Koripallo.com

Korisliigan nykytila

Viestejä
60
Vs: Korisliigan nykytila

jaakko on liikuttavassa määrin oikeassa. Kun kaikkia liigoja ovat säätäneet liigaseurojen ulkopuoliset, on siitä seurauksena se, että aina on jonkun etua loukattu tai saanto ei ole mennyt tasan ja säätäminen on jatkunut.
Kuulin, että talvella liigaseurojen kokouksessa oli kaikki seurat olleet yksimielisiä, ettei sääntöä ainakaan seuraavaksi vuodeksi muuteta.
Hallitukselle taasen oli annettu ymmärtää, että liigaseurat eivät olleet asiaa vastustaneet.
En tiedä kuinka esittelijä sitten oli asian ymmärtänyt niinkö, että oma posti muuttuu entiseksi, jollei ison Z:n mielen mukaan tanssita. Lisäksi oli voimakkaasti tuotu esiin muutoksista pidättäytyminen juurikin jaakon mainitsemista syistä johtuen.
Olen kyllä sitä mieltä, että juuri niin kauan, kuin seurat sallivat vanhan roomalaisen hallintokulttuurin käytön, divide et impera, he saavat sontaa silmilleen.
Toisaalta jos näkee konnan toimivan, eikä siitä ota sitä kiinni, on silloin itse myös konna.
Eli oma ohjeeni on, että päästäisiin jaakon tavoitteeseen: Seurajohtajat, olkaa yksimielisiä ja älkää hyväksykö ja toteuttako tällaista jatkuvaa ylikävelyä ja itsenne kyykyttämistä.
Vielä yksi pyyntö: Toivon kyllä ison Z:n itse näyttävän johtajuutensa ja julkisesti esittävän Lapualaisille syyt tämän päätöksen tekemiseen ja vielä Lapualla vaikkapa seuraavan Virkiän kotimatsin tauolla yhdessä Outi sukulaistytön kanssa.
 
Viestejä
695
Vs: Korisliigan nykytila

Realisti sanoi:
Siitä Kouvojen(?) Tanskalaisesta en ole ihan varma.. Ehtikö pelaamaan Katajassa 3 kautta junnupelejä?

Ei tartte olla junnupelejä. Suomen sarjoja ennen 22 ikävuotta, eli myös aikuisten sarjat käy.
 
Viestejä
856
Vs: Korisliigan nykytila

word

jaakko1 sanoi:
Ripulisinta ulostetta on se, että joka vuosi sarjan säännöt rustataan uusiksi. Tässä on nyt kokeiltu kahta jenkkiä, kolmea jenkkiä, neljää jenkkiä, eu-pelaajia, herrasmiessääntöjä, nelinkertaista sarjaa, kolminkertaista sarjaa, bo5-ottelusarjoja, bo7-ottelusarjoja, itä- ja länsilohkoja, Suomen cupista luopumista, suoraa nousua, nousukarsintoja, liigalisenssimenettelyä, kymmenen joukkueen sarjaa, yhdentoista joukkueen sarjaa, kahdentoista joukkueen sarjaa, Spar-liigaa, SM-sarjaa ja Korisliigaa. Korisliigan lisäksi myös divarin puolella on kokeiltu jos jonkinmoista sarjasysteemiä.

Järkyttävän puuhastelun, säätämisen, sähläämisen ja koheltamisen lisäksi suurin osa menestysseuroista on ajautunut konkkaan - jotkut useamman kerran.

Olisiko kenties aika päättää, mihin suomikorista viedään vähintään 10 vuoden aikavälillä ja sitten pysyä siinä päätöksessä? Välillä tekee mieli haudata kasvot kämmeniin, kun joku alkaa horista suomalaisesta huippu-urheilusta.
 
Viestejä
547
Vs: Korisliigan nykytila

Eihän tuo uusi menettely kiellä palkkaamasta vaikka kahtatoista "not-home-grown"-pelaajaa, kunhan heistä korkeintaan neljä on pöytäkirjassa ottelua kohti? Jos Damon haluaa niin hän hankkii sen kansalaisuuden. Vaikka on kyllä pelannut Suomessa niin kauan että kukaan ei muista oliko alle 22 kun aloitti :)
 
Viestejä
1 447
Vs: Korisliigan nykytila

Hyvä sääntö. Korisliigan osalta mikään ei oleellisesti muuttunut, mutta alempien sarjojen osalta saadaan kehityssarjoista muukalaislegioonat pois.
 
Viestejä
1 734
Vs: Korisliigan nykytila

Hyvä linjaus, mentiin Euroopan malliin. Siitä vain kielikokeisiin Deimoni... Paitsi että väkinäisen homecrow vai mikä se nyt oli -termin sijaan voitaisiin puhua Suomessa kasvatetuista -pelaajista kuten potkupallossa.
 
Viestejä
144
Vs: Korisliigan nykytila

gage sanoi:
Eihän tuo uusi menettely kiellä palkkaamasta vaikka kahtatoista "not-home-grown"-pelaajaa, kunhan heistä korkeintaan neljä on pöytäkirjassa ottelua kohti? Jos Damon haluaa niin hän hankkii sen kansalaisuuden. Vaikka on kyllä pelannut Suomessa niin kauan että kukaan ei muista oliko alle 22 kun aloitti :)

Damon Williams on syntynyt vuonna 1973. Pelasi muistaakseni Pyr-Basketissa 1999-01 tai jotain sellaista. Kaksi kautta kuitenkin. Meni Unkariin kaudeksi ja sieltä Italiaan kakkosliigaan ja sitten pääsarjaan. Palasi Suomeen 2007-08 kaudelle Pyrintöön. Aloitti kauden 2008-09 KTP:ssä ja päätti Pyrinnössä. Sen jälkeen pelasi Pyrinnössä viime kauden loppuun saakka. Tämä kausi Lapualla.
 
Viestejä
3 505
Vs: Korisliigan nykytila

ketunkolo sanoi:
Selkeimmin tämä nyt kohdistuu suoraan Lapuaa ja osin Katajaa vastaan, sekä ylipäätään Korisliigaseurojen itsenäisyyttä vastaan. Tai voisiko kysymyksessä olla ison Z:n kosto? Mitään muita motiiveja ei näin lyhyesti tarkasteltuna tule mieleeni. Niin, tietenkin jäi puuttumaan se kuuluisa Suomi Koriksen etu???

Miten tämä kohdistuu Katajaan ja mistä iso Z kostaa?
 
Viestejä
2 089
Vs: Korisliigan nykytila

Minä näkisin Home Grown säännön niin ettei liittoon saa palkata sukulaisia (vaimoja,lapsia jne) konsultoimaan itsestäänselvyyksiä.

Ja jos saa niin max 4 kpl.
 
Viestejä
2 290
Vs: Korisliigan nykytila

jaakko1 sanoi:
Järkyttävän puuhastelun, säätämisen, sähläämisen ja koheltamisen lisäksi suurin osa menestysseuroista on ajautunut konkkaan - jotkut useamman kerran.

Tämä suurimmalta osin tyetysti seurojen oman puuhastelun takia.
 
Viestejä
676
Vs: Korisliigan nykytila

PikkuMikko sanoi:
Miten tämä kohdistuu Katajaan ja mistä iso Z kostaa?
Kostoista en tiedä mitään, mutta kuinka ne eurosarjojen säännöt menee, eli jenkkejä voi olla se määrä, mitä sallitaan säännöillä kansallisessa sarjassa. Tähän saakka säännöillä ei ole rajoitettu ulkomaisten määrää, nyt rajoitetaan, eli Kataja, tai kuka nyt Suomen maapaikkaa käyttää, joutuu antamaan yhden jenkin tasoituksen. Muuten tämä sääntö nyt ei taida iskeä sitten kuin Lapuaan ja näihin vakituisen oleskeluluvan saaneisiin ulkolaisiin, jotka eivät ole pelanneet nuorena riittävästi Suomen sarjoja. Jaakko ykkösen kirjoitus oli kyllä asiaa, eli kovin poukkoilevaa tämä SKL:n politiikka on.
 
Viestejä
5 500
Vs: Korisliigan nykytila

gallup1 sanoi:
Tämä suurimmalta osin tyetysti seurojen oman puuhastelun takia.

Pitkälti varmasti onkin, mutta tällaisessa toimintaympäristössä on miltei mahdotonta yrittää kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Miksi esimerkiksi tekisit kotimaisen pelaajan kanssa yli vuoden kestävän sopimuksen, kun seuraavalla kaudella joukkueet saattavat taas täyttyä jenkeistä?

Olisi kaikkien etu jättää yksittäisten seurojen toiveet huomioimatta ja miettiä suomikoriksen etua pitkässä juoksussa. Joensuun Kataja on osoittanut, että toimiva organisaatio voi menestyä minkälaisessa sarjajärjestelmässä tahansa.

Itse olen koko ajan ollut kolmen ulkomaalaisen kannalla ja toivonut, että Suomessa asuvat pelaajat rinnastettaisiin kotimaisiin. Kun jenkkimäärä kuitenkin päätettiin nostaa neljään ja Suomessa asuvat ulkomaalaiset jätettiin rajoitusten ulkopuolelle, niin odotin päätöksen pitävän ainakin seuraavien 3-4 vuoden ajan, jotta päätöksen seurauksia voidaan arvioida. Yhden kauden perusteella ei voida vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä mistään. Sellaisia kabineteissa kuitenkin vedettiin. Jälleen kerran.

Oikeastaan toivoisin urheiluun enemmän ihmisiä urheilun ulkopuolelta. Nää korisihmiset liiton sikariportaassa on aika lailla nähty jo.
 
Viestejä
580
Vs: Korisliigan nykytila

RBP(ex) sanoi:
Kostoista en tiedä mitään, mutta kuinka ne eurosarjojen säännöt menee, eli jenkkejä voi olla se määrä, mitä sallitaan säännöillä kansallisessa sarjassa. Tähän saakka säännöillä ei ole rajoitettu ulkomaisten määrää, nyt rajoitetaan, eli Kataja, tai kuka nyt Suomen maapaikkaa käyttää, joutuu antamaan yhden jenkin tasoituksen. Muuten tämä sääntö nyt ei taida iskeä sitten kuin Lapuaan ja näihin vakituisen oleskeluluvan saaneisiin ulkolaisiin, jotka eivät ole pelanneet nuorena riittävästi Suomen sarjoja. Jaakko ykkösen kirjoitus oli kyllä asiaa, eli kovin poukkoilevaa tämä SKL:n politiikka on.

Tämä viittaus kv-sarjojen ulkomaalaisrajoituksiin on mielenkiintoinen. Aikaisemmin meillä ei ollut rajoituksia kotimaan sarjoissa mutta pelattiin neljällä, kv-sarjassa tosiaan viidellä. En tiedä miten nuo kv-säännöt menevät mutta tässä saattoi tietysti tulla pieni isku Katajan kv-peleihin.
 
Viestejä
2 290
Vs: Korisliigan nykytila

Liiton päätöksen julkisuuskuva on oikein hyvä. Kun tähän asti julkisuudessa ja kahvipöytäkeskusteluissa on ollut näitä vähättelyjä "ei siellä pelaa kuin ulkomaalaisia", niin nyt Homegrown-sääntö on herättänyt heti positiivista virettä. "No kyllähän ne välittää suomalaisista kun asettavat Homegrown säännön". Se on selkeä sääntö epämääräisesten herrasmiessopimusten jne. rinnalla. Puhumattakaan jonkun Loimaan viidestä jenkistä aluesarjassa kun ei ollut rajoituksia.
 
Viestejä
2 333
Vs: Korisliigan nykytila

Beasley sanoi:
Tämä viittaus kv-sarjojen ulkomaalaisrajoituksiin on mielenkiintoinen. Aikaisemmin meillä ei ollut rajoituksia kotimaan sarjoissa mutta pelattiin neljällä, kv-sarjassa tosiaan viidellä. En tiedä miten nuo kv-säännöt menevät mutta tässä saattoi tietysti tulla pieni isku Katajan kv-peleihin.

Olin itse kuvitellut, että sääntö koskee vain kotimaisia sarjoja - ja pidin päätöstä hyvänä. Sen sijaan, että vaikkapa Korisliigassa on kausittain yksittäisen joukkueen sooloilu-innon varassa syntyykö / säilyykö herrasmiessopimus vaikkapa neljästä jenkistä vai ei, niin nyt on selkeä sääntö, että kahdestatoista pöytäkirjaan merkittävästä pelaajasta kahdeksan on oltava kotimaisia. Mutta tämä kohta Basket.fi:n uutisessa on tosiaan erikoinen:
Home grown –sääntö on laajasti käytössä eurooppalaisissa liigoissa ja myös FIBA kunnioittaa kansainvälisissä sarjoissaan maakohtaisia home grown –sääntöjä, kertoo Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm.
Eli tarkoittaako tämä sitä, että FIBA "kunnioittaa" esim. tässä tapauksessa uutta suomalaista homegrown-sääntöä ja kieltää Katajaa käyttämästä viidettä jenkkiä Mestarien liigassa?

Se olisi outo päätös.

Miksi Koripalloliitto haluaisi ihan tieten tahtoen heikentää suomalaisjoukkueiden mahdollisuuksia menestyä kansainvälisissä sarjoissa? Sääntö on hyvä kotimaiseen Korisliigaan ja uutisoinnissa puhuttiin paljon siitä, miten tässä on säädetty nimenomaan Suomen eri sarjatasoille niille sopivat kotimaisten pelaajien kiintiöt - miksi sen pitäisi siis rajoittaa joukkueen pelaajistoa muissa kuin kotimaisissa sarjoissa?

En ymmärrä.

Ymmärtääkö joku muu?
 
Viestejä
620
Vs: Korisliigan nykytila

Vitalstatistix sanoi:
Olin itse kuvitellut, että sääntö koskee vain kotimaisia sarjoja
Olet oikeassa, tämä sääntö koskee vain kotimaisia sarjoja!

Eli tarkoittaako tämä sitä, että FIBA "kunnioittaa" esim. tässä tapauksessa uutta suomalaista homegrown-sääntöä ja kieltää Katajaa käyttämästä viidettä jenkkiä Mestarien liigassa?

Tarkoittaa. FIBA pyörittää kasallisten seurajoukkueiden keskeisiä mestaruussarjoja, joihin saa osallistua kansallisten säädösten mukaisilla joukkueilla. Koska ennen ei ollut rajoituksia, vaan sovellettiin herrasmiessopimusta, olisi suomalainen joukkue voinut ottaa enemmänkin kuin 5 jenkkiä pelaamaan. Kustannuskysymys, ettei ottanut.

Miksi Koripalloliitto haluaisi ihan tieten tahtoen heikentää suomalaisjoukkueiden mahdollisuuksia menestyä kansainvälisissä sarjoissa?
...
En ymmärrä.

Ymmärtääkö joku muu?
En tiedä, ehkä riittävästi kysyttäessä joku äityy vastaamaan?
 
Viestejä
60
Vs: Korisliigan nykytila

Käytännössä tämä menettely tarkoittaa esittelijän täydellistä osaamattomuutta. Yhdestäkään liigaa koskevasta päätöksestä hallituksen tai valtuuston kokouksessa en vielä koskaan ole kuullut, että mukana olisi ollut vaikuttavuusarvio, tai ylipäätään mitään perustelua kirjallisena. Lot of speech means lot of lies. Eli toisin, kun ei mihinkään vertaa niin hyvin menee ja palkka senkuin juoksee. Pää sääntöisesti tehdyt päätökset ovat perustuneet veljien tunteisiin, joko hyvään oloon, ketunkolotukseen tai vaikkapa eri ihmisten ulkomuodosta tai ihonväristä johtuviin hetkellisiin tunnekuohuihin. Tai sitten, että meidän joukkueelle on tästä ensivuonna etua. Näin menetellen ei vain voi syntyä hyviä päätöksiä.
Tuntuu kyllä mielestäni kornilta yksinkertaistaa asioita tuohon malliin, mutta mitään kognitioihin tai reaalianalyyseihin perustuvia argumentteja ei juurikaan tällä sivulla ole esitetty.
 
Viestejä
509
Vs: Korisliigan nykytila

Eikö tyypit nyt tajua, että liitto teki väliintulon juuri sen takia mihin Jaakko viittaa. Eli seurojen eripuraisuuteen, tempoiluun ja joka keväiseen keskusteluun jenkkimäärästä. Liitto nyt yrittää tehdä lopun tuolle spekulaatiolle ja antaa rauhan kentälle valmistautumisessa tulevaan. Näin itse nään tilanteen ja todellisuus nähdään vuoden päästä mitä silloin puhutaan, toivottavasti jenkeistä ei mitään ja tällä mennään seuraavata 10 vuotta!
 
Viestejä
3 094
Vs: Korisliigan nykytila

?Turisti sanoi:
Olet oikeassa, tämä sääntö koskee vain kotimaisia sarjoja!

Tarkoittaa. FIBA pyörittää kasallisten seurajoukkueiden keskeisiä mestaruussarjoja, joihin saa osallistua kansallisten säädösten mukaisilla joukkueilla. Koska ennen ei ollut rajoituksia, vaan sovellettiin herrasmiessopimusta, olisi suomalainen joukkue voinut ottaa enemmänkin kuin 5 jenkkiä pelaamaan. Kustannuskysymys, ettei ottanut.
En tiedä, ehkä riittävästi kysyttäessä joku äityy vastaamaan?
Esimerkiksi ensi kauden Champions liigan osalta ei pidä paikkansa.
HG sääntö on ihan hyvä ja parasta siinä on, että on sääntö. Nykytilanne, jossa tätä arvotaan jokaikinen kevät on ihan kestämätön.
Toki nyt pitää sitten oikeasti pysyä tässä eikä alkaa säätään tätä lähivuosina mihinkään.
 
Viestejä
620
Vs: Korisliigan nykytila

MOBvilko sanoi:
Esimerkiksi ensi kauden Champions liigan osalta ei pidä paikkansa.
HG sääntö on ihan hyvä ja parasta siinä on, että on sääntö. Nykytilanne, jossa tätä arvotaan jokaikinen kevät on ihan kestämätön.
Toki nyt pitää sitten oikeasti pysyä tässä eikä alkaa säätään tätä lähivuosina mihinkään.
Tässä on taas se ero. kun joku oikeasti tietää! Nostan käteni pystyy virheen merkiksi, en ollut mitenkään tarkistanut tulevien Fiban sarjojen pelaaja säännöksiä vaan nojasin vanhaan kuulopuheeseen sarjoihin osallistuneilta, mikä on hyväksynnän periaate.

Aikaisemmin selitettiin, ettei EU:n työvoiman vapaan liikkuvuuden takia voisi rajoittaa "ei-kotimaisten" määrää. Onko sitten niin, että kotikutoisten minimivaatimus ei ole rajoittamista, vai oliko sekin legendaa. Muistan kyllä MOBvilkon esittäneen jo aiemmin, että rajoittaminen onnistuu kyllä muissa EU-maissa, joten väite olisi kestämätön.

Lapuan Turja käy kuumana ja aika ikävästi osuu muutamaan tilanteen väliinputoajaan mutta ymmärrän toki stabiilimman toimintaympäristön tarpeen managerien näkökulmasta

Basketball Champions Leaguessa siis ensi kaudella tilastogurun mukaan saa olla
"At least 5 Home Grown Players (12 or 11 players) or at least 4 HGP (in case of 10 or fewer players)."

Eli minimissään täytyy olla neljä kotimaista (tai sellaiseksi laskettavaa) ja jopa kuusi jenkkiä. Jos haluaa vielä yhden jenkin lisää, täytyy jostakin löytää yksi kotimaienn lisää.

BCL:ssä voi siis ensi kaudellakin pelata korisliigan käytäntöä laajemmalla rosterilla kuten tähänkin asti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös