Koripallo.com

Korisliiga tuhon tiellä?!?

Viestejä
589
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Kantele sanoi:
No selvisihän se sitten lopulta. Miesten SM-jengeistä kahdeksan tai seitsemän olisivat halunneet pelata kolmella "jenkillä", mutta loput kaksi pyyhkivät muilla lattiaa. Tulipahan sekin sitten todistettua, että yksikin SM-sarjan ryhmä voi pitää muita joukkueita "panttivankeinaan", ja "pakottaa" nämä mukaan vanhaan tuttuun leikkiin. Eikä ole vaikea arvata mistä tuuli puhaltaa.

Ainoa oikea ratkaisu suomalaisessa koripalloilussa olisi oheinen selkeä päätös: "SM-sarjaan maksimissaan kolme "jenkkiä", 1A-divariin yksi-kaksi "jenkkiä" ja 1B-divariin ehdoton kielto "jenkeille".

Ehkä vielä joskus konsensus asioissa löytyy?
MOBV jo ehti kommentoimaan, että täydellistä bullshittiä on tämä postaus. Ja edelleen pitää pitää mielessä, että mitään rajoituksia ei voi virallisesti olla, joten niiden perään haikailu on mennen maailman asioita. Mistä helkkarista Kantele repii pelaajat liigaan, kun nyt esim. Kanervo, Kotti ja Madzen lähtevät ulkomaille, jossa jo muutama suomalainen ennestään. Ei kai kukaan halua lähteä katsomaan peliä, jonka taso putoaa huimasti entisestä. Toisaalta kukaan ei halua nähdä kokonaan ulkolaisia joukkueita, eikä niitä nähdä niin kauan, kun löytyy hyviä Suomi-pelaajia kohtuullisilla taloudellisilla ehdoilla. Seurat toimivat siinä maailmassa, joka heitä ympäröi, Kantele voisi myös herätä tosiasioihin ja lopettaa tällaisen valheellisen tiedon levittäminen. Äänestys lienee suoritettu ja enemmistön tahdon mukaan edetään, ei vähemmistön.
 
Viestejä
3 094
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

D w ch sanoi:

+ Nenonen.. ja sen lisäksi aika selkeä linjaus on, että maan parhaat junnut siirtyvät Märskyyn, josta tuntuis olevan suora polku jenkkilän yliopistomaailmaan, joten ei oo nekään kaverit liigajengien käytössä. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta hyvä pitää nyt kuitenkin mielessä sekin fakta.
 
Viestejä
580
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Kantele sanoi:
No selvisihän se sitten lopulta. Miesten SM-jengeistä kahdeksan tai seitsemän olisivat halunneet pelata kolmella "jenkillä", mutta loput kaksi pyyhkivät muilla lattiaa. Tulipahan sekin sitten todistettua, että yksikin SM-sarjan ryhmä voi pitää muita joukkueita "panttivankeinaan", ja "pakottaa" nämä mukaan vanhaan tuttuun leikkiin. Eikä ole vaikea arvata mistä tuuli puhaltaa.

Ainoa oikea ratkaisu suomalaisessa koripalloilussa olisi oheinen selkeä päätös: "SM-sarjaan maksimissaan kolme "jenkkiä", 1A-divariin yksi-kaksi "jenkkiä" ja 1B-divariin ehdoton kielto "jenkeille".

Ehkä vielä joskus konsensus asioissa löytyy?

Aitoa, puhdasta paskaa by Kantele. Once again.
 
Viestejä
202
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Ihan vain tiedoksi, että tapanani ei ole puhua paskaa koskaan. Mikäli mielipiteeni on jonkun mielestä schaibaa, sille en voi mitään. Jos olen nyt lausunut vääriä sanoja,jotka eivät pidä paikkaansa, pyydän anteeksi. Olen kuitenkin saanut tietoni luotettavalta taholta, joten en usko väittämääni valheeksi. Ja jos nyt kuitenkin olen oikeassa tässä asiassa - kuten oletettavasti olen - odotan ryhdikästä anteeksipyyntöä niiltä todellisilta jiginvääntäjiltä, joita tällä foorumillakin "ajoittain" esiintyy.
 
Kaikkihan täällä juttunsa "jostakin" kuulevat. Lähteitä ei kuitenkaan parane lähteä paljastamaan, varsinkaan siis tällaisessa asiassa, josta seurat eivät lain mukaan voi virallisesti edes sopia, eikä mitään sopmusta niinmuodoin julkaista. Eli anteeksipyyntöä on turha odotella, kun äänestys meni selkeillä enemmistönumeroilla viime vuoden käytännön puolesta. Ja syy on aivan selkeä, liigaan ei ole tarpeeksi laatusuomalaisia tyrkyllä, eikä saavutetusta pelin tasosta haluttaisi tinkiä.
 
Viestejä
2 290
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Ketkä ne kaksi oli? Lapua ja Karhuko?
Halusiko ne neljää vai täyttä vapautta? Tai no Lapuan kanta kyllä tiedetään, mutta mitä se toinen kannatti?
 
Viestejä
253
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

En tiedä onko oikea topikki, mutta tällaisen twiitin luin joku aika sitten:

Tom Westerholm ‏@WesterholmTom 14. heinäkuuta
Sinne meni seuroille kommentoitavaksi #M1DB sarjaohjelma. Se ja #Korisliiga #NaistenKorisliiga sekä #M1DA ohjelmat vahvistetaan 7/16 aikana!

Tiedä sitten mitä tarkoittaa, mutta minä en ainakaan korisliigan ohjelmaa onnistunut löytämään. Vai onko niin että vahvistetaan ja julkaistaan on kaksi eri asiaa?
 
Viestejä
2 393
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Or Anssi sanoi:

Luin äsken kyseisen twiitin ja siinä lukee että 25.7.2016 piti julkaista korisliigan otteluohjelma!!! Kyllä nyt pitäisi olla jo tiedossa korisliigan otteluohjelma!! Siinä missä jääkiekossa otteluohjelma julkaistaan muutama kuukausi ennen kauden alkua niin tuntuu että korisliigassa otteluohjelman julkaisua saadaan odotella pitkään! Katajan europelit ei voi olla syynä, koska kaikille on tiedossa milloin on europelejä meni Kataja sitten mestareidenliigan lohkovaiheeseen tai euroccuppiin!!
 
Viestejä
253
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?

Joo näistä petetyistä lupauksista jää aina puuhastelun maku. Olisi sitten vaikka twiittailematta aikataulusta mitään jos sitä ei kerran pysty pitämään. Itselläni ja oletan että jollakulla muullakin lyödään syksyn menoja kovaa vauhtia lukkoon. Kun otteluohjelma julkaistaan mahdollisimman lähellä kauden alkua on päällekkäisyyksiä varmasti ehtinyt tulemaan ja muutama lippueuro jää taas seuroilta saamatta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös