tosi tylyt lukemat.[/quote]
[quote author="hamahakkimies"]Ikävä kyllä edes ravintola Pilvenhattaran sponsoroima "karaoke VIP-passi ja pieni lonkero"-palkinto ei kannustanut kotijoukkueen pelaajia repimään Parviaisen vieraspaitaa palasiksi. Olisin luullut, että joku niistä junnummista olisi käynyt kokeilemassa onneaan ja vetänyt yhden pienen lonkeron jurrissa "Paratiisin" siihen selkään.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]10.[/td][td]
pus.jpg
[/td][td]
PUS-Basket
(-8.00)
[/td][td](6-10)[/td][td]WLWLW LLWLW LWLLL L[/td][td]
Teekkarit kävivät kävivät Hämiksen amiksessa vähän laskemassa ilmoja putoamiskamppailuista luovuttamalla KasPa-lakki -kiusaajille muutaman ilmaisen sarjapisteen.
[quote author=hamahakkimies"]Teekkareiden tämän viikon noloilu ei suinkaan rajoittunut vain tähän.[/quote]
[quote author="check backlinks"]whats up pusbasket.ayy.fi admin discovered your site via Google but it was hard to find and I see you could have more visitors because there are not so many comments yet. I have discovered website which offer to dramatically increase traffic to your site http://xrumerservice.org they claim they managed to get close to 1000 visitors/day using their services you could also get lot more targeted traffic from search engines as you have now. I used their services and got significantly more visitors to my website. Hope this helps They offer best <a href=http://xrumerservice.org>backlinks</a> Take care. Jason[/quote]
[quote author="Joukkueenjohtaja Järvinen"]Tuo taitaa olla sellainen teekkarijäynä.[/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]11.[/td][td]
hnmky.jpeg
[/td][td]
UJ Äiti
(-12.50)
[/td][td](2-15)[/td][td]LLLLL WLLLL LWLLL LL[/td][td]
Karsintojen kannalta erittäin kriittisessä ottelussa Mutsin puolustus toimi ekalla jaksolla oikeasti "ihan ok" (PuHu upotti ekalla jaksolla todella monta vaikeaa heittoa, aivan hyökkäysajan päättyessä), mutta kun NCAA-Kuismalle ei löytynyt hyökkäyspäässä tukijoita, joukkue retkahti vajaassa vartissa kolmannelle kymmenelle. Selvästi alavireinen joukkue taisteli vielä puoliaikatulokseksi -10, mutta sitten rimpuilu kuivui kasaan mm. Kuisman väsymiseen, umpisurkeaan heittopeliin, kiukutteluun sekä vaihtopelaajien unforced erroreihin.
[quote author="Coach hamahakkimies"]Mutsin puolustuksessa oli melkein yritystä ekalla jaksolla ja ottelun lopussa pelaajien ryskätessä vahingoittamistarkoituksen rajamailla. Kaksi keskimmäistä jaksoa sen sijaan olivat täyttä uinailua ja vastustajan helppoja nopeita. Hyökkäyksessä joukkueen pitäisi tehdä edes pari kunnon skriiniä per hyökkäys ja ottaa vaari Kola-Kallen kirkumisesta.[/quote]
[quote author="Kola-Kalle"]SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!! SYÖÖTÄ!!![/quote]
[/td][/tr]

[tr][td]12.[/td][td]
pub.jpg
[/td][td]
Punaportin Blues
(-14.23)
[/td][td](4-12)[/td][td]LLLLW WWLLL LLLWL L[/td][td]
Toni "Spock" Savino toi hämeenlinnalaisten palloiluun edes hieman rotia ja tuomareiden salliessa lähes kaiken ronkkimisen ja rappaamisen, ottelu Herroja vastaan näytti jo hetken kääntyvän PuBille.
[quote author="hamahakkimies"]Timo Turunen on kyllä aikamoinen härkä pideltäväksi.[/quote]
[quote author="Ranking-Raija"]Lassi Utrio ei ollut aivan samassa terässä kuin aikoinaan Helsingin yössä.[/quote]
[quote author="Karsintapeikko Ulik"]Tomi Kopolla on samanlainen tyhjä katse kuin peikkoveljiäni surmanneilla berserkeillä.[/quote]
[quote author="Tri Kalman"]Nuo samat kaverit taisivat aikoinaan tappaa sarjassasäilymispeikon sukupuuttoon.[/quote]
[/td][/tr]



Nousussa: EBT, PuHu

Laskussa: UJ Äiti

powerranking18.png

kalmanrating18.png
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös