Koripallo.com

Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Viestejä
1 612
Vilpas Seagulls vierailee toistamiseen salossa perjantaina. Salolaisten ennakko maalaa tunnelmia etukäteen.

Molemmilla reilusti aikaa edellisestä pelistä. Lokeilla alla kolme tappiota, joista pariviimeistä yhteensä yhteensä -48p. Gulls on näissä kahdessa pelissä ollut täysin vastaantulija hyvin taistellun yhden pisteen Bisons kotitappion jälkeen. Rosteriin on nämä kolme peliä helsingissä ajettu mr. Travis "-15p fast break reverse dunk miss" Relefordia joka sai edellisessä Bisonssia vastaan kunnian ottaa pelin ratkaisseen virheen 8sek ennen summeria. Larkas toteaakin ennakko kommenteissaan "Oman tekemisen raiteilleen saaminen ensisijainen keskittymisen kohde. Olemme luisuneet identiteetistämme ja sen takaisin löytäminen nopeasti on äärimmäisen tärkeää menestyksellemme, niin yksittäisissä peleissä kun pitkässä sarjassa."

Edellisestä Salon visiitistä alkoi Lokkien voittoputki, jonka turvin sarjapaikka ei vielä ole uhattuna. Ei se peli silloinkaan kovin nättiä ollut, mutta yritystä sentään löytyi ja kohta kaksi kuukautta parin viikon alaraajavammaa parannellut Coop latasi taululle 32p. Huomiselle Coop GTD merkinnällä taas rosterissa, toivottavasti mies vihdoin pelikunnossa.

Vähän pelonsekaisin tuntein kohti huomista, molemmilta voi odottaa melkein mitä vain. Kunhan nyt pelattais edes kohtuullisesti.
 
Viestejä
688
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

clikc sanoi:
Vilpas vierailee toistamiseen salossa perjantaina. Salolaisten ennakko maalaa tunnelmia etukäteen.

Sori, ihan pakko.. 8]

Mutta uskaltaisin väittää että Vilpas on vieraillut vähän useammin Salossa. ;D
 
Viestejä
1 612
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Eikö ne yleensä pelaa siellä Nok..Microsoftissa? No erehtyväinen on ihminen
 
Viestejä
1 607
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Todellakin tämä on peli jossa voi käydä miten tahansa. Mikäli Vilpas haaveilee voitosta on menetykset saatava minimiin ja hoidettava levypallot. Tärkeä peli molemmille mutta eritoten Vilpuralle, uhkaa muuten putoamistaistelut. Lapuasta tuli tänään joukkue kun saivat Momon ulos ja Kotkakin vahvistui, joten loppukaudesta tulee hieno näytelmä. Toivottavasti mökki on tänään täynnä ja Vilpas palaa voittojen tielle.
 
Viestejä
1 612
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Eka kymppi menetykset 6/4. Ihan hyvät ja todella heikot suoritukset seuraavat toisiaan. Tänään sentään Seagulls tuli pelaamaan. Conley aika unessa vielä.
 
Viestejä
1 542
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Pitäskö Seagullsien siirtää kotiottelut johonkin muualle kuin Kisikselle. Vieraissa näyttää kulkevan paremmin, jostain kumman syystä. Ja Salohalli ei kyllä ole helpoin paikka.
 
Viestejä
3 084
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Turnover sanoi:
Pitäskö Seagullsien siirtää kotiottelut johonkin muualle kuin Kisikselle. Vieraissa näyttää kulkevan paremmin, jostain kumman syystä. Ja Salohalli ei kyllä ole helpoin paikka.
Tänään se oli aika vaikea paikka kotiyleisöllekin. Olipa munaton esitys Vilppaalta mitään vierailta poisottamatta. Kova esitys.
 
Viestejä
204
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Seagulls haki helpot pinnat Salosta keskinkertaisella pelillä, tosin Conleyn mukaan tulo heti selkeytti Seagullsin rotaatiota. 5 pelaajaa yli 14 pistettä on hyvä saavutus ja levyt Seagulsille 44-27.
Salon "etusormi Neposelta" kovia kolmosia ja ihme että Larkas ei terävöittänyt pelaajiaan ottamaan niitä pois.
Vilpas oli tänää täysin hajuton ja mauton, tuolla esityksellä kyllä divari kutsuu. Vilppaan faneille pisteet hyvästä kannustuksesta.
Ottelusta silmiinpistävää oli tämän nuoren tuomarin uskomattomat vihellykset, hän ei selkeästikään ole sarjan tason vaatima tuomari. Ottelusta toiseen hän vislaa uskomattomia vihellyksiä, joista pelaajat väkisinkin joutuvat valittamaan.
 
Viestejä
1 607
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Kyllä se on vaikeata kun joukkueella ei ole minkäänlaista sisäpeliä. Jos nyt pitäisi rahat laittaa likoon putoajasta niin Vilpuran puolesta löisin. Muut seurat ovat reagoineet viime metreillä mutta Vilpas nukkuu ruususen unta. Taidettiin tuudittautua varmaan pleijaripaikkaan joka siltä ehkä joulukuussa näyttikin. Onhan pelejä vielä jäljellä mutta ei tuo viimeaikojen tekeminen kyllä uskoa luo.
 
Viestejä
3 084
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Pahalta tuo näyttää tällä hetkellä. Putoamiseen en usko. Vaikka Vilpas jäisi sijalle 10. niin ei korisliigalla ole varaa menettää suurinta kotiyleisöä ja äänekkäintä fanijoukkoa. On tämä uskomatonta että Vilpas vetää suurimman yleisömäärän tämäntasoisella joukkueella. Mitä se olisi jos todella olisi top-4 rosteri.
Oikeastaan tässä pitäisi alkaa toivomaan Cavel Johnsonin loukkaantumista (ei oikeasti). Tällä hetkellä mies on pelkkä rasite joukkueelle.
 
Viestejä
1 607
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Melko sama mitä tässä toivoo, siirtoaikahan umpeutuu viikonloppuna. Joten se siitä.
 
Viestejä
3 084
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

Jaa no se siitä sitten. Olisi se jumbosija kyllä kruunu Tupamäen neljävuotiselle projektille.
 
Viestejä
688
Vs: Vilpas - Seagulls 29.1 Salohallissa

DETROIT sanoi:
Melko sama mitä tässä toivoo, siirtoaikahan umpeutuu viikonloppuna. Joten se siitä.

Onhan tuota siirtoaikaa vielä reilu kuukausi jäljellä, helmikuun loppuun.

Pelikauden 2015-16 seurasiirtoaika päättyy 29.2.2016

http://www.basket.fi/asiakaspalvelu/sarjatoiminta/seurasiirrot/
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös