Lee Jr. ulos Israelista − ”Hain irtiottoa jo joulukuussa”

Israelin liigan Ironi Nes-Zionassa pelannut Gerald Lee Jr. jättää joukkueen, kun 31-vuotiaan sentterin sopimus purettiin hänen omasta aloitteestaan.

Vuosikaudet Susijengin kantaviin voimiin kuulunut Lee Jr. pelasi kuluvalla kaudella 11 ottelua Israelin liigaa 8,5 pisteen ja 4,4 levypallon keskiarvoin sekä kymmenen ottelua FIBA Europe Cupia 10,9 pisteen ja 3,8 levypallon keskiarvoin.

− En kokenut sopeutuvani kovinkaan hyvin joukkueeseen ja sen pelitapaan missään vaiheessa, Lee kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.

− Hain irtiottoa joukkueesta ensimmäisen kerran jo joulukuussa, mutta päätin silloin pelata kuitenkin varman päälle ja jäädä. Puolentoista kuukauden jakson aikana en kuitenkaan löytänyt pelaamiseen vaadittavaa inspiraatiota, joten purimme sopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lee on viimeisen vuosikymmenen aikana pelannut ammattilaisenaAdrianmeren liigaa, Montenegron, Espanjan, Romanian, Israelin ja Ranskan pääsarjoja ja Italian kakkossarjaa.

Seuraava matkakohde kokeneella sentterillä on kuitenkin Suomi, sillä Lee Jr. palaa Israelista kotimaahan miettimään uransa jatkoa ja seuraavaa liikettä.

− Kaikki on vielä auki. Ensisijaisesti haen perheelleni parasta mahdollista ratkaisua. Tarkoitukseni on katsella rauhassa tilannetta muutama viikko ja päättää sitten seuraavasta urasiirrostani.