Nyt taitaa käydä niin, että konferenssisemifinaalien kiinnostavat pelit käydään idässä. Ekojen pelien perusteella on vaikea kuvitella, että kumpikaan lännen sarjoista kestäisi viittä peliä pidempään. Lakersin pitäisi olla vahva korinaluspelissä, mutta Bynum ja Gasol eivät kyllä pysty riittävästi dominoimaan Ibakaa ja Perkinsiä vastaan. Sefolosha ja Harden voivat taas vuorotellen pimentää ja ennen kaikkea hermostuttaa Bryantin. Ja vaikka Lakers onnistuisikin hyökkäyksessä, toisessa päässä LA ei käytännössä pysty puolustamaan Westbrookia ja Hardenia samaan aikaan. Varsinkin Harden on kyllä käsittämättömän kova, kehitystä on tapahtunut viime vuodesta huimasti ja tällä hetkellä mies on yksi liigan parhaita ajamaan korille.
Clippersille toivoisin menestystä, mutta uuden ilmeen saanut Spurs on kyllä pelottavan kova. Odotan kyllä suurella mielenkiinnolla lännen konferenssifinaalia, siitä voi saadakin jo kovan sarjan aikaiseksi.
Mitä taas tulee itään, niin molemmat sarjat voivat nyt mennä miten päin tahansa. Philly-Boston on viihdyttävää vanhan kunnon grindausta, mutta tosiasiassa kyseessä on kahden keskinkertaisen joukkueen mittelö, jossa kamppaillaan käytännössä itäisen konferenssin kakkossijasta. Nämä joukkueet ovat valovuoden päässä lännen kärjestä. Sääli sinänsä, sillä odotin kyllä Bostonilta paljon enemmän. Miami-Indianasta taas tuli Boshin loukkaantumisen ansiosta yhtäkkiä mielenkiintoinen sarja, koska nyt Miami on lyötävissä. Kertoo toisaalta paljon Indianasta, miten vaikeaksi nämä pelit ovat menneet, vaikka Indy pelaa viidellä kahta vastaan. En tykännyt taaskaan yhtään siitä, miten Pacers pelasi viimeisellä neljänneksellä: seitsemässä sekunnissa puolen kentän yli, sitten taputtelua ja tepastelua, ehkä käveltiin joku screeni läpi, ja sitten otettiin vaikea heitto kun aikaa oli pari sekuntia. Näillä nollan-yhden syötön hyökkäyksillä Indiana tarjosi kaikki avaimet Heatille, joka sitten sössi mahdollisuutensa muuttumalla viimeisillä minuuteilla kahden miehen joukkueesta yhden miehen joukkueeksi.
On kyllä melko käsittämätön ajatus, että tällä hetkellä ehkä suurin ennakkosuosikki idän finaalijoukkueeksi on Indiana Pacers. Terve Miami olisi ollut ainoa joukkue, joka olisi voinut haastaa lännen kärjen. Nyt näyttää siltä, että "todellinen" finaalisarja pelataan Oklahoman ja San Antonion välillä.