Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
1 342
Twiittejä en ole seurannut joten varmaan tärkeä osa pelistä on ymmärtämättä mutta silmämääräisesti homma oli aika hyvin kuosissa ja hallussa siihen asti kun penkki tuli kentälle toisen kerran 3. erässä, sitten oli tuttua tekemistä. Puolustuspäässäkin oli eforttia eri malliin. Kokonaisuudessa taas tuli levyreissä takkiin, vapaaheitoista upposi komeat 52 %. Oliskohan tuossa pientä osasyyytä. Lavine 26/7 ja eniten syöttöjä eli 7 ja prosentit 50/43, että varmaan se tähän heroballiin taas kaatui. Huomenna Atlanta, jonka riveihin palannut Trae Young pelasi heti huippupelin Spursia vastaan. Eipä tästä tarvitse paljoa odotella joten ei tarvitse pettyäkään.

Hieman tässä miettii joulukuun reissuun lähtö, ja että ottaisko suosiolla lentoliput takkiin ja jättäisi lisärahanmenon väliin kun esitykset ovat tällaisia. Vanha sanonta ”aina kannattaa lähteä” ei juuri ole pettänyt, joten kaipa se paikalle pitää raahautua.
 
Viestejä
252
Juu, eka jakso oli parasta peliä hyökkäyksessä ja puolustuksessa. Lateltakin paras puolustuspeli tälle kaudelle. Koko ajanhan tossa oli tunne, että Bullsin pelitaso jossain vaiheessa tippuu, mutta en ois uskonut tollasta romahdusta. Ja se Boylenkin jätti sen aikalisän ottamatta. No nyt ei sentään pelaajia enää syyttänyt. Eipähän noi tappiot enää niin paljoo harmita ku rupes bettaamaan Bullseja vastaan.

Luulin jo viime kauden jälkeen, että Kiinan rakastaja James ois entinen pelimies, mutta eipä näytä olevan. Lähti T. Young aika hyvin lentoon ku sattu höyryjynan raiteille. Toivottavasti Zion tervehtys pian. Tulee olemaan hauska seurata ku noi 2 tankkia kohtaa. Mitenköhän siinä käy ku noi 2 joskus kovassa vauhdissa törmäävät.

Eipä ole Atlantaa vastaan suuria odotuksia. Enemmänkin pelottaa, että Jabari jyrää Latet kuten harjotuspelissä teki. Kovilla prosenteilla se näköjään nyt heittelee.
 
Viestejä
2 415
Lauri selkeästi irvisteli selkäänsä muutamassa tilanteessa.. Selkä näyttäisi aihettavan ongelmaa erityisesti nopeissa pyörähdystilanteissa, jossa ei pääse liikkeelle entiseen tyyliin. Samoin yhdessä "chase down" -blokki tilanteessa ei juurikaan päässyt lattista irti.

Mutta Chicagon osalta loppujen lopuksi tämä peli antoi toivoa paremmasta. Puolustuksen effort oli oikein hyvää vajaat kolme erää. Lisäksi useampi pelaaja (Lauria lukuunottamatta) kuten Sato ja Porter on nyt saatu paremmin ja paremmin mukaan.. Peliä katsoessa oli kuitenkin vain ajan kysymys, että koska Lakersin runi tulee. Neljännellä jaksolla Bullsilla ei ollut sitten enää mitään palaa, kun Lakers väänsi puolustusruuvin täysille.. Voi olla tietysti että Lakers vastustajana sytytti hetkellisesti tuon puolustuksen effortin ja taas Atlantaa vastaan laahustetaan myöhässä joka toisessa rotatiossa.

Suurin ongelma Bullsilla on nyt tason pitäminen pelin sisällä. Bullsilla taitaa olla jo neljä tappiopeliä, jossa se on johtanut peliä n. 18 pinnaa.. Pelistä toiseen joko aloitusviisikko tai penkki on pelannut yhden sysimustan vaihtokierroksen, jossa on otettu selkään 10-15 pinnaa. Jonkunlainen rutiinitaso pitäisi pelaamiseen löytää.

Kaiken synkkyyden keskelläkin pitää todeta, että ei tämä nyt niin isosta ole kiinni. Mutta nyt ohjelma tietysti astettain kovenee.. Tässä kuussakin on vielä esim. 2 x Milwaukee ja 2 x Portland ja 1x Houston. Ja joulukuun alussakin on 13 päivän jakso, jossa on 8 peliä. :rolleyes:
 
Viestejä
40
Lauri selkeästi irvisteli selkäänsä muutamassa tilanteessa.. Selkä näyttäisi aihettavan ongelmaa erityisesti nopeissa pyörähdystilanteissa, jossa ei pääse liikkeelle entiseen tyyliin. Samoin yhdessä "chase down" -blokki tilanteessa ei juurikaan päässyt lattista irti.
Samaan blokkiin kiinnitin huomiota, eikä muutenkaan Lauri juuri lattiasta noussut. Huomiota kiinnitti myös miehen liikehdintä sen jälkeen, kun - kait ainoan kerran - hyppäsi levaritilanteessa (3 erä, 6:20).
 
Viestejä
3 498
Samaan blokkiin kiinnitin huomiota, eikä muutenkaan Lauri juuri lattiasta noussut. Huomiota kiinnitti myös miehen liikehdintä sen jälkeen, kun - kait ainoan kerran - hyppäsi levaritilanteessa (3 erä, 6:20).

samanlaisia huomioita. Muutamassa ensimmäisessä pelissä Lauri todella OTTI levareita kunnolla, sen jälkeen levypalloja on TULLUT muutamia. Fyysisesti aivan erilaista pelaamista. Voi olla jokin vamma taustalla?
 
Viestejä
608
Bulls pieksee Atlantan vieraskentällä lukemin 93-113.
Ottelun hahmo oli tänään Bulls uransa tähän astisen parhaimman pelin pelannut Tomas Satoransky joka teki uuden NBA piste-ennätyksensä linkoamalla 27 pinnaa lisäksi Satoranskylle merkattiin 7 levypalloa ja 8 syöttöä.

Lauri pelasi ihan kelvollisen pelin hänkin tehden 17 pinnaa ottaen 6 levypalloa sekä antamalla 4 koriin johtanutta syöttöä lisäksi Lauri komisteli tilastojaan 3:lla blokilla. Laurikin olisi päässyt 20 pinnaan tai yli 20 pinnan jos muutama epäonnistunut kolmonen olisi kimmonnut rautojen kautta sisään. Mutta Laurin viime aikaiset vaikeudet huomioiden pakko olla tyytyväinen tähän suoritukseen vaikka se '' viimeinen silaus'' jäi vielä hiukan uupumaan.

Ottelun komeimmasta suorituksesta vastasi Zach Lavine joka ekassa erässä pyörähti 360 astetta ympäri ja donkkasi pallon sukkana sisään Laurille syöttö tuohon koriin.
Wendell Carterin ilta olikin sitten todella vaisu Carter oli läpi pelin virhevaikeuksissa ja joutui jättämään pelin kesken 4 erän alussa saatuaan nopeasti 2 virhettä joilla täyttyi myös virhetili. Satoransky oli virhevaikeuksissa saaden 4 henkilökohtaista virhettä.

Bulls sai ottelusta myös jobinpostia sillä Otto Porter Jr joutui jättämään erätauon aikana pelin kesken jalkavamman vuoksi. Bullsin pistemiehet tänään.

Tomas Satoransky 27
Lauri Markkanen 17
Kris Dunn 13
Otto Porter Jr 13
Zach Lavine 10
Coby White 10
Chandler Hutchison 9
Ryan Arcidiacono 4
Thaddeus Young 3
Luke Kornet 3
Shaquille Harrison 2
Wendell Carter Jr 2

Atlantan paras pistemies oli Jabari Parker 18 pisteellä
Atlantan aloittava PF John Collins ei pelannut ottelussa pelikiellon vuoksi Collins sai NBA:lta pelikieltoa 25 peliä jäätyään kiinni dopingin käytöstä.
 
Viestejä
19
Olipa hyvin pelattu bullsilta. Puolustivat hyvin ja hyökkäyksessä ei ollut ongelmia. Onkohan täällä sittenkin liian aikaisin tuomittu koko prosessi? Ei se kurssi pysyvästi ole kääntynyt, mutta hyvään suuntaan on todellakin menossa. On se Laurikin kova. Puolikuntoisena pystyy tekemään 17p hyvillä prosenteilla.
 
Viestejä
1 342
Nyt oli tekemisen meininkiä. Hyvä rivi Laurilla, ja joukkuepelaajana varmastii nauttii että syöttösarakkeessakin on täytettä, noista muutama jopa hieno oivallus. Jaksoi pelata nyt ihan hyvin tuon 34 minuuttia paljon energisemmin kuin viikkoon. Hutchisonilla oli ainakin tätä jengiä vastaan hyvä vaikutus puolustuspäässä, itselleni kyllä yllätys. Eihän tässä vastus ollut kovinta luokkaa mutta kun aikaisemmin kaudella on heikoille vastustajille luovutettu hyvä johto lopussa, niin nyt ei tuntunut sitä vaaraa. Varovaisesti pitää ottaa odotustason kanssa kuitenkin koska näitä vuoristorataesityksiä on Bullseilta nähty jo useamman kauden ajan. Laurillakin muutama päivä parannella, ja jos kyseessä on joku iskuvamma, kivun suhteen voi tapahtua paljonkin lievitystä.
 
Viestejä
996
Nyt oli eroa kuin yöllä ja päivää Laurin tekemeisessä. Juuri tällaisia otteita on totuttu näkemään Laurila. Heti oli aivan eri näköistä liikkumista ja muutenkin näytti että kroppa toimi paljon paremmin!
 
Viestejä
2 333
Nyt sitten toivotaan, että valmennusjohdossa pannaan merkille tuo pistetilasto: voittavassa pelissä pisteiden kärjessä Sato ja Markkanen (LaVine ja White à 10p.) - hävityissä peleissä pistekärjessä LaVine ja White (Sato ja Markkanen about 10p.). :)

Muutamassa pelissä ollut Bullsilla jo hyvää yritystä - ja niin kuin joku huomautti, useassa pelissä ovat johtaneet aika vakuuttavasti vain lopussa sulaakseen. Kovasti toivon Hutchisonin paluun olevan yksi markkeri matkalla kovempaan suoritustasoon - ei siksi, että olisi jotenkin huippujätkä joka ratkaisee matsit itse, mutta siksi, että voisi olla tarpeeksi hyvä estämään noi kolmen takamiehen kauhusessiot muodostaen Dunnin kanssa penkkikentälliseen kohtuu vakaan pakkiparin (ettei tulis niitä karmeita sulamisia).


Täällä valitettiin kovin sanoin Markkasen "pudottamista kakkoskenttään" muutamassa pelissä. En ole mikään Jim Boylen-fani enkä myöskään halua olla mikään Boylen-apologeetti, mutta kyllähän tuon asian voi nähdä hiukan hillitymminkin ellei suorastaan perusteltuna liikkeenä.

Laurihan ei niinkään "pelannut kakkoskentällisessä", vaan otettiin parissa pelissä avauksesta vaihtoon kohtuu aikaisin ekassa erässä ja sitten takaisin kentälle kakkoskentällisen sekaan ennen muita avauksen pelaajia (ja sama kolmosessa). Jos Laurilla oli jotakin häikkää (fyysistä tai henkistä), niin oli kai ihan perusteltua antaa mahdollisuus pelata osa pelistä vastustajan vähän heikompia pelaajia vastaan onnistumisien aikaansaamiseksi (näyttihän Lauri esim. ekassa pelissä mihin pystyy astetta heikompia vastustajan isoja vastaan). Näillä peluutuksilla Laurin peliaika myös pysyi ihan linjassa muiden avauksen pelaajien kanssa, se vain meni vähän limittäin.

Laurin minuutit noissa samoissa parissa pelissä pudotti "kakkoskentällisen kaverien kanssa pelaamisen" sijaan Laurin jättäminen penkille pelien lopussa. Jokainen täälläkin tietää, ettei puolustuspeli ole Laurin vahvuus. Joten jos Lauri ei tee tulosta hyökkäyspäässä (on joku kipsi nyt ollut päällä), niin Thad Young on kyllä absolut parempi vaihtoehto pelaamaan viimeiset minuutit. Ei kahta sanaa. Jos Lauri olisi alkukauden matseissa skorannut parhaaseen malliinsa, niin tilanne olisi ollut toinen. Young ei tuo kentälle kovin paljoa viime hetken clutch-skoraamista, mutta tuo sinne puolustusta ja johtajuutta - alkukauden Lauri ei tuonut sinne mitään noista.

Ehkä vielä jonakin päivänä tuo? Jo tällä kaudella? Sitä kai kaikki toivomme.


PS. @Tarmofani: ei ehkä kannata hengata RealGM:n foorumilla jos se menee noin vahvasti ihon alle. Kirosanat on tunnetusti "voimasanoja" ja niillä on paikkansa rikkaassa kielellisessä ilmaisussa. Sen sijaan välimerkkikäytössä ne menettää tehonsa ja alkaa pahimmillaan vaikuttaa hiukkasen nololta teiniölinältä.
 
Viestejä
1 342
Nyt sitten toivotaan, että valmennusjohdossa pannaan merkille tuo pistetilasto: voittavassa pelissä pisteiden kärjessä Sato ja Markkanen (LaVine ja White à 10p.) - hävityissä peleissä pistekärjessä LaVine ja White (Sato ja Markkanen about 10p.).

Tämä varmaan teikäläiseltä tilastomiehenä pienenllä huumorilla koska kahdessa muussa voittopelissä homma ei ollut ihan noin. Mutta kyllähän tuo tasapainoisinta tekemistä hyökkäyspäässä tähän asti oli. Jatkuva voittaminen edellyttää kyllä että kuten viime vuonna parhaana aikana molemmat onnistuvat. Joukkueen kannalta tasapaino tässä skoraamisessa on paras mahdolisuus, koska tuskin kukaan muu (Sato, White, paitsi ehkä Porter) E: tulee tasaisesti tekemään .
-------
Stephen Noh:n antaa arvosanoja Bullsille (1 paras-10 huonoin)

Hyökkäys 3: Lähinnä koska vaikka pallo ei koriin oikeastaan löytänyt niin luodut paikat ovat suht laadukkaita ja heittoprosetti tulee korjaantumaan. Lisäksi palloa pusketaan nopeasti vastahyökkäyksiin ja pallon menetyksiä ei liiemmälti tule.

Puolustus 6: Kuten tässäkin ketjussa joku analysoi, Bullsin palloskriini-puolustus on yliagressiivista kykyihin nähden (kaksi ukkoa palloliseen, eikä muu joukkue tiedä mitä tehdä) sekä huono levypallopelaaminen omassa päässä. Kaiken kaikkiaan sekavaa puolustustekemistä ja parhaimmat hyökkäysjoukkueet ovat vasta tulossa vastaan..

Valmennus 9: Pelin aikana jatkuva huono päätöksenteko (aikalisien ottaminen, vaihdot kun vastustaja kuroo eroa umpeen (Lakers-matsi) jne. Kaikille tulee huonoja hetkiä, mutta Jimbolle melkein joka matsissa. Lisänä vielä nämä kolmen takurin peluuttamiset ja rotaatio yleensä.

Viimeinen neljännes 7: Montaa kertaa on hyvin hallussa ollut peli menetetty huonoon puolustukseen ja hyökkäyksen unohtaessa pallon liikkuttamisen ja siirtymisen yksinpelaamiseen.

Näin se @Vitalstatistix maailma muuttuu, naamakkain ei puberteetinkäryistä "vitun"-huutoa pidetä/pidetty) juuri minään tai ainakaan vastaamisen arvoisena, interwebin ja somen aikakaudella siitä puhutaan "puheenvuorona" keskustelussa. Ainakin itse olen arvostanut tätä foorumia asiapitoisuuden ja perusteltujen ja myös omista eroavien mielipiteiden kautta. Nehän sitä ajatusta yleensä saa liikkeelle ja ottamaan asiasta selvää, jos ei pötkötä aivan poterossa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
19
Tänään Hutchison pirteä yllätys ja Carter jr. pelasi myös hyvin. Muilla oli vaikeuksia saada onnistumisia. Vastustajakin oli kyllä odotetun hyvä.
 
Viestejä
11
Hardenista voi olla montaa mieltä, mutta on se kova ukko. Toisesta jaksosta lähtien otti joukkueen reppuselkään. Haki virheitä, pelasi kavereille heittopaikat ja pisti kovia heittoja pussiin.

Bullsilla peli tuntuu kulkevan kun kenttää päästään juoksemaan. Viisi viittä vastaan hyökkäyksessä ajoitukset on hukassa ja heikolla puolella ei tunnu tapahtuvan juuri mitään. Turhan moni hyökkäyksistä päättyy takamiesten vaikeisiin heittoihin. Puolustuksessa palloscreenejä ei osata puolustaa ja vaihdot tehdään miten sattuu. Useamman kerran oli mm. Late puolustamassa Hardenia screenin jälkeen ilman apuja.

Late vaelteli ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta varjoissa. Vapaat kolkit kolisi rautoihin ja pysytteli kiltisti kaaren takana päivystämässä. Voisi luulla että lyhyemmän PJ Tuckerin yli sais muutaman layupin laitettua pussiin. Harden oli myös useampaan kertaan puolustamassa Lauria, mutta palloa ei vaan saada oikeaan aikaan miehelle käsiin. Jonkinlaista ravistelua Lauri nyt kaipaisi. Bulls ei selvästi ole joukkue joka pelaa hänelle paikkoja, joten niitä pitäisi itse rohkeasti hakea.
 
Viestejä
4 028
Hardenista voi olla montaa mieltä, mutta on se kova ukko. Toisesta jaksosta lähtien otti joukkueen reppuselkään. Haki virheitä, pelasi kavereille heittopaikat ja pisti kovia heittoja pussiin.

Bullsilla peli tuntuu kulkevan kun kenttää päästään juoksemaan. Viisi viittä vastaan hyökkäyksessä ajoitukset on hukassa ja heikolla puolella ei tunnu tapahtuvan juuri mitään. Turhan moni hyökkäyksistä päättyy takamiesten vaikeisiin heittoihin. Puolustuksessa palloscreenejä ei osata puolustaa ja vaihdot tehdään miten sattuu. Useamman kerran oli mm. Late puolustamassa Hardenia screenin jälkeen ilman apuja.

Late vaelteli ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta varjoissa. Vapaat kolkit kolisi rautoihin ja pysytteli kiltisti kaaren takana päivystämässä. Voisi luulla että lyhyemmän PJ Tuckerin yli sais muutaman layupin laitettua pussiin. Harden oli myös useampaan kertaan puolustamassa Lauria, mutta palloa ei vaan saada oikeaan aikaan miehelle käsiin. Jonkinlaista ravistelua Lauri nyt kaipaisi. Bulls ei selvästi ole joukkue joka pelaa hänelle paikkoja, joten niitä pitäisi itse rohkeasti hakea.

Jos koripallon tulevaisuus on floppailua ja virheiden kalastelua sekä taaksepäin hypättyjä kolmosia, aika surullista on meno.

Latesta samaa mieltä.
 
Viestejä
996
Boylen on nähnyt Markkasen potentiaalin jo Hoiberg ajoilta. Ihmettelen miksi hänet on asetettu rooliin jossa hänen tehtävänsä on seisoa kaarella (siis pelkästään). Lauria kannattaisi käyttää enemmän pallon ylöstuojana jossa on jo saanut niin sanotusti jalat liikkeelle ja voi sitten syöttää tai lähtee heti korilleajoon. En edelleenkään ymmärrä mitä on tapahtunut hänen pelissään sitten ekan matsin.

ps. Coby White on ihan helkkarin itsekäs tyyppi.
 
Viestejä
7 517
Jos koripallon tulevaisuus on floppailua ja virheiden kalastelua sekä taaksepäin hypättyjä kolmosia, aika surullista on meno.

Latesta samaa mieltä.

Lisätään vielä, taaksepäin hypätyssä kolkissa heitetään jalat eteen ja harjoiteltu kaatuminen, kalastaen tekua. 10sekuntia driplailua jalkojen välistä, joko ajo tai step-backi. Ajosta joko kontaktin hakua ja ratkaisua tai kick-out ja kick-outin tapauksessa vielä bullsin kommentaattori viitsii sanoa, miten hienosti Harden ottaa joukkuekavereita mukaan peliin, kun tosin ensin on jäädyttänyt palloa 10sekuntia itsellään. Koriksen irvikuva sanon minä ja toivottavasti nopeasti ohimenevä trendi, missä koris yksinkertaistetaan.

Alkuun Lauri pelasi mielestäni hyvin. Puolusti hyvin, lähti hanakasti ajoihin, joista yleensä tuli jotain hyvää aikaan. Sitten taas tyrehdytettiin heti komean donkin jälkeen. Markkanen seuraavassa hyökkäyksessä hyvin rollaa korille, kun on saanut nostatettua henkeä, mutta White päättää sen sijaan ottaa oman heat checkinsä kaaren takaa... Markkanen vaihtoon ja seuraavalla kerralla kun tulee kentälle, niin rooli onkin taas tehdä pallottoman skriinejä laidassa ja päivystää kaarella. Nopeissa hyökkäyksissä Lavinet haluaa kokeilla epävarmoja allarisyöttöjä sen sijaan, että antaisi keskikaistaa jyräävälle isolle kaverille palloa... Tottakai Markkanen voisi itsekin tehdä enemmän, mutta turhauttavaa, kun joukkue vilisee kentänlukutaidottomia toopeja ja yksi toope vielä penkin päässä... Satolle on annettu tehtäväksi yrittää ruokkia Wendelliä, mikä sinäänsä on hyvä, mutta Boylen voisi yrittää miettiä miten saisi nuo molemmat kaksi pelaajaa samanaikaisesti hyökkäyspeliin mukaan muutenkin kuin Lauri täyttää kaarta (vai muistaako kukaan yhtään isolta isolle pelattavaa korinaluspeliä?), jos joskus sattuisi tulemaan kick-out, mitä ikinä ei tule, muuta kun totaalisen jumiin jääneeltä Lavinelta, joka on jo kolme sekuntia yrittänyt etsiä pallon mentävää syöttölinjaa edes jonnekin suuntaan. Kauden alla Boylen taisi puhua, että Markkasen pitäisi kehittää mid-range heittoa ja peliä, mutta silti Bullsin pelissä ei näy mitään settiä tai optiota, missä tätä voisi käyttää? Voihan turhautuminen sentään...
 
Viestejä
2 415
Tottakai Markkanen voisi itsekin tehdä enemmän, mutta turhauttavaa, kun joukkue vilisee kentänlukutaidottomia toopeja ja yksi toope vielä penkin päässä

Tuo kuvaa aika hyvin Bullsin nykypelaamista.. Bullsin pelikonsepti on ihan kauhea. Käytännössä nytkin jokainen pelaaja hakee vain omaa ratkaisua. Taitaa jo Thaddeus Youngiakin harmittaa, kun tällaiseen ryhmään tuli mukaan.

Harden oli myös useampaan kertaan puolustamassa Lauria, mutta palloa ei vaan saada oikeaan aikaan miehelle käsiin.

Noissa tilanteissa alkoi kyllä jo ihan totaalisesti hermo mennä. Kuinka Boylenkin voi olla niin puusilmä, että edes hän ei reagoi mitenkään tuohon tilanteeseen kun Harden puolustaa Lauria. Jo pelkästään pelitaktiikan osalta pitäisi olla päivän selvää, että Harden pitää laittaa tekemään töitä puolustuspäässä. Eikä antaa hänen huilata puolustuspäässä. Noissa tilanteissa pitäisi olla itsestään selvää, että Laurille heitetään pallo mid-postiin.. Mutta ei tietenkään, vaan me näemme Coby Whiten step-back kolkin. :oops:

ps. Coby White on ihan helkkarin itsekäs tyyppi.

Coby Whiten pelaaminen on ollut ihan älytöntä.. Kuvitelkaa että Bullsin tulevaisuuden takakenttä on Lavine ja White. Auts!

Coby White on ottanut nyt tähän mennessä saman määrän pelitilanneheittoja kuin Lauri 12,2/peli. Whiten kolkkiprosentti on tähän mennessä 21,2%. Viidessä viimeisessä pelissä kolkit ovat 3/26.. Tähän päälle vielä "mahtavat" 2,4 syöttöä/peli 24 minuutin peliajalla.. Mutta tässä kohtaakin suurin syyttävä sormi osoittaa Boylenin suuntaan. Boylenin tehtäväna on laittaa nuori 19v kaveri pelaamaan järkevämmin.

Ihan älytöntä on myös, että Boylen väkisin edelleen peluuttaa kolmen pienen takamiehen kakkoskentällistä. Eikö välillä voisi kokeilla vaikka Denzel Valentinea tuossa kakkoskentällisessä.
 
Viestejä
608
Onneksi jätin tarkoituksella Houston pelin väliin ja ilmeisesti se oli oikea päätös.
Ylläolevien kommenttien perusteella alkaa näyttämään siltä että Laurille olisi parasta seuranvaihto.
Mutta kun taas tullaan siihen RFA tilanteeseen kesällä 2021 niin Laurin seuranvaihtoa ei tule tapahtumaan ennen kuin hän on UFA.

Ja Bulls tuskin edes harkitsee Laurin treidaamista koska GarPax on itse sanonut julkisesti ettei Lauri saatavilla ole. Eli pattitilanne Laurin uran kannalta tässä on kehittymässä. Alkaa vituttamaan koko Jimmy Butler treidi. Lauri olisi pärjännyt hyvin Doncicin kanssa Dallasissa.
 
Viestejä
1 342
Lavinen hyökkäyspään tekemisestä on kirjoitettu ihan aiheestakin, mutta kuitenkin siellä aiheuttaa on keskimäärin positiivisen vaikutuksen verrattuna että istuisi penkillä. Sensijaan puolustuspäässä homma mättää aivan totaalisesti ja hieman katsontakannasta riippuen Bullsinn puolustuksen tekeminen on toistakymmentä pistettä/100pallonhallintaa parempaa kun mies on penkillä vs kentällä. Kun Kornet ja Lavine molemmat ovat kentällä hommaa pettää sitten täysin puolustuksessa.

Bulls vahvistanut Laurin sateentekijän paikalle vuosiksi eteenpäin, täältäkö luin? Uskon että mies nousee vielä edes 2. kauden tasolleen mutta jos niin ei kävisi, erittäin tod näk kaupataan muualle ja tämän kauden aikana, esim helmikuun trade-deadlinen tiimoilla, jolloin jotain palautusta tulee vielä. Chicagossa Lauri on kuitenkin vaan yksi pelaaja muiden joukossa, toki potentiaalisena kulmakivenä pidetty. Se paikka pitää tietysti lunastaa, eikä sitä varmasti odotella kahta vuotta. Tämä siis oletuksella että jostain käsittämättömästä syystä taantuu pysyvästi nykyformiinsa. Samojen tilastojen (cleaningtheglass on/off-court stats) kokonaisuudessa Laurin suoritukset ovat yhtä heikolla tasolla Lavinen kanssa (joukkueen about huonoimpia enemmän minuutteja saavista) , toki hyökkäyspään miinusmerkkinen tekeminen painottuu enemmän mutta puolustus ei romahda hänen ollessa kentällä tai poissa, eli on noin joukkueen keskitasoa. Carter on nyt paljon lähempänä tätä kulmakivistatusta, ja antaisi vuoden lisää peliaikaa. En kyllä tiedä mikä on FA-markkina 2022, ja miten Bulls tuon sopimustilanteen kokonaisuudessaan saa hoidettua, kun suurin osa päättyy nyt -21.

Sitä on vaikea kyllä ymmärtää että nyt pääosin Lauri päivystää kaarella, surffailee sivustaseuraajana ja nakkelee "vapaita" kolmosia . Eipä siihen juuri pituudesta järkyttävää etua saa ja on roolissa helposti korvattavissa lyhyemmälläkin laadukkaalla kaukoheittäjällä, joita kyllä riittää. Kun muistelee miten ennakkoluulottomasti pelasi rookie-kaudella ja viime helmikuussa lähempänä koria, niin mikä mieheen on mennyt vai onko tämä puhtaasti valmennuksen ratkaisu. Luulisi miestä itseäänkin turhauttavan.

E: jos nykymeno jatkuu vielä muutaman viikon Young saanee avauksen paikan Laurin aloittaessa penkiltä.

Screenshot 2019-11-11 at 17.31.08.png
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös