Koripallo.com

Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Viestejä
559
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Kuten joku jo mainitsi, näissä ennusteisa näkyy fanien kotipaikkakunnan toiveet melkoisena painolastina. Mutta muutaman vuoden näitäkin ennustuksia lukeneena täytyy sanoa että joko comin keskivertoasiantuntemus on aika hyvää tai sitten tämä kotoinen liigamme on joka vuosi aika yllätyksetön - comin keskivertoennustus osuu melko hyvin paikalleen. Kärkijengit on kärkijengejä, peräpää pysyy pohjalla.

Nyt ei ole näkyvissä varsinaista yhtä mestarisuosikkia tai selkeää putoajaa kun sarja on typistetty 11 joukkueen liigaksi. Siitä kiitos päättäjille.

Minä uskon esimerkiksi Seagullsin oleva hyvä keskitasoa ja hyvänä päivänä voittavan kärkijoukkueitakin.

Kouvot parantaa, mutta minä en usko Conleyn olevan ihan entisensä. Ja se takamieskin lienee hyvin keskiverto. Eli playoffeihin mennään, mutta ei kotiedulla.

Lapua, Honka ja Salo jäävät minun ennustuksissani runkosarjan jälkeen lomille.

Pyrintö vaihtaa hieman jenkkikalustoaan ja on runkosarjan jälkeen kahden parhaan joukossa, Biisoneiden kanssa. Mielenkiintoista, miten Biisonit selvittää 70 pelin runkosarjat, rosteri on kuitenkin sarjan paras ja ylimääräinen jenkkikin varmaan pelikelpoinen liigatasolla. Jokainen jenkki hintalapultaan ylivertainen muiden joukkueiden vastaaviin.

Tasaisempaa kuin ennen, mutta yhtä yllätyksetöntä.

1. Biisonit
2. Pyrintö
3. Kataja
4. Karhu
5. Kotka
6. Kouvola
7. Seagulls
8. Lahti
9. Honka
10. Lapua
11. Salo

Sarjan ennakoitavuus on siinä että luulen, ettei yksikään noista joukkueista heilahda 2 sijaa paremmaksi tai huonommaksi.

Ja ennen sarjan alkua vaihtuu 5 jenkkiä ja ennen joulua ainakin 5 lisää. Yllättävän vaisuja jenkkivalintoja kauttaaltaan, missä ovat mm aikaisempien vuosien Saksan Bundesliigasta tai Ranskan kakkosesta tulevat pelaajat. Niitä ei taida olla yhtään, tilalla ainakin Joensuussa rookie ja Tampereella pelaaja Briteistä. Pelottava kehitys.
 
Viestejä
847
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Cabernet sanoi:
Ja se takamieskin lienee hyvin keskiverto. Eli playoffeihin mennään, mutta ei kotiedulla.

Oma arvio kyseisestä jampasta on, että takamieheksi hänestä ei Korisliigaan ole, mutta kohtalainen jopa hyvä rospekti heittävän takamiehen paikalle. Nätti ja tarkka heitto ja mielestäni erinomainen koko ja fysiikka. Näyttää myös aika sähäkältä puolustuksessa.
 
Viestejä
1 041
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Vaikka vihreävalkoiset lasit onkin päässä, niin mielestäni on täysin absurdia arvioida KTP sijan 5. alle. KTP:llä on helposti Top 4 rosteri liigassa, ja ainoastaan Kouvot voi uhata KTP:n nelossijaa. Tai Kataja, riippuen jenkeistä. Fakta on kuitenkin se, että liigassa on näillä näkymin vain 5 ehdokasta Top viiteen: Bisons, Pyrintö, KTP, Karhu ja Kouvot.
 
Viestejä
1 855
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

sideline sanoi:
Näyttää myös aika sähäkältä puolustuksessa.
Ymmärtääkseni tämän ympärille on Namikan peli enemmän tai vähemmän muodostettu. MM skaboissa koko USA:n peli oli alkusarjassa ja välisarjassa yhtä sähäkkyyttä puolustusksessa ja levypallopelissa. Vasta finaaleissa tuli kaukoheittokin esille, joka "esiotteluiden" perusteella oli aikamoinen kohennus peliin.
 
3 094
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

manzu sanoi:

kyseessä oleva kaveri taitaa kyllä pelata Kouvolassa
 
Viestejä
1 504
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Laitetaan nyt veikkaus omaltakin osalta, onpa jotakin mihin peilata sitten aikanaan. Tasainen sarja tulee tänä vuonna. KTP hieman hyytyy, samoin Kataja, vain kotiedun tuntumaan. Pyrintö on vielä melkoinen kyssäri, mutta varmaan tekevät kuitenkin tarvittaessa sellaisia vaihtoja, joilla kotietu lopulta saadaan... Kouvojen nuoret ovat taas vuoden kokeneempia, sieltä ei pisteitä enää kukaan hae helposti. Itse veikkaan myös Töölön Lokkien ja Lapuan nousevan pudotuspeleihin.
Runkosarja:

1.Bisons
2.Karhu
3.Pyrintö
4.Kouvot
5.KTP
6.Kataja
7.Seagulls
8.Lapua
9.Honka
10.Lahti
11. Salo
 
Viestejä
401
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Tässä listaa myös osaltani. Voisin kompata suoraan "Oldraccoon´in" rivin, mutta jotain
pientä muutosta nyt kuitenkin .

1. Bisons . Kova rosteri sekä kotimaisten että ulkomaisten osalta.
2. Karhu . Vahvistunut viime vuodesta ja todennäköinen loppuotteluvastustaja Bisonseille.
3. Pyrintö . Aina vahva, kuitenkin nyt heikompi kuin aikoihin.
4. Kouvot . Nouseva tähti, saattaa olla korkeammallakin.
5. KTP . Vaihtaa Karhun kanssa paikkaa.
6. Seagulls . Piristävä ja uskaltava joukkue.
7. Kataja . Paljon melua tyhjästä.
8. Lahti . Toivon menestystä, hyvä fanitus katsomossa.
9. Honka . Ei oikein maistu .
10. Lapua . Yksi oli viime vuonna ylitse muiden, nyt ei samaa näköpiirissä.
11. Salo . Vaikeeta tulee olemaan.
 
Viestejä
417
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Piti olla kommentoimatta, mutta sen verran häiritsee että sanottakoot. Miten kummassa porukka ampuu noin ohi Kouvojen sijoituksen? Ei todellakaan asiaa top4:een tolla rosterilla, vaikka kuinka näin toivoisinkin. PA-Lokeilla tai Hongalla kotietu vielä kauempana..

Oma veikkaus:

1. Bisons - Jos rahat riittää niin kyllä tolla rosterilla runkosarja hoidetaan.
2. Pyrintö - Jos jenkkivalinnat kohdallaan niin Bisonsin haastaja.
3. KTP - Paikat 3-4 näiden kahden joukkueen kilpailua. KTP:llä paremmat kotimaiset, mutta epävarmat jenkkivalinnat. Giles pelottaa.
4. Karhu -Devonne kuntoon, niin korinalle ei kellään asiaa. Ja Toivis nyt on vaan pirun hyvä.
5. Kataja - Epävarmaa on, mutta vanhoilla meriiteillä viitoseksi. En jaksa uskoa "välivuoteen".
6. Kouvot - Parempi kuin viimekaudella, muttei uhkaa top 4 jengejä. Katajaa ehkä.
7. Lahti - Ei sanottavaa. Parempi ku hesalaiset.
8. Seagulls - Intoa on, vaan riittääkö rahkeet? Sama pätee molempiin PK-seudun porukoihin. Voi haastaa sijoja 5-11.
9. Honka - ^
10. Lapua - Sijat 10-11 ovat arvoitus. "Ei kiinnosta".
11. Vilpas - ^
 
Viestejä
847
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Capitan sanoi:

Ihan mielenkiinnosta pyydän, että vertailisit "paperilla" Kouvojen ja KTP:n pelureita keskenään pelipaikkakohtaisesti. Mielestäni juuri Kouvoilla on materiaalietu varsinkin alkukaudesta, kun ilmeisesti Matinen ja Pounds on sivussa. Siksi ihmettelenkin, miksi veikkaat KTP:tä korkeammalle?

Nii joo, KTP:llä on vielä lisärasitteena nuo europelit!
 
Viestejä
6 197
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Hieman varovaisin mielin pitää suhtautua tulevaan runkosarjaan Katajan osalta, pudotuspeleissä Kataja varmasti nähdään, mutta TOP-4 sakkiin jos Kataja mielii, niin kaikki pitää mennä nappiin. Tunkua sinne on kovasti, sillä sarja tulee olemaan kärjen osalta entistäkin tasaisempi. Katajan kotimainen runko on näin ennakkoon ajatellen Rannikosta huolimatta pelottavan kapea, erityisesti isojen laatupelaajien osalta. Toki on Pete, Niemi jne, mutta isopää on ennakkoon se heikoin lenkki. Toivotaan toki, että vielä saadaan kunnon jenkkisentteri! Jos Kataja on runkosarjassa neljän joukossa, olen kyllä tyytyväinen. Se varmistaa kotiedun puolivälieriin ja sitä kautta Kataja on vahvoilla mitalipeleihin. Ilman kotietua puolivälierissä Kataja on pahassa paikassa. Mutta mutta, eipä mennä asioiden edelle.

Mestaruuspuheet kannattaa myös faniryhmässä jättää nyt pienemmälle, tottakai se voi ja pitää tosifanilla ollakin tavoite, mutta myös realismi täytyy säilyttää mukana. Uskon, että Kataja on jälleen vaikea vastustaja, varsinkin Areenalla, eikä tule montaa kotipeliä häviämään. Ei meillä huono joukkue tule olemaan, mutta lähtökohtaisesti lähdetään hieman takamatkalta liikenteeseen. Luottoa silti löytyy.

Runkosarjan sijoituksia en sen kummemmin nyt veikkaile (kokoonpanot elävät vielä muutenkin), mutta jos ei ihmeitä tapahdu, niin runkosarjan kuusi parasta ovat ilman muuta Kataja, Bisons, Pyrintö, KTP, Karhu sekä Kouvot. Kovaa vääntöä tullaankin näkemään TOP-4 joukkoon pääsystä, se on varma!
 
Viestejä
1 041
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

sideline sanoi:
Ihan mielenkiinnosta pyydän, että vertailisit "paperilla" Kouvojen ja KTP:n pelureita keskenään pelipaikkakohtaisesti. Mielestäni juuri Kouvoilla on materiaalietu varsinkin alkukaudesta, kun ilmeisesti Matinen ja Pounds on sivussa. Siksi ihmettelenkin, miksi veikkaat KTP:tä korkeammalle?

Nii joo, KTP:llä on vielä lisärasitteena nuo europelit!

KTP:llä on huomattavasti enemmän kokemusta, kuin Kouvoilla. Kouvot voi yllättää, mutta nimenomaan paperilla KTP on kovempi.
 
vmp

Viestejä
296
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Edelleen tuolla JoKaFanin ylläpitämässä joukkueiden koostumus -topikissa on muutamia sen verran vajaita rostereita, että koen aika hankalaksi yrittää vielä mitään veikkausta saada aikaan. Onkohan koskaan lähihistoriassa oltu tilanteessa, jossa kauden alkuun on pari viikkoa ja nimiä puuttuu vielä paljon?
 
Viestejä
3 094
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

vmp sanoi:

31.8. piti olla 12 pelaajasopimusta ja koska tuo on "laki" niin näitähän sitten ei ole vain kaikkia tiedotettu..
 
vmp

Viestejä
296
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

MOBvilko sanoi:
31.8. piti olla 12 pelaajasopimusta ja koska tuo on "laki" niin näitähän sitten ei ole vain kaikkia tiedotettu..
Jos tämän mukaan mentäis, niin sittenhän ne varmaan olisivat jo korisliiga.fi -sivuilla joukkueiden kokoonpanot esillä. Tais Bilbao sekoittaa kauteenvalmistautumis -kalenterit pahemman kerran ja kun Valpola on päästetty eläkkeelle, niin kukaan ei vielä ole huomannut heilua sakkovihon kanssa joukkueiden näin törkeästi laiminlyödessä "lakia".
 
Viestejä
454
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Huutonaurua teille kaikille, jotka veikkatte Vilpasta viimeiseksi :D :D Noh, tulette yllättymään ainakin :)
 
Viestejä
9 123
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Ottaako joku jalluvedon Kouvojen sarjasijoituksesta?

Veikkaan, että ei sijoitu neljän parhaan joukkoon.

Ottaako joku vastaan?
 
Viestejä
71
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

King James sanoi:
Ottaako joku jalluvedon Kouvojen sarjasijoituksesta?

Veikkaan, että ei sijoitu neljän parhaan joukkoon.

Ottaako joku vastaan?

I'm in. On neljän parhaan joukossa. Done deal. :D
 
Viestejä
19 540
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

Ei mulla muuta, mutta kun lukee useammankin niinsanotun " asiantuntijan " veikkauskirjoituksia, niin jopa aika monessa on maininta tyyliin, että jos Rannikko loukkaantuu, niin sitten sijoitus on paljon huonompi tai jo putoamassa ollaan.

No ei siinä mitään, mutta voisihan tietenkin tasapuolisuuden vuoksi mainita tuollaista jossittelua muidenkin joukkueiden osalta.

Esim. " Jos Lehto loukkaantuu, jos Damoni loukkaantuu, jos Nikkarinen loukkaantuu, jos Ahonen loukkaantuu, jos Kanervo loukkaantuu, jos Kaunisto loukkaantuu jne.

Ai niin. Olin jo unohtaa, jos Vuori ja VeMä loukkaantuu.....

Eli kyllähän tuota jossittelua voi vaikka mistä joukkueesta harrastaa.....

Muutenkin nämä veikkauskirjoitukset on yhtä tyhjän kanssa.
 
Viestejä
507
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015

King James sanoi:
Ottaako joku jalluvedon Kouvojen sarjasijoituksesta?

Veikkaan, että ei sijoitu neljän parhaan joukkoon.

Ottaako joku vastaan?
Täällä roiskahti näppäimistölle : :D :D : Kahvit siis.Kaikki jallut on viety jo 30v sitten antikvariaattiin.
Mitä Kouvoihin niin kympin sakissa ollaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös