Koripallo.com

Bisons-Karhu 9.1.2015

Viestejä
1 505
Olipas aneemisen oloinen peli tänään... Varsinkin biisoneilta.
Niin aneeminen, ettei tänne saatu edes topikkia aikaiseksi.

Noh, polemikoidaan edes jälkeenpäin hiukan?
 
Viestejä
301
Vs: Bisons-Karhu 9.1.2015

Olipa erinomainen peli Karhulta! Toki on sanottava (kuten melkein aina urheilussa käy) ettei vastustaja ollut parhaimmillaan tänään, mutta kyllä Karhun puolustuspeli oli rautaa. Loimaalaiset joutuivat tekemään valtavan työn jokaisen korin eteen.

Etukäteen pelkäsin, että Bisonsin liikkuva hyökkäys olisi varsinkin isojen miesten osalta karmeaa myrkkyä Karhulle, mutta meidän isot hoitivat homman kotiin. Troutman pelasi tänään mielestäni kauden parhaan pelinsä, Vanttaja teki pari nättiä koria ja puolusti myös mainiosti ja Williams onnistui jotenkin piilottamaan hitautensa ja kömpelyytensä. Sarcevic oli kentän kuningas pick & rollillaan ja puolustuksellaan.
 
Viestejä
1 367
Vs: Bisons-Karhu 9.1.2015

varsinki ekan puoliskon biisonit heitteli kaukaa rautoihin ja karhu nostelu vapaita layuppeja, paskin peli pitkään aikaan mitä tullut todistettua paikan päällä
neljännellä jaksolla nähtiin peräti 2 onnistunutta 2p heittoa, biisoneilta viimisen 9:20 aikana ei yhtään pelitilannekoria, 14 heittoa. kauhajokikin n.5,5min lopusta ilman koria
 
Viestejä
1 505
Vs: Bisons-Karhu 9.1.2015

Joo, ei ollut kyllä kauhean korkeakulttuurista tänään.

Karhun peli kulki ajoittain erittäinkin hyvin, välillä oltiin aivan kujalla, vaikka ei olisi ollut edes painetta. Tosin suuren osan aikaa Biisonit prässäsi mielestäni melko hyvin. Ero kasvoi tavoittamattomaksi vähän kuin huomaamatta.

Kolmannella jaksolla näytti hetken siltä, että Ojala, Hill ja Zeno kääntävät pelin vauhdillaan Loimaalle, mutta sekin jakso jäi turhan lyhyeksi.

Muutamaan otteeseen molempien joukkueiden hyökkäys hyytyi totaalisesti, ja paremmalla viimeistelyllä Loimaa olisi noissa vaiheissa myös voinut istua kuskin paikalle.

Voitto otettiin tänään puolustuspäässä, Vanttaja ja Troutman toivat onnistumisellaan tarvittavat stopit. Myös Williams käytti pienet minuuttinsa hyvin, ja Kinnard oli molemmissa päissä vahva.

Biisoneilta Udanoh jäi mieleen vahvana ja nopeana, samoin Hillin lähtönopeus ja rytminvaihtokyky on ilmiömäinen. Ojala on monipuolisempi kuin Karhun aikoina ja saa ansaitusti myös enemmän vastuuta valmentajalta.

Silti päällimmäiseksi jäi vähän ihmettelyn tunne biisoneitten vaisuudesta. Kyllä tuntui, että panokset ovat enemmän VTB-liigassa, vaikka Gibson toista ennakkojutussa väitti.
 
Viestejä
2 089
Vs: Bisons-Karhu 9.1.2015

Karhu on kuten ammattimiehet ovat pitkin kautta tienneet yksi suurimmista js ei suurin mestarisuosikki, heti Kouvojen. jälkeen.

Ei pidä vähätellä itseään eikä Karhua, joukkue pelasi tosi hyvin tänäänkin. Ja on pelannut pitkin kautta muutamaa epäonnekasta vierastappiota mukaanlukien.

Kynsissä ovat kaatuneet Bisons mennen tullen, Kataja vielä enemmän mennen tullen ja muut.

On se Toiviainen guru!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös