Dwyane Wade would've gotten that call.
Kobe saa vielä lopussa vaparit, heittää ensimmäisen sisään ja toisella heitti tahallisesti sinne päin, jotta joukkue saisi levarin itselleen. Siinä myös onnistuttiin, pallo tuli Kobelle, mutta ennen heittoa Alston ehti lyödä näpeille ja pallo karkasi. Ei vihellystä, ei mitään. Peli ohi ja Houstonille voitto. Game-winner Battier, pelin parhaat palat ottelun lopussa. Se alkoi jo näyttää hieman koripallolta, pulustuksessa oli yritystä ja hyökkäyksessä alkoi tulla onnistumisia. Valitettavasti vain aiemmat virheet ja surkeasti sujuneet vapaaheitot veivät voiton lopulta Texasin suuntaan.
Lakersin päivän paras oli tänään Kobe, joka keräsi lopulta 45 pistettä. Noista kaiketi 18 viimeisellä neljänneksellä. Ei Bryant silti tänään parhaimmillaan ollut, etenkin toinen ja kolmas neljännes olivat heikkoja ja yhteispeli joukkuekavereiden kanssa suoraan perseestä. Ehkä se tästä, jos mies sattuisi jostain syystä Los Angelesiin jäämään.
Muuten propsit Fisherille, jonka paluu sykähdytti. Hieno peli, tärkeitä koreja ja muutenkin hyvää suorittamista. Tervetuloa takaisin. Farmarille, Turiafille ja Bunymille myös kiitosta, Waltonille lähinnä lopun riistoista. Muuten varsin heikko peli, paljon huonoja ratkasuja.
Yaosta on muuten sanottava, että helvetin tyylikästä peliä isolta mieheltä ajoittain. Ilo katsella tuollaista.
------------------
Tämä tältä erää, nyt nukkumaan. Täytynee katsella, josko jaksaisi jo marraskuun aikana katsoa seuraavan pelin :vihainen naama:.