Koripallo.com

Eteläinen II-divari

Kenny Everett

Suomen sarjojen tasollinen kakkossarja, eteläinen kakkosdivari, alkaa taas reilun viikon kuluttua. Noh, ehkä tuo divarikin yltää nykyisillä vahvistuksillaan lähes samalle tasolle.

Kausi näyttää taas kerran kihelmöivän jännittävältä. Lyhyt priisiisonanalyysi lienee paikallaan:

Ennakkosuosikkina sarjaan lähtee tietysti Wartti, joka teki itähelsinkiläisen visiitin ylemmille sarjatasolle käydessään etsimässä itselleen oikean tasoisia pelejä. Onko oikea taso jo löytynyt ja onko voittamisen kulttuuri hävinnyt seurasta vuoden aikana?

Toinen divarin putoaja on Lauttasaaren ylpeys Topola, joka onnistui edellisen kauden aikana voittamaan ainoastaan yhden ottelun. Lisäksi joukkueen pörssihai N. Toiviainen siirtyi rahakkaampien pelipöytien ääreen Pirkkolaan. Jatkuuko syöksykierre?

Periferia-osastoa sarjassa edustavat Kerava-Kervo ja Karkkilan punakone, jotka lähtevät sarjaan varsin erilaisin lähtökohdin. Karkkila on nuorella nousijajoukkueellaan tiukan paikan edessä, mutta ehkäpä kovimman kotikannustuksen turvin pystytään hankkimaan sarjapaikan edellyttämät pisteet? Keravan kollit ovat taas vääntäneet tasaiseen tahtiin kakkosessa lyhyen ylemmän sarjan visiittinsä jälkeen.

Uutena tuttavuutena sarjassa on heittämällä nousukarsinnat selvittänyt Amiraalit. Koiviston veljesten johtamaa joukkuetta voi jopa povata yllättäjäksi, mutta riittääkö joukkueen kuntopohja?

Helsingin puolelta löytyy sekä Munkan ylpeys Kahe että tuomarien lemmikki Ba Namika. Ba Namikan vahvuutena on tietysti kokenut ja ratkaisuvalmis runko. Heikkoudet ovat henkisellä puolella. Miten pian Namikalle vihelletään ensimmäinen T ja montako askelta M. Riikonen pystyy ottamaan yhden pompun aikana? Kahen pelissä näkyy eittämättä M. Vilkkeen kädenjälki. Riittääkö valmius karsintoihin asti ja putoaako T.Kohilan kolkki?

Espoo on yhä vahvasti edustettuna sarjassa, vaikka BC Honka tippuikin mutasarjoihin. Hongan joukkueista mukana ovat yhä Petäjä, Playboys ja Kelohonka. Lepy edustaa taas kasvavaa lähiötä. Petäjä on taas vuoden vanhempi ja kokeneempi, mutta riittäkö vauhti enää tällä tasolla? Pystyykö P. Kuusela psyykkaamaan itsensä ja pelaajat? Kelohongan ruoriin on siirtynyt mielenkiintoinen tuttavuus, Spock Salmi. Ei liene kysymystäkään, etteikö joukkueen pelaajat tsemppaisi pallojen perässä ja toisaalta ilmaisia koreja tuskin annetaan vastustajalle… Playboys edustaa ykkösen ringistä pudonneita lupauksia ja epäilemättä joukkue pelaakin sarjan inhottavinta vauhtikoripalloa. Lepy on vuodesta toiseen kerännyt tarvittavat pisteet ja epäilemättä tekee myös tänä vuonna niin.
 

Benny Hill

Kenny Everett ei noteerannut viime kauden kolmatta Supereita edes maininnalla - että sellainen analyysi
 

Kalle Lundsten

kärki kaksikko sanoi:
kärki kaksikko tule olemaan wb ja keravan kori 80

ehei kyllä Lepyn kokemus ja voima yhdistettynä nuoruuden intoon sekä uudet pitkän pään vahvistukset tekevät tehtävänsä, lepy on keväällä ykkönen tai kakkonen. Pelaajavalmentaja Ritala on sellainen velho että hieman ehkä vaatimattomasta materiaalista saadaan 2div. voittojoukkue. :)
 

divarijyrä

Kalle Lundsten sanoi:
kärki kaksikko sanoi:
kärki kaksikko tule olemaan wb ja keravan kori 80

ehei kyllä Lepyn kokemus ja voima yhdistettynä nuoruuden intoon sekä uudet pitkän pään vahvistukset tekevät tehtävänsä, lepy on keväällä ykkönen tai kakkonen. Pelaajavalmentaja Ritala on sellainen velho että hieman ehkä vaatimattomasta materiaalista saadaan 2div. voittojoukkue. :)

No ei bab nmky:n niukka voittaminen vielä mestaria tee :-X
 

kenny

Yes kenny!
Asiahan on nyt niin että seuran parhaiten vahvistunut seura on luultavasti Kervan kori-80. Itse heidän ensimmäisen pelin nähneenä voin todeta että joukkueen pelaajamateriaali on loistavaa kaikkiin suuntiin (ks. pituus, leveys, nopeus)
on aihetta epäillä että divaripaikan uusiminen on kovin lähellä..
vapaata kommenttia saa antaa
 

pine

Mites se kerava nyt olisi vahvistunut? Eikö siellä ole samat naamat ollut vuodesta toiseen? Onko mukana jotain uusia nimiä?
 

Keravan kolli

Karkkila - Kerava lauantaina. Siinä testataan Keravan kaverien iskukyky. Pitäisi pystyä hakemaan helppo voitto, n. 20 - 30 pinnaa, koska Karkkila on sarjanousija.

Avauskierroksella Kori-80 pyöritti selvän voiton, kun taas Wartti vei Karkkilaa. Kyllä pitäisi siis helppo voitto irrota.
 

Kenny

pine sanoi:
Mites se kerava nyt olisi vahvistunut? Eikö siellä ole samat naamat ollut vuodesta toiseen? Onko mukana jotain uusia nimiä?


Keravalle tullu keskimmäinen Haanpää pelaamaan, toipuu pahasta nilkkavammasta eikä sen takii pelaa PuHus tänä vuonna, sitten siel on uus pitkä nuori kaveri järvenpäästä,joka otti puolet keravan levareista ekassa pelissä.
Käy kattoo pelii kans ni iteppä näät!
 

mousse

Keravan kolli sanoi:
Karkkila - Kerava lauantaina. Siinä testataan Keravan kaverien iskukyky. Pitäisi pystyä hakemaan helppo voitto, n. 20 - 30 pinnaa, koska Karkkila on sarjanousija.

Avauskierroksella Kori-80 pyöritti selvän voiton, kun taas Wartti vei Karkkilaa. Kyllä pitäisi siis helppo voitto irrota.


;D
 

pertsa

Näytti tuo keravan porukka ainakin karkkilassa olleen vähän "vajaamiehinen", ainakin verrattuna edellisiin vuosiin. Kyllähän tuo Haanpää on aika kova heittää ja sitten oli joku toinen, jolta irtosi kolkit. Aika hyvin, että kau noinkin hyvin pärjäsi, tosin siellä on aika hankala pelaa...
 

takarivistä

Joo kyllähän nuo Karkkilan pojat pelasivat mallikkaan ottelun. Voittokin olisi ollut tarjolla normaalilla heittopelillä.
 

rock

Kyllä Karkkila tulee kauden aikana muutaman voiton ottamaan, ainakin kotisalissaan. Vielä kun "sattuu" paikalla olemaan tuomarit, jotka katsovat sormien läpi käsissä roikkumisen. Ikävä paikka pelata, ankea mesta muutenkin koko kylä.
 

Pekka PuuPää

Tiukka sarja ainakin tulee! WB:een puolesta liputtaisin, niillä laaja pelaajamateriaali, Karkkila kotona kova, parista kaverista liikaa riipuvaisia..
 

Kerava-WB

Doddiii... nyt sitte viikonloppuna tuolin käsinojista kiinni! Eittämätön kärkikamppailu Kerava - WB sunnuntaina WB:n kotiareenalla. Veikkauksia?
 

Pertsa Tuomala

Wartti on kotona kova. Kerava tarvitsee täydellisen onnistumisen ja vielä hiukan onneakin, mikäli aikoo jatkaa voittoputkeaan.

Uskoisin siis Wartin pystyvän kolmanteen peräkkäiseen voittoon. Keravalle ei kolmatta voittoa ole ehkä vähään aikaan tiedossa.
 
Viestejä
283
Kyllähän WB matsin kuittaa. Aikaisemmin, ennen kauden alkua, WB kuritti Kori-80:tä Keravalla treenipelissä mennen tullen. Sama meno jatkuu.

Huhujen mukaan keravalaisista suurin osa kärsii jonkinlaisista vaivoista. Saattaa olla, että aika raihnainen joukkue astelee sunnuntaina Kallahden parketille. Ja matsikin alkaa vielä niin aikaisin kuin 13.30...
 

joltsu

Nessi sanoi:
Kyllähän WB matsin kuittaa. Aikaisemmin, ennen kauden alkua, WB kuritti Kori-80:tä Keravalla treenipelissä mennen tullen. Sama meno jatkuu.

Huhujen mukaan keravalaisista suurin osa kärsii jonkinlaisista vaivoista. Saattaa olla, että aika raihnainen joukkue astelee sunnuntaina Kallahden parketille. Ja matsikin alkaa vielä niin aikaisin kuin 13.30...

Annetaan Kervalllekin mahdollisuutensa. Onnistuneella heittopelillä erittäin kova vastus, puolustus nousee erityisen isoon rooliin pelissä.
 

Jeppis

Niin mites nyt suu pannaan!!!! Kerava vei ja wartti vikisi! 10pist helpohko voitto WB.n koti salista. Huonolla heittopelilläkin kerava näköjään voi voittaa!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös