Koripallo.com

Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Viestejä
1 624
Sunnuntai illan huumaa tarjoillaan Helsingissä Taikurin tuodessa syöttösirkuksensa kaupunkiin.

Sarjataulukon kannalta pelin lopputulos ei tälläkertaa ole kovin merkittävä, Kataja voitti runkosarjan jo ja lokkien sijoitus tulee olemaan omista ja Vilppaan otteista riippuen 6-7. Koska sarjassa myös paikat 2-3. täysin auki ja sekä Karhu että Kouvot tarjoavat ailahtelevalla pelillään, mutta erittäin kovilla rostereillaan Lokeille sekä mahdollisuuden että uhan ei sijoitus suuresti vaikuta Lokkien tulevaisuuteen.

Henkisesti peli on sitäkin tärkeämpi molemmille. Katajan täytyy pikkuhiljaa virittää itseään pleijari moodiin ja valmistautua tappamaan pelit myös lähtökohtaisia altavastaajia vastaan hyvissä ajoin pitääkseen aloitusviisikon miesten rasituksen hallittavalla tasolla. Lokit ovat taas osaltaan hävinneet tiukahkoja pelejä liukuhihnalla ja edellisestä kotivoitosta alkaa olla aivan liian pitkään. Jotta itseluottamus saadaan tasolle, josta kyettäisiin vastaan ekalla kierroksella asettuva Karhu tai Kouvot haastamaan, täytyy sekä kotipeikko, että tiukkojen loppujen kirous saada käännettyä pois mielestä. Pahinta tänään olisi Lokkien kannalta edellisen Kataja pelin kaltainen toisen puolikkaan sulaminen reilusta johtoasemasta.

Pelillisesti lokeilla isossa asemassa ratkaisuhalukkuuden mielekkäämpi jakautuminen, nokkimisjärjestys kolmikolla Coop, Sinclair ja Nikkarinen täytyy saada kuntoon ja jokainen äijä kuumaksi pleijareiden alkuun.

Ilmeisesti runkosarjaväsymys alkaa vähän painaa myös foorumin ulkopuolella, sillä en vielä löytänyt pelistä Katajan ennakkoa.

HUOM: Tänään aloitetaan jo 1630 ja Kisikselle lapset puoleen hintaan. Nyt siis oiva mahdollisuus roudata jälkikasvu kisikselle, vaikka ei lokit kiinnostaisi, kannattaa Teemun pelaamista käydä katsomassa paikan päällä aina kun tähän mahdollisuus.
 
Viestejä
6 198
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

clikc sanoi:
Ilmeisesti runkosarjaväsymys alkaa vähän painaa myös foorumin ulkopuolella, sillä en vielä löytänyt pelistä Katajan ennakkoa.

No joo, kyllä tässä pudotuspelit voisi jo alkaa! ;) Hyvä topikin avaus, clikc!

Jos Katajan näkökulmasta miettii näitä kolmea viimeistä matsia runkosarjassa, niin hyvä olisi tosiaan saada hyvät ja ehjät matsit, jotta ollaan vireessä vajaan kahden viikon kuluttua. Löysäilemään ei kannata ruveta, se olisi pahinta mahdollista valmistautumista pudotuspelejä ajatellen. Kobria vastaan säästeltiin hieman pelaajia, mutta näissä lopuissa peleissä mentäneen parhaalla kokoonpanolla. Haussa on ilmeisesti jotain uusien kuvioiden harjoittelua, kunhan ei liikaakaan mennä oman sapluunan ulkopuolelle. Ehkä kuitenkin se kaikkein tärkein juttu on, ettei tule loukkaantumisia näille meidän kärkiviisikon ukoille.

Veikkaan kovaa taistelua tänään, Seagulls on ollut pirun hankala vastustaja meille. Helpolla ei voittoa haeta kisahallista. Hienoa, että Yle näyttää!! Taistele Kataja!!! 8]
 
Viestejä
140
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Kaukana ollaan kyllä kovasta taistelusta tänään. Aikamoinen sulkasatohan tuosta tuli, kun lokit törmäsivät katajaan. Ihmeelliset murskajaiset vieraskentällä
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Taas peli näkemättä, mutta tilastojen valossa Kataja tappoi ottelun ns. Ajoissa. Lokeilla kauden tasaisin peluutus ja toisiksi surullisin tappio. Usko nätisti sanottuna vähän koetuksella, mutta pleijareissa kaikki on mahdollista.
 
Viestejä
278
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Missä paskamyrsky? Kotiottelu -36 pinnaa turpaan ;D Gulls ainoastaan 52 pinnaa 8]

JOKERY sanoi:
Tekikö kaksinkertainen talousdopingilla voitetun suomenmestaruuden biisonit juuri Korisliiga ennätyksen? Ainoastaan 45 pistettä....

TopKral65 sanoi:
Tämä päiväinen peli bisonsilta järkyttävää paskaa...ei edes divari B tasoista...hävetkää. Voisitte luovuttaa jo kokonaan.


RahanKeruuMies sanoi:
Mikä on Korisliigan ennätys, vähiten pisteitä tehnyt joukkue? Saako Bisons 45 pinnaa kunnian?
Entä suurin tappio? Bisons tänään vain 40 pistettä.

Voiko näin surkeat esitykset olla peruste sarjasta sulkemiseen?
 
Viestejä
2 089
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Katajan puolustus oli hyvää vaikka ei ollut vastuksen hyökkäys kohdillaan.

Jatkaakohan Larkas kauden loppuun? On mennyt niin sekaiseksi Gullsien peli ettei oikein mitään tolkkua enää. Kyllä tuolla miehistöllä pitää pystyä erinäköiseen touhuun.

Jeesaisiko Pexi vai onko sillä vielä naisten kausi kesken?
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

askelmerkki sanoi:
Jatkaakohan Larkas kauden loppuun? On mennyt niin sekaiseksi Gullsien peli ettei oikein mitään tolkkua enää. Kyllä tuolla miehistöllä pitää pystyä erinäköiseen touhuun.

Jatkanee. Tässä vaiheessa kautta ei enää valmentajavaihdoksesta paljon olisi iloa aika loppuu kesken. Wellinin parin viikon stintti ei vienyt hommaa ainakaan parempaan suuntaan. Voitot panoksettomasta Kobrasta ja varmasti kovaa taistelevasta Nokiasta voisivat siivittää itseluottamuksen 2 kotipelin sarjaan, mutta kauden päättäminen 7 pelin tappioputkeen ei nyt tunnu kovin kaukaiselta ajatukselta.

Mielenkiintoisempi kysymys lienee, jatkaako Larkas ensivuonna? Sopimuksessa optio, mutta viimeisen kahden kauden näytöt pääsarjatasolla eivät juuri mairittele.
 
Viestejä
1 060
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

kauden ainut kotipeli, jota en mennyt paikan päälle katsomaan. Eikä kaduttanut yhtään päätös pitää vapaapäivä himassa ja katsoa tämä esitys YLE HD:na. Mut paikka korjata tämä heti keskiviikkona kun ehkä viimeisiä Liigassa vetelevä Kobrat vetää kiduttavan pitkän bussimatkan Helsinkiin.
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Nämä pelaajien kommentit ovat mielenkiintoisia. Onkohan tämä nyt ihan oikeasti se peliä eteenpäin vievä tapa käyttää iltansa 40p kotitappion jälkeen.
 
Viestejä
237
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Mammutti sanoi:
Missä paskamyrsky? Kotiottelu -36 pinnaa turpaan ;D Gulls ainoastaan 52 pinnaa 8]

Ehkä se puuttuu ihan sen takia ettei Seagulls kuitenkaan ole ihan niin kova juttu korisliigakartalla kuin jotkut pääkaupunkiseudulla luulevat! #mutu
 
Viestejä
6 198
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Katajalta erittäin vakuuttava ilta kisahallissa. Varsinkin koko joukkueen puolustus asenne oli ihailtavaa, eikä Lokit saaneet yhtään ilmaista heittoa tänään. Osoittaa, että Katajassa on kokeneita sotaratsuja, jotka haluavat voittaa. Viikon paussi oli tehnyt Wilsonille selvästi hyvää, eikä Teemukaan huono ollut. Kokonaisuutena avausviisikon peli oli jämäkkää ja penkiltäkin saatiin onnistumisia. Vaikka panokseton peli, niin asenne oli hyvää, kuten ammattijätkillä kuuluu ollakin. Seagulls oli itselleni suuri pettymys, kauden aikaisempiin keskinäisiin peleihin huomioiden. Mutta ihan mukava tämmöistäkin peliä oli katsella ;)

Runkosarjan vika viikko edessä. Jäljellä aina niin ihana reissu Loimaalle, sekä runkosarjan päätös kotona Karhua vastaan. Nokia tai KTP tulee vastaan ekalla kierroksella, Nokia on vahvoilla kasipaikkaan, sillä se kohtaa kotonaan Pyrinnön ja Seagullsin, KTP sen sijaan pelaa vieraspelit Kouvolassa ja Pyynikillä. Mut katsellaan, kumpi tulee.
 
Viestejä
278
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

RahanKeruuMies sanoi:
Tälläinen sonta ei kuulu korisliigaan. Aivan turhia otteluita nämä 40 pinnaa paisonia pataan.

36 pinnaa kotona pataan. Hiukan erilainen rosteri Gulleilla, vrt Biisonit tällä hetkellä ::) No tiistaina sit 50 pinnaa pataan Katajalta, nii saadaan kuunnella psykon huutoa ???
 
Viestejä
1 676
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Mammutti sanoi:
36 pinnaa kotona pataan. Hiukan erilainen rosteri Gulleilla, vrt Biisonit tällä hetkellä ::) No tiistaina sit 50 pinnaa pataan Katajalta, nii saadaan kuunnella psykon huutoa ???

Siellä on tainnut jäädä slogit vakoon vielä perjantailta? Ainakin suhteellisuudentaju on hukassa. Vilpas sai puolivalo pomputtelulla 40 pistettä eroa loimaan paskasakkia vastaan. Vilppaan puolivalot on aika helvetin kaukana siitä tasosta mitä Kataja tänään esitti.

Loimaa on niin paska että se pitäisi sulkea sarjasta, häviää 6. liigassa 40 pinnaa kun ne ei edes pelaa tosissaan. Katajan ylivoima ei yllätä ketään paitsi vissiin loimaan vähälahjaiset maajussit.

Bisons ja lokit on yhtä vastenmielisiä muoviiseuroja. Lokit on niin hajuton ja mauton etten usko heillä olevan kovin pitkää tulevaisuutta. Taustoilta löytyy jopa valavuoren tyhmyydelle vertaansa vetäviä munapäitä, tosin heillä taitaa olla sen verran laskutaitoa ettei budjetista puolet ole ilmaa.
 
Viestejä
336
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Keruumiekkonen taitaa olla seurajohtajana varsinainen moguli itse, kun haukkuu kaikki johtajat lyttyyn. Mun mielestä Seagulls on tärkeä palanen korisliiga kartalla ihan niinkuin on biisonit. Molemmat tehnyt hienoja juttuja ja biisoneilla nyt sattunu pari isoa onttoa askelmaa. Lopettaisin tollaisen lokkien perättömän lyttäämisen tyystin. Lokit hakevat varmasti identiteettiään vielä muutaman vuoden, mutta luulenpa sen olevan yksi mielenkiintoisimmista vieraaksi saapuvista joukkueista muutaman vuoden päästä. Kannattaa lajitella ne muovit kunnolla, koska nyt sattui astiaan jotain orgaanisempaa ;)
 
Viestejä
24
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Tuo raukka rahankerjuumies on oikeastaan rikkaus tällaiselle foorumille. Aina ennen muiden nimimerkkien hieman porvokatiivisetkin tekstit otti hetken päähän, mutta nyt näistäkin ninimerkerkeistä on tullut miltei sielunkumppaneita, koska tuo yksi vetää kokoajan niin pohjat. Miten voi ihminen olla noin katkeroitunut elämäänsä, että sitä pahaa oloa pitää jakaa tällaisella vapaa-aika foorumilla. Bisons-vihan kyllä ymmärrän, kun Biisonit on tehnyt viisi vuotta kaiken väärin, mutta nyt on Gulssitkin kakkinut rahankerruupojan olkapäille. Hakeudu hyvä poika hoitoon, tai ilmoita sitten julkisesti, että nimimerkkisi takaa paljastuu joku valtakunnan tason koomikoista.
Suomi on pieni maa, eikä koripallon kokoinen lajiliitto voi kasvaa määräänsä enempää. Tyylikäs noste ja huomattavasti enemmän mediajulkisuutta on saavutettu muutaman vuoden aikana. Mielestäni tuollaisen yhden arvon populistin ei kannata antaa mellastaa mielin määrin, ja näin ollen laskea yhteistä fiilistä.
Siellä se poika nytkin kihertelee omahyväisesti, että kirjoitukseni on huomattu...
 
Viestejä
1 595
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Kyllä Gulssien talous on pelastettu, kun minäkin ostin eilen kaksi pientä olutta a 7 euroa ja rouva kahvin ja pullan. Siinä Gulssien kassaan livahti 14 euroa. Yllättävän paljon Katajan kannattajia oli.
 
Viestejä
1 060
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Muistaakseni ne laatubisset maksaa 7.5 egee yksikkö? ;D

Niin paljon kuin Nikkarisesta pidänkin, niin harmi että kaveri ei ole oppinut parempaa hypäriä peliinsä.
 
Viestejä
74
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Kyllä huvitti kuunnella Salmisen kommentteja eilisessä telkkalähetyksessä:
Carl Lindbom "Merkittävä pelaaja suomalaisen koripallon tulevaisuudessa"
Teemu Sulonen:"Kansainvälisen tason heittäjä"

TERVE!!
 
Viestejä
1 855
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Pelur175 sanoi:
Muistaakseni ne laatubisset maksaa 7.5 egee yksikkö? ;D

Niin paljon kuin Nikkarisesta pidänkin, niin harmi että kaveri ei ole oppinut parempaa hypäriä peliinsä.
Kyl Antulla olisi vielä mahdollisuutta tuo hypärikin hoitaa, mut se vain vaatisi suurempaa panostamista sen perusasioiden hallitsemiseen ja lihasmuistin uudelleen järjestelyä. Jos halu on suuri niin voihan sen thedä!
 
Viestejä
1 855
Vs: Seagulls - Kataja su 20.3 Kisiksellä

Remu sanoi:
Kyllä huvitti kuunnella Salmisen kommentteja eilisessä telkkalähetyksessä:
Carl Lindbom "Merkittävä pelaaja suomalaisen koripallon tulevaisuudessa"
Teemu Sulonen:"Kansainvälisen tason heittäjä"

TERVE!!
Ei aina voi antaa negatiiivsta palautetta. Enemmän vain huomioita molemmilla tuohon puolustustyöskentelyyn ja Calelle levyri päähän. Haalarihommia ;) :eek:
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös