Koripallo.com

Espoo Team 2008-2009

Viestejä
1 607
Vs: Espoo Team 2008-2009

Espoo sanoi:
Ettei tartte viime vuoden topiikkiin kirjotella.

Espoonlahden hallilla oli tänään sähäkkä harjoitusottelu virolaista BC Staria vastaan. Virolaisilla oli joukkueessa peräti 3 jenkkiä. Teamin ajoitain hyvin intensiivinen puolustus teki vaikutuksen ainakin meikäläiseen. Aloitusviisikossa Ignatius ja Salomaa hallitsivat hyvin kenttätilanteet. Haynes ja Allen olivat odotetun kovia, ja Sirpa Nuutinen on pääsemässä taas kovaan kuntoon kesän loukkaantumisongelmien jälkeen. Eva Mäkelän napakka hyppyheitto on yhtä tappavan tehokas kuin 5 vuotta sitten, kun hän lähti rapakon taakse. Myös Sandra Välikoskelle kesä naisten maajoukkueessa on tehnyt hyvää. Nuoriso täytti hyvin paikkansa kun pääsi lopulta kehiin.

Team voitti lopulta lähes parikymmentä pinnaa. Hieno tapahtuma vaikka 24 sekunnin pitäjä vähän takkusikin.

Ensi viiikonloppuna espoolaiset matkustavat länteen haastamaan Solnan kivikovaa joukkuetta, peräti kolmeen otteeseen.

Loukkaantumisten ja maajoukkueohjelman pirstoma kesä on ohi. Intensiivinen valmistautuminen joukkueena kauteen onnistuu näköjään pikakurssinakin.
Kausi on pitkä, kuin marathon juoksu. Keväällä vasta jyvät karsitaan akanoista, vaikka tammikuun maaottelutauosta johtuen sarjan painopiste on oudolla tavalla syyskaudessa.

Espoo Team pyrkii ryhdistäytymään yleisön pyynnöstä nyt myös tiedotuksen osastolla. EBT:n ja Hongan sivuilla on luettavissa ennakko kauden avauksesta sekä ennakot kustakin ottelusta ja raportit kohtullisella viiveellä. Katsotaan tuliko luvattua liikaa. 8)
 

Onni T. Telut

Vs: Espoo Team 2008-2009

Espoo Akatemian uusin uutinen täyttää ensi kuussa vuoden. Ja toiseksi uusin uutinen kaksi vuotta.

Silti, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!
 

live

Vs: Espoo Team 2008-2009

Hyvin teil ainakin liveseuranta toimii. Eli vanhaan malliin.
 

epoo

Vs: Espoo Team 2008-2009

live sanoi:
Hyvin teil ainakin liveseuranta toimii. Eli vanhaan malliin.

Espoon flegmaattinen yleisö hakkasi vaisusti käsiä yhteen. Kukaan ei tietenkään valittanut tuomioista. Tai tietysti valmentaja huusi pää punaisena jokaisesta espoolaiselle annetusta tuomiosta.
 

bad team

Vs: Espoo Team 2008-2009

laiv sanoi:
Kaikki oli livenä seuraamassa...?

Kuka viittii mennä kattoo... peleistä puuttuu 2000 luvun alun henki, kun joukkueet olivat omia seurojaan. Katosomoissa seuran junnut pelipaidoissaan kannustamassa. Pelaajina omia kasvatteja.
 

liveä

Vs: Espoo Team 2008-2009

bad team sanoi:
Kuka viittii mennä kattoo... peleistä puuttuu 2000 luvun alun henki, kun joukkueet olivat omia seurojaan. Katosomoissa seuran junnut pelipaidoissaan kannustamassa. Pelaajina omia kasvatteja.

Nyt mun logiikka alko tökkimään... Oonko missannut jotain?

Yleensä aina valitetaan, että hankitaan liika pelaajia muualta -> "ei viitti tulla kattoon... missä omat kasvatit?"
Mutta nyt sit onkin että -> "ei viitti tulla kattoon... on vaan omia kasvatteja"

Eli niin tai näin, aina väärin päin.
 

mut

Vs: Espoo Team 2008-2009

laiv sanoi:
Kaikki oli livenä seuraamassa...?

Mut olishan se kiva ettei kehäkolmosen sisäpuolella olisi näitä omia sääntöjä, eli ei oo pakko olla liveseurantaa netissä. Elämä on.
 

jep

Vs: Espoo Team 2008-2009

onkos sanoi:
onkos tää joku kaupungin omistama seura?
Samalla tavalla kuin esim. Forssan Alku, Äänekosken Huima tai Lappeenrannan Catz ovat kaupunkiensa omistamia.
 
Viestejä
128
Vs: Espoo Team 2008-2009

Pahoittelut Lpr:n suunnalta Espooseen. Ignatiuksen kausi on paketissa sunnuntaina tulleen polvivamman takia. Korvaajaksi tuli FoA:sta Griffith, mutta on surkea homma että nuorelle kovalle pelintekijälle käy näin. Ikävä kyllä pahatkin loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Toivotaan Kialle jaksamisia, onneksi niitä pelivuosia on vielä rutosti edessä!
 
Viestejä
1 607
Vs: Espoo Team 2008-2009

Elämä ja pelit siis jatkuu ikävän loukkaantumisen jälkeen sunnuntaina 26.10 klo 16 Tapiolan Urheluhallissa.
Matka jatkuu korvaavalla pelaajatäydennyksellä varustettuna. 8)
 

women

Vs: Espoo Team 2008-2009

SMan sanoi:
Pahoittelut Lpr:n suunnalta Espooseen. Ignatiuksen kausi on paketissa sunnuntaina tulleen polvivamman takia. Korvaajaksi tuli FoA:sta Griffith, mutta on surkea homma että nuorelle kovalle pelintekijälle käy näin. Ikävä kyllä pahatkin loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Toivotaan Kialle jaksamisia, onneksi niitä pelivuosia on vielä rutosti edessä!

Polvivammasta kuntoutuminen omalle tasolleen, ei ole mitenkään varmaa. Kyseinen polvi on mennyt aika pahasti. Taitaa olla puoliksi irti. Vaikka ortopedit ovat hyviä suomessa, hekin suosittelevat usein leikkauksen jälkeen lajinvaihtoa. Kontaktilajeissa polvet joutuvat koville. Vaikka seurojen sivustoilla on jo arvioitu paluu hetket, ei niin voi olla turhan hätäistä odottaa takaisin liian aikaisin. Polvi voi mennä uudelleen kun ollaan hätäisiä. Junnujen liian ahne kehittäminen on pahasta...
 

Petäjä

Vs: Espoo Team 2008-2009

totuus sattuu sanoi:
eiköhän lääkäri kerro miten asiat on. itselläni on kokemusta.

Joo, tsemppiä Kialle - malttia. Hyvää kannattaa odottaa!
 

Ok?

Vs: Espoo Team 2008-2009

Eiks ketää kiinnosta tää topiikki ku viimenen viesti on jo kuukauden takaa?
Onks siellä kaikki hyvin? ???
 
Viestejä
1 607
Vs: Espoo Team 2008-2009

Kaikki on aina hyvin Espoossa, kun meistä ei mitään puhuta.

Otteluennakot ja raportit ovat luettavisa jokaisesta ottelusta EBT:n ja Hongan sivuilta.(8)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös