Koripallo.com

Bisons 2022-23

Viestejä
1 089
Bisons - JBA 80-73

Eihän tässäkään ottelusta paljon hyvää jäänyt mieleen. Ali Aholan onnistumiset ja voitto. Toki LoKoKo-kasvatti Oliver Kanden oli pirteä ja mahtuisi kevyesti myös Bisonsin kokoonpanoon.
Louis Rucklin ei todellakaan ole ollut sitä mitä miehestä on odotettu. Fysiikka pitäisi olla rautaa tässä sarjassa, mutta tukkoista on ollut miehen meno. Olisi kyllä kiva nähdä miten peli avautuisi jos miehen rinnalla olisi Robertsia parempi vahvistus. JBA pelasi aika paljon 2003 ja 2004 vuosina syntyneillä kavereilla eivätkä nuoret miehet kumarrelleet yhtään kokeneempaa vastustajaansa. 16-vuotias Elmeri Abbey oli pitelemätön, mielenkiintoista on nähdä miten pitkälle tämä pelaaja vielä päätyy.

Jälleen Bisons oli paperilla vastustajaansa kookkaampi, mutta levypallotilastoissa ei isoa eroa näkynyt. JBA meni tilanteisiin vauhdilla, Bisons-pelaajien jäädessä harkitsemaan.
Jaksan pelistä toiseen muistuttaa Robertsin levypallopelaamisesta, nyt 3 levypalloa yli parimetriseltä laiturilta on surkeasti. 5 riistoa on toki kelpo lukema.
Marchenko palasi kehiin nenävammansa jäljiltä ja joutui pelaamaan maskin kanssa. Vartti peliaikaa ja 2 pistettä. Maski taatusti vaikeutti pelaamista, mutta eihän tämäkään kaveri vahvistuksen merkkejä täytä. Luin uudelleen Bisonsin nettisivujen pelaajauutisen miehestä ja jäin miettimään kenestä pelaajasta tuossa uutisessa kerrotaan, ei ainakaan Marchenkosta... No veikkaan miehen hintalapuksi luokkaa: hyvin edullinen.
Roberts on ainakin ensimmäisen kierrosten pelien jälkeen sarjan heikoin jenkkivahvistus. Vielä ei olla kohdattu sarjan muita jenkkejä, joten ensimmäinen testi on sitten kotipeli Kipinä Basketia vastaan.

Aika monta helakolkkia myös otteluun mahtui, tukkoista on siis meno...
Latimer pinna per minuutti on ok luokkaa. Heinonen 2 pinnaa ja Tahvanainen 3 pinnaa jättävät odottamaan reilusti parempaa.
 
Viestejä
122
On kyllä sekavaa touhua. Pinnat kivat tästä illasta mutta esitykseen ei voi olla likimainkaan tyytyväinen. Toivottavasti näiden ulkkarienkin esityksiä katsotaan kriittisellä silmällä seurajohdossa.
 
Viestejä
31
Biisonit pelanneet tällä kaudella 30 minsaa hyvää korista ja ne minuutit oli kauden avauksessa. Ekan pelin viimeisen neljänneksen jäätävä sulaminen on jäänyt päälle. Pelitapa ei vakuuta, eikä liioin joukkueen ulkomaalais vahvistukset. Nyt 2 poikaa istuu penkillä ja varmasti olisi näytönhaluja, mutta eipä näyttöpaikkoja heru. Miten tämäkin penkitys voidaan perustella? Nyt valoja päälle!
 
Viestejä
1 089
Kipinä tarjosi kunnon vastuksen...100 pinnaa omiin kotikentällä toki kertoo paljon... Kipinällä on sarjan kovimmat jenkit, ja Mäntymaa ja Mombilo ainakin sivussa. Kipinän Cameron oli aika seppä, ei mikään raketti mutta kova ratkaisija. Samaten Davis pisti varsinkin pelin alussa todella kovia heittoja sisään.

Roberts ja Marchenko tänään suht ok peli, Rucklin sen sijaan aikalailla ohi peli.. Laittoi kolkkia radalle vaikkei uponnutkaan... Ahola pelasi Rucklinia paremmin, mutta puolusti turhankin hanakasti ja joutui jättämään kentän.
Toivottavasti Cedulle ei käynyt pahemmin. Iso pää on kapea ja myös Aapeli joutui turvautumaan jääpussiin pelin aikana.

Iso käsi Kipinän faniporukalle. Upeaa saada vierasfaneja näinkin kaukaa. Ei ole divarissa ihan arkipäivää.
 
Viestejä
31
Tärkeä homma, että pisteet jäi kotiin. Hyökkäyslevyt voitettiin ja vaparit pussitettiin hyvällä prosentilla. Kolmosia räiskittiin aivan liikaa, varsinkin kun vastustajan pelaajia oli pahoissa virhevaikeuksissa. Iso pää meillä on kapea ja sinne toivoisi kyllä vielä vahvistusta.
 
Viestejä
332
Kuukausi sitten näytti siltä ettei tästä tule mitään. Nyt on sanottava että harjoiteltu on ja peli näyttää todella hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa !
Aika huikean kova Bisons. Itsekin olin skeptinen kauden alussa, mutta pelaaminen parantunut huomattavasti. Lauantaina on tietty iso mittari kun vastassa Topo.
Kristikalla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa jakoa. Ehkä tokan puoliajan alussa kun Kotavuo aloitti. Miksi muuten Suomela on avarissa eikä Kotavuo? Onko loukkantumisia tms?
Kristikalla on jotenkin tosi vaikeaa. Joo toki Aalto ja monta muutakin lähti pois, mutta kyllä tuolla nipulla pitäisi heittämällä mennä pleijareihin. Nyt ei näytä yhtään siltä. Ai niin tämä on Bisons ketju :D
 
Viestejä
1 089
Voi jestas mikä sulaminen. Peli oli täysin Bisonsin hanskassa, mutta Topo tuli lopussa kahden pisteen päähän. Latimer on vielä ilmeisesti viikkoja sivussa, miksei Roberts pelannut? Cittarissa ainakin näkyi olevan sipsiostoksilla.
Nyt vielä pelin lopussa Syrjämäki loukkaantui niin Oulua vastaan meillä on "isossa päässä" Heinonen ja Tahvanainen....
Oiskos se Marchenko edes kannattanut vaihtaa johonkin isompaan laituriin... Kaikki tiesivät että Cedu ei tule täyttä kautta pelaamaan...

Makkosen vika kolmonen ei varmaan ollut ihan pelikirjasta peräisin, onneksi upposi...
 
Viestejä
31
Kristika peli muisto vaan ja paluu takaisin ailahtelevaan pelaamiseen. Iso pää on ollut ohut jo kauden alkaessa, mutta tämä varmasti suunniteltua. Nyt sit ehkä ens pelissä nähdään takureita 4 ja 5 paikoilla joita joukkueessa riittää. Tämä kyllä huolestuttaa varsinkin sit kun tosi pelit alkaa..Joka tapauksessa jäätävä sulaminen ja voitto vaan laastari. Toivottavasti Syrjämäelle ei käynyt pahemmin ja että Roberts ens pelissä mukana.
 
Viestejä
354
Niin, ailahtelevaa vai ”ailahtelevaa”. Ekalla puoliajalla Torpan puolustus oli jättänyt pelikengät ilmeisesti johonkin Meilahden vanhainkotiin, sen verran hyvin tossu liikku.

Seuraus -> täysin vapaita heittoja, jotka laitettiin hyvällä prosentilla sisään. (Makkonen + Hollo ensimmäinen puolikas 3p heitot 8/12)

Toiselle puolikkaalle kotijoukkue kiristi mikä on oletettavissa tuon tason pelissä. Onneksi saatiin voitto pidettyä hanskassa, eikä tuosta nyt minään ”jestas mikä sulaminen” -termistöön menevänä pelinä voi puhua. Koripallo on momentum-peli, ekalla puolikkaalla se oli meillä ja toisella puolikkaalla Topolla, ois hyvin voinu olla toisin päin.

Tästä hyvä jatkaa, perjantaina vastassa Oulu Basketball.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös