Koripallo.com

NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Idän/Lännen Finalistit?


  • Äänestäjiä
    58
  • Poll closed .
Viestejä
9 123
Aika perustaa tämäkin otsikko. Runkosarja loppuu reilun viikon kuluttua, ja asetelmat ovat muotoutumassa. Vääntöä käydään vielä ensimmäisen kierroksen nopeista laulukuoroon lähdöistä sekä parempien joukkueiden välisistä voimasuhteista, mutta iso kuva on suhteellisen selkeä.

Idässä finaalipaikka näyttää olevan kahden joukkueen kauppa. Huikealla tasolla loukkaantumisista huolimatta pelannut Chicago Bulls ja kaikkien kritisoima Miami Heat ovat selkeästi muun pakan yläpuolella. Chicagon huolena ovat avainmiesten Dengin ja Rosen loukkaantumiset, jonka lisäksi myös Noah ja Boozer ovat tunnettuja alhaisesta kipukynnyksestä. Chicago on väkisinkin pudotuspeleissä "banged up", mutta Thibödöön puolustusfilosofia kantaa joukkueen tästä huolimatta pitkälle. Bullsilla on ollut Heatin numero tämän kauden runkosarjassa, mutta niin oli viime vuonnakin, ja miten lopulta kävi?

Heat ja LeBron James saavat edelleen huikean määrän kritiikkiä niskaansa, mutta joukkueen tekeminen on täysin pudotuspeleihin tähtäävää. Wade on laitettu jo säästöliekille, mutta historiallisen kauden tilastojen valossa pelannut LeBron James jatkaa edelleen porskuttamistaan. Joukkue ei tokikaan ole vailla kysymysmerkkejä. Spoelstran rotaatiot ovat herättäneet kysymyksiä, lisäksi penkin kapeus ja isojen pelaajien talenttipuutos ovat ikuisuusaiheita. Battierilta, Haslemilta ja Milleriltä odotetaan paljon pudotuspeleissä, mutta tämä on kuitenkin vain pelkkä sivuseikka. Ykkösasioita joukkueelle ovat puolustusintensiteetti ja BatRonin & Robyanen pelaaminen. Teen villin ennustuksen tässä ja nyt - Miamin puolustuspelaaminen pudotuspeleissä tulee olemaan huikeaa luokkaa. LeBroniin ja Wadeen voi luottaa kuin kiveen.

Idän musta hevonen lienee Boston Celtics, jonka otteet ovat viime aikoina olleet piristymään päin. Ei kuitenkaan huijata itseämme liikaa. Ubuntu on kuollut, ja Bostonin joukkueessa on enemmän vikoja kuin vahvuuksia. En näe miten tämä joukkue voisi mitenkään jyrätä molempien, Heatin ja Bullsin, yli pudotuspelien paras 7 sarjoissa.

Mielestäni Idän muut joukkueet eivät ole erityismaininnan arvoisia. Pacers hakee "atlantahawksmaista" "Hei, tässähän tapahtuu edistystä"-runia pudotuspeleistä, mutta kaatuu kunniakkaasti viimeistään Idän välierissä toiselle suurista. Atlanta, Orlando ja New York kolmikossa on tietynlaista potentiaalia, ja Knicksiä lukuunottamatta muilla joukkueilla on jopa mahdollisuus yllättää 1. kierroksella. Aika paljon Idän koventuneesta tasosta kertoo se, että viime kauden up-and-coming tiimi Philly taistelee nyt viimeisestä pudotuspelipaikasta kynsin hampain Bucksin kanssa. East is the beast!

Ennustus: Heat likistää loukkaantumisten runteleman Bullsin Idän finaaleissa 4-2, joka jättää jossiteltavaa Bullsin kannattajille.

Lännessä terävin kärki ei ole yhtä terävä kuin Idässä, mutta contender-tason haastajia on useampia. San Antonio Spurs ja Oklahoma City Thunder taistelevat Idän ykkösjoukkueen manttelista, ja oletettavaa on Durantin voitto tässä kamppailussa. Lähinnä sen takia, että runkosarjajoukkueeksi vahvasti profiloitunut Spurs lepuuttanee vanhoja tähtiään viimeisen viikon aikana todella paljon. Mielenkiintoista nähdä miten Spurs pärjää Lakersia vastaan runkosarjan viimeisissä väännöissä. Popovitsi todennäköisesti lepuuttaa pelaajiaan saadakseen hyvän tekosyyn häviöille kovia jengejä vastaan.

Mitään ei kuitenkaan pidä ottaa pois Spursilta, joka on erikoistunut heikompien joukkueiden totaaliseen nuijimiseen. Pudotuspeleissä joukkueen leveys, ratkaisupelaajien kokemus ja Popovitsin valmennustaidot ovat varmasti vahvuus, mutta pudotuspelit vaativat menestyjiltä muutakin. Nimittäin fyysistä ja henkistä kestokykyä, ja sitä ei ole tältä joukkueelta nähty vuosiin. Spurs saanee helpohkon alun pudotuspeliurakalleen Lännen (kärjen takana) kapean tason vuoksi, mutta toiselta kierrokselta lähtien väännöt käyvät koviksi, ja pudotuspelien armoton pelitahti ei anna sekuntiakaan sääliä Spursin vanhoille sotaratsuille. Tästä huolimatta yksi monista 15-20% finaaliehdokkaista.

OKC on oma suosikkini finaaleihin asti, kiitos lähinnä Durantin ja loistavan supporting castin. Westyn fani täällä tuskin kukaan on, mutta Ibaka ja Harden ovat roolipelaajakultaa. OKC:n kotiyleisö on yksi liigan kiimaisimmista, ja OKC nauttinee kotiedusta ainakin NBA:n finaaleihin asti. Tietty kokemattomuus on joukkueen heikkous, mutta toisaalta joskushan se lasikatto on rikottava? Nähtäväksi jää onko kausi 2012 Durantin lopullinen läpimurtokausi.

Losin joukkueet tulevat haastolistan seuraavina. Molemmilla on isoja ongelmia, joiden yli heidän olisi päästävä jollain ilveellä ollakseen todellisia haastajia kärkikaksikolle. Los Angeles Clippersillä on ehkä liigan paras clutchpelaaja Chris Paul, mutta Blake Griffin ei taida vielä olla riittävällä tasolla moneltakaan osin aivan NBA:n kärkikahinoissa. Muu joukkue on myös suhteellisen epätasapainoinen nippu ailahtelijoita, eikä Billupsin menettäminen sairastuvalle tehnyt Clipsuille palvelusta. Vinny Del Negrosta on sanottu paljon, mutta hän ei ole yhtä suuri liabiliteetti kuin naapurijoukkueen päävalmentaja...

...Mike Brown. Kestääkö Miken perunapää pudotuspelien paineita? Mikä on Los Angeles Lakersin roolitus pleijareissa, antaako Kobe tilaa "kaksipäiselle Batmanille" Gasol-Bynum, ja tyytyy kaivamaan kiveksensä esiin vasta ottelun viimeisellä minuutilla? Onko Ramon Sessions valmis johtamaan mestarijoukkuetta kapellimestarin paikalta? Onko Ron Artest löytänyt uuden kevään, kuten viime aikojen esitykset antaisivat ymmärtää? Paljon kysymyksiä Losissa, ja viime vuoden pudotuspelit ovat edelleen hyvin muistissa.

Jäljelle jäävistä joukkueista Memphisillä ja Dallasilla on mielestäni lähinnä mahdollisuudet yllättää kuka tahansa, mutta tuskin kolmea näistä edellä mainitusta joukkueesta peräjälkeen. Rakastan Memphisin rosterin syvyyttä, mutta en siltikään jaksa uskoa Rudy Gayn olevan se johtava pelaaja, joka ansaitsee 100 miljoonaa tämän joukkueen viemisestä päätyyn asti. Dallasilla on menossa välikausi, eikä mikään viittaa viime kauden ihmeen toistumiseen. Chandlerin menetys oli liian iso lovi. Ehkä ensi kaudella sitten Deronin johdolla? Molemmilla siis hyvää yllätyspotentiaalia. Tämä tietenkin olettaen, että Dallas edes etenee pudotuspeleihin.

Takana (ja osittain edessä) oleva joukko Denver, Phoenix, Houston ja Utah eivät ole tarpeeksi hyviä pärjätäkseen.

Ennustus: Länsi on käytännössä täysin avoin. Lännen finaalissa voi olla 5-6 eri joukkuetta, mutta OKC vaikuttaa näistä tällä hetkellä potentiaalisimmalta. Toiseksi vaihtoehdoksi nostaisin Lakersin.

Finaaliennustukset sitten aikanaan sen mukaan miten asiat pudotuspeleissä etenevät, ja miltä joukkueiden pelaaminen näyttää.
 
Viestejä
7 403
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Erittäin asiallinen avaus, vaikkakin hieman sisäisesti ristiriitainen.

(Tai näin ainakin itse tulkitsen "Lännen kapean tason (kärjen takana)" ja sen, että "Lännen finaalissa voi olla 5-6 eri joukkuetta".)



Oman käsitykseni mukaan Itä on kolmen kauppa: CHI, MIA, ... , BOS. Tässä järjestyksessä ja Miamin ja Bostonin välisellä selkeästi mitattavalla hajuraolla. Muut joukkueet ovat turisteja kaukana kapean kärjen takana.

Lännessä veikkaan räjähtävän Oklahoman vuotta. Haastajina Spurs ja Lakers, jotka saattavat olla mitä tahansa "pirun kovan" ja "saippukuplan" väliltä.

Clippers olisi kaivannut Billupsia ollakseen merkittävä mestaruusehdokas jo tällä kaudella. Blake Griffin ei ole vielä valmis (jos vatipää sitä tulee koskaan olemaankaan).

Hallitsevalle mestarille Dallasille tekee tiukkaa päästä pleijareihin ja joukkue on epäonnistunut tiukoissa paikoissa niin monta kertaa, etten pysy enää edes laskuissa. Viime kauden taianomaisen runin kaltaisen mestaruusmarssin todennäköisyys on äärettömän pieni.

Minuutin harkintaan perustuva perstuntuinen veikkaus: NBA 2012 Finaaleissa kohtaavat OKC ja CHI.
 
Viestejä
9 123
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Lännessä on useampi hyvä joukkue. Idässä on 2 erinomaista. Sen jälkeen näitä puppelsjoukkueita Lännessä 6 "parhaan" takana, kun taas Idän pleijarijengit ovat vakuuttavia aina kasiseediin asti. 8]
 
Viestejä
7 403
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

King James sanoi:
Lännessä on useampi hyvä joukkue. Idässä on 2 erinomaista. Sen jälkeen näitä puppelsjoukkueita Lännessä 6 "parhaan" takana, kun taas Idän pleijarijengit ovat vakuuttavia aina kasiseediin asti. 8]
Nyt mä en kyllä tajunnut yhtään mitään.
 
Viestejä
218
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Käytännössä mahdottomuus, että kaksi jengiä tulisi Mavsien ohi. Vaikka Dallas voittaisi neljästä matsistaan ainoastaan Golden Staten, niin se vaatisi muilta jo neljän voiton ottamista. Ei tule tapahtumaan.
 
Viestejä
7 403
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

King James sanoi:
Lännessä on useampi hyvä joukkue. Idässä on 2 erinomaista. Sen jälkeen näitä puppelsjoukkueita Lännessä 6 "parhaan" takana, kun taas Idän pleijarijengit ovat vakuuttavia aina kasiseediin asti. 8]
King James sanoi:
East > West
Siis oikeasti: "Täh?"

Näissä jutuissa on vähemmän tolkkua kuin Kohilan jutuissa.
 
Viestejä
759
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Bullsi menee idästä finaaleihin se on jo slvää, mutta Lännen kovatasoisessa lohkossa se voi olla kuka tahansa.
 
Viestejä
435
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Lännen pelijaritilanne on aivan auki, enkä pitäisi mahdottomana viimevuotisen kaltaista yllätysfinalistia. Oklahoma on vakuuttanut läpi koko kauden, poislukien viimeisest pari viikkoa. Saatan käsittää Thunderin runkosarjan lopun kruisailun suuremmaksi ongelmaksi kuin se todellisuudessa onkaan, mutta joku joukkueessa silti mättää: esimerkiksi post-skoraajan puute ja yleisesti ratkaisijoiden vähyys hyökkäyspäässä huolettavat.

Sitten on Spurs, jota Grizzlies suorastaan nöyryytti viime keväänä. Saisiko joukkue siitä riittävästi lisää motivaatiota ja ylimääräisen vaihteen peliinsä, joka viimevuoden pleijareissa tyystin uupui? Menee veikkauksen puolelle, mutta sanon kyllä: Spurs finaaleihin lännestä.

Idässä Celticsin nousu on sekoittanut loppukaudesta pakkaa: tämä joukkue taisteli paikasta pleijareihin vielä reilu kuukausi sitten. Bostonin naavapartojen paukut tuskin riittävät muuhun kuin kiusaajan asemaan, mutta toisaalta jopa Chicago tai Miami pelaavat takuulla mieluummin ketä tahansa kuin Celticsiä (tai toisiaan) vastaan. EFC on arvioni mukaan siis sama kuin viimekaudella, vaikka Boston tekisikin komean playoff-juoksun.

Heat - Bulls otteluparista nousee esiin tietysti Bullsin loukkaantumistilanne, mutta jälleen myös ratkaisijoiden vähyys. Rip Hamilton on pelannut metsurin sormilla laskettavan määrän hyviä matseja, ja Boozerilla on ollut tapana jäätyillä pleijareissa. Dengin ranne on huonossa kunnossa, ja vaikka mies todennäköisesti pelaa hyvät pleijarit, niin riittääkö se? No, ei helvetissä riitä. Bulls elää ja kuolee edelleen Rosen hyökkäyspelin varassa, ja takamies ei ole edelliskauden veroisessa iskussa. Runkosarjassa Bulls on pystynyt pelaamaan hyvin ilman johtotähteään, kuten pystyivät edelliskaudellakin vajaalla miehistöllä. Pleijareissa Bulls tarvitsee dominoivan Rosen pärjätäkseen, ja yli-inhimillisiä suorituksia samaiselta herralta mennäkseen "loppuun asti."

Samaan aikaan Heat on ainakin silmämääräisesti hidastanut peliään kauden edetessä, valmistautuen ilmisesti jo kevään ja kärpästen mukanaan tuomaan puolustuksen kovenemiseen ja pelin hidastumiseen. Joukkueella on edelleen heittää kentälle myös 2 liigan top-5 pelaajaa, ja se on vain liikaa mille tahansa idän joukkueelle tänä vuonna. Heat finaaliin idästä.
 
Viestejä
2 459
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Stephen A Smith on ääliö ja ihmiset jotka kuvaavat tv-ruutua kameralla ja lisäävät niitä "videoita" youtubeen pitäisi ampua.
 
Viestejä
7 403
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Pesre sanoi:
Stephen A Smith on ääliö ja ihmiset jotka kuvaavat tv-ruutua kameralla ja lisäävät niitä "videoita" youtubeen pitäisi ampua.
Tällaisia kommentteja varten kp.comiin tarvittaisiin pikaisesti se "peukuttelu-mahdollisuus":
Thumbs_up.jpg
 
Viestejä
1 404
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Stephen A Smith on varsin hyvä koomikko, mutta eihän kukaan nyt miehen sanoja tosissaan ota. Jopa Skip Bayless tietää koripallosta kollegaansa enemmän.
 
Viestejä
9 123
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

The Game sanoi:
Stephen A Smith on varsin hyvä koomikko, mutta eihän kukaan nyt miehen sanoja tosissaan ota. Jopa Skip Bayless tietää koripallosta kollegaansa enemmän.

:D

Bosh the new Batman in Miami?

En oikeastaan edes ymmärrä miksi tämä kaksikko on niin suosittu Jenkeissä. Johtunee juurikin komedia-arvosta eikä mistään muusta?
 
Viestejä
364
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Blomberg sanoi:
Sitten on Spurs, jota Grizzlies suorastaan nöyryytti viime keväänä. Saisiko joukkue siitä riittävästi lisää motivaatiota ja ylimääräisen vaihteen peliinsä, joka viimevuoden pleijareissa tyystin uupui? Menee veikkauksen puolelle, mutta sanon kyllä: Spurs finaaleihin lännestä.

Kommentoidaan nyt kun kerran omasta suosikista kyse ja tähän viime kevääseen yleensä aina viitataan. Memphis veti Spurssia turpaan jo runkosarjassakin samoin kuin sitten myöhemmin pudotuspeleissä. Memphis piti tasonsa ja otti tuolloin helpohkon voiton. Nyt voitot ovatkin sitten 4-0 Spurssille.

Memphis ei lännessä ole nyt se pahin. Kyllä se taitaa olla esim. Lakers, Mavs tai Rockets (jos pääsee). Voin tietty olla väärässäkin. Ei olis eka kerta.
 
Viestejä
1 728
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Kohta se taas alkaa. Koripallokauden viimeinen huipennus Euroliigan final fourin jälkeen.

Mestaruustaistoa olen viimeisimmät kuukaudet pitänyt täysin neljän kauppana. Oklahoma City, Miami, San Antonio ja Chicago. Mihinkään järjestykseen en näitä joukkueita osaa/halua laittaa, mutta jos joku aseella uhkaisi, pitäisin tuota kirjoittamaani vähiten huonona.

Thunder juoksee joukkueita ulos salista koko runkosarjan läpi, mutta miten on joukkueen puolenkentän toteuttamisen laita pitkässä playoffsarjassa, jossa joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin? Vielä ainakaan viime vuonna Thunderilla ei ollut kypsyyttä Dallasin uskomattoman tehokasta puolenkentän peliä vastaan. Kuten niin moneen kertaan on todettu, Thunderin paras pelintekijä on Harden (joka muuten koulutti Sunsia 40 pointsilla viime yönä), ja mitä enemmän pallo on Jamesin käsissä, sen todennäköisemmin OKC:n hyökkäyksessä on liikettä ja järkeä kuin yleensä. Vai onko se sittenkin vain niin, että mitä vähemmän aikaa pallo on Westyn käsissä, sen todennäköisemmin OKC:n hyökkäyksessä on liikettä ja järkeä? Mene ja tiedä.

Miamin runkosarjasta ei paljoa jaksa kiinnostua. Nyt on se aika kun Miamin supertovereiden kantti todellisuudessa mitataan. Wade tai James voi kantaa joukkueensa yksin kaksi kierrosta, mutta sitten tarvitaan joukueena toteuttamista. Aloitetaan Heatista vasta sitten Idän finaaleissa.

Spurs tekee samaa kuin viime vuonna. Porskuttaa täysin huomaamatta lligan parhaalla rekordilla. Duncan ja Parker ovat pelanneet erinomaiset ja terveet kaudet, penkin ollessa sarjan leveimpiä. Vaikka Suns-fanina minun todennäköisesti pitäisi inhota Spursin kovanaamoja periaatteellisella tasolla, en siihen tämän vuoden joukkeen kohdalla pysty. Olen aina tykännyt salaa Ginobilistä, ja Duncan on kaikessa laimeudessaan kuitenkin ihan sympaattinen pelaaja. Nyt kun Bowenit ja Horryt on siivottu völjystä pois ja tilalle on tuotu mm. ex-Sun Diaw, kuittaa Spurs minulta suurimman tuen mestarisuosikeiden joukosta.

Viimeinen tähän listaan kuuluva joukkue on Chicago. Bullsilla on yksi kierros aikaa hoitaa Rose ja Deng sairastuvalta, kun toisella kierroksella vastaan tullee jo Celtics. Sanomattakin selvää, että rautaisella joukkuepuolustuksella ja terveellä supertähdellä varustetulla Bullsilla ei tule olemaan mitään ongelmaa edes Bostonia vastaan, sillä Bullsin penkkiviisikko on liigan kovin ja Celticsillä ei edes ole mitään penkkiä. Muutenkaan Chicagoa ei jaksa sen suuremmin analysoida, sillä joukkueen tason tietävät kaikki, ja se mitataan todella vasta eeppisissä Idän finaaleissa.

Neljän suuren kerhoon on viimeaikoina yrittänyt tunkea jalkaansa myös Lakers, jolla on rajaton määrä potentiaalia nostaa pelinsä taso muihin kerroksiin. Millään joukkueella Lännessä ei ole heittää mitään lähellekään Lakersin korinalustaa vastaavaa osastoa kentälle. Vuoden 2010 WCF:in jälkeen olen ottanut myös nyrkkisäännökseni, että älä ikinä laske ulos joukkuetta jossa pelaa Kobe Bryant. Kobe voi tosin yksin pelata joukkueensa ulos.

Idän muista pumpuista Knicks on edelleen mielestäni yllätysvalmis. Jos paras seitsemästä ottelusarjaan saa esim. kaksi ottelua, jossa Novak ja Smith tiputtavat 15 kolkkia kootusti, pystyy New York ainankin kiusaamaan Heatia ensimmäisen kierroksen.

Clippersiin en vielä usko, mutta Lob Cityn ykköskierroksen vastustaja Memphis on erittäin iskukykyinen orkesteri. Gay-Randolph-Gasol on erinomaisesti toisiaan täydentävä frontline, ja takakentältä löytyy Tony Allenin kaltaisia profiilipelaajia. Grizzlies - Spurs toisella kierroksella - Spurs bandwagonistina totean: "auts".

Lännen viimeisistä playoffspoteista totesin ennen kauden alkua näin:
Mokeski sanoi:
Kahdeksannesta paikasta skabaavat Suns, Nuggets ja Rockets. Steve Nash kaataa Spursin yksin kauden viimeisessä ottelussa, ja tuo Arizonaan pudotuspelipaikan.
Luotan omaan sanaani.
 
Viestejä
9 123
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Idän playarijoukkueet selvinneet. Bucks tipahti kyydistä viime yönä.

Chicago on suurella todennäköisyydellä Idän ykkönen ja käy vielä taistelua Spursin kanssa koko NBA:n ykköstilasta. Miami tulee toiseksi ja Indiana "clinchaa" kolmossijan. Atlanta ja Boston vääntävät loput 2 peliä kotiedusta toisiaan vastaan. Orlando on 3 ottelun tappioputkessa, joten voi kai teoriassa tippua vaikka Knicksin ja Phillyn perään, jos oikein huonosti menee? Toisaalta Philly aikoo lepuuttaa Brandia ja Iggya kaksi viimeistä peliä, joten tuskin klaaraavat molempia.

Todennäköisesti kuitenkin näin:

Bulls - Philly
Heat - Knicks
Pacers- Magic
Celtics - Hawks jommin kummin päin

Bulls - Celtics voi olla mielenkiintoinen välierä, Hawksilla toki mahdollisuutensa Bostonia vastaan myös. Heat - Pacers ei mielestäni tarjoa yllätysmahdollisuutta Pacersille, mutta joku 4-2 ottelusarja antaisi uskottavuutta tulevaisuutta ajatellen.

Lännessä Spurs ykkönen, OKC kakkonen. Lakers taitaa pitää hallussaan etua Clippersiä vastaan tasapistevertailussa, joten pitänee kolmannen sijansa. Memphis varma vitonen. Denver ja Dallas 6-7, todennäköisesti tuossa järjestyksessä? Utah ja Phoenix käyvät ensi yönä eeppisen kamppailun Lännen viimeisestä playoffspaikasta. Itse toivon Utahia, koska se voisi antaa Spursille hyvän vastuksen 1. kierroksella.

Eli näin:

Spurs - Jazz
OKC - Dallas
Lakers - Denver
Clippers - Memphis

Ennakkosuosikit löytyy jokaisesta sarjasta, mutta samalla jokainen sarja tuntuu voivan päättyä miten vain. Yllätysmomentti löytyisi jokaisesta parista. Utahin koko voi olla ongelma Spursille. Dallas altavastaajana OKC:ta vastaan, viime vuonna tämä roolitus toimi heille hyvin. Denverillä on riittävästi tulivoimaa, talenttia ja jalkoja juosta Lakersilta jalat alta. Clippersiä en uskaltaisi edes veikata Memphisiä vastaan, Grizzlies on CP3:n ulkopuolella kaikilla osa-alueilla parempi jengi.
 
Viestejä
1 728
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

Tänä. Yönä. Räjähtää.

Ottelu, jonka merkitystä ei voi yliarvioida. Viimeisteleekö kautensa 12-19 rekordilla aloittanut joukkue huikean nousunsa, vai onko kohtalona lännen 9. sija? Nashin viimeinen merkityksellinen ottelu Suns-paidassa?

Suns lähtee otteluun ennakkosuosikkina, voitettuaan kaikki tähänastiset ottelut Jazzia vastaan. Big Al Jefferson ei tule pystymään puolustamaan palloskriinejä millään tavalla. Devin Harrisin dribble penetration lienee Utahin potentiaalisin ase.

Esittelemme Phoenixin avauksen power forwardin: Hakim Warrick! Voivoivoi.

NBA:n ensimmäinen playoff-ottelu tällä kaudella kello 5.30. Win or go home.
 
Viestejä
9 123
Vs: NBA Playoffs 2012 - Miami Heat Against The Field

San Antonio - Utah

Runkosarjan 2. lähtee ylivoimaisena suosikkina Lännen puolelta tavoittelemaan paikkaa NBA:n finaaleissa. Tony Parker-Tim Duncan-Manu Ginobili kolmikko saa laajaa tukea kaartilta, jossa on sopivasti kokemusta, nuoruuden intoa ja monipuolisuutta. Valmentajana erinomainen Popovich. San Antonio on profiloitunut vahvasti runkosarjajoukkueeksi viime vuosina, eikä heidän vääntönsä ole riittänyt enää pudotuspeleissä mainittaviin urotekoihin muiden aloittaessa pelaamisen tosissaan. Tämän kauden Spursin selitys tapahtumien toisenlaiselle kululle voisi varmaankin olla tuo penkin laajuus Greenin, Leonardin ja kumppaneiden muodossa. Pudotuspelit ovat silti pudotuspelit.

Ensimmäisellä kierroksella vastaan tulee pahin mahdollinen. Utah Jazz, jonka etukenttä on yksi liigan kovimmista. Spurs vei runkosarjan pelit 3-1, ja Popo löytää varmasti Utahin heikkoudet, mutta helppoa ottelusarjaa en usko tästä ennakkosuosikeille tulevan. Ihan vittuillessani ennustan 4-3 Jazzille 8] Joka tapauksessa Spursin voitto alle 6 pelissä olisi suuri pettymys.


Oklahoma - Dallas

Herkullinen uusinta viime pudotuspeleistä, nyt 1. kierroksella. Dallas on heikentynyt merkittävästi, mutta on silti kokeneena porukkana suht ikävä vastustaja kenelle tahansa. OKC vienyt 3-1 runkosarjassa, mutta aika tiukkoja pelejä ollut. En silti jaksa edes lähteä pohtimaan asiaa sen tarkemmin, koska Dirkin bensa on loppu tältä kaudelta ja OKC on aivan liian hyvä. 4-2 OKC.

Lakers - Denver

Upset much? Kaikki puhuu Denverin yllätyksen puolesta. Nälkäinen ja energinen porukka vastaan Mike Brownin johtama sotku. Denver juoksee jalat alta Fariedin ja Lawsonin johdolla Losilta otteluvoitoin 4-2. Jätetään toki varaus Koben neljälle gamewinnerille, joilla vaaka voi sitten kallistua Lakersin hyväksi. Odotettavissa vähintään yksi Denverin 30 pisteen persraiskaus.

Memphis - Clippers

Memphis väänsi vielä loppumetreillä kotiedun tästä otteluparista itselleen. Olen ollut Grizzliesin bandwagonissa jo pitkään, enkä näe mitään syytä miksei pelitaidoiltaan liigan yliarvostetuin Blake Griffen ei uppoaisi laivan mukana tässä ottelusarjassa. Memphis grindaa tiukan taistelun jälkeen 4-3 voiton Chris Paulin pelatessa puolikuntoisena nivusensa kanssa.


Chicago - Philadelphia

Bulls exposed. Hienoa, että Bulls saa heti ensimmäiselle kierrokselle inhottavan joukkueen vastaansa. Rose pelaa tällä hetkellä käytännössä sairaslomalaisen papereilla ja se ei voi olla näkymättä joukkueen peliesityksissä. Silti Bulls kykeni voittamaan koko NBA:n käytännössä ilman Rosea tällä kaudella, joten ei Philly silti hyvästä potentiaalistaan huolimatta pysty Chicagoa kaatamaan. Tiukka taistelu on kuitenkin luvassa, ja JOS Rose tippuu kelkasta niin pienet yllätyssaumatkin löytyy. 4-2 Bulls.

Miami - New York

C'Mon Son. Siinä vastaus niille hassuttelijoille, jotka tulevat ennustamaan NYK:n jatkopaikkaa. Kiva, että saadaan LeBron MSGardeniin dominoimaan muutama peli, mutta Anthonyn ja kumppaneiden lento katkeaa jälleen ensimmäisellä kierroksella. 4-1 Heat. Helppo.

Indiana - Orlando

This could get ugly. Indiana vetää hyvät pudotuspelit ja Orlandon miehistö on täyttä jöötiä ilman Howardia. 4-0 vai 4-1? 4-1 Pacers.

Atlanta - Boston

Kai se Boston saa kuitenkin Modest Fourin tähän sarjaan suht täydessä voimassa. Atlanta pelaa liian siipirikkoisena, joten Boston nilkuttaa tästä otteluparista jatkoon. Sanotaan 4-2 Celtics.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös