Koripallo.com

BC Nokia 2019-20

Viestejä
6 444
Lahti siis kaatui eilen Stacy Davisin buzzer beaterilla.

- Davis eilen 20 pistettä ja Nokian LeBronin kuuden edellisen matsin pistekeskiarvo 23,8. Nokian kannalta äärimmäisen hyvä, että Stacy lämpenee kevättä kohden
- Shawnilta uran toistaiseksi paras Korisliiga-peli tehoilla 20/5 (kakkoset 5/5, kolmoset 3/4, 2 riistoa). Bonuksena jälleen kerran loistavaa pakitusta. Eilisen kaltaisilla esityksillä oltaisiin Susijengissä ja pelipaikka löytyisi ulkomailta, mutta vielä toistaiseksi otteista puuttuu tasaisuus, nimenomaan hyökkäyspäässä
- Muista pelaajista Andersonille ihan ok iltapuhde ja vain 18 minuuttia virhevaikeuksien takia pelanneelle Nikolle kolmoset 3/6
- Molempien joukkueiden kolkkiprosentti 48, levarit Nokialle 40-26
- Lahdelta Saarijärvi pelasi hyvän matsin ja kolkit 4/4
- Kaiken kaikkiaan viihdyttävä matsi. Saatiin muutama pieni torikokous aikaiseksi, Lahden 7-8 -päinen faniryhmä feat. Naurava Kulkuri piti mekkalaa ja sitten tietenkin hallin räjäyttänyt Davisin summerinkaataja huipensi matsin

Nokian kannalta hienoa, että eilisellä voitolla playoffs-paikka on käytännössä varmistettu, mutta omaan silmääni peli ei näytä vieläkään kovin hyvältä. Pisteitä meille on tehty neljänneksi vähiten koko sarjassa, mutta skoraajia ei Davisin lisäksi juurikaan ole ja pallo tullaan jatkossakin varmasti pelaamaan loppusekunneilla Stacylle.

Lahtea vastaan saatiin otteluun hieno lopetus, mutta kannattaa huomioida, että olimme kotimatsissa playoffs-viivan alapuolella majailevaa joukkuetta vastaan tappiolla vielä kaksi sekuntia ennen päätösvihellystä ja meidät pelasti kättä vastaan pakotettu kolmonen, joka uppoaa 1-2 kertaa kymmenestä.

Tämän hetken sarjataulukon perusteella ensimmäisellä playoffs-kierroksella olisi tulossa vastaan Kauhajoki, mikä varmaan olisi kärkikolmikosta sopivin vaihtoehto Nokialle. Pääasia, että Seagulls pystyttäisiin välttämään. Runkosarjan matsit Seagullsia vastaan on hävitty enemmän tai vähemmän pystyyn, eikä sieltä ole paljon luvassa jatkossakaan, elleivät Gullsin setämiehet väsy kevättä kohti.

Ilmojen halki käy Hopkinsin tie.

 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
6 444
Kotkalta tänään Wesley ja Ede pois, joten helpotusta saatiin, mutta olihan tämä silti hieno voitto.

Davis tutusti 20/7, mutta erityisesti lämmittää Dolen 17/9 (kakkoset 6/6, kolmoset 1/2, vaparit 2/3) ja Hopille 13/4. Kotkan selostajatkin kaipailivat Dolelle näytön paikkaa ikääntyneeseen Susijengiin, mutta saapa nähdä, tuleeko koskaan.

Maanantaina Kauhajoki, ensi perjantaina Turjien Kobrat. Naapurikin kun meni häviämään, niin melko tasaista on sijoilla 4.-7.

PS. Kotkallakin hyvä selostajakaksikko.
 
Viestejä
19 536
Sieltä ne Kotkat ja Pyrsat tulee pikkuhiljaa selkä edellä vastaan.....Teille ja meillekin toivottavasti.....
 
Viestejä
6 444
Sieltä ne Kotkat ja Pyrsat tulee pikkuhiljaa selkä edellä vastaan.....Teille ja meillekin toivottavasti.....

Toivotaan, että Toiviainen tekee toiviaiset. Kotka nyt oli tänään raajarikkona, mutta ei anneta sen haitata.
 
Viestejä
6 444
Nokian voitto/tappio:
Syys-Lokakuu - 3/5
Marraskuu - 6/1
Joulukuu - 1/5
Tammikuu - 3/4
Helmikuu-maaliskuu - 5/3
 
Viestejä
1 168
Kertookapas te Nokian miehet ja naiset vähän selitystä Aapeli Alasen kehityskaarelle. Teillä on varmasti hyvä ja syvällinen näkemys siitä mitä on tapahtunut.

Omin silmin näytti siltä että Alanen kehittyi kahden edellisen kauden aikana Nokialla aivan älyttömästi koripalloilijana ja urheilijana. Tekeminen meni eteenpäin ennen kaikkea hyökkäyksessä mutta myös puolustuspelaaminen kehittyi.

Nyt tällä kaudella Joensuussa en näe kehitystä tapahtuneen juuri lainkaan. Onko tässä kyse ihan normaalista vaihtelusta eli välillä otetaan isoja harppauksia, välillä edetään tasaisemmin? Valaiskaapa miltä tämä näyttää teidän keltamustien lasien läpi.
 
Viestejä
439
Kertookapas te Nokian miehet ja naiset vähän selitystä Aapeli Alasen kehityskaarelle. Teillä on varmasti hyvä ja syvällinen näkemys siitä mitä on tapahtunut.

Omin silmin näytti siltä että Alanen kehittyi kahden edellisen kauden aikana Nokialla aivan älyttömästi koripalloilijana ja urheilijana. Tekeminen meni eteenpäin ennen kaikkea hyökkäyksessä mutta myös puolustuspelaaminen kehittyi.

Nyt tällä kaudella Joensuussa en näe kehitystä tapahtuneen juuri lainkaan. Onko tässä kyse ihan normaalista vaihtelusta eli välillä otetaan isoja harppauksia, välillä edetään tasaisemmin? Valaiskaapa miltä tämä näyttää teidän keltamustien lasien läpi.
Sanoisin, että syksyn loukkaantuminen vaikuttaa edelleen. En tiedä onko jalka vieläkään 100% kunnossa?
 
Viestejä
2 832
Sanoisin, että syksyn loukkaantuminen vaikuttaa edelleen. En tiedä onko jalka vieläkään 100% kunnossa?


Ei ole täydessä kunnossa vielä. Katseet jo ensi kaudessa. Syksyn loukkaantuminen oli sen verran paha, että on onni,ettei koko kausi (jopa koko ura) mennyt samalla pakettiin. Ensi kaudella parempaa, jos vaan saa jalkansa kuntoon täydellisesti.
 
Viestejä
6 444
Kertookapas te Nokian miehet ja naiset vähän selitystä Aapeli Alasen kehityskaarelle.

Loukkaantuminen, vähemmän minuutteja & vapauksia, uusi ympäristö. Tässä järjestyksessä.

Ei Alasen ensimmäinen kausi Nokiallakaan ollut mikään välitön menestys. Itse asiassa se eka Nokian syksy taisi mennä edeltävää Uki-kauttakin heikommilla tilastoilla, kunnes sitten joulua edeltävässä Gulls-matsissa Aapeli paukutti Töölössä tehot 17/14, jonka jälkeen Tuominen nosti herran peliminuutteja 17-18 minuutin tuntumasta 25:n kieppeille ja johan alkoi tapahtua.

Eikös Kantosella ole ollut vähän samanlainen kehityskaari Kauhajoelta Saloon siirtymisen yhteydessä? Huomion arvoista, että molemmat löivät itsensä kunnolla läpi saman valmentajan alaisuudessa.
 
Viestejä
981
Rooli joukkueessa ratkaisee paljon. Katajassa Alasen roolia syö Bradley ja Morris, vaikea pelata samoilla tilastoilla jos pallokosketus oikealla hetkellä ei ole omassa kädessä. Gibson tekee nyt samaa kehityskaarta Mattilalle ja Dolencille, avainroolit molemmilla. Kantonen ja Okko Järvi myös omissaan myös kuten Kaukiainen Kouvoissa
 
Viestejä
1 168
Eikös Kantosella ole ollut vähän samanlainen kehityskaari Kauhajoelta Saloon siirtymisen yhteydessä? Huomion arvoista, että molemmat löivät itsensä kunnolla läpi saman valmentajan alaisuudessa.

Kiitos vastauksista, erittän ansiokasta kamaa. Auttaa itseä laittamaan asioita perspektiiviin.

Ainoa jatkokommentti MH:lle. Mä näin Henkan ensimmäisen ison loikan tapahtuneen nimenomaan Kauhajoella kun Laakso päästi ekalla mestaruuskaudellaan Kantosen irti. Siirto Saloon oli luontevaa jatkumoa kehitykselle ja pankkitilin saldolle.
 
Viestejä
6 444
Ainoa jatkokommentti MH:lle. Mä näin Henkan ensimmäisen ison loikan tapahtuneen nimenomaan Kauhajoella kun Laakso päästi ekalla mestaruuskaudellaan Kantosen irti. Siirto Saloon oli luontevaa jatkumoa kehitykselle ja pankkitilin saldolle.

Ihan juuri näin.
 
Viestejä
6 444
Tänään sitten vastassa aina yhtä helppo Karhu.

Mitä mieltä raati on? Voitto vai ei-Voitto?

Omat toiveet kotijoukkueelle molempiin viikon kotipeleihin:
- Hopille ja Nikkariselle onnistumisia hyökkäyspäässä
- Henry voisi pikkuhiljaa heräillä, kuukauden kuluttua pelataan jo playoffseja
- Ladan viiden edellisen matsin kolmosprosentti 37,5. Toistan, 37,5. Trollasiko Lada kaikkia - jopa itseänsä - heittelemällä heloja kaarelta koko alkukauden ja nyt kun sai vastustajat antamaan määrättömästi tilaa heitollensa niin alkoi pleikkojen lähestyessä rankaista vastustajia hyväuskoisuudesta.

Ei ole nyt ihan viimeisintä tietoa onko Kauhiksesta tulossa Nokialle fanibussia, mutta eiköhän sieltä nyt karhumaiseen tapaan vähintäänkin kaksi täyttä bussia oransseilla vappuhiuksilla varustettuja kannattajia saavu.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 612
Eiköhän Karhu tämän vie. Napsun kovempi kunto ja materiaali lienevät vaan liikaa, vaikka Nokiallakin kurssi osoittaa lievästi yläviistoon. Mutta saahan sitä aina toivoa.
 
Viestejä
6 444
Voitothan ovat Nokialle 3-1 tältä kaudelta. Toki Karhulla on pikkuisen miehet vaihtuneet tässä viime aikoina :D

PS. Myös puoliaikakisasta on huhujen mukaan tulossa tiukka vääntö.
 
Viestejä
6 444
..ja nyt ne voitot on enää 3-2 :cool: Eipä Karhulle tänään mitään mahtanut. Kolmannen jakson jälkimmäiselle puoliskolle mentiin suht tasoissa, sitten useampia pallohasseja putkeen ja peli taputeltu.

Tammikuussa Kauhajoella Niko muistaakseni 32 pojoa, tänään 0. Samoin Lada 0, Hopi 2 ja sitä rataa.

Davis painoi tänään Nokian pisteistä puolet ja ilman Stacyn heittopeliä oltaisiin jääty kyydistä jo ekalla puolikkaalla.

Karhulta Okko ok varsinkin ekalla puoliskolla ja Spencerin kaltaiselle mörköilijälle olisi ollut tilausta Nokiallakin, vaikka Henry pelasikin toistaiseksi parhaan matsinsa Nokia-paidassa.
 
Viestejä
1 612
Karhu oli tänään suunnilleen lopputuloksen verran parempi. Ihmettelin puoliääneen ensimmäiseen puolikkaaseen, miten Nokia pysyi pelissä mukana, mutta ilmeisesti Karhun harhasyötöt riistojen jälkeen, heikko heittopeli ja näätien levypallot pitivät isännät kohtuullisella etäisyydellä. Toisella puolikkaalla pelattiinkin sitten yhteen päähän, ja Nokialaisten pelihuumori loppui Davisia lukuunottamatta yllättävän nopeasti.

Tabb täysin statisti molemmissa päissä eikä Nikkarisella ei pakissa oikein tänään toiminut. En ole kovin tarkasti Nokia pelejä tällä kaudella katsonut, mutta ovatko nuo Mattilan omasta kuljetuksesta otetut kolmoset ihan pelikirjan mukaista tehokasta hyökkäämistä? Vai onko kauden 40% haettu enemmän spot upeista? Henry ja Hopi hoitivat omat rastinsa, vaikka molemmille jokunen nukahdus sattuikin.Davis kova, toivottavasti ei lähde jatkossa hakemaan vastaavaa roolia pakottamalla.

Sarjataulukon kannalta Nokialle sijat 5. - 7. lienevät realismia. Ohjelma on kyllä Nokialaisille mielenkiintoinen, Kobrat kotona, kärkikaksikko, paikallis peli ja loppuun kolme pisteautomaattia. 5. voittoa lienee ihan realismia, mutta ei taida kotietuun enää riittää.
 
Viestejä
1 612
Tärkein meinasi unohtua. Löikö Davis Jones jr:ia munille toimitsija pöydän edessä, vai mitä siinä oikein tapahtui?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös