Lapuan Kobrat tiedotti viimein päävalmentajansa Lars Ekströmin lähdöstä, mistä valmentaja itse kertoi julkisesti jo viime viikolla. Osapuolten näkemykset tapahtumista eroavat toisistaan mittavasti. Ekström itse kertoi Ilta-Sanomille, että häneltä olisi viety lähes kaikki päävalmentajan tehtävät, minkä jälkeen hän itse on...

Lue lisää »

Lapuan Kobria valmentanut Lars Ekström on jättänyt paikkansa joukkueen penkin takana ja antanut Ilta-Sanomille kertomansa mukaan seuralle työsopimuksensa purkuilmoituksen. Ilta-Sanomat kertoo, että Kobrien uudeksi valmentajaksi nousee apuvalmentajana ja samalla pelaajana toiminut Ville Turja. – Näkemykseni koripallosta ovat erilaiset...

Lue lisää »

Lapuan Kobrat on tehnyt ensi kaudeksi sopimuksen yhdysvaltalaisen Larry Andersonin kanssa. 28-vuotias Anderson ei paljon ole pelikentillä ollut viime vuosina, mutta yliopistourallaan pelasi erittäin lupaavasti. Anderson pelasi Long Beach Staten yliopistossa, jossa seniorivuotenaan 2011-12 kirjautti tilastot 13,7 pistettä, 4,9 levypalloa, 3,0...

Lue lisää »

Jo aiemmin uutisoidun Mike Morsellin lisäksi Lapuan Kobrat on hankkinut Korisliiga-joukkueeseensa toisen yhdysvaltalaisen, kun Manhattan Collegen Zane Waterman aloittaa ammattilaisuransa Pohjanmaalla. Waterman pelasi täydet neljä kautta Manhattanin yliopistossa ja oli viimeiset kolme kautta avauskokoonpanon vakimies. Parhaalla kaudellaan...

Lue lisää »

Lapuan Kobrat on tehnyt yksivuotiset sopimukset Lauri Toivosen ja Peetu Drockilan kanssa. Toivonen pelasi viime kaudella Korisliigaa Espoo Unitedin joukkueessa ja Drockila siirtyy Kobriin yliopiston penkiltä. Toivonen on 200-senttinen etukentän pelaaja, joka pelasi viime kaudella parhaan Korisliiga-kautensa. Espoossa vastuuta tuli yli 20...

Lue lisää »

Viime kaudella Lapuan Kobrissa Korisliigaa pelannut Stephen Croone siirtyy pääsarjaan nousseen Ura Basketin ryhmään. 23-vuotias ja 183-senttinen Croone pelasi menneellä kaudella Kobrissa paljon pelintekijän paikalla ja teki Korisliigassa tehot 14,6 pistettä, 4 levypalloa ja 4,1 koriinjohtanutta syöttöä per ottelu. − Mukavaa saada jo...

Lue lisää »