Vs: Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?
Nyt kun kotikisat lähestyvät ja Universiadit ovat täydessä käynnissä on mielestäni ihan hyvä hetki katsoa suomalaista pelaajakehitystä ja sen tilannetta. Suomalaiset nuoret pelaajat voidaan käytännössä jakaa pelaajiin, jotka ovat HBA-kasvatteja, lähteneet aikaisin ulkomaille, tai jääneet korisliigaan kehittymään. Oletuksena on se, että pelaajien kehitys tulisi tähdätä Susijengin pelipaikkaan. Tarkastelen tässä muutamaa suomalaista pelaajaa, jotka ovat maajoukkueringin tasoisia ja heidän kehitystään nykytilanteeseen.
HBA-pelaajista kirkkaimpana tähtenä tottakai Markkanen, joka on noussut 16-vuotiaasta ikäluokkansa top 3-pelaajasta kolmessa vuodessa 19-vuotiaaksi Suomen parhaaksi pelaajaksi. Hänen kohdallaan HBA on ollut selkeästi oikea valinta. Muita ohjelmasta hyötyneitä voidaan katsoa olevan Remu Raitanen, Fiifi Aidoo ja Joonas Tahvanainen, jotka kaikki kehittyivät huimasti heikkouksissaan HBA-aikoinaan. Myös Matias Suvannon voidaan katsoneen hyötyneen HBA:sta, sillä hän onnistui maksimoimaan potentiaalinsa koripalloilijana. Maajoukkueessa häntä tuskin kuitenkaan koskaan nähdään.
HBA:n eduksi on ehdottomasti laskettava kontaktit NCAA:han. Lähes kaikki joukkueen pelaajat ovat päässeet yliopistoon HBA:n kautta, myös he joilla olisi varmasti ollut vaikeaa päästä hyvään kehitysympäristöön Euroopassa tai jopa Suomessa. HBA:n kautta Korisliigan rotaatiopelaajiksi on ponnistanut Joni Herrala sekä Julius Rajala, ennen lähtöä ison veden taakse. HBA:n hyvyyttä/huonoutta voidaan arvioida toden teolla vasta parin vuoden päästä, kun ensimmäiset koko kehitysputken läpikäyneet pelaajat "valmistuvat". Toivotaan, että nimet Sajantila ja Valtonen ovat silloin edelleen kotimaisen koripallon ystävän huulilla. Silti väitän, että mikäli 15-vuotiaalla juniorilla on mahdollisuus päästä HBA-ohjelmaan, se mahdollisuus kannattaa käyttää.
Aikaisin ulkomaille lähteneistä pelaajista voidaan mainita Anton Odabasi, tietyin varauksin Alexander Madsen, Joonas Caven, Carl Lindbom ja Iikka Mäki. Mäki, joka oli aikoinaan 94-ikäluokan parhaita pelaaja, on kadonnut kokonaan kartalta Espanjaan lähtönsä jälkeen, enkä tiedä pelaako hän enää edes koripalloa. Odabasi on kehittynyt Turkissa paljon, vaikka seuravalinnat eivät olleet kovin onnistuneita. Madsen on myös hyötynyt ammattilaisuudesta ulkomailla, vaikka seura ja maa eivät ole ne parhaat mahdolliset. Cavenin urapolku on hyvin mielenkiintoinen, mutta ainakaan hänelle ei vuodet ulkomailla ole tehneet pelkästään hyvää. Lindbomin Saksan visiitti oli varsin lyhyt, ja hänen voidaan katsoa kehittyneen maajoukkuetason pelaajaksi vasta Korisliigassa. Ainakaan hänen tilastonsa eivät merkittävästi parantuneet Saksasta paluun jälkeen.
Voidaan siis sanoa, että ulkomaille lähteminen on melko iso riski, jossa joukkueen on oltava itselleen sopiva ja pään on kestettävä. Parhaiten ovat mielestäni onnistuneet Matti Nuutinen, Roope Ahonen ja Antti Kanervo, jotka kaikki lähtivät ulkomaille ensimmäisen kerran varsin kypsinä pelaajina. Myönnettäköön, että Ahonen pelasi Ruotsissa kahdessa seurassa, mutta todellinen läpimurto ulkomaille tapahtui Bisonsin kautta.
Korisliigaan jääneistä on mainittava Tuomas Hirvonen, Marius Van Andringa, Tommi Huolila, Okko Järvi, Joonas Lehtoranta, Topias Palmi, Alexander Vaenerberg sekä Samuli Vanttaja.
Hyviä kehitystarinoita on tästä listasta Huolilalla, Järvellä sekä Palmilla. Etenkin Palmin määrätietoinen toiminta on ilahduttanut allekirjoittaneen silmää. Myös Järven voidaan katsoa Palmin tavoin hyötyneen vastuusta Korisliigassa jo nuorena miehenä. Palmin kehitys myös osoitus hyvän kakkosjoukkueen arvosta. Huolila on kehittynyt Joensuussa paljon pelaajana, vaikka teknis-taidolliset valmiudet ovat hänellä edelleen melko kehnolla tasolla. Myös Van Andringan voidaan katsoa tekevän hienoa uraa, ottaen huomioon ettei hänkään ollut juniori-ikäisenä maajoukkuetouhuissa mukana.
Suurimpina pettymyksinä pidän Hirvosen sekä Lehtorannan kehitystä. Kumpikin heistä on jo monta vuotta pelannut isossa roolissa Korisliigaa, mutta etenkin Hirvosen kehitys tuntuu edelleen olevan pysähtynyt. Lehtorantaa ei ole auttanut edes maisemanvaihto, ja toinen 94-ikäluokan helmi on kaukana maajoukkuetasosta.
Ulkomaille lähdön tavoin, pidän Korisliigaan jäämistä riskinä etenkin jos rahkeita on ollut muualle. Kaikki kolme eniten kehittynyttä, Järvi, Palmi ja Huolila, eivät olleet koskaan ikäluokkansa aivan ehdotonta huippua, vaan ovat raivanneet tiensä huipulle vasta lähes parikymppisinä. He ovat erinomainen osoitus Korisliigan toimivuudesta kasvattajasarjana. Lehtorannan ja Hirvosen kaltaiset pelaajat, jotka ovat käyneet kaikki juniorimaajoukkueet läpi, kannattaa ehdottomasti lähteä aikaisin ulkomaille uusien virikkeiden ja haasteiden perään. Kummastakin voi tottakai vielä tulla maajoukkuepelaajia, mutta nyt kehitys on ollut staattista jo vuosia.
Summa summarum: Hyvän, maajoukkuetasoisen juniorin kannattaa katsoa HBA-kortti mikäli se on mahdollista. Mikäli se ei ole mahdollista, tai oman seuran harjoitteluolosuhteet ovat riittävän hyvät, kannattaa Korisliigassa pelata vähintään niin kauan, että saa oikeasti paljon peliaikaa ja on joukkueen profiilipelaajia. Korisliiga on riittävän hyvä sarja, jotta sen parhaat pelaajat pärjäävät useimmissa Euroopan huippusarjoissa, mutta kärjen alla olevat nuoret pelaajat eivät tälle tasolle yllä. Dataa keräsin tähän kuitenkin vähän, enkä väitä tämän tekstin olevan muuta kuin omaksi iloksi kirjoiteltua opiskelun välttelyä, jossa saattaa olla totuuden siemen. ;D
