Koripallo.com

BC Nokia 2007-2008

Puheenavaaja

Nokialainen naiskoris on nauttinut vauhdin huumasta koko 2000-luvun. Viime vuosiin mahtuu naisiksi kasvaneita junioreita, vakuuttavia vahvistuksia, kammottavia floppeja, poispotkittuja valmentajia ja upea Suomen mestaruus kaudella 2004-2005.

Kahden pettymyksiä sisältäneen kauden jälkeen BC Nokia katsoo uusin silmin naisten SM-sarjaan. Hyvärisen ja Koskisen jälkeen palataan jälleen tähtivalmentajien tielle. Mansesterin maaginen mestari, Ilpo Rantanen on ottanut Nokian joukkueen lämpimään ja turvalliseen syleilyynsä.

Rantasen lähtötilanne ei ole helppo. Menestysvuosien kotimaisesta kaartista tärkein osa on jäänyt sivuun. Taitoa on hankittu rapakon takaa usean pelaajan voimin. BC:n joukkue onkin nokialaiseksi ryhmäksi poikkeuksellisen huonosti yhteen hitsaantunut ennen kauden alkua.

Ryhmän kulmakiviksi on keräilty monipuolinen vahvistuskolmikko, jossa pelaajat täydentävät toinen toisiaan. Heidän rinnallaan on iso läjä Pirkanmaalta lähtöisin olevia kotimaisia pelureita.

Kanadasta saapuva Sarah Brodie on joukkueen ylivoimaisesti mielenkiintoisin nimi. Vasta lukiossa koripalloilun aloittanut Brodie on isokokoinen sentteri, joka ei loista korinteossa. Äärimmäisen lahjakas Brodie niitti Kanadassa mainetta piinkovana puolustajana, joten vastustajien isot pelaajat joutuvat vapisemaan Brodien edessä. Pitäisikö kuitenkin ainoan oikean sisäpelaajan olla kovempi korintekijä?

Arkansasissa kouluaikansa pelannut Sheree Thompson on pelaajahistorialtaan kovin erilainen kuin Brodie. Thompson on tottunut kovassa yliopistokonferenssissa koviin peleihin ja vaikeisiin vastustajiin. Kakkospaikalla viihtyvä Thompson on tiukka korintekijä, joka ei säästele heittokättään. Thompsonin uralle mahtuu myös pahoja karikoita, joten Nokialla toivotaan että loukkaantumisaltis takapelaaja pysyy pelikuntoisena läpi raskaan kauden. Kunnossa ollessaan Thompson on yksi sarjan parhaista pelaajista.

Joey Rhoads tulee Nokialle pennsylvanialaiselta koulunpenkiltä. Heikohkossa yliopistossa Rhoads oli joukkueen työmyyrä, joka tottui illasta toiseen pelaamaan lähes täysiä minuutteja. Tähtipelaajan rooli istui hyvin pienikokoiselle takamiehelle mainiosti, sillä hän sai kiitosta hyökkäyspelin lisäksi todella tiukasta puolustamisesta. Rhoads istuisi heittohaluisena pelaajana kakkospaikalle, mutta tässä kokoonpanossa Rhoads pelannee ykkösenä.

Taru Asp on kasvanut kotimaisten pelaajien ykkösnimeksi. Kasvattajaseurassaan viihtyvä Asp lienee Rantasen valinta kolmospaikalle aloituskokoonpanoon. Taru on hyvä, ei hänestä sen enempää.

Mari Summanen saattaa olla viides palanen Nokian aloitusviisikossa. Pitkään naisten sarjoissa pelannut Summanen on hyvä peruspelaaja, joka pystyy illasta toiseen antamaan panoksensa joukkueelle. Kehitys on kuitenkin pysähtynyt, nyt tarvitaan hyvää valmennusta ja askelta eteenpäin.

Summasen kanssa aloituspaikasta kamppailee Forssasta tullut Johanna Saukkonen. Saukkonen on Summasen tapaan hyvä peruspelaaja. Saukkonen ei ole suuri ratkaisija, mutta pärjää kovan yritteliäisyytensä ansiosta. Puolustuspeli on kohdallaan ja irtopallot tarttuvat käsiin.

Venla Kuusela oli Nokialla viime vuonna isossa roolissa, mutta lyhyet amerikkalaiset vievät varmasti Kuuselan peliaikaa. Rantasella saattaa olla kuitenkin takataskussa jotain yllätyksiä kokeneen Kuuselan varalle.

Rauman flikka Tiia Huuhka on tärkeä ase BC Nokian heittopelissä. Heittohaluisten vahvistusten rinnalla Huuhka joutuu taistelemaan heittovuorosta enemmän kuin aiemmin. Avainkysymyksiä ovat saako Tiia pallon ja miten kakkospaikalla riittää peliaika? Jos Thompson siirretään kolmoseksi, voisi Huuhka aloittaa kakkosena.

Katri Menna ja Inkeri Venho antoivat viime kaudella Nokian kakkosjoukkueessa loistavia näyttöjä taidoistaan. Kaksikko saattaa kuulua sarjakauden suurimpiin yllätysnimiin valtakunnassa. Katri Menna voi nousta jopa tavoittelemaan aloituspaikkaa joukkueessa. Nokian kakkosessa pelannut Elina Menna kamppailee myös peliajasta joukkueessa.

Annika Heinisuon kehitys näytti kääntyvän jyrkkään nousuun muutama vuosi sitten. Tällä kaudella olisi hyvä hetki ottaa uusi askel eteenpäin. Mutta tarjoaako valmentaja Rantanen siihen mahdollisuutta?

Pyrintöläisyyttä edustavat Rantasen, Summasen ja Heinisuon tapaan myös Oona Panula, Laura Koskela ja Maria Neuvonen. Panulan, Koskelan ja Neuvosen rooli jäänee pieneksi joukkueeksi. Sama pätee oululaislähtöiseen Hanna Hurskaiseen. Panulalle saattaisi löytyä peliaikaa nykykokoonpanossa.

Puheenavaajan juorukorvaan on tullut tieto että Koskela ja Hurskainen eivät tulisi kuulumaan SM-sarjaryhmään. Pitääkö huhu paikkaansa, kertokaapa nokialaiset.

Nokian kokoonpanolistalla on näkynyt myös nuoren Noora Koiviston nimi. Junioripeleissä hyviä otteita esittänyt Koivisto on kelpo pelaaja, mutta tänä vuonna SM-sarja saattaa olla hänelle vielä turhan kova paikka.

BC Nokian kokoonpano on osittain hämmentävä. Mikäli saadut tiedot kokoonpanosta pitävät paikkansa on Rantasella käsissään erittäin lyhyt joukkue. Tällä on varmasti suuri vaikutus joukkueen pelitapaan. Odotettavissa on nopeaa ja vauhdikasta peliä, jossa juostaan ja heitetään paljon. Hidasta, kahden sisäpelaajan hyökkäyspeliä tuskin kannattaa odottaa.

Puolustuspeli on kokonaan oma lukunsa. Joukkueensa on osaavia puolustajia, joilla on halu tehdä töitä puolustuspäässä. Teräviä puolustusmuodon vaihdoksia on luvassa, varsinkin kun peräsimessä on taitava ottelutaktikko.

Odotan kuitenkin edelleen lisäystä pitkään päähän, sillä edellä esitelty kokoonpano on todella pieni esimerkiksi Catziin verrattuna. Kuulemmeko vielä uutisia Nokialta?

Nokia on yksi sarjakauden suurimpia kysymysmerkkejä. Materiaalissa on paikoin jopa suuria puutteita. Joukkueen valmennus on sarjan parhaimmistoa, mikä saattaa olla tiukoissa ottelutilanteissa kullankallis apu joukkueelle. Kotimaisten pelaajien tietynlainen tasapaksuus asettaa vahvistuksille kovat paineet. Varsinkin korin lähellä nämä paineet saattavat kasvaa kohtuuttoman suuriksi.

Veikkaus kaudelle: Ulkomaan avut kantavat BC Nokian sarjan keskikastiin. Rantasella on vaikeuksia löytää sopivaa pelitapaa joukkueelle, minkä vuoksi peliesitykset vaihtelevat hyvästä surkeaan. Heikosta valmennuksesta kärsivät vastustajat joutuvat pulaan Nokian nokkelan puolustuksen kanssa. Match-up ongelmat vaivaavat kuitenkin puolustuspäässä ottelusta toiseen. Paikka kuuden joukossa jää saavuttamatta. Ihqu-Ipe kuitenkin päättää jatkaa työtä Nokialla ja joukkue etenee kohti parempaa tulevaisuutta.


Lopuksi Avaajan ranking update:
1. Peka 2. Catz 3. HNMKY 4. Espoo Team 5. Pussihukat 6. Huima 7. BC Nokia 8. Honsu 9. FoA
 

TAALARI

Vs: BC Nokia 2007-2008

Hienoa,asiantuntevaa,jäätävää!
Itse kuitenkin nostaisin Nokian pari pykälää korkeammalle.
 

opiksi

Vs: BC Nokia 2007-2008

Eikö nokia oppinut viime kaudesta,ettei yhdellä korinaluspelaajalla pärjätä?
Sen osoitti Nokia ja FoA.On aivan samantekevää vaikka joukkueessa viilettää 2-3 pallojonglööriä,mutta korinalle ei löydy kuin yksi.
Herätys Ipe :eek:
 

Yllätys

Vs: BC Nokia 2007-2008

Heittovoimaa tuntuu olevan vaikka kahteen joukkueeseen mutta mutta mutta.........Sijoitus 6.
 

Likipitäen

Vs: BC Nokia 2007-2008

Puheenavaaja sanoi:
---
Puheenavaajan juorukorvaan on tullut tieto että Koskela ja Hurskainen eivät tulisi kuulumaan SM-sarjaryhmään. Pitääkö huhu paikkaansa, kertokaapa nokialaiset.
---

Hanna Hurskainen -89 pelannee a-tyttöjen kaikki pelit (jos pääsevät sm:ään) ja lisäksi naisten sm-sarjaa, jos pelit eivät ole päällekkäin - uskoisin näin. Sama pätee Noora Koivistoon -90.

Laura Koskela taitaa olla a-tyttöjen kakkouskoutsi; ei ole ainakaan ollut naisten reeneissä.
 

pieni korjaus

Vs: BC Nokia 2007-2008

"Kasvattajaseurassaan viihtyvä Asp lienee Rantasen valinta kolmospaikalle aloituskokoonpanoon. Taru on hyvä, ei hänestä sen enempää."

Teksti taas loistava ja Taru on tosiaan hyvä, mutta pakko korjata tuo pieni asiavirhe (joku voi pitää sitä isonakin) eli Taru Asp on Tampereen NMKY:n kasvatti. Siirtyi vasta A-tyttöikäisenä BC Nokian riveihin.

Enkä todellakaan halua halkoa pilkkua, mutta joillekin ihmisille nämä kasvattajaseura-asiat ovat hyvinkin arka aihe (ei tosin minulle)...
 

ehkäpä

Vs: BC Nokia 2007-2008

viides kokoonpanossa tulee varmaankin olemaan kakkospaikkaa pelaava venla kuusela....
 

Aloitus

Vs: BC Nokia 2007-2008

1.Joey Rhoads 2.Tiia Huuhka 3.Sheree Thompson 4.Mari Summanen 5.Sarah Brodie

Luulen etten ole kovin väärässä.
 

Puheenavaaja

Vs: BC Nokia 2007-2008

pieni korjaus sanoi:
"Kasvattajaseurassaan viihtyvä Asp lienee Rantasen valinta kolmospaikalle aloituskokoonpanoon. Taru on hyvä, ei hänestä sen enempää."

Teksti taas loistava ja Taru on tosiaan hyvä, mutta pakko korjata tuo pieni asiavirhe (joku voi pitää sitä isonakin) eli Taru Asp on Tampereen NMKY:n kasvatti. Siirtyi vasta A-tyttöikäisenä BC Nokian riveihin.

Enkä todellakaan halua halkoa pilkkua, mutta joillekin ihmisille nämä kasvattajaseura-asiat ovat hyvinkin arka aihe (ei tosin minulle)...

Noin se taitaa olla. Omat muistikuvat Aspin junnuvuosista liittyvät juuri Nokian kovaan 84 jengiin. Kiitos korjauksesta ja annetaan kunnia Tampereen Namikalle. Yritän olla jatkossa tarkempi.

Harjoituspelejä nähneet antakaapa arviot Rhoadista, Thompsonista ja Brodiesta. Miltä heidän peli näyttää? Eniten kiinnostaa se onko Thompson kunnossa.
 

Huima

Vs: BC Nokia 2007-2008

Avaus oli äänekoskella tälläinen: (ja veikkaan et kaudella myöskin sama ;)..)

1.Joey Rhoads 2.Venla Kuusela 3.Taru Asp 4.Sheree Thompson 5.Sarah Brodie
 

Tuttu

Vs: BC Nokia 2007-2008

Huima sanoi:
Avaus oli äänekoskella tälläinen: (ja veikkaan et kaudella myöskin sama ;)..)

1.Joey Rhoads 2.Venla Kuusela 3.Taru Asp 4.Sheree Thompson 5.Sarah Brodie

Tällä kokoonpanolla on aloitettu harkkapeleissä ainakin.
 

nähtyä

Vs: BC Nokia 2007-2008

ei tuo viisikko ainakaan vakuuttanut viikonloppuna.
taitaa Rantanen hieman harmaantua kauden kuluessa ::)
 

Maa Jusssi

Vs: BC Nokia 2007-2008

nähtyä sanoi:
ei tuo viisikko ainakaan vakuuttanut viikonloppuna.
taitaa Rantanen hieman harmaantua kauden kuluessa ::)
Tämä viisikko toimi parhaiten. Pientä epävarmuutta (vielä), mutta Rantanen on löytänyt yhdistelmän jossa roolitus toimii. Hyökkäysvoimaa löytyy, ja puolustusekspertit on mukana..Taitaa Rantsen konstit kantaa hedelmää kun on tajunnut ettei kentälle laiteta (viime kauden) tapaan pelkkään hyökkäykseen keskittyvää jengiä. Hyvä ipe!
Onnea Nokialle peleihin!!
 

oho

Vs: BC Nokia 2007-2008

Hyökkäys toimi ja expertit näytti puolustustaitojaan.Ketähän ne oli. ;D :eek:
Huimalta takkiin melkein 30 pojoa!He,he
 

ehdotus

Vs: BC Nokia 2007-2008

Ehdotan että kaikki provoamaan Nokialaisia, saadaan jälleen kerran kp.comin hauskin keskustelu! ;D
 

mietteitä

Vs: BC Nokia 2007-2008

Harjoitusottelut ovat lähinnä osoittaneet että Nokia on vahvistunut pitkässä päässä mikä onkin Nokian kannalta tärkeä juttu koska sisäpelaajia ei omasta takaa oikein ole ollut. Uskoisin että menee viiden joukkoon muuten kausi on pettymys. Siihen onkin nyt hyvät mahdollisuudet.
 

provo

Vs: BC Nokia 2007-2008

Nokia pelasi pe-iltana kello 19 Nokialla HNMKY:ta vastaan, lauantaina Änekoksella kello 12 Luulajaa vastaan (voitti 2 pisteellä) ja heti perään kello 15 Huimaa vastaan.
Äänekoskella BC Nokian joukkueesta puuttuivat pitkän pään puolustusekspertit Johanna Saukkonen ja Mari Summanen kokonaan. Ei kannata vielä siis siellä riemuita, katsotaan miltä näyttää ensi viikonloppuna Vantaalla.
Keskiiiviikkona huomenna Nokialla pelataan mielenkiintoinen cupin ottelu: Pinja (eli ex-honkalaiset kuten Evi Mustakari) tulevat Nokian palloiluhallille. Peli alkaa kello 19.
 

marge

Vs: BC Nokia 2007-2008

Mikä expertti se Saukkonen on? Ei ainakaan koripallokentällä mikään... ::) :'( Tai sitten katsellaan ihan eri kulmista hyvää puolustuspelaamista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös