Koripallo.com

KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Viestejä
1 505
No niin. Saatiin loppujen lopuksi sikäli urheilullinen päätös Matis-gateen, että jännitys runkosarjan voittajasta säilyy viimeiseen peliin saakka. En lähde ottamaan kantaa päätöksen oikeellisuuteen tai kohtuullisuuteen, siitä on jo paljon sanottu puolesta ja vastaan. Se on nyt näin, ja Karhulle tämä ainakin on tärkeä ja aivan itse hankittu mahdollisuus, pelata runkosarjan voitosta!

Kirsikkana kamppailussa sarjavoitosta on vielä näiden joukkueiden erityinen keskinäinen lataus, joka on ollut silminnähtävissä (jopa käsin kosketeltavissa ::) ) jokaisessa aiemmassa keskinäisessä ottelussa. Toivottavasti peli ei huomenna mene kuitenkaan likaiseksi, loukkaantumiset ovat varmasti viimeinen asia, mitä kumpikaan joukkue nyt toivoisi.

Downsidena liiton päätöksessä ja pelissä on tietenkin se, että KTP on jo kotietunsa sähläämisellään menettänyt. Sillekään ei mitään enää mahda, varmasti kunniasta halutaan Kotkassakin silti pelata.

Ikävää, joskin mielenkiintoista, on myös se, että tämän ottelun varjossa tullaan näkemään varmasti taktikointia yllättävästä kotiedusta puolestaan sijoilla 6.-8. Kotkaa ei luultavasti kenenkään ole yhtään sen mukavampaa kohdata kotiedulla kuin ilmankaan. Mutta vähintään yksi kotipeli lisää tuo mukavan bonuksen minkä tahansa seuran budjettiin.

Pääseeköhän Karhu koko miehistöllään peliin? Kanervo oli Lahtea vastaan jo poissa, ja Sami viittasi ainakin yhden muun pelaajan loukkaantumiseen Lahti-pelin lehdistötilaisuudessa...? Giles saa nyt onneksi hyvää tuntumaa pleijareita varten ja varmuudella nähdään kovaa, toivottavasti myös rehtiä vääntöä voitosta.

Jos runkosarjan voitto matkaa pohjanmaalle, jo sillä on valtavan suuri merkitys Karhun, ja miksei koko maakunnan koriskulttuurille tuleville vuosille. Paras voittakoon!
 
Viestejä
598
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Hienoa että kauden tähänastiset parhaat Karhu ja KTP selvittävät vielä runkosarjan voiton viimeisellä kierroksella.
Pelin voittaja vie runkosarjan ja jos Karhu puolestansa häviäisi, niin sijoitus olisi todennäköisesti kolmas mikä olisi sekin uusi ennätys.
Tällöin pudotuspeleissä vastaan asettuisi jo lähes perinteiseen tyyliin kevätkauden pelannut Pyrintö jonka ainakin minä kernaasti jättäisin tällä kertaa kohtaamatta.

Eli toivotaan että edellisen Kauhajoella pelatun pelin tapaan Karhu JÄLLEEN voittaa Kotkalaiset kirkkaasti!
 
Viestejä
1 505
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Syöttökunkku sanoi:
Hienoa että kauden tähänastiset parhaat Karhu ja KTP selvittävät vielä runkosarjan voiton viimeisellä kierroksella.

Niinhän se olisi. Nyt Kataja haluaa kuitenkin kaapata runkosarjan voiton jatkamalla vääntöä kabinetissa (tai siis puhelinlangoilla...)

http://www.karjalainen.fi/urheilu/uutis-alueet/koripallo/item/72690-kataja-valittaa-kurinpitoryhman-paatoksesta

Sinänsä täysin ymmärrettävää Katajan näkökulmasta, mutta itse kannatan vahvasti urheilullista ratkaisua sarjavoitosta!

Taas on illan pelien merkitys hetken auki. Toivottavasti nähdään taistelu sarjan voitosta penkkipelaajien shown sijaan...
 
Viestejä
2 507
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Kanervoa ja Manganoa ei saatu näemmä parsittua kasaan tämän illan peliin :p
 
Viestejä
1 041
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Sotku senkuin vaan jatkuu. Kataja näyttää kovasti halajavan kotietua. Luotetaan nyt kuitenkin siihen, että päätös pitää ja saadaan asianmukainen ratkaisu runkosarjaan.

Kanervon ja Manganon puuttuminen antanee edun KTP:lle napata runkosarjavoitto. Nähdäänkö kentällä tästä sotkusta sisuuntunut KTP, vai käykö päinvastoin? Playoffeja ajatellen olisi tärkeää napata itseluottamusta kasvattava voitto.
 
Viestejä
1 157
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Olut-Ukko sanoi:

Jep itse luottamuksen kannalta tärkeä peli sekä oli kabinetti päätös mikä tahansa minusta tämän ottelun voittaja runkosarjan paras joukkue.
 
Viestejä
598
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

BearBasket sanoi:
Kanervoa ja Manganoa ei saatu näemmä parsittua kasaan tämän illan peliin :p

Juuri kun meinasin kirjoittaa että tämän päivän tulostakin tärkeämpää on se että kaikki Kauhajokiset ovat Sunnuntaina kuosissa. No, toivottavasti tänään taas paikkaajia löytyy.
 
Viestejä
2 507
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Syöttökunkku sanoi:
Juuri kun meinasin kirjoittaa että tämän päivän tulostakin tärkeämpää on se että kaikki Kauhajokiset ovat Sunnuntaina kuosissa.

Totta. Toivotaan että Mangano ja Kanervo on pelissä mukana sunnuntaina.
 
Viestejä
2 507
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Nyt näyttää siltä ettei Karhu kyllä pysty ilman Kanervoa ja Manganoa antamaan KTP:lle kunnon vastusta :-\

Mutta näillä mennään..
 
Viestejä
699
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

BearBasket sanoi:
Nyt näyttää siltä ettei Karhu kyllä pysty ilman Kanervoa ja Manganoa antamaan KTP:lle kunnon vastusta :-\

Mutta näillä mennään..

En nyt ihan noin yksioikoinen olisi, tosin taisit tuon kommenttisi kirjoittaa puoliajan kieppeillä. Yllättävänkin hyvä taistelu oli, vaikka kaksi kärkiukkoa sivussa. Ihan hyvillä mielin voidaan lähteä pudotuspeleihin, kun vain tietäisi ensiksi ketä vastaan. ;D
 
Viestejä
1 041
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Pitkään Karhu taisteli, mutta ei pystynyt vajaamiehisenä vastaamaan kotijoukkueen kovuuteen. KTP pelaa ekalla kierroksella Helsinkiä, ja Karhu Pyrintöä vastaan. Mikäli sijoitukset eivät siis muutu.

Alku oli hyvin tasaista, väännettiin kuppeja molemmissa päissä. KTP hallitsi levypalloja. Toisessa erässä KTP koventi puolustusta, ja sai hankittua mukavan johdon puoliaikaan mennessä.
Kolmanteen erään Karhu tuli kovalla asenteella, ja kiri johdon eron pienemmäksi 10-1 runilla. Erän loppua kohden KTP sai hieman parannettua peliään. Viimeisen neljänneksen alku mentiin tasaisissa merkeissä. Karhulta tuntui kuitenkin loppuvan bensa, jolloin KTP pääsi repäisemään merkittävän johdon.

Kuusistolta erittäin lupaavaa pelaamista. Kovia ajoja korille. Simms oli aika vaisu.
 
Viestejä
2 507
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Kloppi sanoi:
En nyt ihan noin yksioikoinen olisi, tosin taisit tuon kommenttisi kirjoittaa puoliajan kieppeillä. Yllättävänkin hyvä taistelu oli, vaikka kaksi kärkiukkoa sivussa. Ihan hyvillä mielin voidaan lähteä pudotuspeleihin, kun vain tietäisi ensiksi ketä vastaan. ;D

Juu tuli kirjoitettua tuo puoliajalla kun Karhu oli 10 pinnaa jäljessä. Mutta kyllähän Karhu ihan mukavasti vielä peliin pääsi mukaan. Mutta lopussa tosiaan tais bensa loppua ja KTP eritoten Jefferson ja Ulmer naulasivat kovia koreja ja otti ansaitun voiton.

Karhun on tästä hyvä lähteä pleijareihin jahka saataisiin Kanervo ja Manganokin parsittua peli kuntoon.
 
Viestejä
451
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Hyvää ja viihdyttävää koripalloa, nähtiin tänään karkkarissa, kamppailua mainostettiin kiihkeänä mutta hienosti molemmat joukkueet, keskittyivät olennaiseen eli pelaamiseen. Kauhajoki antoi hyvän vastuksen ja ratkaisu tuli vasta lopussa Jeffersonin jälleen kerran ilmiömäisellä yksilösuorituksella.
Nyt aletaan keskittyä pleijareihin ja ehkäpä kohtaamme karhun vielä uudestaan...
Saimme pelaamalla runkosarjan voiton , kiitos siitä joukkueelle...
 
Viestejä
226
Vs: KTP-Karhu 15.4. pelaavat runkosarjan VOITOSTA!

Katos ku Simmsi ei nähnyt pinkkiä, niin ei tullut kaverille aivopieruja. Samoin Mirokäkäljbov piti tablettinsa salkussa, ei ruvennut väittämään ja itkemään, että kaveri kiusaa.

KTP tänään parempi. Toivottavasti Matisella on nyt lisenssi. Tai miksi sitä nyt enää edes tarttee ostaa?!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös