Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
889
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Vitalstatistix sanoi:
Nyt kun kaikki pihlajanmarjat on syystäkin todettu happamiksi, niin herää kysymys, eikö niissä nyt ole yhtään mitään hyvää? Tai vähintäänkin, että kuinka hirvittävän pahoja ne oikein voi olla?

Kuten sanoin, tässä tilanteessa kun paskat on jo housussa, Butlerin kauppaaminen ja uudelleenrakennus oli ihan järkevä ratkaisu. On ihan selvää, ettei tästä porukasta olisi saatu mitään Warriorsin tai edes Cavsin haastajaa. Tähtipelaajan kiukuttelu valmentajalle ei ole NBA:ssa mitenkään kovin harvinaista, mutta toki sekin on voinut vaikuttaa. Mutta on vaikea ymmärtää, miten vähän Butlerista nimenomaan uudelleenrakennusta ajatellen saatiin (ja edelleen, se 16. picki...).

Mitä tulee optimismiin, niin no, eihän sitä tosiaan koskaan tiedä. Sanotaanko näin, että Bullsin fanittaminen on viimeisen viiden vuoden aikana aika lailla opettanut odottamaan pahinta. Joku täällä sanoikin, että pelaajakehitys on tyssännyt täysin. Jossain vaiheessa Miroticista, Snellistä, Portisista ja McDermottista - tai ainakin jostain heistä - piti kehittyä avausviisikon tason pelimiehiä. Kuitenkaan Gibsonin ja Butlerin jälkeen tulokkaista ei vaan ole saatu mitään järkevää irti. Bullsin nuoressa osastossa, joka käsittää pikkuhiljaa puolet koko rosterista, ei päättyneellä kaudella ollut montaakaan valonpilkahdusta. Ja palaan edelleen siihen että uudelleenrakennusta varten pitäisi olla niitä assetteja. Mielellään jotain muutakin kuin paskalla rekordilla ansaittuja korkeita pickejä.

En ole paras henkilö arvioimaan valmentajien suorituksia, mutta sanottakoon Hoibergista se, että Bulls-foorumeilla kritiikki ei ole kohdistunut Butler-suhteisiin vaan ihmeellisiin peluutusratkaisuihin ja taktisiin kömmähdyksiin. Ehkä enemmän on kuitenkin kritisoitu tosiaan sitä, että seurajohto on antanut hänelle mahdollisimman huonot kortit toteuttaa omaa juoksevaa ja heittävää tyyliään. Waden ja Rondon signaaminen oli tässä ratkaisevaa.

Paljon on myös kirjoitettu siitä, miten Bulls ei saa houkuteltua isoja nimiä vapailta markkinoilta. Jos tähän ei tule muutosta, on uudelleenrakennus aika vaikeaa vaikka katon alla olisikin tilaa. Organisaation surkea maine yhdistettynä melko underwhelming valmentajaan tuskin auttaa tässä paljoa.

Minä en muuten usko, että Waden sopparia ostetaan ulos. Paitojen myynti jatkuu ja Waden läsnäoloa voidaan perustella veteraanipreesensillä (onko sen vaikutus sitten positiivinen vai negatiivinen, en tiedä). Mutta seurajohdolla on tapana pihistellä rahojen kanssa.

Trancey sanoi:
McDermottin draft pickistä #11 maksettiin aikoinaan peräti 4 pickiä (2 first rounderia ja 2 second rounderia)! Käteen meni ja pahasti.

:'( :'( :'(

shaqtin a fool sanoi:
Muistelen vaan, että myös Thibodeau sai Chicagossa hirveää kuraa niskaansa liiallisesta aloitusviisikon pelaajien peluutuksesta. Ja sen syyksi taidettiin laittaa useammat loukkaantumisetkin ja sen takia playoffeissa ei enää jaksettu pelata.. Mutta nyt kaikissa kirjoituksissa on vaan pelkkää ylistystä.

Tämä on hyvä pointti, ja myönnän itsekin olleeni kriittinen. Samoin olen huvituksella seurannut, miten kaiholla fanifoorumeilla muistellaan miestä, joka oltiin suurin piirtein valmiita lynkkaamaan mm. Hinrichin peluuttamisen ja Dengin/Butlerin ylirasittamisen tähden. Tässä moni on kyllä kääntänyt kelkkansa, kun nähtiin, miten paljon vähemmän Hoiberg sai samoista jampoista irti. Fakta on, että Thibs sai uskomattoman paljon aikaan siihen nähden, millaisilla palikoilla hänenkin piti pelata. Tässä oli toki apuna Ron Adams, joka potkittiin käsittämättömällä tavalla ulos 2013 (mikä muuten unohtui GarPax-tempaus-listastani).

Eipä ole muuten kp.comissa hetkeen ollut näin hyvää keskustelua!

Edit: Täällä on muuten koottuna asiantuntijoiden arvioita Butler-treidistä.
 
Viestejä
404
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

McDermott on edelleen mielestäni ihan kelpo kaveri, jos hänestä saadaan kyvyt irti, mutta fakta on tällä hetkellä se, että puolustaa ei osaa sitten vähääkään ja peleissä päällä hirveä jännitys. Reeneissä vetää 50/50 kolkkia sisään jne, mutta peleissä ei vaan pysty olemaan vapautuneesti.

Waden pitäminen joukkueessa, joka yrittänee Hinkie tyyliin tahallaan hävitä mahdollisimman paljon, niin kauankohan Wadella huumori riittää? No ainakin 24 milliä tulee ja ura loppuu rikkaana.

Syksyllä nauratti steal Tony Snell kaupassa, kun saatiin MCW, mutta nyt Snellistä odotetaan 14 millin kaveria ja ihan hyvin pelasi roolipelaajana Bucksissa.

Jännä, kun joukkueessa ei oikein ole enää puolustuksen taitajia, niin miten esim. LaVine, Portis, Markkanen ja Grant on ajateltu pärjäävän. Tekemällä enemmän kuin vastustaja jossain 120-115 pelissä?
Boylen teki viime vuonna ihan hyvää työtä ja esim. Miroticin piilotettua aika hyvin puolustuksessa. Chicago taisi olla top-10 puolustustehokkuudessa.

Tässä tosiaan annetaan nyt materiaalia Hoiballiin, josta loppukaudella olikin välillä kivoja otteita, kun jengi tykitti +10 kolkkia pelissä sisään. En vaan näe Hoibergia playoff valmentaja, vaan kevyenä nuorten sällien oppi-isänä.
 
Viestejä
2 333
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Tässä muuten Bullsin näkökulmaa asiaan - tai no, Sam Smithin, mutta Bullsin sivuilta joka tapauksessa - pari tuntia sitten julkaistu juttu. Tänään kolme tulokasta ilmeisesti myös tapaa pressin ekan kerran Chicagossa.

Pari poimittua lausetta nyt keskustelun jatkajiksi...

Time for the Bulls to embrace the 21st Century of the NBA.
But this deal by any objective standard is excellent for the Bulls.
Butler grew into an all-pro player, which speaks to team development. Of course, others like Doug McDermott didn’t develop. But you cannot credit the player when he develops and blame the team when he doesn’t. It’s a shared responsibility.
The Bulls kept trying to hammer that square offense into a game rounding out around the perimeter, and probably broke this past season.
This was a roster the NBA was passing by, a roster in need of desperate change for three-point shooting and athleticism.

Thus the beginning with Dunn, LaVine and Markkanen.
It’s beginning a transition of the Bulls from a slower, defensive oriented team to a team in style with the modern NBA where the pace is quicker, the court spread, guards looking up to throw ahead and shooters spaced around the court.

There currently are Bulls players with some of the elements on the roster like Denzel Valentine, who showed three-point effectiveness last season and will get more of a chance as a playmaker. Perhaps free agent Nikola Mirotic returns and Bobby Portis showed improving three-point range.
It suggests also an aesthetically pleasing open game with passing, movement and shooting. They are just the first pieces being put in place, and certainly development and recovery are needed.

But you can finally begin to see the Bulls’ direction with Dunn, LaVine and Markkanen.
Hauska lukea tää toinenkin puoli vaikka mukana kuinka olisikin organisaation spinningiä.

Koko juttu: http://www.nba.com/bulls/news/transition-three-lottery-picks-important-part-mix
 
Viestejä
7 517
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

http://m.youtube.com/watch?v=XSMXzPZ4oCs

Yksi näkökulma myös sieltä positiiviselta puolelta
 
Viestejä
2 567
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Oon vähän ihmetellyt tätä, että Markkasen draftaaminen Chicagoon on herättänyt näin olemattoman vähän keskustelua täällä palstalla. Tässäkin threadissä on puhuttu enemmän Doug McDermottista kuin Markkasesta...

Nyt kun ihmiset ovat päässeet pahimmasta Butler-treidiin liittyvästä järkytyksestä yli, niin tuntuu, että yhä useampi Bullsia seuraava näkee Markasen potentiaalin ja positiivissävytteisiä juttuja löytyy yhä enemmän. On tietenkin selvä, että viharyöppy ja tyytymättömyys on kohdistettu ennen kaikkea Bullsin johtoportaaseen, mutta ikävä, että Lauri joutui keskelle tätä paskamyrskyä ja joutui samalla eräänlaiseksi syntipukiksi. Se millaiseen pyöritykseen Lauri joutui draftiltana olisi saanut aika monet paskomaan alleen. Onneksi Lauri on henkisesti niin vahva kuin on. Hoiti muuten lehdistötilaisuuden todella hienosti. Asiallisesti kuittasi myös kysymyksen liittyen stereotyyppisiin käsityksiin europelaajista. On se kyllä jännä miten sitkeästi noi elää. Jos Markkanen olisi nimeltään Frank Johnson ja kotoisin Missourista, niin ei taatusti pelattaisi pehmiskorttia läheskään niin paljon.

Uskon vahvasti Markkasen mahdollisuuksiin ja luulisi hänen istuvan aika hyvin Bullsiin. Mirotic on varmaankin nokkimisjärjestyksessä häntä edellä tässä vaiheessa, mutta luulisi Markkasen saavan ihan kivasti minuutteja ihan alusta lähtien. Odotan mielenkiinnolla kesäliigan alkamista parin viikon päästä.

Laurista tulee kova luu! #24
 
Viestejä
1 434
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

The Porn King Ron Jeremy sanoi:
Huhut vievät Miloš Teodosićia Chicagoon. Pointeistahan siellä pulaa... eiku.

Mitähän järkeä olisi tuoda Teodosić joukkueeseen, jonka ainoa tavoite ensi kaudella on hävitä mahdollisimman paljon?
 
Viestejä
2 333
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

The Porn King Ron Jeremy sanoi:
Huhut vievät Miloš Teodosićia Chicagoon. Pointeistahan siellä pulaa... eiku.
Ja edelleen huhujen mukaan myös Patty Mills on tulossa. ::)

Pyynikin Toivoton sanoi:
Mitähän järkeä olisi tuoda Teodosić joukkueeseen, jonka ainoa tavoite ensi kaudella on hävitä mahdollisimman paljon?
Jos niillä on aikeissa rakentaa avausviisikko jossa kukaan ei puolusta? ;)

Kepeissä merkeissä jatkaen, tässä näkee eurooppalaisen koriksen ja NBA:n eron aika hyvin. Jos Teodosic päätyisi Chicagoon niin Bulls voisi peluuttaa eurooppalaista kentällistä (no ihan ei roolit natsaisi, mutta tämä nyt on ajatusleikki): Teodosic - Zipser - Mirotic - Markkanen - Lauvergne. Olisi melkeinpä missä tahansa eurooppalaisessa sarjassa aika kova nippu, mutta NBA:ssa tolla porukalla tuskin olisi paljon jakoa.


Mutta, mutta.

Mitä Kp.comin raati on mieltä siitä, ketä vapaita agentteja Chicagon oikeasti kannattaisi jahdata - itse en oikein usko tuohon Teodosicin siirtoon (Teodosic on itse sanonut ettei jatka Moskovassa, mutta ei ehkä ole nyt ihan juuri se palanen jota Chicago tarvitsee?) - ja ketkä pitäisi päästää / potkia pois?

Voin aloittaa parilla ajatuksella.

Warriorsilla lie tarvetta keventää rosteria ja Andre Iguodala voisi sopia Bullsiin paikkaamaan Butlerin tyhjäksi jättämää kahden suunnan pelaajan tonttia? Sama ongelma lie OKC:lla ja sieltä voisi saada Taj Gibsonin puolustamaan koria kohtuuhinnalla?

Kun joukkue on niinkin nuori kuin on, niin Waden ja Rondon pitäminen joukkueessa voisi olla perusteltua, mutta melkein pidän tärkeämpänä sitä, miten sitoutuneita nuo herrat olisivat pelaamaan - aika monihan on jo kommentoinut, että Dwyane Wadella on 24 miljoonaa syytä pelata ensi kaudella tai että ainoa paikka johon hän tulee juoksemaan ensi kaudella on pankki.
 
Viestejä
9 123
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

No ei varmasti kiinnosta Iguodalaa tulla tuhlaamaan uransa viimeisiä vuosia rebuild jengiin. Sen voi unohtaa saman tien.

Mielestäni listalla ei ole ketään, jolle kannattaisi antaa pitkää sopimusta. Mieluummin leikkiä vaan lyhyillä isoilla soppareilla pelaajille, jotka haluavat rahastaa.

Jos nyt jotain voisi katsoa, niin pientä riskipeliä voisi pelata seuraavien nimien kanssa, josko näistä jonkun saisi mahdolliseen piilossa olevaan potentiaaliin nähden halvalla sidottua useammaksi vuodeksi:

Jonathon Simmons, Shabazz Muhammad, Willie Reed, Alex Len, Alan Williams, Ben McLemore, Justin Holiday, Ian Clark, James Young, Reggie Bullock
 
Viestejä
889
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Vitalstatistix sanoi:
Tässä muuten Bullsin näkökulmaa asiaan - tai no, Sam Smithin, mutta Bullsin sivuilta joka tapauksessa - pari tuntia sitten julkaistu juttu.

Smith: "Consider that they turned a No. 30 draft pick into three lottery picks in Dunn (No. 5 in 2016), LaVine (No. 13 in 2014) and Markkanen (No. 7 in 2017)."

Siis nyt jumalauta oikeasti. Kuinka syvällä pään pitää olla omassa perseessä, että kirjoittaa joitain näin typerää? Toisella foorumilla joku osuvasti totesikin MCW-uutisoinnin yhteydessä, että kumma miten Bulls ei mainosta sitä miten yhden lotterypickin annetaankin kävellä ilmaiseksi pois. ::)

raappa sanoi:
Yksi näkökulma myös sieltä positiiviselta puolelta

Joopa joo. Keskeisinä pointteina siis se, että uudelleenrakennuksessa on tässä tilanteessa järkeä, ja että treidi näyttää aikanaan hyvältä, jos Dunn alkaakin yhtäkkiä pelata NBA-tasolla, jos LaVine kuntoutuu täysin entiselleen ja jos Markkasesta tulee all-star. No, eipä tähän voi sanoa muuta kuin että olen ihan samaa mieltä! Ero on ehkä vaan siinä, kuinka todennäköisenä tätä kehitystä pitää.

Jamesin kanssa olen kerrankin samaa mieltä siitä, että pitkiä sopimuksia voi olla aika turha kirjoitella. Rosteriin tarvittaisiin nyt pari sellaista veteraania, jotka ovat riittävän paskoja pitääkseen joukkueen liigan hännillä, mutta jotka auttaisivat koulimaan nuoresta kaartista täysipäisiä NBA-pelaajia. Jotenkin en usko, että täysin gonahtanut Wade on tässä paras esikuva. Rondo ei liene paljoa parempi, ja hän lienee muutenkin lähdössä (Wadehan ei lähde, ellei hän sitten suostu johonkin hirveän epäedulliseen buyoutiin päästäkseen pois uppoavasta laivasta). Minä en kuitenkaan osaa sanoa, ketkä vapailla markkinoilla olisivat luonteeltaan sopivia tähän rooliin. Iggyhän olisi työmoraaliltaan varmaan aika loistava vaihtoehto, mutta kuten James sanoi, vaikea nähdä että häntä kiinnostaisi Bulls. Ihmettelisin myös valtavasti, jos Gibson vielä nähdään punapaidassa, varsinkin kun nelospaikalla on nyt jo kolme pelaajaa jotka tarvitsevat minuuttinsa.

Isoin kysymys kai kuuluukin, kuka hullu tähän organisaatioon vapaaehtoisesti tulisi?
 
Viestejä
2 333
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Dreier sanoi:
Smith: "Consider that they turned a No. 30 draft pick into three lottery picks in Dunn (No. 5 in 2016), LaVine (No. 13 in 2014) and Markkanen (No. 7 in 2017)."

Siis nyt jumalauta oikeasti. Kuinka syvällä pään pitää olla omassa perseessä, että kirjoittaa joitain näin typerää?
Tää tarttui munkin silmään ja tällähän on nimikin eli "spinnaus": väite on periaatteessa tosi, mutta antaa railakkaasti vinon kuvan tilanteesta. Seuraan itse politiikkaa paljon korista enemmän ja siellä tää on ihan arkipäivää. Sama juttu kummassakin lajissa: valtaosa ottaa spinnatun raportoinnin sellaisenaan, kun taas ajattelevat tai muuten asiantuntevat kiroavat tällaisen harhaanjohtamisen alimpaan helvettiin. Eli on varmaan ihan tarkoituksella ja harkiten kirjoitettu juuri noin.
 
Viestejä
50
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

King James sanoi:
Jos nyt jotain voisi katsoa, niin pientä riskipeliä voisi pelata seuraavien nimien kanssa, josko näistä jonkun saisi mahdolliseen piilossa olevaan potentiaaliin nähden halvalla sidottua useammaksi vuodeksi:

Jonathon Simmons, Shabazz Muhammad, Willie Reed, Alex Len, Alan Williams, Ben McLemore, Justin Holiday, Ian Clark, James Young, Reggie Bullock

Tosta listasta ainakaan Jonathon Simmonsia ei tulla halvalla signaamaan, sen verran hyvin pelasi keväällä ja varmasti Spurs yrittää mahd. halvalla re-signata. Alex Len olisi ihan hyvä signaus, nuorennettu versio RoLosta (ja eurooppalainen!). Jonkin näköinen small forwardi varmasti tullaan hankkimaan kesän aikana. Toinen juttu onkin sitten , että kuka ja millä summalla. Mikäli rebuild halutaan hoitaa oikein ja isosti , kannattaa Bullsien yrittää saada palkkalistoilleen Sam Hinkie- niminen henkilön. Kaveri on erittäin pätevä hommassaan.
 
Viestejä
889
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Vitalstatistix sanoi:
Sama juttu kummassakin lajissa: valtaosa ottaa spinnatun raportoinnin sellaisenaan, kun taas ajattelevat tai muuten asiantuntevat kiroavat tällaisen harhaanjohtamisen alimpaan helvettiin. Eli on varmaan ihan tarkoituksella ja harkiten kirjoitettu juuri noin.

Sitä en epäile. Ero politiikkaan on kuitenkin siinä, että spinnatessaan poliitikot viestivät paljon laajemmalle yleisölle, josta suuri osa ei ole oikeasti niin perillä detaljeista että osaisi välttämättä tunnistaa paskapuheen paskapuheeksi. Sam Smithiä sen sijaan lukevat lähinnä koriksesta ja etenkin Bullsista kiinnostuneet, joista aika moni todennäköisesti tuntee Butlerin historiaa ja kenties on lukenut jotain myös Dunnin ja LaVinen nykykunnosta. Ennen kaikkea tuo kyseinen lainaus on valtava keskisormi faneille (=suurimmalle lukijakunnalle) ja Butlerille itselleen, ja melko säälittävä GarPaxin puolustuspuhe sen jälkeen, kun treidi on teilattu kaikissa medioissa.

Myös puheet siitä, miten Butlerin kehitys "speaks of team development" on aika paksua, kun kaikki tietävät Butlerin harppausten tapahtuneen kesien aikana, jolloin mies on itse rääkännyt itseään. Toinen merkittävä tekijä Butlerin kehitykselle oli varmasti Thibs, jonka potkujen jälkeen sitä "team developmentia" ei muuten ole paljoa näkynyt. Kolmas tärkeä alkuvaiheen tekijä oli Luol Deng, joka - ai niin - kaupattiin pois pelkästään rahan säästämiseksi.

Edelleen, uudelleenrakennus on minusta ok. Mutta jos halutaan puhdas pöytä, puhdistuksen pitäisi alkaa siitä seurajohdosta, joka alun perinkin on ajanut joukkueen tähän tilanteeseen. Tällä hetkellä faneilla ei ole pisaraakaan luottamusta siihen että nämä herrat tietäisivät, mitä ovat tekemässä.
 
Viestejä
404
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Ben McLemore lienee noista todennäköisin, koska hänestä on ollut kiinnostusta jo muutaman kauden ajan.

Tärkeäksi tulee nyt kuinka huono (tradettava) soppari Miroticin kanssa tulee...

Yksi näyte GarPaxin pihalla olemisesta on eilisen Houstonin etsimien unguaranteed soppareiden metsästys. Canaan olisi ollut kauppatavaraa!
 
Viestejä
50
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Trancey sanoi:
Ben McLemore lienee noista todennäköisin, koska hänestä on ollut kiinnostusta jo muutaman kauden ajan.

McLemore on useemman vuoden pyörinyt Kingsien trade blockissa ja todennäköisesti vaihtaakin maisemaa kesällä. Kaveri ollut aikalailla tyhjä arpa tähän mennessä uraa. Ennen kun Wade laitetaan lihoiksi, on vaikea uskoa Bullsien signaavan SG:a . Mikäli hyvä diili pystytään solmimaan niin mikä ettei, mutta Chicagon takakenttä on jo entuudestaan todella miehitetty ja ylimaksaminen Ben McLemoresta ei välttämättä ole maailman paras idea.
 
Viestejä
7 517
Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen

Dreier sanoi:
Joopa joo. Keskeisinä pointteina siis se, että uudelleenrakennuksessa on tässä tilanteessa järkeä, ja että treidi näyttää aikanaan hyvältä, jos Dunn alkaakin yhtäkkiä pelata NBA-tasolla, jos LaVine kuntoutuu täysin entiselleen ja jos Markkasesta tulee all-star. No, eipä tähän voi sanoa muuta kuin että olen ihan samaa mieltä! Ero on ehkä vaan siinä, kuinka todennäköisenä tätä kehitystä pitää.

Ensinnäkin myönnettävä, etten seuraa NBA:ta. Nyt Markkasen myötä varmasti Bullseja. Mutta eikös aina uutta rakentaessa ja rakennettaessa nuorten varaan homma ole enemmän tai vähemmän arpapeliä. Kyse on tosiaan siitä mitä pitää todennäköisyyksinä.

Kuitenkin Markkasen kaikki pelit katsoin viime kaudella. Tuleeko Markkasesta superstara, niin tätä on mahdotonta sanoa, kuten varmaan kaikista rookieista yleensä (se ykkösvaraus ehkä, mutta jo kakkosvaraus onkin huomattavasti epävarmempi hänen pelejä nähneenä). Markkasen osalta on mielenkiintoista, että ei ole puhuttu juurikaan siitä uppoaako NBA-kolmoset. Kaikki pitänee itsestäänselvyytenä, että putoaa. Toivottavasti Markkanen tulee vaan saamaan riittävän määrän heittoja, jotta itsevarmuus heittoihin löytyy NBA tasollakin.

Markkasen heikkouksina on pidetty tietynlaisen atleettisuuden puutetta, puolustuspeliä ja levypallopeliä. Itse en ole näistä huolissani hetkeäkään. Puolustuksessa Markkanen ei mielestäni ole läheskään niin huono kuin mitä keskusteluissa väitetään. Mies lukee puolustajaa hyvin 1vs1 tilanteissa. Voimaa tullessa lisää pysyy vielä sivuttaissuunnassa paremmin mukana, mutta nytkin ton kokoisekseen pysyi melko hyvin mukana. Tässä ei mielestäni ole mitään mitä ei olisi korjattavissa pääasia että pää on puolustuspeliin kunnossa. Korin alla jälleen voimaa lisää, jottei sysätä sivuun, mutta tämäkään tuskin on mikään tekemätön paikka varsinkin kun jo kauden aikana oli kehitystä havaittavissa viime kaudellakin. Peruskovuutta siinä mielessä korin alla löytyy, ettei anna myöten, vaikka voima joskus loppuisikin kesken. Kaikki Markkasta seuranneet tietää Laurin osaavan plokata. Laurille on vaan opetettu enemmän se eurotapa hoitaa homma, eli kroppaa aina eteen. Ehkä paremman kuvan puolustuspelaajana saisikin hieman hunttaamalla niitä plokkeja. Mutta en näe ongelmaksi, että Lauri ottaisi pari plokkia pelissä.

Levypallopeliä kritisoidaan, mutta loppukaudesta Markkanen otti useammassa pelissä kyllä aika hyvin haltuun korinalustan kummassakin päässä kenttää ottaen huomioon että Markkanen oli todella usein aika epäkiitollisessa asemassa ainoana isona kentällä, muiden ollessa alle 200cm takureita ja laitureita.

Itse uskon, että Markkasesta kehittyy vähintään hyvä runkopelaaja NBA:han.

Mutta minua kiinnostaisi tietää niiltä, ketkä on Minnesotaa katselleet, että miksi tuo Dunn ei pärjännyt viime kaudella? Kun videoita katsoo, niin miehellä näyttää olevan tarvittavat eväät takamiehen tontin hoitamiseen. Syöttötaito ja kyky nähdä kenttää, säpäkät crossoverit, hyvännäköinen puolimatkan jumpperi (kolmonen näyttää jotenkin kulmikkaalta), fyysinen koko, nopeus ja puolustustaito. Miksi tolla skillsetillä mies ei pärjää tai voisi kehittyä hyväksi takuriksi?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös