Koripallo.com

BC Nokia 2017-18

Viestejä
2 415
Vs: BC Nokia 2017-18

Miksei kukaan ole kommentoinut Nokian puolustusta lainkaan? Nokian umpisurkea puolustus oli syy eiliseen tappioon, ei joukkueen huono hyökkäyspeli tai Labon vielä hieman kuvioista ulkona oleminen. Toki myös 19 menetystä on ihan liikaa.

Eilisen pelin perusteella näyttäisi siltä, että Labon ja Dolencin saman aikaan peluuttaminen on puolustuksen kannalta aika katastrofi. Molemmilla on suuria vaikeuksia pick-and-roll -puolustuksessa ja lisäksi rotaatiot/avut olivat karmeasti myöhässä kahden noin hitaan pelaajan ollessa samaan aikaan kentällä.. Seagulls saikin läpi pelin helppo layuppeja jopa hitaissa hyökkäyksissä. Muutamassa tilanteessa hämmästelin ihan tosissaan, kun Seagullsin takamies nosti hitaassa hyökkäyksessä layupin, jossa ei ollut yhtään Nokialaista kolmen metrin säteellä. ::) Jostain syystä myös Nokian takakentän jenkkien 1-vs-1 -puolustaminen on tosi heikkoa. Ihan liian usein Abell ja Jackson pääsivät omasta miehestä ohi suoraan korille ilman pick-and-rollia.

Jo ennen Labon tuloa tilastot näyttävät Nokia huonosta puolustamisesta. Vastustaja tekee liikaa pinnoja. Edellisissä peleissä vastustajan pisteet: Kataja 99, Pyrintö 97, Espoo 109, Kataja 91. Puolustuksen pitää ehdottomasti parantua. Saa nähdä miten Labon tulo vaikuttaa tällä osastolla. Mielestäni jos Nokia lähtee vaihtamaan Gilbettiä, niin uuden vahvistuksen pitää olla ennenkaikkea hyvä puolustaja. Ei Nokia tarvitse enää yhtään pallon hautojia lisää.
 
Viestejä
6 444
Vs: BC Nokia 2017-18

shaqtin a fool sanoi:
Miksei kukaan ole kommentoinut Nokian puolustusta lainkaan?

Sitä kommentoitiin jo edellisen matsin jälkeen, kun oltiin menty neljä matsia niin, että vastustaja oli tehnyt keskimäärin 100 pojoa per matsi. Nythän saatiin pidettyä vastustaja alle 90 pisteessä :)

Jokainen voi oikeastaan katsoa Fanseatilta, kuinka paljon huonoja suorituksia Nokia tekee esim. tilanteen 35-35 jälkeen. Pick 'n' rolleja ei oikeastaan ei edes puolusteta, apupuolustuksiin ei lähdetä ja ollaan jatkuvasti hetki/askel myöhässä. Hyökkäyksissä Council syöttää edessä seisovan Labon selkään, Niko ajaa layupin suoraan vastustajan käsiin, Gilbert yrittää laiskaa kukkupalloa Hammondsille postiin koko Gulls-puolustuksen yli tai yrittää ajaa korille menettäen pallon hallinnan jo parin askeleen jälkeen. Todella heikkoja esityksiä.

Mutta katsellaan nyt mitä tässä tapahtuu. Edelleen muistutetaan, että seitsemästä edellisestä ottelusta on yksi voitto ja kaksi vieraspeliä edessä seuraavaksi. Labo saatiin takaisin ja se on oikeastaan tämän kauden hienoin juttu, mutta mahdoton Labonkin on yksin suuntaa kääntää. Saa nähdä odotellaanko heräämistä edes joulutauolle asti, tässä on kuitenkin vielä neljä peliä ennen sitä ja mitä minä olen ymmärtänyt, Nokia haluaa pelata voittavaa korista.
 
Viestejä
666
Vs: BC Nokia 2017-18

Puolustuksesta ja oikeastaan hyökkäyksestäkin vielä sen verran, että Nokialta puuttu nopeutta moniin muihin joukkueisiin verrattuna. Erityisesti takakentältä. Council on nopea, mutta ehkä muuten sitten jää fysiikassa hiukan jälkeen esim. Lokkien vahvistuksista. Eilen hävittiin kaarella melkein kaikki 1vs1 tilanteet sekä puolustus että hyökkäyspäässä. Siinä on vähän pähkinää purtavaksi Tuomiselle.

Mutta kyllä olen ehdottomasti sitä mieltä, että puolustuksessa Nokia nyt häviää pelejä. Hyökkäyksessä tulee aina jonkin verran härväystä hyvissäkin peleissä, mutta puolustuksessa virheitä tulee ihan liikaa. Liian monta kertaa hyvä 20 sekunnin puolustus tuhoutuu virheeseen viimeisen viiden sekunnin aikana. Ja monesti paljon aiemminkin.
 
Viestejä
1 159
Vs: BC Nokia 2017-18

Ei tuo Seagullskaan kyllä eilen ihan hirveesti häikäissyt. Taisi hävitä joka tilaston Nokialle paitsi ne riistot..

Kyllä Labo vielä tuo sen kaivatun lisän kunhan pääsee joukkueen kanssa sinuksi. Matt voisi kohta muuttaa nikin Nokian Toivottomaksi. ;)
 
Viestejä
6 444
Vs: BC Nokia 2017-18

Herkku sanoi:
Matt voisi kohta muuttaa nikin Nokian Toivottomaksi. ;)

;D ;D

Omasta mielestäni olen ollut tällä kaudella hyvinkin positiivinen, Laerkeakin aloin dissata vasta 3-4 matsin jälkeen :D

Onhan tämän kauden joukkueessa paljon hyvääkin ja luotto lisääntyi taas Labon paluun myötä. Kaikesta huolimatta meillä on edellisestä seitsemästä pelistä vain yksi voitto. Se ei aiheuta juurikaan hurraa-huutoja.

Herkulle vielä muistutus, että eilisestä Gulls-joukkueesta puuttui Kotti ja Kanervo, Calle taas pelasi ekan pelinsä tällä kaudella. Gulls tulee olemaan todella kova, kunhan tämä kolmikko palaa täydessä iskussa.

Ja tuosta puolustamisesta olen Jorkun kanssa 100 % samaa mieltä.
 
Viestejä
1 159
Vs: BC Nokia 2017-18

MattHeldman sanoi:
Herkulle vielä muistutus, että eilisestä Gulls-joukkueesta puuttui Kotti ja Kanervo, Calle taas pelasi ekan pelinsä tällä kaudella.

Olenko väittänyt, että ne oli mukana ja optimitikissä?
 
Viestejä
89
Vs: BC Nokia 2017-18

Olen jo itse viime kaudesta saakka ollut sitä mieltä että Daniel Bailey takaisin Nokialle!!! Ja Gilbert vaihtoon....
Baileyn mukana tulisi sitä kaivattua nopeutta!
Vanha tuttu "turvallinen" valinta olisi Bailey! On ollut Tuomisen hankinnat aika tuhnuja tällä ja viime kaudella....

Vai onko vika sit Tuomisessa?

Itselleni jäi vähän hampankoloon Tuomisen lausunnot viime pressistä pelin jälkeen.... Yllätyksenä sittenkin kapea rosteri...
 
Viestejä
160
Vs: BC Nokia 2017-18

Kapea rosteri,,,,,,? Tuntuu oudolta tuo lause kun katsoo millä peluutuksella ja minuuteilla lokit pelasi,
 
Viestejä
6 444
Vs: BC Nokia 2017-18

Herkku sanoi:
Olenko väittänyt, että ne oli mukana ja optimitikissä?

Etkö itse muista? :)

Mattilalla alaraajavamma sun muuta syksyn aikana, ei ole vissiin päässyt treenaamaan kunnolla. Harmillista.

Baileytä on moni muukin huudellut, mutta enpä tiedä, olisiko yli puoli vuotta pelaamatta ollut pelaaja paras vaihtoehto tässä vaiheessa. Kunnossa ollessaan Bailey olisi ihan hyvä liigajenkki, mutta hyvällä tuurilla Ameriikasta voisi tulla vielä astetta tai paria kovempikin kaveri.

Ei Labovicilla sattuisi olemaan ketään kaveria, jolle esitellä Pepperin siivet? :)
 
Viestejä
6 444
Vs: BC Nokia 2017-18

naapurista sanoi:
Kapea rosteri,,,,,,? Tuntuu oudolta tuo lause kun katsoo millä peluutuksella ja minuuteilla lokit pelasi,

Vai sanoiko se Ville pikemminkin, että ei ole niin leveä rosteri kuin ajatteli.

Onhan tuossa porukassa nyt useampi pettymys ollut, jos ennen kauden alkua ajateltiin, että pystytään pelaamaan melko tasaisilla minuuteilla ja periaatteessa kenet tahansa voi laittaa tuleen koska tahansa. Laerke ja Andersen ovat jo lähteneet, Gilbert on ollut vaisu ja aika moni itseni mukaan lukien varmaan odotti Alaselta enemmän. Mattila taas vähän väliä rikki.

Ketkä ovat arvon comilaisten mukaan onnistujia? Omasta mielestäni Hammonds ja Dole, myös Henkka on pelannut minuuttinsa ok. Skamo ihan perus, Council ei ole pettänyt, mutta yhtä napsua enemmän odottelisin. Hyvää suoritusta seuraa usein ihan hölmö menetys tms.
 
Viestejä
105
Vs: BC Nokia 2017-18

Onnistujista kokolailla samaa mieltä. Tiistaina neljännen kympin aloittanut Council, Mattila, Skamo, Hammonds ja Labo otti eron kiinni. Koko lailla paras mahdollinen viisikko tällä hetkellä, tietysi ohkosesti vastustajasta riippuen. Hyökkäys päässä yhdistelmä Dole-Labo tekis varmasti tuhojaan, mutta pakki päässä, niin kuin joku aiemmin mainitsikin, hävittäisiin sama nopeuteen.

Itseäni pisti silmään Alasen peluutus pointtina kohtuuttoman monta minuuttia, mukana oli kuitenkin Council, Mattila ja Gilbert? Toive ajattelu ehkä, mutta voisko olla, että toinen vaffistuksista ei olis enään kauaa tuomassa palloa ylös?
 
Viestejä
89
Vs: BC Nokia 2017-18

MattHeldman sanoi:
Ketkä ovat arvon comilaisten mukaan onnistujia? Omasta mielestäni Hammonds ja Dole, myös Henkka on pelannut minuuttinsa ok. Skamo ihan perus, Council ei ole pettänyt, mutta yhtä napsua enemmän odottelisin. Hyvää suoritusta seuraa usein ihan hölmö menetys tms.

Mielestäni HUOM! Mielestäni BC:n kotimainen rosteri on pelannut hyvin!
Omasta mielestäni on Nokia korkealla lista sijoituksella mikäli vertailtaisiin kunkin korisliiga joukkueiden kotimaista kokoonpanoa!! ,
Pieniä hölmöjä ratkaisuja siellä täällä... Mutta uskon että jokaiselle Nokian kotimaiselle pelaajalle olisi Korisliigassa ottaja! Sikäli on Nokialla hyvin pullat uunissa

Huh... Tulipas jotenkin yltiö positiivinen olo! Jes!!!
(Kai nuo tanskalaisten kotiutus kohotti omaa fiilistäni)

Nyt vaan Gilbertille vähän huutia ja korvatillikkaa ni rupee peli kulkeen!

Itselläni on vahva usko että loppukautta kohden paranee... Thänksit siitä Labolle! Yksin ei Labo Nokiaa kannattele, mutta uskon että Labon ja muutamien potkujen jälkeen on joukkue "herätelty"
 
Viestejä
89
Vs: BC Nokia 2017-18

Hullu sanoi:
Taksitolpalla mainittu Vukin nimi yhtenä mahdollisuutena..

Onneksi vaan huhu....
Muistaakseni ei Vuk ollut mikään heittäjä

Ps. missähän kyseinen taksitolppa sijaitsee? Voisi itsekkin käydä kuuntelemassa huhuja...
 
Viestejä
666
Vs: BC Nokia 2017-18

Kyllähän se lopulta Vuk oli, joka viimeksi sai Nokian pelin toimimaan. Kamalan näköinen heitto, mutta huonomminkin olisi voinut osua.

Mitä tulee meneillään olevaan peliin, niin 100 pisteen vauhti on taas. Onneksi toistaiseksi molempiin suuntiin. Dolenc on tällä kaudella ollut harvoin virhevaikeuksissa, mutta tänään se voi maksaa voiton.
 
Viestejä
105
Vs: BC Nokia 2017-18

Kyyyllä Council Vukin tontin hoitaa ja jos Mattilan kintut on kunnossa, takakentälle ei mun mielestä apuja tarvita. Mutta Gilbertistä ei ole Kravitshin korvaajaksi, jos nyt kyseiseen kauteen haluaa vertailla. Vahvistus sais olla mielellään semmonen, jonka uskaltaa laittaa kentälle myös ratkaisu vaiheessa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös