NBA
Will Hardy Lauri Markkanen Utah Jazz

Jazzin päävalmentaja Will Hardy kertoi lisää siitä, mitä hän odottaa ja vaatii joukkueen suomalaistähdeltä Lauri Markkaselta.

Will Hardy antoi Lauri Markkaselle yllättävän kovaakin kritiikkiä aiemmin viikolla, kun Jazz oli hävinnyt Dallas Mavericksille. Markkanen teki ottelussa 34 pistettä, mutta katosi kuvasta täysin pelin päätöserässä.

Keskiviikkona Jazz hävisi seitsemännen peräkkäisen ottelunsa, kun vastassa oli San Antonio Spurs. Valmentaja Hardy kertoi medialle tarkemmin ennen ottelua antamissaan kommenteissa, mitä hän Markkaselta vaatii ja mihin kritiikki kohdistui.

Markkanen oli tuttuun tapaan vahva Spursia vastaan päästessään liikkeeseen ja kolmen pisteen heitoissa, mutta valmentajan suunnalta odotukset kohdistuvat staattisiin hetkiin puolenkentän hyökkäyksissä.

– Hän on kehittynyt ihan varmasti viimeisen puolentoista vuoden aikana pisteidenteossa niissä tilanteissa, vaikka viime aikoina tilastot eivät olekaan olleet niin hyviä.

– Mutta se asia, missä hänen täytyy kehittyä ja missä vaadin häneltä enemmän, on niiden tilanteiden tunnistaminen lennosta ja itsensä tunkeminen niihin paikkoihin. Kun kutsumme sellaisen pelin ennakolta tai sanon Laurille, että jos he vaihtavat pienemmän puolustajan, vie se vapariviivalle, niissä hetkissä hän on loistava ja pelaa itseluottamuksella.

Hardy haluaa suomalaisen ottavan enemmän vastuuta ja jopa pistävänsä Jazzin hyökkäyksen uusiksi tarvittaessa. Erinomaisena joukkuepelaajana tunnettu Markkanen ei ole omimmillaan, kun hänen pitäisi tähän tapaan rikkoa joukkueen hyökkäyspeliä ottaakseen puhtaasti yksilöratkaisuja.

– Se osa-alue, missä vaadin häneltä enemmän, on pelin tuoksinassa, kun hän huomaa saaneensa pienemmän puolustajan itseensä. Laurin pitää lähes laittaa itsensä tukkimaan pelimme. Kun Lauri on niin hyvä tyyppi ja joukkuekaveri, niissä paikoissa ”naulaan” [vapaaheittoviivan kulmille] meneminen on ikään kuin itsensä työntäminen kaikkien muiden tielle. Silloin ei voi hyökkäyksessä oikein tapahtua mitään muuta.

– Hänelle pitää olla luontevampaa ymmärtää, että hän on joukkueemme paras pelaaja, ja kun häntä vartioi pienempi puolustaja, meidän on pakko hyödyntää sitä. Kaikki muu on kentällä hänelle vaikeaa. Kaikki vastustajat suunnittelevat puolustuksensa Lauria vastaan ja ovat todella fyysisiä.

Moni pelaaja ei saisi yhtä vapaita käsiä toteuttaa itseään NBA-joukkueen hyökkäyspelissä, kuin mihin Markkaselle olisi tarjolla nyt mahdollisuus. Valo palaa kirkkaan vihreänä ja suomalaistähdellä on täysi valmentajansa lupa rikkoa Jazzin hyökkäyspelin konsepti koska vain hän näkee siihen tilaisuuden.

– Kun tulee paikka, että hänellä on pienempi pelaaja vastassa, haluamme hänen pysäyttävän koko muun pelimme ja menevän sinne tukkeeksi.

– Mutta hän menee oikeaan suuntaan, Hardy päätti.

Lue lisää »

NBA

Utah Jazz joutui nöyrtymään kotikentällään NBA:n pohjasakkaan kuuluvalle San Antonio Spursille 110-118, vaikka joukkue voittikin ottelussa niin toisen, kolmannen kuin neljännen erän.

Tappio oli Jazzille seitsemäs peräkkäinen, ja tällä kertaa ottelu karkasi utahilaisten käsistä jo avauserässä, jonka kotijoukkue hävisi peräti 14 pisteellä. Hyvätkään otteet eivät riittäneet nostamaan Jazzia enää peliin mukaan, vaikka muutamaan otteeseen joukkue saikin eroa kirittyä umpeen.

Lauri Markkanen pelasi ottelussa peräti 42 minuuttia, teki 25 pistettä ja otti kuusi levypalloa. Erityisen harvinaislaatuista pelissä oli se, että Markkanen pelasi koko ottelun toisen puoliajan ilman pienintäkään lepotaukoa.

Tuollaista voisi odottaa, jos Jazz taistelisi viimeisistä pudotuspelipaikoista täysin voimin, mutta viimeinen teoreettinenkin sauma katosi Spurs-tappioon. Jazzin päävalmentaja Will Hardy kertoikin, että hänen päätöksensä peluuttaa Markkasta täydet 24 minuuttia putkeen oli pikemminkin kokemuksen kartuttamista suomalaiselle.

– Halusin Laurin kentälle. Juttelimme paljon, ja hän sanoi, että hänestä tuntuu aika hyvältä ja halusi jatkaa. Laurille on tietysti hyväksi saada tällaisia kokemuksia, kun tähtäimemme on joukkueen tulevaisuudessa. Pudotuspeleissä parhaat pelaajat pelaavat todella paljon, Hardy sanoi.

– Haluan olla kentällä koko ajan, mutta minun pitää pelata paremmin, jotta saan siihen tilaisuuden, Markkanen kertoi.

Markkanen ei vaihtopenkille istahtanut toisella puoliajalla, vaikka suomalainen saikin pari melko kovaa kolhua päätöserässä. Ensin nuoren Spurs-supertähden Victor Wembanyaman jalka kolahti voimalla Markkasen oikeaan jalkaan ja vain hetkeä myöhemmin hän törmäsi yhteen Zach Collinsin kanssa.

Jazzin otteluiden alut ovat olleet karuja viime peleissä. Nytkin avauserässä joukkue keräsi todella heikot yhdeksän pallonmenetystä ja Spurs pääsi helposti karkuun. Myös Markkanen harmitteli joukkueensa heikkoja otteluiden avauksia.

– Tuollaista ei voi tapahtua NBA:ssa, olimme vain tekevinämme. Heti ylösheitosta lähtien pitää pelata täysillä. Se on meistä kaikista kiinni. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä; siirtymäpuolustuksessa löydä oma puolustettavasi.

– Olimme hitaita vähän kaikessa. Emme olleet tarpeeksi fyysisiä hyökkäyspelissä. Puolustuksessa meillä pitää olla kiireellisyyttä. Vaikka et pääsisi blokkaamaan heittoa, ainakin yritä saada käsi eteen.

Jazzin ja Markkasen seuraava ottelu on perjantain ja lauantain välisenä yönä kotikentällä huimassa vireessä olevaa Houston Rocketsia vastaan. Viime viikonloppuna Jazz hävisi Rocketsille Houstonissa lähes 30 pisteellä.

Katso kaikki Lauri Markkasen suoritukset Spurs-ottelussa

Lue lisää »

NBA
Will Hardy Lauri Markkanen Utah Jazz

Utah Jazzin tähtipelaaja Lauri Markkanen pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, kun suomalainen oli taas kokoonpanossa Jazzin 105-115-tappioon Dallas Mavericksia vastaan päättyneessä kotiottelussa.

Lauri Markkanen pussitti ottelussa 34 pistettä ja nappasi seitsemän levypalloa. Edellisen pelin huilannut suomalainen oli tarkassa vireessä, kun kolmen pisteen heitoista koriin meni 6/9 ja Markkanen onnistui kaikissa kahdeksassa vapaaheitossaan.

Lisäksi Markkanen pelasi mainiosti puolustuspäässä, vaikka joutui päätöserässä kovaan paikkaan, kun Jazz-valmennus käski 213-senttisen miehen vartioimaan NBA:n parasta korintekijää Luka Doncicia.

Markkanen sai ottelussa myös ison rajapyykin rikottua, kun hän onnistui NBA-uransa 1000:ssa kolmen pisteen heitossa.

Tästä huolimatta Jazzin valmentaja Will Hardy antoi Markkaselle ottelun jälkeen kovaa kriitikkiä.

– Haluan Laurin olevan todella paljon näkyvämpi, kun hän saa pienemmän puolustajan vastaansa. Puhuimme siitä puoliajalla. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli yksi hyökkäys, missä pick & roll –pelin jälkeen Lauri sai Kyrie Irvingin vastaansa, ja hän antoi Keyonten [George] ottaa epäröivän kolmen pisteen heiton siinä tilanteessa.

– Haluan Laurin olevan näkyvä niissä tilanteissa, kun vastustajat pelaavat usein vaihtopuolustusta häntä vastaan. Kun peli hidastuu, on tärkeää, että hän pystyy menemään alueille vapaaheittoviivan ympärillä ja tekemään pisteitä, Jazzin päävalmentaja Hardy sanoi.

Markkanen on parhaimmillaan liikkeessä ollessaan ja pallon silloin saadessaan sekä suoraan syötöstä lähtevissä kolmen pisteen heitoissa, joissa suomalainen on yksi NBA:n ylivoimaisesti tarkimmista heittäjistä.

Nyt Markkaselta halutaan ja odotetaan myös omien heittopaikkojensa luomista ja pisteiden tekemistä, kun joukkue tähteänsä eniten kaipaa. Mavericks-ottelun kolmannessa erässä Markkanen muutamaan otteeseen sai pallon tällaisissa staattisissa tilanteissa, mutta onnistui vain kerran kolmesta yrityksestä.

Ratkaisevassa päätöserässä suomalainen taas otti vain yhden heiton ja pelin viimeisten viiden minuutin aikana hänelle ei kirjattu yhtäkään tilastomerkintää, ja Markkanen hiipuikin ratkaisuhetkillä seinäruusuksi.

– Kolmannessa erässä pelasimme palloa useaan kertaan hänelle sovitusti, kun Dallasilla oli joukkuevirheet täynnä. Silloin kun peli on kutsuttu häntä varten, Lauri tietää, että nyt on hänen aikansa tehdä oma ratkaisu ensisijaisesti ja vasta sitten katsoa joukkuekavereita.

– Seuraava askel hänen pelinsä kehittymisessä on tunnistaa ne hetket, kun vastustajalla on pienempi pelaaja häntä vartioimassa ja vaatia palloa silloin, Hardy kertoi.

Näitä tilanteita Mavericksia vastaan tosiaan olisi riittänyt, mutta Markkanen antoi suosiolla muiden pelaajien ottaa ratkaisut. Samalla erittäin tasainen ottelu kääntyi viimeisessä erässä vierasjoukkueen voitoksi.

Jazz teki neljännessä erässä vain 17 pistettä ja Mavs pystyi 10 pistettä parempaan saldoon. Markkaseen Jazzin ykköstähtenä kohdistuvat suuret odotukset, eikä kolme hyvää erää riitä, jos ratkaisuhetkillä ei ole valmis ottamaan ohjia omiin käsiinsä.

Utahilaisten seuraava ottelu pelataan keskiviikon ja torstain välisenä yönä kotikentällä San Antonio Spursia vastaan.

Katso Markkasen kaikki suoritukset Mavericks-ottelussa

Lue lisää »

NBA

Toronto Raptorsin sentteri Jontay Porteria epäillään hänen omiin pistesaldoihinsa kohdistuneesta vedonlyöntihuijauksesta ja NBA on hyllyttänyt hänet tutkimusten ajaksi.

Jontay Porter on toista kauttaan NBA:ssa pelaava 24-vuotias sentteri, joka on jäänyt Raptorsissa tällä kaudella vähäiselle peliajalle.

ESPN raportoi Porteriin kohdistuvasta tutkinnasta, joka sai miehen epäilyksen alaiseksi, kun hänen omiin suorituksiinsa kohdistuvat vedot olivat täysin poikkeuksellisella tavalla päivän eniten pelattuja kohteita.

Urheiluvedonlyönti on viime vuosina kasvanut Yhdysvalloissa hurjaa vauhtia, kun useat osavaltiot ovat tehneet lakimuutoksia ja sallineet vuosikymmeniä kielletyn vedonlyönnin. Useat vedonlyöntiyhtiöt ovat ammattilaissarjojen, seurojen ja tv-kanavien isoimpia mainoskumppaneita nykyisin.

Samalla vedonlyönnin tarjonta on myös kasvanut liki räjähdysmäisesti ja jokaisesta NBA-ottelusta on mahdollista lyödä vetoa yksittäisten pelaajien tilastoriveistä: pisteistä, levypalloista, syötöistä, onnistuneiden kolmen pisteen heittojen lukumäärästä.

Näiden vetojen osalta suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti sarjan kärkijoukkueisiin ja NBA:n tähtipelaajiin. Mitä suurempi nimi, sitä enemmän vetoja hänen suorituksistaan lyödään. Taas kanadalaisseuran vaihtopenkkisentterin ei odottaisi olevan yksi eniten dollareita keräävistä vetokohteista.

ESPN:n mukaan Raptorsin ottelu 26. tammikuuta Los Angeles Clippersiä vastaan oli yksi peli, joka sai NBA:n kiinnostumaan aiheesta ja Porterista. Kyseisessä ottelussa Porter pelasi vain neljä minuuttia ennen kuin poistui pukusuojaan neljä päivää aiemmin kärsimänsä silmävamman pahennettua.

Näin ollen Porterin saldot jäivät pelissä vähäisiksi, eikä hän yrittänyt yhtään kolmen pisteen heittoa noiden neljän peliminuutin aikana. Yksi vedonlyöntiyhtiöistä kertoi seuraavana päivänä, että kaikista NBA-pelaajia koskevista vedoista illan kierroksella juuri Porterin kolmen pisteen heittojen onnistumisten määrä (alle 0,5) toi eniten voittoja vedonlyöjille.

Toinen erikoinen ottelu oli 20. maaliskuuta, kun Raptors kohtasi Phoenix Sunsin. Porter pelasi ottelussa vain kolme minuuttia ennen kuin poistui pukusuojaan sairaana. Sentterin pistesaldon odottamaksi vedonlyönnissä oli asetettu 7,5 pistettä ja levypallojen rajaksi 5,5.

Kolmen peliminuuttinsa aikana Porter ei tehnyt pistettäkään ja otti vain kaksi levypalloa. Jälleen vedonlyöntiyhtiö raportoi seuraavana päivänä, että Porteriin liittyvät vedonlyöntikohteet olivat illan pelien eniten rahaa vedonlyöjille tahkonneet NBA-vedot.

NBA-pelaajilta on luonnollisesti kielletty kaikki sarjaan liittyvä vedonlyönti ja kiinni jäämisestä voi olla tuloksena pitkä pelikielto. Vedonlyöntiyhtiöiltä rahan huijaaminen mahdollisella sopupelillä täyttää myös petoksen tunnusmerkit, joten mikäli Porteriin liittyvien vetojen savun takaa paljastuu tulta, voi NBA:n kurinpito olla pienin miehen huolista.

Lue lisää »

Kuntoaan 80-prosenttiseksi kuvaava KTP:n Jeremiah Wood on kohentanut paitsi nuoren joukkueen tuloskuntoa, myös ilmapiiriä.

Palaa takaisin kuin bumerangi. Sellaisesta puusta näkyy veistetyn Jeremiah Wood, joka on nyt jo seitsemättä talveaan Suomessa.

– Minulla on ollut Suomesta vain hyviä kokemuksia: liiga on arvostettu, ja täällä on hyviä pelaajia sekä hyvä energia. Siksi tulen aina takaisin, Wood tokaisee ja kehuu tottuneesti myös uutta merellistä kotikaupunkiaan.

Sentterin paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi, kun Paraguayn-reissu päättyi mestaruuteen ja lukuisiin palkintoihin, muiden muassa valintaan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tai kuten Wood sen itse ilmaisee, hommat tulivat hoidetuksi.

Tähän saumaan hetken vapaana agenttina viettänyt Wood sai yhteydenoton Kotkasta, josta käsin KTP:n pääkäskijä Michael Pounds oli tehnyt varsin klassisen Eurobasket-scouttauksen.

– Hän otti minuun yhteyttä ja kysyi, olenko saatavilla. Kerroin hänelle olevani markkinoinlla, ja hän kertoi minulle [KTP:n] tilanteen ja kysyi, haluaisinko liittyä joukkueeseen. Hän keskusteli agenttini kanssa ja he järjestivät kaiken, Wood kertoo.

Pelaamalla kuntoon

Woodin pitkää ja menestyksekästä uraa ovat sävyttäneet myös polvivammat. Niistä ja 39 vuoden iästä huolimatta nopeus ei ole kadonnut minnekään, mistä kiitteli myös päävalmentaja Pounds jo ennen ensimmäistäkään peliä. Wood itse arvioi olevansa tällä haavaa 80-prosenttisessa kunnossa.

– En ollut pelannut ammattilaistason koripallo-ottelua joulukuun toisen päivän jälkeen. Kun pääsin tänne, heti lentokoneesta noustuani he pyysivät minua pelaamaan ja sanoivat tarvitsevansa minua. Yritin parhaani, muttei se ollut parasta suorittamistani. Otin sen harjoituksena: yrityksenä tulla paremmaksi ja valmiimmaksi nopeuden kanssa.

Nyt kolmen viikon Kotkassa oleskelun jälkeen Wood kokee päässeensä vauhtiin. Paitsi konkreettisesti, myös kuvaannollisesti: uusiin joukkuekavereihin on ehditty tutustua, ja kaikki tuntuu nyt alkushokkia pareammalta.

– Rakastan pelata koripalloa, ja haluan pelata niin kauan kuin voin, koska tiedän, että se on etuoikeus. Olen onnellinen ollessani täällä ja ollessani kykenevä pelaamaan.

”Don’t lose the fun!”

KTP on Woodille jo neljäs Korisliiga-seura, mutta käytännössä katsoen ensimmäinen, joka ei lähtökohtaisesti keiku kärkikahinoissa. Pudotuspeliunelma on hyvin vaikean kauden jälkeen edelleen elossa, mutta mestaruudesta ei puhu edes voittamaan tottunut Wood.

– Tilanne oli todellakin uusi ja uniikki. Joukkueessa oli paljon ongelmia, mutta innostun haasteista.

Haaste kiteytyy Woodin mukaan joukkuetta aiemmin rieponeeseen johtajuuden puutteeseen. Puhtaasti taidon puolesta hän näkee KTP:n jopa sarjan paremman puoliskon joukkueena.

– Meillä on oikein hyviä pelaajia ja talenttia. Luulen, että joukkueesta puuttui johtajuutta, hieman vanhempi veteraanipelaaja. Joskus, kun joukkueessa on ensimmäisen vuoden amerikkalaisia, he tarvitsevat jonkun opettamaan, miten elämä meren takana toimii; olla toinen toistaan varten, Wood muotoilee.

Kysyttäessä Woodin roolista hän alkaa kertoa innoissaan hyvän joukkueen salaisuudesta. Tärkeintä on, että pukukoppi on hyvä.

– Se, että pystyy nauramaan ja vitsailemaan joukkuekavereiden kanssa, ja että joukkue todella nauttii toistensa seurassa. Näet jätkiä joka päivä, kun olet treenaamassa, kun menet joukkueharjoituksiin.

Kun Wood saapui KTP:hen, ilmapiiri kopissa oli synkkä.

– Monikaan ei puhunut, hymyjä tai onnellisuutta ei näkynyt. Olen itse täynnä positiivista energiaa, ja sitä myös haluan tuoda tähän joukkueeseen. Haluan tuoda positiivisuutta ja saada jätkät muistamaan, että tämä on jengi, Wood sanoo ja jatkaa:

– Jokainen haluaa voittaa, jokainen haluaa olla hyvä. Tiedän, että kyse on rahan tekemisestä ja kaikkien pitämisestä onnellisena, mutta viime kädessä tämä on se, mitä valitsit tehdä; pelata koripalloa. Tämä on ammattisi, joten don’t lose the fun!

Tähtäintä korjattu korjaamasta päästyään

Muutosvoimaksi rekrytoitu Wood on tähän mennessä onnistunut täyttämään sarkansa. Joukkue seilaa kolmen ottelun voittoputkessa ja taistelee nyt sarjapaikan sijaan pudotuspelipaikasta.

– Voittava joukkue on onnellinen joukkue. Minun täytyy tuoda innostuneisuus ja ilo takaisin – ei ole väliä, montako peliä olet hävinnyt aiemmin, ei väliä; meillä on tänään peli pelattavanamme. Ei väliä huomisesta, nautitaan tästä pelistä ja ollaan onnellisia siitä, että olemme täällä pelaamassa ja terveinä, Wood painottaa.

Etenkin viimeisessä onnellisuuden aiheessa lienee aimo annos omakohtaisuutta.

– Kun pelaat muiden kanssa, heität ylävitosia ja pidät hauskaa, mutta myös kentän ulkopuolella: puhut muiden kanssa, käytte lounaalla yhdessä, tutustut muihin aidosti henkilökohtaisella tasolla, jotta voit välittää ja nauraa ja kertoa juttuja. Tämä on roolini kentällä ja sen ulkopuolella: yrittää saada kaikki yhteen, luoda hyvää energiaa ja onnellista ilmapiiriä, Wood puhkuu.

KTP:n kauden tavoitteet ovat ehtineet muuttua jo moneen otteeseen. Tasaiseksi äityneessä alemmassa loppusarjassa lyhytkin voittoputki on päässyt muuttamaan asetelmat täysin uusiksi. Lauantaisessa ottelussa päävastustaja Lapuan Kobria vastaan voi ratketa jo viimeisen pudotuspelipaikan kohtalo: ennen iltaa joukkueet erottaa vain kaksi sarjapistettä.

Pudostuspeleihin pääsy on luonnollisesti myös Woodin ykköstavoite – on ollut siitä asti, kun aiempi ykköstavoite pelissä yksilötasolla mukana pysymisestä on toteutunut. Heti toinen tavoite onkin sitten voittaa.

– Meidän täytyy voittaa paljon pelejä. Jäljellä on kolme peliä, ja luulen, että meidän täytyy voittaa ne kaikki! Ja kun pääsemme pudptuspeleihin, meillä on jälleen uudet tavoitteet. Olen kertonut jätkille, että meillä on uusi valmentaja, joka on uusi jokaiselle. Uusi pelaaja tuli sisään; on ikään kuin me olisimme kokonaan uusi joukkue.

– Mutta meidän pitää olla valmiita tässä ja nyt.

Lue lisää »

NBA

Utah Jazzin tähtipelaaja Lauri Markkanen palasi NBA-kentille täynnä virtaa, kun Jazz hävisi kotikentällään Minnesota Timberwolvesille maanantaina.

Lauri Markkanen oli sivussa Jazzin kuudesta edellisestä ottelusta etureisivamman takia, mutta suomalainen oli heti liki täydessä iskussa paluuottelussaan.

Jalka ei ollut yhtään hitaampi, vaan pikemminkin Markkasesta huokui, että kahden viikon tauko oli ladannut energiatasot keskellä NBA:n pitkää runkosarjaa täyteen. Varsinkin puolustuspäässä ja levypalloissa ottelu oli suomalaisen kauden eliittiä.

Markkanen sai kasaan 22 pistettä ja 12 levypalloa, mutta vaikka fyysisesti Jazz-tähti näyttikin olevan parhaimmillaan, puuttuva pelituntumakin tuli esille hänen pelissään. Markkaselle kertyi peräti kuusi pallonmenetystä, millaista saldoa hänelle ei ole kertynyt kuin kerran aiemmin urallaan.

Tämänkin kauden huonoin yksittäisen pelin menetysluku oli vain neljä. Markkanen yritti pelata totuttua enemmän pallollisena, kuten hän oli itse kommentoinutkin tavoitteekseen runkosarjan loppusuoralla.

Jazzin päävalmentaja Will Hardy oli tästä huolimatta erittäin tyytyväinen suomalaistähtensä otteisiin.

– Hänellä oli hyviä hetkiä. Mielestäni hän pelasi fyysisesti korin lähellä, ei tyytynyt vain kolmosiin, vaan käytti kokoaan ja fyysisyyttään hyvin. Hänellä oli räjähtävyyttä, kuten siinä yhdessä korilleajossa ja donkissa, mitä ei ole nähty vähään aikaan.

– Selvästi oli toki ongelmia pitää huolta pallosta ja menetyksiä tuli jokunen, mutta vähän ruostetta oli ihan odotettua, Hardy kertoi lehdistötilaisuudessa.

Markkanen itse oli tappiosta huolimatta tyytyväisen oloinen paluunsa ottelun jälkeen, vaikka hän ottikin joukkueensa häviön omalle kontolleen.

– Tietysti pystyn parantamaan, kun peli taas hidastuu minulle. Kiirehdin välillä vähän liikaa ja pallonmenetykset maksoivat meille voiton – otan syyt siitä niskoilleni.

– Yleisesti mukava palata takaisin joukkuekavereideni kanssa. Hauska pelata ja yrittää saada jalkani takaisin alle, Markkanen sanoi.

Markkasen ja Jazzin kausi ja viikko jatkuvat kolmen vierasottelun kiertueella. Keskiviikkona joukkue kohtaa Oklahoma City Thunderin, torstaina Dallas Mavericksin ja lauantaina Houston Rocketsin. Jazzin kautta on jäljellä yhteensä 14 ottelua.

Lue lisää »

NBA
Will Hardy Lauri Markkanen Utah Jazz

Etureisivamman takia Utah Jazzin edelliset kuusi ottelua väliin jättänyt Lauri Markkanen on taas pelikuntoinen ja suomalainen nähdään kentällä, kun Jazz kohtaa kotikentällään Minnesota Timberwolvesin maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Lauri Markkanen sai 2. maaliskuuta Miami Heatia vastaan pelatussa ottelussa kovan iskun jalkaansa Heat-sentteri Bam Adebayon polvesta. Suomalaisen pelikuntoon toipumista hidastutti myös lapsilta tarttunut tauti kuntoutuksen aikana.

Jazz ilmoitti, että Markkanen palaa Timberwolves-pelissä kehiin. Joukkue on voittanut kaksi kuudesta ottelusta, jotka suomalainen joutui istumaan katsomon puolella.

– Tuntuu hyvältä. Pystyin tekemään kaiken harjoituksissa, olen jutellut treenareiden kanssa ja toivon pelaavani, Markkanen kertoi maanantain aamuharjoitusten jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Utahilaiset hävisivät Timberwolvesille lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Jazz-valmentaja Will Hardy antoi palaa tappio-ottelun jälkeen ja syytti omia pelaajiaan siitä, että nämä välittivät enemmän omista pistesaldoistaan ja Instagram-postauksistaan kuin voittamisesta ja joukkuepelistä.

– Emme voi vain mennä höntsäämään. Meidän pitää pystyä todella ymmärtämään peliä, jotta pystymme parantamaan koko ajan. Standardi pitää olla, että meitä ei tarvitse opettaa pelaamaan kovaa, antamaan sen ekstrasyötön tai juoksemaan täysillä puolustukseen. Siinä meidän pitää parantaa, Markkanen sanoi.

Edellisessä ottelussa mukana olleet Jazzin G-liigapelaajat Johnny Juzang, Jason Preston ja Micah Potter on lähetetty takaisin farmiliigaan. Lisäksi kokenut takamies Jordan Clarkson on sivussa nivusvamman takia.

Markkanen on pelannut tällä kaudella 51 ottelussa, ja jos hän pelaisi kaikki Jazzin loppukauden ottelut, pääsisi suomalainen samaan 66 ottelun saldoon kuin viime kaudella. Tälle kaudelle NBA sääti uuden säännön, minkä mukaan pelaajan täytyy esiintyä vähintään 65 ottelussa, jotta hänet voidaan valita tähdistöviisikoihin.

muokattu 19.3.2024 klo 01.19: Lisätty vahvistus Markkasen paluusta.

Lue lisää »

NBA
NBA Utah Jazz Draft Picks 2023: Taylor Hendricks, Keyonte George, Brice Sensabaugh

Utah Jazzin päävalmentaja Will Hardy ei säästellyt sanojaan, kun joukkue hävisi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Minnesota Timberwolvesille. Kuudennen peräkkäisen ottelun ilman Lauri Markkasta pelannut joukkue pelasi paikoin luokatonta hyökkäyspeliä.

Etureiden ”puujalasta” kärsivä Lauri Markkanen on harjoitellut jo useamman päivän täysillä, mutta suomalaista ei vieläkään nähty Jazzin kokoonpanossa, kun se kohtasi NBA:n Läntisen konferenssin kärkiryhmän Timberwolvesin.

Markkasen lisäksi Jazz ja Will Hardy ovat lepuuttanneet myös muita kokeneempia pelaajiaan, minkä myötä joukkueen tulokaskolmikko Keyonte George, Taylor Hendricks ja Brice Sensabaugh on saanut paljon peliaikaa.

Minnesota on NBA:n paras joukkue puolustuspäässä ja samaa nähtiin vierailijoilta Salt Lake Cityssäkin, vaikka yksi sarjan parhaista puolustajista Rudy Gobert huilasikin ottelun.

– Emme pystyneet ratkaisemaan ongelmia tänään. Meidän pitää kommunikoida paremmin puolustuspäässä.

– Välinpitämättömyytemme puolustuksessa toisella puoliajalla oli seurausta siitä, että olimme vaikeuksissa hyökkäyksessämme ja annoimme sen vaikuttaa puolustuspelaamiseen, Hardy kertoi.

Jazz-valmentajan ärtyneisyys kasvoi, kun hän jatkoi kommenttejaan.

– Hyvin yksinkertaista: emme syöttäneet palloa. On 30 pallonhallintaa, mihin voisin viitata, joissa on useita pelaajia vapaana ja me vain pakotamme itse peliä.

– Meidän pitää ymmärtää, ketä vastaan pelaamme ja miten he haluavat vartioida meitä. Meidän pitää pystyä tuoda peliin se, mitä tapahtuu harjoituskentällä ja kun katsomme videoita.

Vaikka Hardy ei ketään yksittäistä pelaajaa maininnutkaan, olivat rajut moitteet varattu tulokaspelaajista erityisesti pelintekijän tontin avausviisikossa ottaneelle Georgelle. Kun Markkanen on ollut sivussa, on George ottanut joukkueen ykköspelaajan viitan itselleen.

Timberwolves-ottelussa tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että tulokastakamies usein hautoi palloa koko hyökkäyksen pallonhallinnan ajan, kunnes heittokellon tikittäessä nollaa kohden huitaisi jonkun toivottoman yrityksen tai korilleajon.

Toinen kritiikin kohde oli varmaankin Sensabaugh, joka Georgen tapaan osaa paikoitellen olla hyvä korintekijä, mutta tuntuu myös olevan syöttämiselle allerginen.

– En välitä yksilöiden tilastoista. En välitä montako pistettä teet. En välitä siitä, mitä postaat Instagramiin. Tämä on joukkueurheilua ja pelaamme voittaaksemme. Tämä täytyy saada nyt loppumaan ennen kuin se pääsee kasvamaan isommaksi asiaksi.

– Olen sanonut sen aiemmin ja toistan sen nyt: tässä joukkueessa ei ole ilmaisia peliminuutteja. Joko alat oppia, alat pelata oikealla tavalla, alat pelata yhdessä joukkuekavereidesi kanssa tai et pelaa, Hardy purkautui.

Tosiasiallisesti Jazzissa ei juuri muuta olekaan ollut siirtotakarajan kauppojen jälkeen kuin ilmaisia minuutteja. Seurajohto antoi Hardylle selvän tehtävän: selvitä, mihin nämä tulokkaat pystyvät. Se on tarkoittanut paljon peliaikaa kolmikolle, ajoittain hienoja suorituksia, mutta myös viime yön ottelun kaltaisia pohjanoteerauksia.

George pelasi ottelussa 30 minuuttia, mutta Hardy poikkeuksellisesti nappasi tämän vaihtopenkille neljä minuuttia ennen ottelun loppua. Tätä edelsi tilanne, missä pelintekijä ei noudattanut valmentajan kertomaa pelikuviota hyökkäyksessä.

– Odotan ja vaadin Keyontelta paljon. Jos hän haluaa olla tämän seuran tulevaisuus – mihin uskon hänellä olevan mahdollisuus –, hänen itsensä pitää myös tehdä niin.

Jazz kohtaa Timberwolvesin toistamiseen kotikentällään maanantain ja tiistain välisenä yönä. Markkanen vaikuttaisi olevan jo pelikuntoinen, mutta se ei tässä vaiheessa NBA-kautta ole takuu siitä, että suomalainen paluun kentille tekisi.

Lue lisää »

Koripallo on enemmän kuin vain peli. Se on intohimo, yhteisö ja kulttuuri. Fanit ympäri maailmaa kokoontuvat yhteen jakamaan rakkauden koripalloon, ja heidän intohimonsa luo ainutlaatuisen tunnelman katsomoihin ja kentille. Tässä artikkelissa tarkastelemme koripallon kulttuuria fanien silmin.

Koripallon ystävät muodostavat tiiviin yhteisön. He jakavat voitot ja tappiot, kannustavat suosikkijoukkueitaan ja luovat ainutlaatuisen tunnelman katsomoihin, ja Casumo netti casino on ymmärtänyt tämän yhteisöllisyyden voiman ja tarjoaa pelaajilleen mahdollisuuden kokea jännitystä ja voittoja yhdessä muiden kanssa. Casumon pelivalikoimaan kuuluu myös koripalloon liittyviä pelejä, jotka tuovat fanien yhteisöllisyyden myös virtuaalimaailmaan.

Koripallon historia Suomessa

Koripalloa on pelattu Suomessa jo 1900-luvun alusta alkaen. Aluksi laji oli keskittynyt pääasiassa Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle, mutta 1940-luvun jälkeen se levisi voimakkaasti muualle Suomeen. Suomen koripallomaajoukkue, Susijengi, on ollut tärkeä osa lajin historiaa.

1930-luku ja ensimmäiset EM-kisat

Suomessa koripallo sai jalansijaa 1930-luvulla, ja vuonna 1935 järjestettiin ensimmäiset koripallon arvokisat, EM-kisat Genevessä. Suomi sijoittui kuudenneksi. Berliinin olympialaisissa vuonna 1936 koripallo oli myös mukana.

1960-luku ja menestys

Suomen koripallomaajoukkue pääsi karsintojen kautta kesäolympialaisiin vuonna 1964, ja se oli historian ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka osallistui olympialaisiin. Vuoden 1967 kotikisoissa Suomi sijoittui kuudenneksi. Tällä vuosikymmenellä myös suomalaispelaajista Kari Liimo ja Kalevi Sarkalahti varattiin NBA:han.

1990-luku ja paluu Euroopan kärkeen

Ateenan EM-kisoissa vuonna 1995 Suomi saavutti menestystä ja sijoittui neljänneksi. Tämä oli merkittävä saavutus suomalaiselle koripallolle. Myös nuoremmat pelaajat, kuten Petteri Koponen, ovat nousseet esiin.

2000-luku ja kansainvälinen menestys

2000-luvulla suomalaiset pelaajat ovat tehneet vaikutuksen kansainvälisesti. Hanno Möttölästä tuli ensimmäinen suomalainen NBA-pelaaja, ja Taru Tuukkanen varattiin WNBA:han. Lauri Markkanen on tehnyt omalla urallaan kansainvälisen vaikutuksen. Markkanen on pelannut NBA:ssa ja edustaa tällä hetkellä Utah Jazzia.

Markkanen nousi suuren yleisön tietoisuuteen jo nuorena pelaajana. Hän oli toinen suomalainen NBA-pelaaja sitten Hanno Möttölän. Markkasen taitoja ja saavutuksia seurataan innolla, ja hän on ollut tärkeä osa Suomen koripallon historiaa.

Fanien matkatarinat

Fanien matkatarinat koostuvat intohimosta, seikkailuista ja syvästä yhteisöllisyydestä. Koripallon ystävät lähtevät rohkeasti liikkeelle kotoaan, kantaen sydämessään uskollisuutta ja tukea omalle joukkueelleen. Näillä matkoilla ei ole vain urheilullista tarkoitusta, vaan ne ovat myös henkilökohtaisia seikkailuja, joissa koetaan sykähdyttäviä hetkiä ja jaetaan unohtumattomia kokemuksia.

Kun fanit pakkaavat laukkunsa ja suuntaavat kohti tuntematonta, he eivät tiedä, mitä seuraavat päivät tai viikot tuovat tullessaan. Jokainen matka on kuin kirja, jonka sivuilla kuvataan innostusta, pettymyksiä ja riemun hetkiä. On epävarmuutta siitä, miten ottelu päättyy, mutta yksi asia on varmaa, jokainen matka on ainutlaatuinen tarina, joka jää kantamaan muistoja ikuisesti.

Matkallaan fanit kohtaavat toisia samanhenkisiä, jotka jakavat saman intohimon koripalloon. Heistä tulee hetkessä ystäviä, jotka kantavat toisiaan läpi jännityksen ja odotuksen. Hotellihuoneista urheilutapahtumien tunnelmaan ja paikallisten herkkujen makuun, jokainen hetki on täynnä elämää ja energiaa.

Fanien matkatarinat eivät ole pelkästään koripalloon liittyviä; ne ovat myös tarinoita ystävyydestä, rohkeudesta ja yhteisöstä. Ne ovat osoitus siitä, miten urheilu voi yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa ja luoda siteitä, jotka kestävät eliniän yli. Fanit eivät matkusta pelkästään katsomaan otteluita, vaan he matkustavat elämään ja kokemaan, jakamaan hetkiä ja luomaan muistoja, jotka kantavat läpi elämän.

Fanien vaikutus lajiin

Fanien vaikutus koripalloon on merkittävä ja moniulotteinen. He eivät ole vain passiivisia katsojia, vaan heidän intohimonsa ja tukensa ovat todellinen voima, joka heijastuu suoraan joukkueiden menestykseen. Fanit luovat ainutlaatuisen tunnelman katsomoihin ja antavat joukkueilleen voimaa ja tukea niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Fanit eivät ole vain sivustakatsojia, vaan he ovat osa koripallokulttuuria ja sen sydän. Heidän kannustuksensa luo innostavaa ilmapiiriä ja antaa joukkueille lisäpotkua. Kun fanit tuovat äänensä ja energiansa kentän laidalle, he luovat ympärilleen voimakkaan positiivisen ilmapiirin, joka voi nostaa joukkueen suoritustason uusiin korkeuksiin.

Lisäksi fanien tuki ja uskollisuus voivat olla merkittävä motivaatio joukkueille ja pelaajille. Kun pelaajat tietävät, että heillä on vankka fanikanta takanaan, he voivat pelata rohkeammin ja antaa parhaansa kentällä. Fanien intohimo ja tuki voivat olla ratkaisevia tekijöitä otteluiden käänteissä ja auttaa joukkueita voittamaan vaikeissakin tilanteissa.

Fanien vaikutus ulottuu myös kentän ulkopuolelle. He ovat koripallon sielu, joka antaa lajille sen syvän merkityksen ja yhteisöllisyyden. Ilman fanien intohimoa ja tukea koripallo ei olisi sama laji, ja heidän vaikutuksensa onkin korvaamaton osa lajin ainutlaatuista vetovoimaa ja viehätystä.

Yhteenveto

Koripallon kulttuuri on enemmän kuin vain peli. Se on intohimo, yhteisöllisyys ja kulttuurinen ilmiö, joka yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Fanit ovat keskeinen osa koripallon tarinaa, tuoden mukanaan ainutlaatuisen tunnelman ja energian jokaiseen otteluun. Heidän sitoutumisensa ja intohimonsa ovat korvaamaton osa lajin historiaa ja nykyhetkeä.

Fanien yhteisöllisyys luo voimaa ja vahvistaa koripallon merkitystä ihmisten elämässä. Yhdessä he jakavat voitot ja tappiot, kannustavat suosikkijoukkueitaan ja luovat unohtumattomia hetkiä katsomoissa.

Koripallon historia Suomessa on rikas, ja fanien panos lajin kehityksessä on merkittävä. Menneisyyden saavutukset ja nykyiset tähdet, kuten Lauri Markkanen, ovat osa suomalaista koripalloperinnettä, jota fanit juhlivat ja vaalivat.

Fanien matkatarinat kertovat intohimosta, seikkailuista ja yhteisöllisyydestä. Matkat eivät ole pelkästään urheilutapahtumia, vaan ne ovat elämyksiä ja tarinoita, jotka luovat yhteyksiä ja muistoja ikuisesti.

Fanien vaikutus lajiin ulottuu kentän ulkopuolelle. He eivät ole vain katsojia, vaan aktiivisia osallistujia, jotka luovat koripallon kulttuurista ainutlaatuisen ja voimakkaan. Heidän intohimonsa ja tukensa ovat korvaamaton voimavara, joka motivoi ja innostaa sekä pelaajia että katsojia ympäri maailmaa.

Lue lisää »

IKH Areena Kauhajoki

Uusissa hulppeissa puitteissa operoiva Kauhajoen ylpeys ei ole kultakaivos, mutta tavoittelee toiminnanjohtaja Mikko Katajiston vetämänä silti suuria – niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Kauhajoen Karhubasketilla on uusi toiminnanjohtaja. Uutuus on tosin suhteellista.

Mikko Katajisto vahvistaa oletuksen, jonka mukaan uutta on lähinnä se, että vuosia tehdyistä hommista on nyt vain alkanut saada palkkaa.

– Multa kysyttiin, että olenko kiinnostunut, miestä tarvitaan. Vastasin, että olen kiinnostunut.

Tarve ilmeni, kun seuran tapahtumaliiketoimintaa pyörittävän KB Events oy:n myyntipäällikkönä toiminut Mika Rinne päätti siirtyä muihin töihin. Rinne hoiti pestin ohessa myös Karhubasketin toiminnanjohtajan tehtäviä. Katajiston palkan maksaa heinäkuun alusta alkaen seura itse, joten pesti on Kauhajoella upouusi.

Karhubasket kertoi tiedotteessaan Katajiston vastanneen käytännössä katsoen kaikkien tällä vuosituhannella seuraan tehtyjen pelaajasopimusten solmimisesta. Sarka alkoi Katajiston mukaan ensimmäisestä jenkkivahvistuksesta sitten 1980-luvun alun ja Ron Billingslean, kun Greg Gibson hankittiin Kauhajoelle 1999 nostamaan seuraa ykkösdivisioonaan. Katajisto on ehtinyt myös valmentaa joukkuetta kahden vuoden ajan, minkä lisäksi taustalla on ykkösjoukkueeseen saakka kantanut pelaajaura 1990-luvulta.

– Ei tässä mitään virallista titteliä. Me ei täällä Etelä-Pohjanmaalla niin tittelinkipeitä olla, me tehdään ne hommat mitä pitää, luonnehtii Katajisto toimenkuvaansa.

Joskus tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa on pystyttävä kertomaan, kuka on, mistä ja millä asialla. Esimerkiksi Korisliigan palkintojenjaossa. Tuolloin varten Katajistolle improvisoitiin tilaisuutta varten varsin tenhoava nimike.

– Mulle heitettiin sellainen titteli kuin manageri. Siitä varsinkin oma pieni innokas koripallopoikani on ollut ylpeä, että isä on manageri.

Englanninkielinen verbi manage (suom. mm. hoitaa, järjestää, mahdollistaa) on toisaalta Katajiston kohdalla ilmeisen kuvaava.

Viimeiset neljä vuotta 48-vuotias Katajisto on toiminut paikallisen urheiluvälinekaupan toisena yrittäjänä. Koska pitäjä on pieni, kaikki liittyy kaikkeen: Katajisto seurasi liikkeen yrittäjänä vuonna 2019 pois nukkunutta Mika Perälää, jonka hän mainitsee paitsi hyväksi ystäväkseen, myös voimakkaaksi koripalloilulliseksi inspiraation lähteekseen. Urheilukaupan toinen osakas ja Katajiston yhtiökumppani on niin ikään kauhajokinen koripallomies – kuinkas muuten.

– Kyllä hän tiesi, että minulla sinne [seuraan] paloa on. – – Hienoja kokemuksia, hienoja ihmisiä, ja ihan yhteistyössä kaikki on sovittu. Ei näin pienellä kylällä voi olla kenenkään kanssa riidoissa, Katajisto tokaisee.

Yrittäjyyden ja aiempien kaupallisten töiden opit ovat Kauhajoen suomikoris-asteikolla hulppeissa puitteissa kovaa valuuttaa.

– Toki tuo areena on tuonut vähän uusia aspekteja tuohon, ei olla enää jumppasalissa, niin se on bisnes edellä mentävä. Siinä sitä hommaa riittää.

Taival pohjamudista kivikoviin europeleihin

Vain reilun 12 000 asukkaan Kauhajoen nousu Korisliigan kestomenestyjien joukkoon kaikkine areenaprojekteineen on suoritus, joka hakee vertaistaan koko suomalaisesta joukkuepallopelikentästä. Katajistolla, jos kellä, on muutakin kuin kutitustuntumaa nousun syistä ja seurauksista.

Kaikki palaa Katajiston omiin pelivuosiin 1990-luvulle, jolloin Karhu tahkosi alueellista Suomi-sarjaa. Sitten kuvioihin astui muuan lahjakas ikäluokka, joka pelasi C- ja B-pojissa SM-sarjoissa.

– Siellä oli esimerkiksi Rantamäen Antti, joka pelasi Namika Lahdessa, ja muutama muukin lahjakas poika. He rupesivat kypsymään miesten ikään. Sitten Rinteen Mika oli tulossa siinä kohtaa takaisin Korihaista Kauhajoelle, ja siinä kohtaa me päätettiin, että nyt voitaisiin näillä omilla pojilla lähteä koettamaan nousua.

– Siinä kohtaa me, jotka pelattiin – no, en minä nuorena miehenä, mutta siihen aikaan kaikki nämä, jotka pelasi – keräsivät itse sen rahan, mitä meillä siihen meni. Eikä meillä kukaan saanut palkkaa, kaikki meni kulkemiseen ja joskus saatiin vähän syötyäkin, Katajisto taustoittaa.

Rahallinen tuki kerättiin omakätisesti paikallisilta yrittäjiltä, joista suurin osa oli entisiä seuran miehiä itsekin.

– Tämän taustaryhmän rooli oli merkittävä: he ymmärsivät kuitenkin lajista, ja tunnettiin kaikki toisemme. Sen taustaryhmän avulla se lähti kehittymään, Katajisto avaa.

Vuosituhannen alkajaisiksi Karhu nousi valtakunnalliseen sarjaan, I-divisioonaan. Pelit olivat tyydyttävän kovia, mutta ajatus Korisliigaan kurottamisesta virisi vuoden 2005 haminoilla. Taustaryhmää laajennettiin entisestään, ja nousu onnistui keväällä 2007. Ari Tammivaaran pestaus päävalmentajaksi vuonna 2010 – Katajiston sanoin primus motoriksi – ”loi sellaisia suuntaviivoja ja kehitti sitä toimintaa ja teki sellaisia vaatimuksia, että organisaation oli pakko kehittyä”.

Tämän nelivuotisen kylvön satoa oli Katajiston näkemyksen mukaan myös Karhubasketin ensimmäinen mestaruus keväältä 2018. Siitä saakka Karhubasket on yltänyt Korisliigan finaaleihin joka kevät lukuun ottamatta koronakevättä 2020, jolloin mitaleita ei päästy jakamaan.

Koskimiehen Janne on tuonut ihan omat vaatimuksensa siihen, ja meidän pitää tässä taustoilla pystyä vastaamaan niihin huutoihin. Kun me tuolla pienessä jumppasalissa pelattiin, niin ruvettiin miettimään bisneksen kannalta, ei siellä ole oheistiloja eikä muuta. Kyllä se vaatii taas sen seuraavan stepin, että mennään eteenpäin.

Seuraava steppi oli ”tällaisen innokkaan kaverin”, Petri Suokkaan, rakennuttama uusi uljas areena, johon seura pääsi siirtymään viime kaudeksi.

– Aika helppo siellä on toimia. Toki se on tuonut omiakin haasteita: nyt tämä on niin kuin bisnestä, ja se pitää saada tässä samalla rullaamaan, Katajisto sanoo.

Viihdebisnes Kauhajoella vaatii mukaan koko pitäjän. Siinä seura on kiitettävän hyvin onnistunutkin. Laajemmallekin toki tähytään, ja käynnistymäisillään on strategiatyö.

– Meillä oli selvä visio siitä, että haluamme lisää pelejä, kovia kansainvälisiä pelejä pelaajille, jotta he tulevat Kauhajoelle kehittymään huippuolosuhteissa ja huippuvalmennuksessa. Täällä on kaikki mietitty. Se kanava, miten ne pelaajat pääsevät framille myös eurokentillä, mitä seurataan Euroopan tasolla varmaan tarkemmin kuin Suomessa, se oli se seuraava steppi.

Europelien arvo on kuitenkin lähes täysin niiden tuomassa urheilullisessa haasteessa ja näkyvyydessä. Viimeiselle riville ei muodostu plusmerkkiä edes FIBA Europe Cupin tasoisissa kinkereissä.

– Toissavuonna, kun oltiin neljän parhaan joukossa, meillä meni 200 000 euroa ja me saatiin palkintorahaa kuusi tonnia. Siitä voi laskea, että mikään kultakaivos se ei todellakaan ollut. Mutta se on se suunta, että kovia kansainvälisiä pelejä, lisää tapahtumia, suomalaista koripalloa edelleen.

Vastineeksi europelit tuovat seuralle toki myös kontakteja, joista on Katajiston kertoman mukaan erityistä hyötyä vahvistuksia scoutatessa.

Kansainvälisiin peleihin Karhubasketilla on etsinnässä omat erilliset yhteistyökumppanit, joiden avulla toiminta rahoitetaan. Esimerkiksi mahdollisesta yhteistyötahosta Katajisto ottaa suomalaisen matkailualan.

– Kyllä meidän pitää kasvavassa määrin tähytä myös tämän talousalueen ulkopuolelle, mitä mahdollisuuksia sieltä tulee ja avautuu, ja sitä kautta pystyä hyödyntämään paitsi koripallon kehitystä ja kasvamista, myös tämän talousalueen; että me saadaan houkuteltua sieltä meidän brändillä yrityksiä mukaan tähän toimintaan.

Eurosarjoissa ei olla rahariihellä

Lähivuosilta Karhu tavoittelee paitsi menestyksen ylläpitämistä Suomessa, myös näkymistä kansainvälisillä kentillä. Liiganousua hakiessa oma junioritoiminta oli suvantovaiheessa, ja sen kehittäminen ja tehostaminen kuuluukin Katajiston remmin tavoitteisiin. Se sisältää alueellista yhteistyötä lähialueen seurojen – sekä mahdollisesti akatemiajoukkueen.

– Se on se seuraava steppi, että meillä on joku joukkue tässä välissä, johon me saamme omia junioreja ja alueellisia junioreja, jotka pääsevät pelaamaan myös kovia pelejä, ja sieltä sitten noustaan liigajoukkueeseen.

Yhdistyspohjaisen Karhubasketin taloudelliset hartiat eivät ole tuhottoman leveät. FIBA Europe Cupiin lähteminen oli seuralta iso satsaus, sillä toisin kuin BCA-karsintojen kohdalla, tämän turnauksen poikimien kustannusten kattamiseen liitto ei osallistu.

– Kyllä me uskotaan huomiseen. Haasteita on, niin kuin varmasti ihan jokaisella seuralla, urheiluseuralla ja koripalloseuralla pääsarjatasolla. Ei se mitään Amerikkaa ole. Kyllä tässä mahdollisuuksia on, mutta ei tämä taloudellisesti mitään kultakaivosta ole, Katajisto sanoo ja jatkaa:

– Mutta usko on tulevaisuuteen kova: me tehtiin päävalmentajan kanssa kahden vuoden jatkosopimus, että kyllä me uskomme tähän touhuun. Tuo areena mahdollistaa bisnespuolen teon siinä rinnalla, ja se palikka pitää kanssa panna kuntoon, jotta siellä hommat toimii ja tarjotaan yhteistyökumppaneille uusia mahdollisuuksia ja saadaan se sitä kautta runnaamaan.

”Ilme kertoo kaiken”

Kuluva kausi ei ole ollut suupohjalaisittain edeltäjiensä veroinen menestystarina. Epäonnistuneita ulkomaalaishankintoja on vaihdettu, ja vielä kauden alla muutamat kokeneet suomalaiset valttikortit lähtivät sittenkin ulkomaille. Muutokset ja peliliikkeet ovat purreet, mutta esimerkiksi ylemmän jatkosarjan paikka varmistui vasta alkusarjan vihoviimeisellä kierroksella.

– Tuli vääriä jenkkirekryjä, mitä me on tehty täällä kimpassa, mutta käytiin tilannetta läpi, ja päätettiin, kuinka asia korjataan. Paljon se vaatii aina työtä: ne eivät ole mukavia asioita, kun pitää jotakin vaihtaa. Haasteensa on ollut, mutta valmennus on tehnyt tuohon pelityyliin ihan pakon sanelemanakin muutoksia.

Muutokset osoittautuivat onnistuneiksi. Katajisto nostaa esimerkiksi joulukuun alussa Nokialta haetun vierasvoiton. Vajaassa kokoonpanossa oli mukana vain yksi ulkomaalainen: juuri seuraan liittynyt laituri Samme Givens.

– Se oli heti sellainen signaali. Siitä joukkueesta näki, että se oli oikea ratkaisu. Heillä oli ihan eri ilme, he reagoivat siihen asiaan yhdessä – ja olivat varmasti pitäneet keskenänsäkin palaveria, että nyt tässä täytyy ruveta pelaamaan, Katajisto toteaa.

Viime vuoden hopean kirkastaminen neljänneksi kullaksi on ilmiselvä tavoite. Tänä vuonna kantoja on kuitenkin ollut kaskessa niin paljon, että hieman vähempäänkin voi kenties olla jo orastaen tyytyväinen. Uusin kompastuskivi polulle tuli torstaina, kun seura ilmoitti Topias Palmin harjoituksissa kärsimän käsivamman vaatineen leikkauksen. Miestä voidaan odotella takaisin pelikentille aikaisintaan pudotuspelien loppuvaiheessa.

– Minun mielestäni suurin kriteeri on siinä, että joukkueen ilme on sellainen, että se kantaa. Kyllä se koripallossa yleensä niin on, että parempi joukkue voittaa – ja aina ei voi voittaa, sille ei voi mitään. Ilme kertoo kaiken.

Katajisto kehaisee vielä kannattajia antamastaan tuesta.

– Haasteista huolimatta he olivat jokaisessa vieraspelsisä bussilla tai kahdella kannustamassa: kyllä sekin kertoo jostakin. Jos meillä taustapuolella usko ehkä vähän horjui ja harmitus oli suuri, epäilemättä se oli heilläkin, mutta siitä huolimatta he olivat mukana ja tukemassa ja uskoivat siihen hommaan. Siitä huolimatta, että oli haasteita, usko huomiseen säilyi kaikilla.

Lue lisää »