Koripallo.com

1A-divisioona

Viestejä
114
Onkohan Kouvot Akatemian pelaajilla selvänä, mikä on joukkuepelin idea? Ei se, että pomputellaan palloa itse mahdollisimman paljon ja haetaan omia tilastomerkintöjä vaan että voitetaan joukkueena.
Harvoin on korin alla ollut sellaista pituusylivoimaa kuin eilen JBA vs Kouvot Akatemia -matsissa ja mieleen jäi sentterin käsi korkealla pystyssä odottamassa syöttöjä turhaan.
Silmiinpistävää on se, että tietyt pelaajat eivät syötä käytännössä ollenkaan oli paikka kuinka hyvä tahansa.
 

3PO

Viestejä
179
1B:stä ensi kaudeksi käytännössä vain kaksi joukkuetta mahdollisia nousijoita 1A:n.
JyWe sillä ehdolla, että JBA nousee liigaan. Ei mahdottomuus, mutta aika epätodennäköinen.
Tällöin uskoisin Ura Basketin olevan ainoa vaihtoehto tuossa nousuun.

Ja kouvot akatemiahan jo ilmoitti luopuvansa 1A:sta, joten putoaja selvillä.

Liigaan on eniten tarjolla Bisons ja takaisin alakertaan liigasta Honka, eli vaihtavat takaisin paikkoja.
 
Viestejä
6
Olisihan se hieno nähdä pääsarja koripalloa Jyväskylässä. Se tosin vaatisi jonkinmoista kikkailua, sillä JBA tuskin sinällään akatemiana nousee. Olisiko mahdollista että JyWe ja JBA ”vaihtaisivat” siten että JBA nousisi korisliigaan ja JyWe jäisi nykyiseksi JBA:ksi nousseen joukkueen akatemia joukkueeksi?
 
Viestejä
577
Kun Ruudulta ei tule Korisliigaa aloin katsella Bisons - Topo divaripeliä. Olen ollut siinä uskossa että Loimaalla on runsaasti ammattipelaajia ja jopa valmentajia. Touhu ei ainakaan tämän alkupelin perusteella vakuuta, yllättävän heikkoa, mukaanlukien kolme ulkomaalaisvahvistusta. Honka tai Uki pistäivät tällaiset joukkueet aivan päreiksi.
 
Viestejä
6 444
mukaanlukien kolme ulkomaalaisvahvistusta.
Divarissa on divarivahvistukset ja divaribudjetti. Roberts taitaa olla jopa loimaalaisten mielestä heikko, Rucklin ihan ok divariin ja Kokko taas keskimääräistä parempi, mutta liigassa hiinä ja hiinä. Jos Loimaa liigaan nousee, niin eiköhän joukkueessa ole uutta neljä vahvistusta ja pari kotimaista. Ja onhan tässä tämänkin kauden joukkueessa pari ihan ok rotaatiokotimaista liigatasolle.

ToPo taas tälle kaudelle profiloitunut hieman jäähdyttelijäporukkana. Tosin eiköhän esim. Nordberg jo parin vuoden sisään liigaa pelaa.
 
Viestejä
1 235
Bisons - Topo oli yksi kauden fyysisempiä otteiuita ja ennakoi jo pian alkavia pudotuspelejä. Ottelussa nähtiin puolin ja toisin hyvää vääntöä, paljon keskustelua tuomareiden kanssa, Sirolan kunnon "avojääpommi" ja paljon muuta. Kokko jäi aiempia otteluita pienemmille tehoille, johon Topon fyysisyys oli iso tekijä. Se että Topo pelasi ilman Michelseniä ja Luomaa ei Bisons mitenkään jyrännyt matsissa. Sirola pelaa jatkuvasti pientä sikaa ja Skamo osaa myös omat metkunsa. Skamo oli jälleen erinomainen ja nuori Nordberg teki valtavan määrän töitä. Van Andringa lämpeni vähitellen ja tuntuu heittotaito olevan edelle olemassa...
Makkonen palasi loukkaantumisen jälkeen kehiin ja palkittiin heti ottelun parhaana. Cedulta tähän väliin ohipeli ja Aapelilta tuttua menoa, pallo pumppii käsistä ja mies kaatui kentän pintaan...Robertsilta niin tuttu kädenlämpöinen esitys...
Kun Topo saa tuosta sairastupansa tyhjäksi, tulee se olemaan hankala vastus kenelle tahansa.
 
Viestejä
246
Taitaa olla niin, että Oulu on oikeastaan yhtä tappiota vaille ulkona pudotuspeleistä ja Kristikka on jo paikkansa sinetöinyt sijoille 11-12.
Sanoisin, että suomikoriksen kannalta aika surkeaa, jos näissä kaupungeissa ei saada korista kasvamaan isommaksi. Puhutaan kuitenkin +400.000 asukkaasta ja muutenkin todella tärkeistä talousalueista.
 
Viestejä
657
Taitaa olla niin, että Oulu on oikeastaan yhtä tappiota vaille ulkona pudotuspeleistä ja Kristikka on jo paikkansa sinetöinyt sijoille 11-12.
Sanoisin, että suomikoriksen kannalta aika surkeaa, jos näissä kaupungeissa ei saada korista kasvamaan isommaksi. Puhutaan kuitenkin +400.000 asukkaasta ja muutenkin todella tärkeistä talousalueista.
Ouluun pitäisi saada täysammattilaisjoukkue, jotta homma voisi toimia. Tämmöinen puolittainen, jossa kolme jenkkiä, pari jäähdyttelijää ja loput junnuja, niin ei vain toimi.
 
Viestejä
657
Mielenkiintoinen viimeinen kierros luvassa. Kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta kisaavat Pyrintö Akatemia, HBA, Oulu sekä Raiders. Sellainen skenaario voi hyvinkin olla mahdollista, että kaikilla on rekordi 9/13.
 
Viestejä
6 444
Mielenkiintoinen viimeinen kierros luvassa. Kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta kisaavat Pyrintö Akatemia, HBA, Oulu sekä Raiders. Sellainen skenaario voi hyvinkin olla mahdollista, että kaikilla on rekordi 9/13.
Oululla ja HBA:lla on keskinäinen matsi päätöskierroksella, joten näistä vain toisella näistä tulee olemaan 9 voittoa. Raidersilla taas on ollut jenkkihankintojen myötä kova kevätvire (ja vierasvoitto Loimaasta), joten toivon järvenpääläisille pudotuspelipaikkaa.
 
Viestejä
657
Oululla ja HBA:lla on keskinäinen matsi päätöskierroksella, joten näistä vain toisella näistä tulee olemaan 9 voittoa. Raidersilla taas on ollut jenkkihankintojen myötä kova kevätvire (ja vierasvoitto Loimaasta), joten toivon järvenpääläisille pudotuspelipaikkaa.
HBA:lla on kaksi peliä jäljellä, keskiviikkona Kristika, joten voi hyvinkin olla myös 9 voitossa.
 
Viestejä
410
Olipahan komea taistelu eilen Kouvot Akatemialta! Jälleen hyvin kapealla rosterilla ja osittain varamiehillä voitto Namikasta ja samalla 12 ottelun tappioputki poikki. Todella sääli, että Kouvolassa luovutaan sarjapaikasta, oli Ruudun välityksellä hieno tunnelma Kuusaan urheilutalolla.
 
Viestejä
66
OK, no tota en huomannutkaan. Siinä tapauksessa asia on nimenomaan kuten sanoit.
HBA ja Oulu taitavat olla Raidersiin nähden etulyöntiasemassa, koska Raiders hävisi niukasti molemmille ottelunsa. Jos HBA voittaa Kristikan, niin päästäkseen pudotuspeleihin Oulu tarvitsee 24 pisteen voiton HBAsta viimeisessä ottelussa. Vai laskenko väärin?
 
Viestejä
303
HBA:lla on kaksi peliä jäljellä, keskiviikkona Kristika, joten voi hyvinkin olla myös 9 voitossa.
Jep. Alla olevalla ihan mahdollisella kombinaatiolla on 4 porukkaa ( 2 viivan yllä ja 2 alapuolella ) tasapisteissä.

kotijoukkuevierasjoukkue
Kristika TurkuHBA-Märsky
Kristika TurkuKouvot Akatemia
Helsingin NMKYRaiders Basket
Äänekosken HuimaBisons Loimaa
Pyrintö Akatemia AJyväskylä Basketball Academy
Oulu BasketballHBA-Märsky
Torpan PojatKipinä Basket
 
Viestejä
303
Nyt kun Jypin kyykkääminen on ilmeisesti märehditty päätökseen, maakuntalehti kirjoittaa isosti divarikoriksesta. Ei olisi suuri vääryys mikäli jutun alareunassa olisi mainita: tämä on mainos mutta on siinä asiaakin ja vähän kerettiläinen näkemys ottelumäärien ja harjoittelun suhteeseen. Olisiko ollut HBA:n yhteydessä kun joskus mainittiin, jotta korisliigan suuret ottelumäärät ovat esteenä harjoittelulle ja pelaajien kehitykselle.

 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös