Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 333
Tämähän siis lähti Lowen Podcast-keskustelusta jossa "spekuloitiin, ei raportoitu" erilaisista AD-kaupan skenaarioista eri joukkueiden kesken - itse asiassa Lowe otti esimerkiksi LaVinen "koska Bulls voisi tehdä jotakin sellaista" (piruilun makua ei lie vaikea tunnistaa).

Eli kyseessä on taas ihan tyhjästä tempaistu juttu: yksi heittää herjana kauppatavaran (Zach LaVine), toinen spekuloi kaupan sisällön (Lonzo Ball + nelospick + Solomon Hill näkyyy olevan se eniten kierrossa oleva versio).

Sen sijaan Bulls ilmeisesti on mukana keskusteluissa Lakersin ja Pelicansin kanssa ja voisi olla halukas fasilitoimaan mahdollista AD-kauppaa. Se laajimmalle levinnyt ja kenties uskottavin huhuhan toisi Lonzo Ballin Bullsiin ja veisi tämän vuoden seiskavarauksen Pelicansille (sitten on hyvä jatkokysymys, riittääkö seiskavaraus Ballista vai haluaako Lakers vielä jotakin muuta, ja onko Bullsilla sellaista mikä Lakersille kelpaisi ja josta Bulls olisi valmis luopumaan).
 
Viestejä
608

Jaajaajaaa.
Olen todella pahoillani siitä ettei minulla ei ole sellaisia kykyjä joilla erottaa faktoihin perustuva todellinen treidihuhu fantasia spekuloinneista lähteneestä paskapuheesta.

Pengoin itse lähes koko viimeyön joka perkeleen Bullsiin liittyvän nettisivuston ja twitter tilin löytääkseni faktoihin perustuvaa tietoa Zach Lavinen spekuloidusta treidistä mutta kun sitä faktatietoa EI LÖYTYNYT niin mitä helvettiä minä sille voin tehdä? niin en yhtään mitään.
Joten tuhannesti anteeksi että jaoin taas kerran pelkkää paskapuhetta tänne.
 
Viestejä
2 333
@Tarmofani: Don't worry - äläkä suotta soimaa itseäsi saati sitten loukkaannu. Eihän nämä asiat ole henkilökohtaisia vaan palstalla yritämme varmaan kaikki valistaa toinen toisiamme (olen tullut itsekin usein korjatuksi). Sitäpaitsi näiden tsekkaaminen usein aika hankalaa, joskus jopa mahdotonta.

Ihan vinkiksi kaikille jotka eivät asiaa tiedä tai ovat sen unohtaneet: Google-hakujen rajaustyökalut on tosi hyödyllisiä. Esim. itse pääsin jäljille tän kanssa laittamalla Googleen haun Zach Lowe Bulls trading LaVine ja rajaamalla hakutulokset viimeiseen viikkoon (hakusivun yläosassa: työkalut -> milloin tahansa -> viimeinen viikko).
 
Viestejä
4 028
Ja sitä paitsi, vaikka kuka tahansa laittais tänne mitä tahansa huhua, niin se kuitenkin lisää keskustelua.

Kuten oon joskus sanonutkin, liika keskustelu/ketjut ei ole välttämättä suuri ongelma palstalla.
 
Viestejä
2 333
Jordan Maly ja Matt Peck esittää uusimmassa (14.6.) Locked on Bulls -podcastissaan melko kokonaisvaltaisen rantin LaVine ja seiskapick Lonzo Balliin ja nelospickiin -treidi-ideasta. Sessio alkaa suunnilleen kohdasta 35:30.
 
Viestejä
2 333
Patrick Beverleyn tulo Bullsiin kiinni vain / lähinnä rahasta?

Hyvä teksti joka avaa tilanteen aika selkeästi (eikä kerro Beverleystä pelkkää hyvää, vaikka tämän jälkeenkin haluaisin nähdä miehen Bulls-uniformussa ensi kaudella).

Would Patrick Beverley consider Bulls in free agency? ‘I’m from Chicago. I bleed Chicago.’

By Kurt Helin / Jun 14, 2019, 8:30 PM EDT / NBC Sports

Last season, Patrick Beverley was the beating heart of the Clippers. There were better players (Lou Williams) and a budding star at his position (Shai Gilgeous-Alexander), but Beverley was the motivator, the guy who didn’t take a night off and didn’t let his teammates either. He pushed the Clippers into the playoffs and then got under Kevin Durant‘s skin once there. A lot of people around the league noticed his leadership.

Now Beverley is a free agent.

The Clippers want to bring him back, but first they are going big game hunting (Kawhi Leonard or Kevin Durant, if not them don’t look for the Clippers to wait rather than just sign someone), and then it becomes a matter of money. Beverley will have options. Phoenix, a team desperate for a veteran point guard, is expected to be a suitor.

What about Chicago? A team with interesting young talent in need of a point guard. They could be a fit, and Beverley told K.C. Johnson of the Chicago Tribune he would be up for it — and not just because of the basketball.

“I am Chicago. I’m from Chicago. I bleed Chicago. I really think I can help the city. I think I can save the city,” Beverley said. “I inspire already. And I’d be a great inspiration just walking around the city of Chicago, knowing I’m from there, knowing that someone made it out and you can go and do the same.​
“I’m a Chicago kid. So of course I’m open to playing for the Chicago Bulls if that’s a team that’s interested in me. At the same time, any decision that is made, it’s never personal. It’s always business. I have to make the right decision for me and my family.”​

Allow me to translate Beverley’s comments: “I am going where I get paid the most.”

As he should. The Clippers may pay the most to keep him because they know how much he meant to that young team.

Would Patrick Beverley consider Bulls in free agency? ‘I’m from Chicago. I bleed Chicago.’
 
Viestejä
608
Bulls ei sitten päässyt osallisesksi New Orleansin ja Lakersin treidiin Anthony Davisista joten LaVine ja 7 draft picki jäävät Chicagoon nyt kun Lakers meni treidaamaan Lonzo Ballin New Orleansiin.

RealGM.com NBA foorumin Bulls osiossa käydään kiivasta spekulointia siitä pitäisikö Bullsin lähteä free agent marketille tavoittelemaan DeAngelo Russellia huhut kertovat sellaista että jos Kyrie Irving päätyy New York Netsiin päästää Nets Russellin vapaille markkinoille.

Bulls on epätoivosessa tilanteessa aloittavan PG:n löytämisen suhteen ja kun tämän vuoden draftin paras PG ( Morant) päätyy Memphisiin niin vähissä ovat laatu PG:t 7 pickillä joku Coby White voisi ehkä olla ihan kelvollinen valinta tähän hätään mutta ehtiikö Cleveland tai Phoenix ensin se on asia erikseen.

Russell 23 vuotiaana PG:nä taas voisi ehkä sopiakin Bullsin timelineen sillä hänkin on yhä nuori, kehittyvä ja eteenpäin menevä pelaaja aivan kuten LaVine, Lauri ja Carter ovat mutta Russellkaan ei ole kovin häävi puolustajana joten on aika iso riski jos aloituksessa on kolme ( Russell, LaVine ja Markkanen) ei niin hyvää puolustajaa.

Ja tuohon kun otetaan Bullsin maine vapaa-agenttien keskuudessa huomioon niin tuskinpa Russell Bullsiin päin edes vilkaisisi jos Bulls hänen peräänsä lähtisi. Luin joltakin Bullsiin liittyvältä nettisivustolta olisiko ollut DaWindyCity.com vai PippenAintEasy että Russell on aika lähellä allstar tasoa eli olisi ihan selvä upgrade Dunniin verrattuna mutta olisiko Bullsilla riittävästi Cap Specea Russelliin sitä ei tiedä kukaan muu kuin GarPax itse.

Toki jos Bulls Russellin perään lähtisi ja cap spacesta loppuisi tila niin silloin joudutaan tekemään kauppoja ja tällöin liipaisimella olisi ainakin Otto Porter Jr isolla sopparillaan ehkä myös LaVinekin.
Mutta katsellaan rauhassa mihin suuntaan tilanne Netsissä lähtee kehittymään ja päätyykö Irving ollenkaan Netsiin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 333
Yritin tuossa rakennella omaa mock draftiani Kp.comin draft-veikkauskisaa varten ja jumitin pickiin 4. eli Pelicansin Lakersilta ostamaan pickiin.

Pelicans ei tarvitse näillä näkymin pelintekijää eikä hätä ole suurin myöskään SG/SF-osastolla (vaikka sinne kyllä pelaajaa kaivataan myös). Sen sijaan isossa päässä tuntuu olevan tyhjää - eritoten jos Julius Randle karkaa kieltäydyttyään 9 millin pelaaja-optiostaan. Lisäksi: Zion tarvitsisi vierelleen nimenomaan jonkun peliä levittämään kykenevän stretch-5 pelaajan. Ja kunnollinen "building block" (ei pelkkä arpa-rookie) Jruen ja Zionin viereen tekisi todella hyvää Pelicansille

Lauri Markkanen?

Toden totta. Tästä on vitsailtu (ja NBA-tuokion mukadraftissa jopa tehtykin diili, vaikkakin osin läpällä), mutta ideassa on tuima juju. Muilla draftin kärkipäässä olevilla joukkueilla ei ole tarjota vastaavaa sopivuutta (Cavaliersilla on toki Kevin Love, mutta hinta on 30 milliä per vuosi eikä kunnosta ole mitään takuuta).

Mitä tekee Bulls jos Pelicans lähestyy tarjouksella Lonzo Ball ja pick 4. <-> Lauri Markkanen ja pick 7.? Ei ehkä mene läpi, mutta entä jos Pelicans lupaa lisäksi ottaa Cristiano Felicion ja hänen palkkansa tuohon päälle (Pelicansilla on kattotilaa ja Ballin diilikin on neljä milliä Markkasen diiliä isompi vuotta kohden, eli fair enough?)? Tai lisätään vielä vaihto Josh Hart <-> Kris Dunn tuohon päälle (ja kolme milliä lisää kattotilaa)?

Miksi Bulls joutuisi todella miettimään tätä tarjousta?

Lonzo Ball - Zach LaVine olisi aika kova takamiespari: Ball syöttelee ja puolustaa, LaVine hyökkää ja skoraa. Ball on myös todella nuori eli voisi olla pitkän aikavälin ratkaisu.

Nelospickillä Bulls voisi ottaa haluamansa, parhaaksi katsomansa takamiehen (Garland tai White), Ballin kaveriksi, mikäli Ballin heittotaito epäilyttää (bye-bye Dunn) tai ylipänsä ajatellaan, että nyt ratkaistaan takamiesongelma once and for all (Ballille voi antaa sen kaksi vuotta aikaa näyttää). Toisaalta Bulls voisi ottaa kovimman mahdollisen talentin: edellisten sijaan kenties Culverin (2-3) tai Hunterin (3-4)?

Viidellä / kahdeksalla lisämiljoonalla (Markkanen + Felicio - Ball = 5 milliä / add Dunn - Hart = 3 miljoonaa lisää) Bullsille avautuisi mahdollisuus palkata joko yksi lähemmäs 30 miljoonan tähtipelaaja tai kaksi hiukan parempaa kokenutta roolipelaajaa vapailta markkinoilta. Esim. jos otetaan nelospickillä laituri, niin Beverley & Gibson olisi kova veto joka voisi jäädä muutamaa milliä vajaaksi ilman tuota ekstra viiden millin kattotilaa. Tai Brogdonin oheen voisi palkata vielä jonkun kohtuu ison (jos Brogdonille pitää maksaa 20 milliä, niin sitten vajaat kymmenen jollekin).

Toki olisi varmaan mahdollista keskutella Pelicansin kanssa myös Carter Jr:n vaihtamisesta Markkasen tilalle. Carterillakin on periaatteessa eväitä olla hyvä strech-iso, mutta rookie-kaudellaan mies ei kyllä päässyt esittämään kolmosten heittotaitoaan vielä, eli Pelicans saattaisi vaatia kevyempää vastinetta.

En siis väitä, että tämä kauppa olisi todennäköinen, mutta se - tai jokin tuonkaltainen - on selvästikin mahdollinen.

Suomalaisena tietty ärsyttäisi, että meidän Lauri muuttuisi kauppatavaraksi, mutta on ihan vain todellisuutta, että pelaajia, hyviäkin, kaupataan silloin kun diili on tarpeeksi hyvä.

Toisaalta New Orleans ei välttämättä olisi huonoin mahdollinen paikka Laurillekaan laskeuduttavaksi.

That said: tuskin toteutuu, mutta on varmastikin ajatus jota vähintäänkin Pelicansin Front Officessa pyöritelllään.
 
Rumor: Chicago Bulls open to trading all but Markkanen, Carter GarPax on tehnyt Pohjois-Amerikan medioille selväksi ettei Markkanen ja Carter OLE KAUPAN joten se siitä treidistä. Ja miksi Lauri pitäisi kaupata New Orleansiin sillä New Orleans:han saa Zionista aloittavan PF:n.

Ja toiseksi miksi Laurin pitäisi joutua toiseen rebuild jengiin jonka tulevaisuudesta ei ole vielä mitään tietoa ( lue onnistuuko rebuild) ja toiseksi Lauri EI OLE PELIPAIKALTAAN SENTTERI. EI NYT EIKÄ TULEVAISUUDESSAKAAN. Eli miksi Laurin pitäisi olla Zionin parina 5 paikalla Lauri kun sattuu olemaan PF aivan kuten Zionkin.

Ja toiseksi Laurin pelityyli ei edes sovi sentterin paikalle jo ihan puolustuspelin puutteiden vuoksi ainoa mikä ehkä teoriassa voisi Laurista sentterin tehdä on hänen pituutensa mutta siihen se jää. Lauri on aina ollut PF ja tulee aina olemaan. Laurista ei saa Anthony Davisin kaltaista 5 paikan blokki-konetta korin alle vaikka yrittäisi kuinka moneen kertaan.

Joojoojoojoo Bullsin varausnumero ei taaskaan ole paras mahdollinen ja taas pitää valita paskojen vaihtoehtojen joukosta vähemmän paskempi ja mennä sillä sen kyllä tajuan helvetin hyvin.
Jos sieltä Bullsista pelaajia lähtee niin ainakin Dunn jos nyt jollekin kelpaa ja jos ei kelpaa niin sitten jääkööt ja ehkä LaVine ( huhuja LaVinen treidistä on jo ollut ).

Ja mitä tulee Lonzo Balliin niin toivon että kyseinen nobody pysyy helvetin kaukana Bullsista niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Lonzo on sen verran heikko heittämään että hyi helvetti joo peliälyä ja puolustus-osaamista Lonzolta kyllä löytyy mutta siihen ne avut jää.
 
Viestejä
1 342
Kaikenlaista voi spekuloida, mutta eiköhän Bulls odottele kädenlämpöisin muka-treidiyrityksin kun markkina pyörii heinäkuussa kiivaimillaan ja antaa taas kesän kuluessa maalata itsensä nurkkaan. Sen päätöksenä tehdään joku huumorihankinta. jolle löytyy tietysti tutut diibadaabaperustelut (suomeksi:"Ketään hyvää ei kiinnosta/meillä ei ole mitään kiinnostavia assetteja joista halutaan luopua"). Jos joku PatBev tai parhaassa tapauksessa Russell löytää tiensä Chitowniin, sitä itse juhlin jo mahtiliikkuna. Todennäköisempi on joku jabaritason kauppa. Laurin ja WCJn kauppaaminen tässä vaiheessa tuntuisi kyllä oudolta ja vaatisi Garpaxilta jonkun uuden narratiivin suunnitelmille. Ei tietysti ole syytä epäillä etteikö sellainen syntyisi.
 
On sitä pöljempääkin huhua kuultu.
Sillä ennen Anthony Davisin treidiä spekuloitiin Zach LaVinen ja 7 pickin kauppaamisella Lonzo Balliin.
Ja tämä siis siinä tapauksessa että Bulls olisi ollut se kolmas jengi tuossa Davis treidissä.

No niinhän siinä lopulta kävi että Lonzo päätyi New Orleansiin ja LaVine sekä 7 picki jäivät Bullsiin.
Eli ei ole kovin paljoa kysyntää Bullsin pelaajille treideissä muuten kuin ehkä täytemiehinä.

Joo sen jälkeen kun GarPax meni julkisuuten möläyttämään ettei Lauri ja Carter ole kaupan niin olisihan tuo aika hölmöä mennä heitä kauppaamaan kun ensin on annettu ymmärtää ettei kumpikaan ole saatavilla. Mutta GarPax on sen verran aivotonta porukkaa että kannattaa suhtautua varauksella niiden höpinöihin sillä heillä se mieli saattaa muuttua koska hyvänsä.
 
Viestejä
2 333
Mike Conley on treidattu Utahiin eli Ricky Rubio lienee nyt virallisestikin ulkona mormonikaupungista. Jos noista pass first -pointeista puhutaan, niin Rubio lienee paras liikkeellä tänä kesänä oleva? LaVine - Rubio ei olisi ehkä paras mahdollinen pari pakissa, mutta hyökkäyksessä...

Olisipa mahavaa, jos Bullsissa olisi palloa jakamaan kykenevä pelinjohtaja. Voisivat Markkasenkin statsit muuttua dramattisesti / saataisiin kenties Carteristakin irti toisenlaisia tehoja.

Harmi vaan, että kilpailu luultavasti hinnoittelee Rubion aika korkealle ja perässä lienee houkuttelevampiakin kohteita. Sama huoli alkaa olla Beverleyn kanssa - eritoten kun alkaa näyttä koko ajan epätodennäköisemmältä, että Clippers olisi saamassa kahta max-diilin pelaajaa (eli niillä olisi myös rahaa maksaa Beverleylle iso soppari). Lisätään tähän vielä, että Brogdonilla ja Russellillakin on kysyntää ja tulisivat maksamaan maltaita + että Conley meni jo, niin parhaat tarjolla olevat takamiehet alkaa olla aika kaukana Bullsin otteesta (Kemba tai Kyrie tuskin tulisi Bullsiin vaikka maksettaisiin mitä).

Pitkään tuntui siltä, että Bullsilla olisi hyvä tilaisuus palkata joku kohtuu hyvä pointti joukkueeseensa, mutta nyt markkinat alkaakin yhtäkkiä näyttää kovin kilpailluilta. Johtunee siitä, että ns. isojen kalojen liikkuvuus ei välttämättä olekaan sitä tasoa mitä vielä muutama kuukausi sitten arveltiin, jolloin kilpailu siitä seuraavan tason pelaajien huomiosta & heidän palkkapyyntönsä luontevasti nousee ylös.
 
Viestejä
2 415
Olisipa mahavaa, jos Bullsissa olisi palloa jakamaan kykenevä pelinjohtaja

Yritin tätä samaa selitttää jo talvella, mutta kirjoitetaan taas samaa.

Rubio toimisi yhtä huonosti Bullsissa kuin Dunn. Rubio on jopa vielä huonompi heittäjä kuin Dunn, niin vastustajat tuplaisivat Markkasta ja Lavinea surutta ihan koko ajan. Bullsin pitäisi ennen kaikkea löytää lisää heittovoimaa koko rosteriin, mutta erityisesti takamiesten paikalle. Bulls oli viime kaudella koko nba:n viimeinen tilastosssa "three pointers made per game".

Utahissakin koko offseasonin päätavoite on varmasti ollut löytää heittovoimainen pelaaja takamiehen paikalle. Conley voi nostaakin Utahin tasoa ensi kaudella, kun nyt takamiestäkin pitää puolustaa. Utah oli viime kaudellakin lännen 5. heittotaidottomalla takamiehellä. Toki Conleyn prime alkaa olemaan takana, mutta saas nähdä.

Tuo edellinen kappale ei kuitenkaan tarkoita sitä, Conleyn treidaaminen Bullsiin olisi ollut jotenkin järkevää. Se olisi ollut Bullsilta suorastaan idioottimainen trade, kun Porterin jättisopimus on jo sylissä. Mitään tyhmempää ei voi tehdä kuin olla huonosti menestyvä joukkue ilman cap spacea.

Harmi vaan, että kilpailu luultavasti hinnoittelee Rubion aika korkealle ja perässä lienee houkuttelevampiakin kohteita.

En usko, että Rubiolle on kovin paljon kysyntää. Tuollainen heittotaidoton pointti ei vaan ole usempien joukkueiden silmissä kovin kiinnostava. Mutta tottakai Rubio sopimuksen saa johonkin tehtyä, mutta en usko että mikään joukkue tarjoaa edellisen sopimuksen kaltaista (4v/60milj.) sopimusta.

Sama huoli alkaa olla Beverleyn kanssa - eritoten kun alkaa näyttä koko ajan epätodennäköisemmältä, että Clippers olisi saamassa kahta max-diilin pelaajaa (eli niillä olisi myös rahaa maksaa Beverleylle iso soppari).

Missä se niin selkeästi on ilmoitettu, että Clippers ei tule samaan max free agentteja kesällä? En yhtään ihmettelisi, jos Kawhi ja vaikkapa Butler päätyisivät Clippersiin. Clipperssillä on näiden lisäksi vielä lukuisia muita "second tier" free agentteja mahdollisuus signata kuten esim, Nikola Vucevic. Monilla pelaajilla on kuitenkin kiinnostusta pelata Los Angelesissa.. Lisäksi nämä Clippersin free agent kuviot tuskin vaikuttavat mitenkään siihen, että tekeekö Beverley jatkosopparin Clippersiin. Steve Ballmerilla tuskin on niin kovin tarkkaa, että maksaako Clippers luxury taxiä. :)

En myöskään ymmärrä sitä, että miksi Bullsin pitäisi väkisin palkata joku veteran pelinrakentaja tänä kesänä. Bulls ei ole kuitenkaan näillä näkymin menossa edes playoffeihin lähikausina, joten lähtökohtana pitäisi olla nuorten pelinrakentajien tuominen sisään ja sitä kautta kehittää rosteria.. Mihin sitä kokenutta pelinrakentajaa tarvitaan juuri nyt? Opettamaan jotain Archidiaconoa? :rolleyes:
 
Viestejä
2 333
En myöskään ymmärrä sitä, että miksi Bullsin pitäisi väkisin palkata joku veteran pelinrakentaja tänä kesänä. Bulls ei ole kuitenkaan näillä näkymin menossa edes playoffeihin lähikausina, joten lähtökohtana pitäisi olla nuorten pelinrakentajien tuominen sisään ja sitä kautta kehittää rosteria.. Mihin sitä kokenutta pelinrakentajaa tarvitaan juuri nyt? Opettamaan jotain Archidiaconoa?
Jokainen aikuinen tietää, että jos haluaa jonkin asian edistyvän, ei pidä jättää lapsia keskenään. Bulls on koko NBA:n nuorin joukkue eikä Robin Lopez taida olla ihan se paras kasvattaja vaan ennemmin sellainen läppää heittävä kaveri-iskä jolla on pieni vihanhallintaongelma (mainio ja sympaattinen tyyppi todellakin, mutta ei ehkä tuohon rooliin sopivin).

Lähtökohtana pitäisi todellakin olla "nuorten pelinrakentajien tuominen sisään ja sitä kautta rosterin kehittäminen". Sille on jo aikataulukin olemassa eli kaksi vuotta: kahden vuoden diili jollekulle veteraanipointille (ja ehkä isolle, kuten Gibson tms.), Porterin diili loppuu kahden vuoden päästä ja Markkaselle pitää maksaa kahden vuoden päästä (jos aiotaan).

Eikä kyse tosiaan voi olla vain nuorten pointtien opettaminen (Rubio voisi kyllä vähän jakaa vinkkejä, miten sitä palloa syötetään ja miksi), vaan myös muun porukan kehittymisen kannalta olisi hyvä päästä vähän pelaamaan jonkun oikean pointin kanssa / päästä pelaamaan tosissaan kilpailullisia matseja.

Edellinen on oleellista varsinkin siksi, ettei ole missään sanottua, että Bullsilla edes on nuorta pointtia draftin jälkeen (tai on, mutta 38. pickillä saatu). Vedetäänkö taas vuosi Dunnilla ja Arcidiaconolla - vai otetaanko Walter Lemon?

Itse siis näen, että Bulls tarvitsee molemmat: tuoreen pointtilupauksen joka saa opetella hommaa kaksi vuotta astuakseen ykköseksi heti kun on siihen valmis, sekä veteraanin auttamaan niin tuota lupausta kuin muutakin jengiä pelaamaan (enkä tarkoita nyt sitä ensisijaisesti sitä, miten hypäri heitetään, vaan mitä menestyminen edellyttää, miten ollaan ammattilaisia, miten pidetään hermot tiukassa paikassa jne.).

Ihan musta asiallisia syitä.
 
Viestejä
2 415
Lähtökohtana pitäisi todellakin olla "nuorten pelinrakentajien tuominen sisään ja sitä kautta rosterin kehittäminen". Sille on jo aikataulukin olemassa eli kaksi vuotta: kahden vuoden diili jollekulle veteraanipointille (ja ehkä isolle, kuten Gibson tms.), Porterin diili loppuu kahden vuoden päästä ja Markkaselle pitää maksaa kahden vuoden päästä (jos aiotaan).

Toinen asia jota en ymmärrä yhtään on tämä jatkuvasti hoettu mystinen "kahden vuoden aikataulu".. Eihän Bulls ole menossa pariin vuoteen mihinkään. Erittäin epätodennäköisesti edes playoffeihin seuraavan kahden vuoden aikana..

Muutenkin tällainen "kahden vuoden aikataulusta" puhuminen on täysin typerää, kun jokainen näistä mainituista veteraanipointeista todennäköisesti vaatii 4-5 vuoden sopparin ja 15-20 miljoonaa per vuosi hinnalla jos tulee Bullsiin.

Edellinen on oleellista varsinkin siksi, ettei ole missään sanottua, että Bullsilla edes on nuorta pointtia draftin jälkeen (tai on, mutta 38. pickillä saatu). Vedetäänkö taas vuosi Dunnilla ja Arcidiaconolla - vai otetaanko Walter Lemon?

Sen takia joskus aikaisemmin ehdotinkin, että pitäisi yrittää hankkia joku nuori pelinrakentaja esim. Terry Rozier. Tällaisen signauksen pohjalta voitaisiin rakentaa sitä pidemmän ajan joukkuetta, joka ehkä menestyisi 4-6 vuoden ikkunassa.. Juuri tältä pohjalta jonkun Conleyn 34 miljoonan sopparin ottaminen niskoihin olisi ollut ihan äärimmäisen idioottimaista, mikä olisi tappanut koko Bullsin cap flexibilityn vuosiksi. Kaikki vaan sen takia, että olisi saatu jotain mystistä veteran preesensiä ja ehkä viisi voittoa enemmän kuin viime vuonna.. Otto Porterin trade oli yksinään jo tarpeeeksi typerä, joten toista vastaavaa ei olisi suonut nähdä.

Onhan se äärimmäisen säälittävää, että Bulls on liigan huonoimpia joukkueita ja cap spacea ei ole edes yhdelle maksimisopimukselle.

How the Bulls can land a max-salary free agent

Joo sen jälkeen kun GarPax meni julkisuuten möläyttämään ettei Lauri ja Carter ole kaupan

Erityisesti jokaiselle meille suomalaiselle pitäisi olla ihan päivän selvä asia, että tietenkään Lauri ei ole kaupan. Eikä ole koskaan ollutkaan.. Lauri on Bullsin ykkös tulevaisuuden palanen, joka nähdään selkeänä tulevaisuuden menestyvän joukkueen kulmakivenä a'la Nowitzki. Bulls ei todellakaan tule vaihtamaan Lauria mihinkään Lonzo Balliin ellei mukana saa kuorma-autollisen ykköskierroksen varauksia. :) Varsinkin kun Lauri pelaa uber halvalla rookie sopimuksella, niin trade on erittäin epätodennäköinen kun ollaan rookie sopimuksen keskellä.
 
Viestejä
2 333
Sen takia joskus aikaisemmin ehdotinkin, että pitäisi yrittää hankkia joku nuori pelinrakentaja esim. Terry Rozier. Tällaisen signauksen pohjalta voitaisiin rakentaa sitä pidemmän ajan joukkuetta, joka ehkä menestyisi 4-6 vuoden ikkunassa..
Tämä on tietenkin se toinen vaihtoehto - itse asiassa se parempi vaihtoehto jota Bulls on käsittääkseni kartoittanut myös koko ajan. Satuin nyt kuitenkin puhumaan Rubiosta (ja siis tästä konkarivaihtoehdosta) kun siitä oli uutisia. Bulls takuulla hakee kaikkia mahdollisia kombinaatioita ja niistä lienee luvallista puhua aina jostakin yhdestä tai muutamasta (esim. vertailukelpoisesta eli samankaltaisesta skenaariosta) kerrallaan ilman että luettelee kaikki mahdolliset muut skenaariot samalla.

Näistä muun joukkueen ikärakenteeseen sopivista pointeista Lonzo Ball nyt näyttää menneen sivu suun (no, saa nähdä, kaikkea voi vielä tapahtua) ja Malcolm Brogdon ei vällttämättä halua tulla. Rozier on Kris Dunn kakkonen (statsit on lähes identtiset) jolle vaan pitäisi maksaa paljon enemmän. Hamillisen vähissä on nämä sopivanikäiset ja liikkeellä (mahdollisesti) olevat.

Toinen asia jota en ymmärrä yhtään on tämä jatkuvasti hoettu mystinen "kahden vuoden aikataulu".. Eihän Bulls ole menossa pariin vuoteen mihinkään. Erittäin epätodennäköisesti edes playoffeihin seuraavan kahden vuoden aikana..
Nimenomaan noin: Bulls ei ole menossa kahteen vuoteen minnekään. Juuri siitä on kysymys. Porter ja Markkanen on naulittu kahdeksi vuodeksi (sekä Felicio!) ja Bullsin toiveissa on ollut palkata uuden pointin ja muun joukkueen avuksi veteraanipointti lyhyellä sopimuksella samaksi kahdeksi vuodeksi (ellei siis saada nuorempaa jo hyvää pointtia). Eli juuri kaksi vuotta ihan vain joukkueen pelin rakentamista ja pelaajien kehittymistä.

Muutenkin tällainen "kahden vuoden aikataulusta" puhuminen on täysin typerää
Ei suinkaan: kahden vuoden päästä Bullsin kassaan ilmestyy kertalaakista 43 miljoonaa tilaa. Siinä on ihan merkittävä vedenjakaja Bullsin tulevaisuuden suhteen (esim. sen supertähden palkkaamiseen tuolloin mahdollisesti jo kohtuu hyvään joukkueeseen) - ellei sitten tapahdu jotakin erityistä ennen sitä. Näistähän ei koskaan tiedä.

Siinä olet oikeassa, että veteraanipointtien omissa intresseissä varmastikin on pitkien sopimusten tekeminen, mutta saavatko he sellaisia riippuu sitten kilpailutilanteesta ja joukkueiden halusta sitoutua heihin pidemmäksi aikaa. On sitten Bullsin Front Officen päätös mitä tehdä jos eteen tulee vaikkapa Beverleyn tai Rubion "ota tai jätä" nelivuotinen sopimusehdotus. Tällöin tietty voi olla hankalampi enää hamottaa tulevaa "kahden vuoden aikataulun" käsitteellä, mutta tilanteen muuttuessa pitää tietty kieltäkin muuttaa. Ei se nyt sen kummempaa ole. Nyt voidaan tavoitella jotakin ja jos se ei onnistu tavoitellusti, niin sitten muutetaan tavoitteita.

Erityisesti jokaiselle meille suomalaiselle pitäisi olla ihan päivän selvä asia, että tietenkään Lauri ei ole kaupan. Eikä ole koskaan ollutkaan.
:D:):D
 
Viestejä
2 415
Nimenomaan noin: Bulls ei ole menossa kahteen vuoteen minnekään. Juuri siitä on kysymys. Porter ja Markkanen on naulittu kahdeksi vuodeksi (sekä Felicio!) ja Bullsin toiveissa on ollut palkata uuden pointin ja muun joukkueen avuksi veteraanipointti lyhyellä sopimuksella samaksi kahdeksi vuodeksi (ellei siis saada nuorempaa jo hyvää pointtia). Eli juuri kaksi vuotta ihan vain joukkueen pelin rakentamista ja pelaajien kehittymistä.

Kun siis Bulls ei ole menossa mihinkään seuraavaan kahteen vuoteen, niin miksi rakentaa joukkuetta millään kahden vuoden ikkunalla? Vaikka kahden vuoden päästä muutama sopimus onkin katkolla, niin lähtökohtahan pitää tietysti olla, että tärkeimpien tulevaisuuden palasten (kuten Lauri) kohdalla sopimusta siitä vain jatketaan.

Yleensäkin jos jotain veteran preesensiä halutaan lisätä joukkueeseen, niin kannattaisi ennemmin katse kohdistaa halvempiin vaihtoehtoihin a'la Vince Carter tai Robin Lopez, eikä sitoa itseään johonkin maksisopimuksella operoivaan yli kolmekymppiseen veteraaniin (Conley).

No onneksi Bulls ei tälle tielle lähtenyt.

Ei suinkaan: kahden vuoden päästä Bullsin kassaan ilmestyy kertalaakista 43 miljoonaa tilaa. Siinä on ihan merkittävä vedenjakaja Bullsin tulevaisuuden suhteen (esim. sen supertähden palkkaamiseen tuolloin mahdollisesti jo kohtuu hyvään joukkueeseen)

Unohdat tuossa ihan kokonaan sen, että extension Laurille tulee olemaan tietenkin ihan automaatio eikä mikään "vedenjakaja tulevaisuuden suhteen".. Lauri tulee todennäköisesti kirjoittamaan jo 2020 syksyllä extensionin, joka lähentelee 100 miljoonaa. Toki kahden vuoden päästä loppuu myös Porterin jättisopimus, mutta ei sen mukaan pidä tehdä mitään tämän hetken joukkueen rakennuspäätöksiä. Vaan nyt pitää rakentaa joukkuetta silmissään menestys pidemmässä ikkunassa.

Viime yön draft.

Bulls teki ihan hyvän draftin viime yönä..:) Ei mitään loistoa, mutta pari ok nuorta pelaajaa rosteriin ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Mahdollisen tulevaisuuden ykköspelinrakentajan saaminen 7. pickillä oli erinomaista. Toki eihän näistä koskaan tiedä, mutta tämän hetken konsensus on selkeä eli Bullsia pidetään yhtenä draftin onnistujista. Toki parturiin pitäisi mennä, kun tuollaisella tukalla operoivat ovat kaiketi aina flopanneet aika pahasti. :) Yksi draftin häviäjistä on tietysti Kris Dunn. Mutta jos nykyrosterilla lähdetään kauteen, niin todennäköisesti Dunn jatkaa edelleen ykköspointtina.

Hyvin erikoista oli myös, että Minnesota ei ottanut Whitea 6.pickillä.:rolleyes: Heillä kuitenkin on myös selkeä tarve pelinrakentajalle. Ehkä siellä pidettiin Culveria selkeästi parempana pelaajana.

Bulls sai myös 38. pickillä solidin ison miehen Daniel Gaffordin, joka voi jo tulevana kautena pelata itsensä jopa rotaatioon 3. tai 4. isona miehenä. Ihan hyvä pick. Toki tässä vaiheessa olisin itse ehkä jo kuitenkin huutanut Bol Bolin nimen, kun kerran oli vielä vapaana.
 
Viestejä
557
Kun White oli vapaana, kun tuli Bulls:n vuoro niin ei ollut yllätys, että hänet valitsivat. Täyttää aukon ja moni vähän odotti, että White olisi mennyt aikaisemmin. White on pisteitä tekevä takamies (Esimerkiksi minusta Culver on parempi pelintekijä kuin White, vaikka ei PG olekaan). Tietyllä tavalla pelottaa yhdistelmä Lavine ja White, koska ovat aika samankaltaisia pelaajia. Yleensä kun peluutetaan kahta takamiestä niin yleensä toinen on pelintekijä ja toinen on korintekijä, nyt Bulls:lta puuttuu vieläkin se pelintekijä. Joukkue vieläkin tarvitsee minusta takamiehen, joka osaa johtaa peliä. Koska muuten on vaarana se, että pelistä tulee pelaajien välinen kilpailu siitä kuka saa eniten heittoja. Myös olisi hyvä saada pelinjohtaja opettamaan White:lle joukkuepelin tärkeyttä, joten tarve Rubio / Beverley pelaajalle olisi vieläkin. Vaikeahan noita pelaajia on saada, koska niin monella joukkueella on paljon rahaa käytettävissä ja molemmat ovat pelaajia, jotka pystyvät auttamaan jokaista NBA joukkuetta, joten en olisi yllättynyt jos ne löytyvät playoff joukkueiden rostereista.

Gaffort:n hankkiminen lienee tekee Robin:n turhaksi. Heillä on nyt jo 3 sentteriä. Joku pelaaja tarvittaisiin kyllä edelleen antamaan Lauri:lle lepo aikaa, joten moni Bulls fani olisi varmaankin tyytyväinen, jos sieltä Taj Gibson signattaisiin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös