Koripallo.com

Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Viestejä
2 333
Eipä voisi kaksi joukkuetta lähteä otteluun paljon erilaisemmista lähtökohdista.

Merkittävästi peliään parantanut KTP tulee Kisahallille taistelemaan pleijaripaikasta. Periaatteessa KTP pelaa pleijareita jo nyt. Tasapisteissä jaetulla kahdeksannella sijalla Pyrinnön kanssa se tarvitsee jokaisen saatavilla olevan pisteen jäljellä olevista peleistä kun edellä olevat Kouvot ja BC Nokia on pelanneet vain yhden pelin vähemmän, mutta hävinneet kaksi peliä vähemmän. Toisaalta KTP tulee nyt täysillä ja henki päällä viiden jenkin voimin (okei, joku pitää jättää verkkareihin) pelattuaan kaksi viimeistä peliään erinomaisesti sekä Katajaa että Vilpasta vastaan. Nyt on varmaan fiilis, että kolmas kerta toden sanoo ja tällä kertaa kärkijoukkue kaatuu.

Samaan aikaan Lokkien välittömämpänä tavoitteena olisi laittaa paketti kasaan ja löytää se meininki ja pelivarmuus jolla pleijareissa jatketaan tappiin saakka – ja samalla pysytään vähintäänkin neljän parhaan joukossa runkosarjassa, mieluiten tietty piikkipaikalla. Tätä ei suorastaan helpota esim. se, että Junnu on pelannut viimeksi kuukausi sitten – ja on edelleen poissa. Myös Conleyn kausi on ollut kovin vuoristoratamainen: on ollut hienoja pelejä, ihan mahalaskuja ja sitten näitä loukkaantumisia… Eli juuri kun pitäisi saada peli lopulta natsaamaan, keskeisiä pelaajia puuttuu rosterista eikä sitä perusjuttua päästä jauhamaan sillä kokoonpanolla jolla olisi parhaat mahdollisuudet menestyä kevään pelissä. Loppusarjan kova ohjelma voi olla tässä niin kirous kuin siunauskin.

Odotan kyllä tasaista lintujen vääntöä ja hyvää peliä. Toivottavasti kaikki koriksen ystävät ei ole talvilomilla vaan saadaan Kisiksen katsomoon hyvä meininki.
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Yllä nostettu illan pointteja sen verran hyvin, ettei tähän nyt kauheasti jää lisättävään. Muistutetaan kuitenkin, että edellinen Kotkalaisten Kisiksen visiittte päättyi 37pisteen tappioon, joten silloin pelanneiden kavereiden muistot eivät tältä kaudelta liene turhan positiivisia.

Toinen esiin nostettava asia lienee myös peluutus ja pelirytmi. Lokeille edellisestä ottelusta viikkoa aikaa, KTP pelasi vilpasta vastaan lauantaina, jolloin avauksen kavereiden keskiminuutit kohtalaiset 36min. Vahvistuksista Bailey selvisi 39min urakalla muiden minuuttien painuessa yli 40. Jatkoaika pelissä kentällä kävi yhteensä 8 pelaajaa, joista Herrala pelasi reilun 4min. Vaikka kyseessä vain yksi peli ja toipumiseen ollut 3 päivää aikaa, pitäis loukkaantumis huolista huolimatta Gullssin ainakin yrittää juosta Kotkalaisten yli laajalla rotaatiolla.

Vaikka KTP:n sarjasijoitus ja viimeaikaiset otteet eivät heijasta toisiaan kovin hyvin ja uskon veikkauksen kertoimien (1,1 vs 6,0) olevan turhankin kotivoitto optimistisia, pitäisi tästä kuitenkin "normaali pelillä" pisteet kotiin ottaa. Olisi kiva myös nähdä Lokit pelaamassa vaihteeksi peli loppuun saakka.

Pelaajista oma huomiona keskittyy tänään Upsoniin, alkavatko rotaatiot ja riittävä tilannekovuus kevättä varten pikkuhiljaa jo löytyä vai saadaanko Junnun pelikuntoa keväällä jännätä vähän turhankin paljon.

Korihaita vastaan päästiin juuri ja juuri yli 800 katsojan, toivottavasti tänään olisi edes saman verran porukkaa lehtereillä.
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Myös Gulls on pikkuhiljaa saanut kevyehköjä ennakointeja nettiin saakka. KTP:n ennakko on jo vähän pidempi, mutta tarjoaa lähinnä tilastoja ottelun taakse valottamatta sen suuremmin itse peliä.
 
Viestejä
2 782
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

clikc sanoi:
Vaikka KTP:n sarjasijoitus ja viimeaikaiset otteet eivät heijasta toisiaan kovin hyvin ja uskon veikkauksen kertoimien (1,1 vs 6,0) olevan turhankin kotivoitto optimistisia, pitäisi tästä kuitenkin "normaali pelillä" pisteet kotiin ottaa.

Lee ja Conley sivussa ja tuollaiset kertoimet??
 
Viestejä
2 333
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Puoliaika.

Pelitilanneheitot kummallakin tasan 50% (Lokit 17/34, KTP 16/32)

Sen sijaan...

KTP 3p. heitot 7/18 (38%)= 21 pistettä kolmosista.

Lokit 3p. heitot 0/3 (0%) = 0 pistettä kolmosista.

Onko Larkas kieltänyt ottamasta kolmosia? Cowels, Lindbom, Heinonen... Nikkarinenkin on kaikki ihan hyviä kolmen pinnan heittäjiä. Omiin silmiin mahdollisuuksia kolmosten ottamiseen on kyllä ollut.


Toinen juttu: avauskentällisistä KTP:lla neljä pelaajaa (Pratt, Bailey, Gay, Kopio) pelasi kahta minuuttia vaille koko ekat kaksikymmentä minuuttia ja Scott 13½. Lokeilta Lindbom pelasi reilu 17 minuuttia, mutta sitten seuraavat onkin 15 minuuttia (Upson) tai alle (Cowels 14½, Abell 13½, Nikkarinen 12½). Että riittääkö KTP:n ykköskentällä virta?

Mutta niin kuin ennen peliä uumoilin, KTP tulee asenteella. Tullee tiukka toinen jakso.
 
Viestejä
547
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Pistää silmään tilastoista Timin -27 21 min peliajalla. Koska Junnu oikein palaa kentälle?????
 
Viestejä
2 333
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Piti siis olla Kisiksellä mutta meni duunit överiksi ja sitten olis pitänyt juosta lumimyrskyyn... ja tuli YLE:n striiminä. Houkutus jäädä himaan ruudun ääreen voitti.

Onko jollakin tietoa, oliko kuva noin paljon parempi koska YLE oli paikalla vai käyttääkö YLE Fanseatin kuvaa - eli onko Fanseat petrannut Kisiksellä? Muistelen joskus syksyllä katsoneeni YLE:n Areenalähetystä jostakin Lokkien pelistä ja silloinkin kuva oli kyllä terävämpi ja vähemmän tökkivä kuin Fanseatilla yleensä, mutta tuntui kyllä muuten ihan samalta Fanseatin "riistakamerakuvalta" katonrajasta (ja oli kai siellä joku "YLE yhdessä Fanseatin kanssa esittää"-juttu). Nyt kamera oli selvästi alempana ja kuvasi keskimäärin hiukan kapeampaa kuva-alaa jolloin kaikki oli selkeämpää ja erottuvampaa - ilman että olisi ollut lähikuvaherutusta jossa kokonaiskuva jää näkemättä.

Parempi joukkue voitti tänään. Ja kun Pyrintö hävisi samaan aikaan, niin KTP otti ison askeleen kohti pleijareita.

Edelleen kyllä ihmettelen tota Lokkien arkailua kolmosten heittämisen suhteen - niihinhän tänään käytännössä hävittiin (5/18 vs. 12/30).
 
Viestejä
696
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Vitalstatistix sanoi:
Onko jollakin tietoa, oliko kuva noin paljon parempi koska YLE oli paikalla vai käyttääkö YLE Fanseatin kuvaa - eli onko Fanseat petrannut Kisiksellä?

Sen mitä itse tuota vilkaisin, niin sanoisin että oli manuaalituotanto eli ei automaattikameroilla. Tuskin Ylen kalustoa kuitenkaan. Nythän on myös automaattikameroiden päivityskierros menossa, joten kuvanlaatu tulee kyllä paranemaan joka paikassa.
 

42

Viestejä
3 364
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Kloppi sanoi:
Sen mitä itse tuota vilkaisin, niin sanoisin että oli manuaalituotanto eli ei automaattikameroilla. Tuskin Ylen kalustoa kuitenkaan.

Olisko tämä ollut sellainen monikameratuotanto? Eikös niitä aika ajoin Fanilla ole ollut?

Nythän on myös automaattikameroiden päivityskierros menossa, joten kuvanlaatu tulee kyllä paranemaan joka paikassa.

Ja tätä odotellessa. Tähän asti jo ollut kuuleman mukaan HD-kamerat, niin mitäs ne jatkossa on? Tuo nykyinen kura kun ei ole HD:stä kuullutkaan.
 
Viestejä
696
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

42 sanoi:
Olisko tämä ollut sellainen monikameratuotanto? Eikös niitä aika ajoin Fanilla ole ollut?

Ei näyttänyt olevan monikameratuotanto, koska yhdellä kameralla näytti olevan. Monikameratuotannossa on yleensä päädyissä sitten lisäkamerat joiden kuvaa käytetään esim. hidastuksissa, vapaaheitoissa ym. tilanteissa. Nythän ei tainnut olla hidastuksiakaan, toki en katsonut kuin pätkiä silloin tällöin.

Ja tätä odotellessa. Tähän asti jo ollut kuuleman mukaan HD-kamerat, niin mitäs ne jatkossa on? Tuo nykyinen kura kun ei ole HD:stä kuullutkaan.

No, HD:n määritelmähän on 1280x720 pikselin tarkkuus, ja sen nuo lienevät täyttävän. Lopulliseen kuvanlaatuun vain sitten vaikuttaa niin moni muukin asia bittinopeuksista ruudunpäivitysnopeuteen. Vielä kun hommaa sekoittaa esim. salin valaistuksen voimakkuus sekä kentän väritys, niin ei ole ihme että jälki on jonkinverran "kirjavaa".
 
Viestejä
1 624
Vs: Seagulls vs. KTP @Kisahalli 22.2.17 klo 18:30

Eilinen peli on syytä katsoa uudemman kerran paremmalla ajalla, mutta ensimmäisen puolikkaan 0/3 kaaren takaa herätti kovin kummastusta täälläkin. Osin tässä näytti olevan kyse Kotkalaisten valinnasta, päätettiin antaa Lokkien satuttaa sisältä mielummin kuin kaukaa (pisteet paintilta ilman Junnua 48vs36)

Toki tässä nyt voitaisiin pohtia sitä, että "mikä korisliiga jengi pärjäisi ilman kahta vahvistusta" mutta laajasta kokoonpanostaa kiitelty Gulls sai eilen penkiltä 12 pinnaa eikä Cowelsin lisäksi kukaan osunut kaaren takaa. Harmillista tässä toki on se, että KTP tarjosi voittoa lokeille pariinkin kertaan ja Vilpas puolestaan kaulaa sarjataulukossa, ei vaan kelvannut.

Positiivisella puolella Upson pelasi pääosin hyvän pelin ja Cowels oli hyökkäyspäässä kova muutamia hölmöjä menetyksiä lukuunottamatta. Cowels, Calle ja Antto jaksoivat painaa 30+min vaikka tällä kaudella ei ole juuri tarvinnut peliajan osalta venyä.

Vaenerbergin ongelma paikkaprässiä vastaan hieman huolestuttvat, miehellä tuntuu olevan paha tapa saada itsensä träppiin ja luopua pallosta "toivotaan toivotaan" syötöllä keskustaa kun oikea valinta olisi pelata yrittää pelata pallo vaikka rajasta yli tai luopua siitä träppäävälle pelaajalle jota ehtii tarvittaessa rikkoa. Nämä voivat tiukoissa peleissä maksaa keväällä maksaa muutaman pisteen liikaa.

Gullsilla on paha tapa tyylitellä 2-1 ja 3-1 hyökkäyksissä liikaa ja ryssiä näistä ilmaisia pisteitä, toivottavasti näihin piirretään pari ajatusta jatkoa varten ja jätetään komeat ällärit selviin peleihin ja siihen piirrettyy Nikkarinen-Calle/Cowels kuvioon joka tuntuu yllättävän niin katsomon kuin vastustajankin joka kerta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös