Koripallo.com

Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Viestejä
77
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Korihaiden yleisökeskiarvo tällä kaudella n. 450-500, siis ne, jotka edes jotain ovat maksaneet.Halliin mahtuisi kevyesti toista tuhatta. Kotipelejä on 20 kpl. Lipputuloja tulossa siis n. 150 000 euroa. Edes välttävää potentiaalia omaavia omia junioreita on A-pojissa yksi ja B-pojissa mahdollisesti yksi, jos sitäkään. A-pojat pelaavat, ei niin tosissaan alueellista sarjaa. B-pojat joutuivat yhdistämään vähäiset voimansa Kauhajoen Karhun kanssa, että pääsivät edes divisioona-tasolle. Todennäköisesti siis näissä juniorisarjoissa ei edes ensi vuonna ole joukkueita.

Herbertistä ei koskaan tule parempaa, mitä hän nyt on. Sen näkee jo ryhdistä, millä mies kroppaansa kantaa. Perusasioita on jäänyt tekemättä. Näin on ilmeisesti myös Lehtosen kohdalla, jos nuori urheilija ajautuu tilanteeseen, missä todetaan raudan puutos. Mäkelän kunto on niin huono, että se loistaa jo katsomoon.

80-luvulla oli SAAB. Tänä päivänä sponsorointi on sijoitus. Eri asia on harvalukuiset hyväntekijät, mutta niillä rahoilla ei pitkälle pötkitä. Puhumattakaan siitä, kuka sponsoroija viitsii pitkään katsella seuran "saluunanovi-ilmiötä", katsojista puhumattakaan.

Näillä faktoilla Korihait, juna meni jo. Tai ei välttämättä, jos joku vihdoin ymmärtää, että oikea paikka on I-divisioonan A-tai B-taso.
 

XOX

Viestejä
402
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Kannattaisiko siis panostaa harrastajamäärien lisäämiseen? Kouluyhteistyö?
 
Viestejä
148
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

peitsi sanoi:
Herbertistä ei koskaan tule parempaa, mitä hän nyt on. Sen näkee jo ryhdistä, millä mies kroppaansa kantaa. Perusasioita on jäänyt tekemättä. Näin on ilmeisesti myös Lehtosen kohdalla, jos nuori urheilija ajautuu tilanteeseen, missä todetaan raudan puutos. Mäkelän kunto on niin huono, että se loistaa jo katsomoon.

Näillä faktoilla Korihait, juna meni jo. Tai ei välttämättä, jos joku vihdoin ymmärtää, että oikea paikka on I-divisioonan A-tai B-taso.
Aika väsynyt trollaus. Korihait on viiden ottelun tappioputken jälkeen yhden voiton päässä pudotuspelipaikasta ja nyt pitäisi yhtäkkiä pelata pubitason b-divaria? A-divarissa tällä joukkueella Korihait voittaisi taas pelistä toiseen 20-30 pinnaa.

Ja niin Herbert, Mäkelä kuin etenkin Lehtonen tulevat parantamaan selvästi.
 
Viestejä
148
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

The Porn King Ron Jeremy sanoi:
Unohtakaa oikeasti nykykoriksessa tämä 1-5 paska ja tulkaa nykyaikaan. Googlatkaa Brad Stevens position.
Melko huvittavaa verrata NBA-pelaajia Korisliigaan tai muuhun Eurooppaan. Fyysiset ominaisuudet ja kokonaistaitotaso on hieman eri tasolla.

Voihan sinne laittaa vaikka Laineen Veskun korin alle seisoskelemaan kädet polvissa mutta ei se miehestä sentteriä tee.
 
Viestejä
77
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Tämän perusteella Korihailta siis palanut jo 10000 euroa pelkästään pelaajavaihtoihin.

https://www.karjalainen.fi/urheilu/item/160856-ulkomaalaispelaajan-vaihtaminen-maksaa-noin-5-000-euroa-per-kerta

" Normaalitapauksissa mahdolliseen pelaajavaihtoon hupenevat varat lähtevät jenkkibudjetista. Seuraavalle uudelle tulokkaalle on siis käytössä vähemmän eikä enemmän rahaa, Katajan joukkueenjohtaja Jukka Törmälä huomauttaa."

https://www.karjalainen.fi/urheilu/item/160855-pelaaja-agenteilta-haerskejae-ehdotuksia-katajalle-taenae-syksynae-ehdottelu-ollut-poikkeuksellisen-aggressiivista

Hienosti siis menee ;D
 
Viestejä
5 329
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

http://www.korihait.fi/uutiset/uusiutunut-haiparvi-pyrinnon-kimppuun/
 
Viestejä
18
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Kyllä valmennustiimille kenkää heti.Järkyttävää katsoa Nikula murjottaa penkillä Helminen piirtää fläppitauluun jotain katsomossa joku heitti et Aku ankkaa takana joukkueenjohtaja räpläsi kännykkää vielä järjestysmies kehtasi sanoa et siellä on peli kentällä.Kyllä toi oli katsojien aliarvioimista
 
Viestejä
365
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

eka kymppi meni ihan ok pallo vain ei mennyt koriin, hyppi ja pomppi. Lopussa se jo alkoi olla jo koomista. Sitten katkesi selkäranka ja homma kusi. Valmennus tosin jäätyi kun homma kusi, paskominen olisi voinut sulattaa ja auttaa asiaa. Nyt tuleva maajoukkue tauko peleissä, on etuajassa tullut joululahja. Joka tulee käyttää, mikäli valmennus johto ei löydä edes yhtä kuviota ja opeta pelaajille mikä on skriini ja miten toimitaan jos vastustaja ottaa ylhäältä kiinni. Ei tästä voi valmennusta pelkästään syyttää silloin kun oli vielä mahdollisuus pelissä, palloa menetettiin urakalla ja hartaudella. Elikä kaksiviikkoa aikaa hio muutama kuvio joka osataan unissaankin, tai vaihtoehto täydellinen myrsky ja syöksykierre. :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'(
 
Viestejä
5 495
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Tulkaapas pojat pois sieltä. Siellä pelataan miesten pääsarjakorista.
 
Viestejä
77
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Uusikaupunki ja Espoo. Katsojia karvan päälle 400. Olette häpeäksi Korisliigalle, ettekä ansaitse sitä. Ukissa nuo luvut ymmärtää, kun katsoo joukkuetta. Espoo sen sijaan pelaa ihan kelvollisesti pienille katsojamäärille. Markkinamekanismi taitaa hoitaa molemmat joukkueet marginaaliin melko nopeasti.

Tulevaisuus ehkä näyttää SM-sarjan osalta tältä: 10 joukkuetta, Tampere, Jyväskylä, Turku, Salo, Kotka, Kouvola, Lahti, ToPo, Seagulls ja HNMKY/PuHu / Tarmo 8]
 
Viestejä
626
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Henkilökohtaisesti on aina ollut kiva nähdä Korihait Korisliigassa. Uusikaupunki on tällä hetkellä kasvava kaupunki ja kannattajat voivat vaikuttaa merkittävästi seuran tulevaisuuteen. Valitus pois!
Terv. Kotkasta
 
Viestejä
6 444
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

peitsi sanoi:
Tulevaisuus ehkä näyttää SM-sarjan osalta tältä: 10 joukkuetta, Tampere, Jyväskylä, Turku, Salo, Kotka, Kouvola, Lahti, ToPo, Seagulls ja HNMKY/PuHu / Tarmo 8]

Kauhajoki sarjanelosena ja vetää kolmanneksi eniten yleisöä liigassa, mutta ajattelit pyyhkiä sen noin vain pois? :)

Aikamoista.

Esittämässäsi skenaariossa olisi myös mielenkiintoista, miten Torpan nousu vaikuttaisi Gullsiin vai vaikuttaisiko mitenkään.
 
Viestejä
626
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Jyväskylästä todennäköisesti ainakin kuullaan. Mutta missä ovat olleet Turku ja Oulu?
 
Viestejä
148
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Olen ollut aika kärsivällinen valmennuksen suhteen mutta nyt alkaa ymmärrys loppua.

Pari ihmettelyä päivän pelistä.

Avaus Funderburk-Sulonen-Kilpinen-O'Brien-Pattillo. Kahdella pelaajalla ei ole kaukoheittoa ja O'Brienillakin niin ja näin. Ei kuitenkaan ollut täysin katastrofi vaan alku jopa lupaili jotain.

Sitten erän puolivälin paikkeilla vaihdetaan takakentäksi Van Andringa - Lehtonen joista kumpikaan ei ole pelintekijä? Tässä kohtaa Pyrintö alkoi repiä eroa kun Korihait menetteli palloa Pattillon ja Andringan toimesta.

Ekan erän lopussa otetaan sitten Mäkelä kentälle, miksi? Eikä tämä ole edes haukkuja pelaajalle, voi olla hyväkin joidenkin vuosien päästä mutta tällä hetkellä paikka ei ole kentällä ellei peli ole ratkennut.

Ja sitten se kaiken huippu. Toisen erän puolivälissä oli kentällä viisikko Laine-Van Andringa-Lehtonen-Kilpinen-O'Brien ??? ??? ???

Tuossa kohtaa eroa oli 13p, puoliajan lopussa sitten "yllättäen" 27p ja peli ohi.
Et sä vaan herranjumala voi peluuttaa tuollaisella viisikolla. Ellei sitten tarkoituksena ole hävitä.

Ja sitten näistä hankinnoista.

Williamsin tilalle hankittiin Funderburk josta on paha sanoa oikein mitään tämän pelin perusteella, mutta puolustuksessa ainakin mentiin ohi oikealta ja vasemmalta. Ei vaikuta pelintekijältä vaan enemmän heittäjältä.

203cm torjuntauhkaa omaavan Dengin tilalle hankittiin sitten 198cm Chievous, ja tuossakin lukemassa taitaa olla 5cm liioittelua. Mihin Korihait edes tarvitsi laituria kun edelleen suurimmat puutteet on korin alla? Tämän lisäksi kaverin esitys ja olemus oli sellainen että tuskin näkee UV-raketteja Ukissa. Täysin käsittämätön hankinta jo lähtökohtaisesti.
 
Viestejä
77
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Kun seuraa tätä touhua, ei voi välttyä ajatukselta, että valmentajan vaihto on varmasti ollut yksi varteenotettava vaihtoehto. Sen on täytynyt olla. Onko kuitenkin sittenkin niin, että Korihaihin ei vain vapailta valmentajamarkkinoilta ole yhtään halukasta tulijaa, joten Korihait on (myös) tämän asian suhteen ajanutkin itsensä kiusalliseen ahdinkoon. Mene ja tiedä, mutta tuo vaihtoehto alkaa päivä päivältä näyttää todennäköisemmältä. Saamme siis jatkossakin seurata erikoisia liikkeitä, niin valmentajan kuin joukkueenjohdonkin taholta. Näytelmä ( komedia) jatkuu...
 
Viestejä
12
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Kun seuraa touhua eri medioiden ja somen välityksellä tulee ajatus että valmentaja nauttii seurajohdon rajatonta luottamusta ja vaihto ei ole vaihtoehto. Sinällään tilanne on täysin käsittämätön kun katsoo kahden liiigakauden tuloksia ja myös tuloksia divarissa jossa hailla oli täysin ylivertainen materiaali verrattuna kilpailijoihin.
 
Viestejä
12
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Korihailla 12 peliä joista 8 kotona, yhteensä 3 voittoa.
Tämän vuoden loput pelit vieraissa Kouvot, Kotka, Nokia ja Vilpas, kotona Kataja, Gulls ja Vilpas ja tammikuu alkaa kolmen vieraspelin putkella.
Saattaa olla että saldo ei kauheasti seuraavan parin kuukauden aikana parane.
 
Viestejä
1 607
Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018

Kyllähän Korihaillakin olisi mahdollisuus jollain tasolla pärjätä liigassa kunhan tossa jenkkirekryssä olisi jotain tolkkua. Uudet kaverit olisi pitänyt olla 1 ja 5, näillä kun mennään niin sarjajumbosta ei ole epäselvyyttä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös