Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 567
Joo ei kuulosta kovin järkevältä touhulta tämä, että pakkomielteisesti pitää pelata. Saa nyt nähdä pitkittyykö vamma tästä. Tässä muutama kommentti YLE:n jutusta.

– Alkulämmittelyissä tuntui hyvältä. Toki kipuja oli vielä vähän, mutta tiesin, että pystyn pelaamaan, Markkanen sanoi Bullsin Twitter-tilillä.(siirryt toiseen palveluun)

Markkanen oli kentällä vajaat 20 minuuttia ja teki yhdeksän pistettä. Kolmen pisteen heittoja hän yritti kahdesti onnistuen niistä toisessa. Levypalloja Markkanen otti neljä. Hän jätti kuitenkin pelin kesken kolmannessa erässä.

– Ensimmäinen puolikas tuntui ihan hyvältä. Sitten sain tietenkin iskun samaan paikkaan. Toisella puolikkaalla halusin vielä aluksi yrittää, mutta tunsin, että parasta joukkueelle oli jättää leikki kesken. En pystynyt auttamaan joukkuetta enää. En pystynyt juoksemaan täysillä tai liikkumaan kuten halusin.

Markkanen ei osannut sanoa, onko hän pelikunnossa torstaina, kun Bulls kohtaa toistamiseen Wizardsin.

–Sunnuntaina (edellisessä pelissä sattuneen loukkaantumisen jälkeen) en pystynyt laittamaan jalalle mitään painoa, mutta nyt voin esimerkiksi kävellä. Se on kuitenkin todella kosketusherkkä. Katsotaan tilannetta.

 
Viestejä
2 333
– Alkulämmittelyissä tuntui hyvältä. Toki kipuja oli vielä vähän, mutta tiesin, että pystyn pelaamaan, Markkanen sanoi
Hulluahan tämä on: sattui, mutta piti päästä pelaamaan. Toivottavasti Lauri ei ottaisi liikaa paineita, ja sitä kautta riskejä, sopimustilanteensa vuoksi - tai ylipäänsä kantaisi enää mukanaan sitä Boylenin perintöä että tosi jätkä pelaa vaikka jalka poikki koska on härkä rinnassa.

On other news.

Jännä nähdä miten Carter Jr. on löytänyt peli-ilmeen kun sai pelata pari peliä penkin alle mutta minuutit ja rooli, eli luottamus, säilyi. Nyt on jo ihan eri näköistä peliä kuin parissa ekassa pelissä. Valmennuksella näyttäisi tosiaankin olevan merkityksensä - ja Donovan näyttää toimivan merkittävästi menestyksellisemmin kuin Boylen. Pieni otanta juu, mutta mielestäni hyvä esimerkki.

Bulls onnistui lopultakin pitämän johtonsa loppuun saakka. Mistä johtui? Yksi tekijä löytyy Box Scoresta, eli ketkä pelasivat isot minuutit (nimenomaan lopussa)? No Porter Jr. ja Temple - eli veteraanit.

Muutenkin pitää todeta, että pidän paljon Templen pelaamisesta. Tuo rauhallisuutta peliin, puolustaa hyvin ja vaikka joku arvostelikin, niin tekee jälkeä myös hyökkäyspäässä (laittoi ainakin viime yönä pari nättiä kolkkia sissään).

Ei tää nyt mikään "voittava joukkue" vielä ole, mutta kyllä peli on parantunut reilussa viikossa jo musta ihan silminnähden, tai ainakin on rohkaisevia merkkejä siitä, että voi parantua. Että eteenpäin vaan.

Kymppisakkiin pääseminen toki edellyttäisi siten vielä vähän isompia kierroksia.
 
Viestejä
2 415
Jännä nähdä miten Carter Jr. on löytänyt peli-ilmeen kun sai pelata pari peliä penkin alle mutta minuutit ja rooli, eli luottamus, säilyi. Nyt on jo ihan eri näköistä peliä kuin parissa ekassa pelissä. Valmennuksella näyttäisi tosiaankin olevan merkityksensä - ja Donovan näyttää toimivan merkittävästi menestyksellisemmin kuin Boylen. Pieni otanta juu, mutta mielestäni hyvä esimerkki.

Heh! Nyt yritetään kyllä oikein hakemalla hakea jotain hyvää Donovanin tekemisistä.. :) Pitää muistaa, että viime kauden alussa parin kuukauden aikana Carter oli ehkä Bullsin toiseksi paras pelaaja. Ja hän pelasi silloin merkittävästi paremmin kuin nyt tällä kaudella on nähty. Viime kaudella sitten joulukuussa Carterilla alkoi vammakierre ja kaikenlaista vaivaa oli vuorotellen.. Lisäksi näissä kahdessa edellisessä pelissä vastustajan sentterit ovat olleet puolustuksellisesti sarjan pohjasakkaa. Wiseman on vielä ihan poikanen ja puolustus vielä hakemista. En myöskään ymmärrä miksi Washington peluuttaa Bryantia noin isoja minuutteja. Lopezkin on paljon parempi pelaaja.

Odotetaan parempia vastustajia ja toivotaan tietysti onnistumisia Carterille.

Ei tää nyt mikään "voittava joukkue" vielä ole, mutta kyllä peli on parantunut reilussa viikossa jo musta ihan silminnähden, tai ainakin on rohkaisevia merkkejä siitä, että voi parantua.

No joo. Onhan pelaaminen toki parantunut niistä parista ekasta umpisurkeasta pelistä. Mutta tässäkin pelissä ei voinut kuin hämmästellä Washingtonin huonoutta. Erittäin aneemista ja halutonta pelaamista heiltä. Washingtonin selostajatkin tuota ihmettelivät koko pelin ajan. Mutta onhan toki Washingtonin rosteri Bealin ja Westbrookin takana ihan älyttömän heikko. Isoja minuutteja pitää antaa joillekin Isaac Bongalle ja Raul Netolle. :rolleyes: Toivottavasti Bulls hoitaa nyt myös toisen pelin kotiin.
 
Viestejä
2 567
Lauri ei siis ollut sivussa reisivamman takia, vaan syynä on NBA:n koronaohjeistus, jonka takia hän voi vielä joutua karanteenin. Satoransky kai jo toistamiseen tässä tilanteessa. Mutta kai tässä nyt sitten useampi ottelu taitaa mennä sivu suun. On kyllä aikamoinen kausi tiedossa.


The only thing I can comment on are these are kind of the health and safety protocols that the league has put in place that they’re following, so that’s all I can get into and say because I think the league wants it that way because of the laws, privacy, those types of things. But that’s where it’s at, and that’s what is going on.’’

Don’t expect much more information in the next few days, either.

The league has handcuffed teams into being vague concerning the details that put players in the protocol. The four players could have all tested negative, but through contact tracing, they might need to pass consecutive tests, or they could all be positive and instantly put in quarantine. Only the individual players are allowed to make their details public.

 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 342
34 syöttöä joista White 11, Lavine 7. Donovan saa tästä vielä ihan hyvin pelaavan joukkueen ja vaikutus ja ero Boyleniin näkyy selvästi, väitti täällä kuka mitä tahansa. Eniten alkaa näkyä yksittäisten pelaajien asenne- ja tekemismuutoksia. Tämä tyyli tulee sopimaan Laurille ihan mainiosti. Mikä mukavinta jos seuraa lähinnä Laurin takia, niin tämä on ihan katsottavaa koripalloa. Ja onhan ainakin silloin tällöin voittavasssa joukkeessa henkisesti helpompi Latenkin pelata. @Boriz kyseessä Laurilla on siis pohkeen ruhjevamma ei reisivamma. Koronapaussi voi tulla ihan hyvään saumaan että saa tuon paranneltua. Milwaukeessa tulee melko kovaa kyytiä.

Jotenkin Westbrook vaikuttaa siltä kuin olisi puhti pois. Kyllä näiden Bealin kanssa pitäisi tuollakin joukkueella alkaa saada voittoja, ja alkavatkin. Väkisinkin Bertansin saatua sopimuksen (16M/v) täytyy verrata Lauriin. En vaihtaisi, ainakaan näiden kahden ottelun perusteella. Ensimmäisessä pelissä Lauri haastoi kaksi kertaa Bertansin heti paikan tullen ja poistui näistä voittajana. Eikä hänelläkään heitto aina uppoa, vaikka lähteekin liikkeessä Latea paremmin. Nykypelillä Laurille ojennetaan kyllä huomattavasti parempi pahvi ensi kesänä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 567
Aivan @Juzo, pohkeen ruhjevammahan se on. Ja se on ihan validi näkökulma, että voi olla että nyt, kun tulee tällainen pakkolepo, niin se on hyvä myös pohkeen palautumista ajatellen. Muuten voi hyvin olla, että taas puolikuntoisena lähdettäisiin pelaamaan. Samaa mieltä siitä, että Boylenin vaihtuminen Donovaniin on hyvä asia monellakin tavalla. Ja Donovanin systeemissä Lauri saattaa olla suurimpia hyötyjiä, kun vertaa viime kauden peluutukseen ja rooliin.
 
Viestejä
7 517
Mä kyllä pidän tosta Donovanin tekemisestä ja viestinnästä. Postgame haastattelussa jälleen ei jää sellainen ylimielinen kuva ja toisaalta melko rehellinen kuva viestinnästä. Toisaalta myös tykkään tuosta asenteesta, että kun kaveri on loukkaantunut, niin "En tiedä vielä tarkemmin, fyssari sanoi että voi pelata, joten heitin hänet kentälle". Ei päävalmentajan tarvi noita päätöksiä tehdä, vaan nimenomaan delegoi ja sen enempää pidä murehtia mitä nyt kävi ja voiko vai eikö...

Ihan mielenkiintoiset kertomukset kaikista pelaajista. Mielestäni aika hyvin toi esille, että esim Carterista, että rupeaa murjottamaan epäonnistumisia ja hän pääsi tällä kertaa siitä yli, mutta voisi päästä nopeamminkin.

Nämä on varmaan tärkeät voitot henkisesti pelaajille. Donovan tuskin paljon näistä hetkahtaa tai lähtee leijumaan. Wizards ei tosiaan mikään kova mittari ole, mutta hyvä tietää, että tämän tason puolustusta vastaan parhaimmillaan pallo liikkuu tosi kivasti ja pelaajat pystyy antamaan myös sen extrapassin. Ei kovia puolustusjoukkueita vastaan se ei tule liikkumaan noin kivasti, mutta tuosta sitä pitää pikkuhiljaa lähteä kehittämään, että yhä kovempia vastustajia vastaan liikkuisi.
 
Viestejä
2 567
The Athleticistä kopsattu pätkä:

Markkanen, Satoranský, Arcidiacono and Hutchison didn’t accompany the Bulls on the team flight from Washington on Thursday night. It’s unclear when they’ll rejoin the lineup, but it won’t be soon. “I don’t know how long it would be, but I do anticipate it being some time,” Donovan said.
 
Viestejä
557
Hutch antoi positiivisen Covid tuloksen (Hutch kertoi tämän itse epäsuorasti), joten hän jäi Washingtoniin. 3 muuta lähtivät karanteeniin Chicagoon, mutta eiköhän tuo tarkoita 7-10 päivää ennen kuin he palaavat pelaavaan rosteriin. Mukaan lukien eilinen peli niin nyt Bulls:lla on 11 päivän sisään 7 peliä, joten monta peliä missaavat.

Vastus myös nyt kovenee seuraaviin peleihin. Useampi lähes varma playoff joukkue vastassa seuraavassa 10 pelissä. Washingtonia vastaan kuka tahansa tuppaa tekemään koreja, sen verran surkeasti puolustaa. Jotenkin onnistuvat puolustamaan vielä huonommin kuin Bulls. Samanlaista heitto% tai syöttömäärää tuskin nähdään yhdessäkään seuraavassa 10 pelissä kuin mitä nähtiin Wizardseja vastaan eilen.

Bertans on pelannut loukkaantuneena ja hän ei saanut sopimustaan tämän vuoden pelien pohjalta vaan viime vuotisen, jolloin hän heitti kolmoset 43%. Muuten kyllä Lauria on ihan hyvä vertailla kyseiseen pelaajaan, kumpikin on pitkiä kolmosten heittelijöitä ja ei niin hyviä puolustajia. Joten jos Lauri kykenee heittämään tällä kaudella 40% kolmoset, niin eiköhän joku tuota 20M per vuosi sopimusta tarjoa. Oli se sitten Bulls tai joku muu.
 
Viestejä
840
Mietin vaan, että miten on järjestetty, että karanteenissa on vain 4 pelaajaa? Eikös se Hutchison ole pyörinyt tuolla kaikkien muidenkin seassa? Jos ei muuten, niin ainakin kentällä ollessaan, lentokoneessa... en ymmärrä. Onko nämä neljä pelaajaa olleet jotenkin erityisen läheisiä vai mikä juttu?
 
Viestejä
1 928
Mietin vaan, että miten on järjestetty, että karanteenissa on vain 4 pelaajaa? Eikös se Hutchison ole pyörinyt tuolla kaikkien muidenkin seassa? Jos ei muuten, niin ainakin kentällä ollessaan, lentokoneessa... en ymmärrä. Onko nämä neljä pelaajaa olleet jotenkin erityisen läheisiä vai mikä juttu?
Mietin ihan samaa, vastahan oli kentällä muiden kanssa... :rolleyes:
 
Viestejä
2 415
34 syöttöä joista White 11, Lavine 7.

Nyt sitten tuon yhden pelin ihmeen jälkeen palattiin normitasolle. Eli Milwaukeeta vastaan Lavine ja White yhteensä 56min, 5 syöttöä ja 9 menetystä. Auts. :(

Olihan tuo peli ihan isät vs pojat -peliä. Tasoero on vaan melkoinen. Olisin kyllä odottanut Bullsilta vähän parempaa hyökkäyspään pelaamista. Nyt Bucks otti pois muutamat Bullsin pelisettien hand offit, niin Bullsin pelaaminen oli taas ihan yksin sooloilua.

Mutta kaiken kaikkiaan Bullsilla on edelleen samat pelilliset ongelmat. Ja ennen kaikkea koko homma pitää lähteä siitä, että puolustus saadaan toimimaan. Bullsia vastaan tehdään ihan liikaa pinnoja.

Atlanta 124
Indiana 125
Golden State 129
Washington 107
Washington 130
Milwaukee 126

Hutch antoi positiivisen Covid tuloksen (Hutch kertoi tämän itse epäsuorasti), joten hän jäi Washingtoniin. 3 muuta lähtivät karanteeniin Chicagoon, mutta eiköhän tuo tarkoita 7-10 päivää ennen kuin he palaavat pelaavaan rosteriin. Mukaan lukien eilinen peli niin nyt Bulls:lla on 11 päivän sisään 7 peliä, joten monta peliä missaavat.

Ja Bucksin selostajat puhuivat, että Satoransky olisi käynyt parturissa jossa sai korona-altistuksen. Tai tuleeko karanteeni jo pelkästä parturissa käynnistä? En tiedä sitten, että pitääkö paikkansa. Yritin äsken lueskella nba:n "heath & safety" -protokollaa ja ymmärtääseni tuo karanteeni on minimissään 10 päivää. Mutta tiedä sitten näistä.

Mahtaa Satoranskya ketuttaa. Tämä on hänelle nyt toinen korona karanteeni.

Aika tarkkoja sääntöjä tuolta nba:n ohjeistuksesta löytyy esim. nämä..

On the road, players, coaches and staff will be permitted to dine outside their hotels if the restaurants provide outdoor dining, have fully privatized indoor rooms, or have met requirements to be formally approved by the league and the players’ union. The NBA and NBPA will work to provide a list of at least three approved restaurants in each market.

Ja Donovanin systeemissä Lauri saattaa olla suurimpia hyötyjiä, kun vertaa viime kauden peluutukseen ja rooliin.

No saas nähdä minkälainen Laurin rooli tulee olemaan paluun jälkeen. Se ei todennäköisesti tule olemaan samanalainen, kun Young on tehnyt paluun kentällä ja myös Gafford on pelannut suht mukavasti pari peliä. Eli kakkoskentällisen sentterin roolia ei välttämättä enää ole tarjolla. Väheneekö myös peliaika? Jatkossa ei välttämättä ihan automaattisesti aina saa pelata pelin loppuvaiheita.
 
Viestejä
4 028
Sen verran tiheään noita matseja tulee, että ihan hyvä ku Late saa lepoa, jos vaivaa mahdollisesti vielä on (?).

Hyvä, etteivät sentään 82 ottelun runkosarjaa väkisin ohjelmaksi runnoneet.
 
Viestejä
411
Katsoin Bullssien ja Bucksien pelistä pelkän koosteen. Bucksit scorasivat sisältäkin, mutta koosteeseen oli löytynyt 13-14 tilannetta, missä Bucksien hyökkäys löysi 1-2-3 syötöllä kaarelta täysin vapaan pelaajan. Osasyy oli Bullssin heikossa joukkuepuolustuksessa kaarella, ja statseista päätellen Milwaukee oli todella hyvällä heittopäällä, mutta kivahan se on tollaisista paikoista pistää palloa sisään.

Chicago Bulls puolestaan... useimmissa hyökkäyksissä äijät seisovat kaarella, katsomassa kun joku joukkuetoveri – yleisimmin Lavine tai White ajavat yksin korille päin kahden tai kolmen puolustajan muuria. Nyt Lauri ei ollut kärsimässä tästä pään seinään hakkaamisesta, mutta kohta se taas on.

Todella toivon, että Lauri pian pääsee, tavalla tai toisella, johonkin ihan oikeaan korisjengiin.
 
Viestejä
252
Ehkä ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä tosta b2b-pelistä, missä Bulls oli heikolla jalalla ja itseluottamuksella liikkeellä. Se kuitenkin on huolestuttavaa, että kuten viime kaudella, niin nytkin tuntuu noi pleijarijengit olevan ihan eri tasolla ku Bulls. Viime kaudella ei tainut tulla montaa voittoa pleijariporukoista ja nyt näyttää tahti olevan sama. Siinä sitten nähdään BDn etevyys, että saa porukan uskomaan voittoon myös parempia vastaan. Nythän on nähty jo aikalisien jälkeen paikkaa ja hyökkäyksissä hyviä kuvioita. Lopussa viimeset 3-4 minuuttia tuntuu pallo olevan taas eniten Lavinen käsissä. Siihenkin saisivat yrittää jotakin muuta. Ilman muutosta se on liian helppo vastustajille puolustaa.

On muuten ollut NBAssa harvinaisen surkeeta korista nää ekat kymmenen päivää. Monta peliä ratkennut jo ekalla puoliajalla. Tais tulla liian kiree ohjelma tehtyä. Oisivat pelanneet jotain 60 peliä, niin ois toi tasokin parempi.
 

L.S

Viestejä
814
On muuten ollut NBAssa harvinaisen surkeeta korista nää ekat kymmenen päivää. Monta peliä ratkennut jo ekalla puoliajalla. Tais tulla liian kiree ohjelma tehtyä. Oisivat pelanneet jotain 60 peliä, niin ois toi tasokin parempi.

Palkkojen taso sensijaan ois paljon kehnompi, kun toi 72 peliä on se minimi niiden nykysopimusten mukaisten tv-rahojen saamiseen.
 
Viestejä
1 342
Tässä taisi tulla vaan liian kova vastus eteen varsinkin kun vakiorotaatiosta 3 ukkoa poissa. Vaikka pallo näennäisesti liikkuisikin se liikkuu aina "mietinnän jälkeen" ja samanlaisia vastustajan saamia täysin vapaita kolmosia ei juuri tule paitsi WCJ:lle, jota ei juuri tässä kunnioiteta. Ehkä ottelun hauskin hetki oli kun oli vapaa kolmonen mutta antoi Templelle, joka laittoi heti takaisin Carterille ja huusi "shoot". Veteraani kouluttaa. Ilmeisesti Carterin itseluottamus aika alhaalla kolmosten suhteen mutta kaikkien pitää ottaa heitto kun on paikka. Muuten on muilla hankalaa.



Tietoa on vähän mutta RealGM:ssä "tiedetiin" että Late palaisi Mavs ottelun jälkeen. Toivottavasti näin ja jalka terve. Näistä NBA covid-protokollista ei tosiaankaan juuri ota selvää. Dallasilta ovat Kleber ja Luka "day-to-day". Jos Luka ei pelaa saattaisi Bullsilla olla saumaa vaikka kun kaikki pehmeät eurojötikät loistavat poissaolollaan molemmin puolin. Toivotaan toki että pelaa ihan katsomiskokemuksenkin takia.
 
Viestejä
1 342
Lavine oli liekeissä ekan puoliskon, ja jotenkin Bulls hoiteli toisen kovin varamiehisen Mavsin kun White osui puolestaan toisella. Aika paljon heikkoa pallon liike yleensäkin. Gaffordista täytyy sanoa että ainakin asenne kohdillaan ja pelaa minuuteistaan aina hyvällä intensiteetillä. Nyt edessä kova reissu-jakso, josta voittokin on hyvä saavutus. Satolla todettu Covid, toivotaan että Lauri on pitänyt suomalaiskansallisen +4 metrin etäisyyden koko ajan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös