Koripallo.com

Dettman siirtyy syrjään päävalmentajan paikalta

Viestejä
908
Liiton tiedotteen mukaan HD ”jatkaa tehtävässään Koripalloliiton valmennuksen johtajana ja Susijengin valmennuksen apujoukoissa”, joten ei tämä mikään 100 %:n maajoukkueirtaantuminen ole.

Sinänsä ihailtavaa, että vielä eläkeiässäkin riittää potkua palkkatyöhön.
 
Viestejä
264
Aikaisemman perusteella, en usko että on mielenkiintoa Korisliigaa kohtaan edes vähän alusta.
Sarjan profilia nostaa parhaiten uudet hallit, joita monelle paikkakunnalle on nyt onneksi tulossa. Niiden tulemiseen ei ole Dettmanilla osaa eikä arpaa, Urhea-hallia lukuunottamatta ehkä.

Korisliiga tarvitsee paljon muutakin kuin fasiliteetit. Urheilullisesti sarja on hyvällä tasolla. Dettmann olisi sopivan särmikäs ja uskoisin että arvovaltainen johtaja johtamaan liigaa. Ainakin Korisliiga saisi mediahuomiota. Ja uskon että kysyttäessä herralta löytyisi kyllä näkemystä ja sopivan arrogantit mielipiteet mihin suuntaan sarjaa pitää kehittää.
 
Viestejä
2 290
Tässähän voi vetää yhtäläisyysmerkit erääseen Urho Kekkoseen.

Kekkonen ei älynnyt siirtyä itse syrjään, hänet jouduttiin lopulta siirtämään. Tässähän taas Dettman itse halusi jutun mukaan siirtyä syrjään. Ihan hyvin ja jatkuvuutta tukien tuo muutos on tehty. Itse ainakin luotan, että Tuovista tulee nyt oikein hyvä päävalmentaja.
 
Viestejä
1 106
Korisliiga tarvitsee paljon muutakin kuin fasiliteetit. Urheilullisesti sarja on hyvällä tasolla. Dettmann olisi sopivan särmikäs ja uskoisin että arvovaltainen johtaja johtamaan liigaa. Ainakin Korisliiga saisi mediahuomiota. Ja uskon että kysyttäessä herralta löytyisi kyllä näkemystä ja sopivan arrogantit mielipiteet mihin suuntaan sarjaa pitää kehittää.
Kyllä, näissä asioissa Dettmannilla olisi annettavaa. Toimittajat tuntevat HD:n ja HD toimittajat ja tiedotusvälineiden toimintatavan. Huomattavasti helpompi saada oma sanottava kuuluviin kuin jos asialla olisi joku korisympyröiden ulkopuolella täysin tuntematon lajiniilo. Ja toimittajathan tykkäävät siitä, että haastateltava saattaa päästellä suustaan myös jotain kärkevää, sarkastista tai arroganttia, nimittäin siitä saa paljon parempia juttuja kuin jonkin harmaan persoonattomuuden ympäripyöreistä mutinoista. HD on myös yksi aniharvoista korisvaikuttajista, joilla on jonkinlainen tunnettavuus myös lajiympyröiden ulkopuolella ja luultavasti erilaista kontaktiverkostoa on moneen suuntaan. Jos näitä vahvuuksia saa kanavoitua oikeisiin asioihin, voi HD olla vielä suuresti hyödyksi suomalaiselle korikselle.
 
Viestejä
1 937
Aikaisemman perusteella, en usko että on mielenkiintoa Korisliigaa kohtaan edes vähän alusta.
Sarjan profilia nostaa parhaiten uudet hallit, joita monelle paikkakunnalle on nyt onneksi tulossa. Niiden tulemiseen ei ole Dettmanilla osaa eikä arpaa, Urhea-hallia lukuunottamatta ehkä.
Tää on mustakin yksi niitä isoimpia kehityskohteita ja kysymysmerkkejä liiton suuntaan. Ollut jo ennenkin ja on yhä. Riittääkö HD:lta paukkuja ja kykyä uudistua itse lajin kehittämisessä? Sai majupelaajat mukaan yhteiseen projektiin, saako nyt seurat ja liigaorganisaatiot mukaan jatkamaan kehitystyötä kansallisella tasolla? Paljon olisi tehtävää ja resurssit pieniä eli ei helppo homma.
 
Viestejä
1 937
Nythän marraskuussa on jo iso panostus Korisliigaan tämä myyntipäällikön palkkaus. Juuri tämänkaltaista on haluttu.

Kyllä, vaikuttaa hyvältä satsaukselta. Toivottavasti se on osoitus siitä että myös Korisliigan kehittäminen on prosessi, jossa yksittäisiä tekoja tai vaiheita tärkeämpää on se suunta johon ollaan menossa. Vai miten HD ja LT asian muotoilivatkaan.
 
Viestejä
1 340
Jahas, sieltä sitten sellaiset fanipoikailut.

Tässähän voi vetää yhtäläisyysmerkit erääseen Urho Kekkoseen. Varmasti tärkein henkilö lajin säilymisen ja menestymisen kannalta, mutta samalla myös arrogantti ja itseriittoinen myllykirjeiden lähettelijä, joka ei koskaan kestänyt kritiikkiä mielivaltaista johtamistaan kohtaan ja jonka olisi pitänyt ymmärtää astua syrjään jo viimeistään 1978 vaaleissa.

Niin, varmasti on pelaajia ja valmentajia joita Dettmann vituttaa, mutta vähän salaliittovibat tulee aina kun jengi kuvittelee Dettmannin julkisen kritiikin johtavan kortistoon tai ulos maajoukkuetoiminnasta. Eikä sinänsä kriitikoiden olemassaolo ole mikään mittari millekään, ja eteenpäin on Dettmannin aikana menty.
 
Viestejä
252
Enpä minäkään ymmärrä mikä tässä jatkuvuudessa on nyt niin hyvää. Kaikki jatkuu samalla tavalla ja tasapaksu suorittaminen sijoilla 12-> tuntuu riittävän. Nyt ois ollut hyvä paikka ravistella majun staffia oikein kunnolla ja lopettaa se mukavuusalueella oleminen. Ois nyt liitolta odottanut, että julkistavat Tuovin sopimuksen pituuden. Ei mitään järkee, jos ei ole taaskaan päävalmentajalla tulosvastuuta. Puheet prosessista on ihan höpöhöpö-juttuja.

Nythän siellä on 1 apuvalmentajan paikka vapaana. Tälle paikalle nyt joku liiton ulkopuolinen valmentaja tuomaan boxin ulkopuolista ajattelua. Iisalon veljeksiä tuskin apuvalmentajan paikat kiinnostaa, mutta onhan siellä Laaksoa, Poikolaa ja Rannikkoakin vois kokeilla.
 
Viestejä
1 676
No mutta, tämähän on ilon ja onnen päivä. :)

Naurattaa tämä salolaisten Dettman vastaisuus. Sen lyhyt historia:

-ensin Iisalon veljeksistä iso egoisempi ja tyhmempi meni rutisemaan vilppaan valmentajana että maajoukkueen päävalmentajaa ei kiinnosta tulla ihailemaan kun hän potkii laitamainoksia ja ottaa tekuja
-sitten paikallislehden fanitoimittaja alkoi runttaamaan someen kaikkea paskaa koska nyt iso D oli paha, totta sen oli oltava kun Iisaloista tyhmempi näin sanoi
-sen jälkeen salon fanipojatkin oli samaa mieltä koska niin heille oli pravdassa kerrottu

Kertaakaa kukaan ei kysynyt että mitä vitun hyötyä maajoukkueelle olisi ollut Dettmanin vierailusta Salossa tai miksi odottaa vierailua jos ei edes kutsuta tai miksi salo luulee olevansa joku koripallon mekka Suomessa kun ainut saavutus on ollut hetkellinen buumi ja yksi kontattu Suomen mestaruus? Tiedän kyllä että vegetatiivisessa tilassa uinuvassa urheilujournalismissa saa nostettua profiilia kun alkaa vain kritisoimaan jotain, siihen vain pitäisi olla edes jonkinlaiset perusteet. Saako seuraavakin päävalmentaja Tuhnulta sapiskaa kun ei käy suutelemassa Toiviaisen varpaita ja kiertämässä Keijon pihamökkiä kuin Kaaban mustaa kiveä?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 340
Naurattaa tämä salolaisten Dettman vastaisuus. Sen lyhyt historia:

-ensin Iisalon veljeksistä iso egoisempi ja tyhmempi meni rutisemaan vilppaan valmentajana että maajoukkueen päävalmentajaa ei kiinnosta tulla ihailemaan kun hän potkii laitamainoksia ja ottaa tekuja
-sitten paikallislehden fanitoimittaja alkoi runttaamaan someen kaikkea paskaa koska nyt iso D oli paha, totta sen oli oltava kun Iisaloista tyhmempi näin sanoi
-sen jälkeen salon fanipojatkin oli samaa mieltä koska niin heille oli pravdassa kerrottu

Kertaakaa kukaan ei kysynyt että mitä vitun hyötyä maajoukkueelle olisi ollut Dettmanin vierailusta Salossa tai miksi odottaa vierailua jos ei edes kutsuta tai miksi salo luulee olevansa joku koripallon mekka Suomessa kun ainut saavutus on ollut hetkellinen buumi ja yksi kontattu Suomen mestaruus? Tiedän kyllä että vegetatiivisessa tilassa uinuvassa urheilujournalismissa saa nostettua profiilia kun alkaa vain kritisoimaan jotain, siihen vain pitäisi olla edes jonkinlaiset perusteet. Saako seuraavakin päävalmentaja Tuhnulta sapiskaa kun ei käy suutelemassa Toiviaisen varpaita ja kietämässä Keijon pihamökkiä kuin Kaaban mustaa kiveä?

Salossa on tietääkseni vähintään keskikokoisen koulun verran koripalloilijoita joiden olisi pitänyt päästä joko Susijengiin, tai sitten nuorisomaajoukkueeseen muttei systemaattisesta syrjinnästä johtuen ole sinne päätynyt. Kukaan muualta Suomesta tuleva ei ole nähnyt tällaista koripalloilijaa luonnossa.
 
Viestejä
1 676
Kaikki jatkuu samalla tavalla ja tasapaksu suorittaminen sijoilla 12-> tuntuu riittävän.

Laske ne maat joiden pelaajatuotanto on parempaa kuin Suomella ja kysy itseltäsi uudelleen kuinka hyvin Suomen pitäisi sijoittua EM-kisoissa että olisit tyytyväinen.
 
Viestejä
252
Laske ne maat joiden pelaajatuotanto on parempaa kuin Suomella ja kysy itseltäsi uudelleen kuinka hyvin Suomen pitäisi sijoittua EM-kisoissa että olisit tyytyväinen.
Pikasesti laskettuna alle kymmenen. Tarkotin kommentilla enemmänkin sitä, että Suomen katto ei tällä samalla linjalla lähene vaan todennäköisyys tasapaksulle suorittamiselle suuri. Uudella valmentajalla ja kuvioilla taasen katon tai lattian saavuttamisen todennäköisyys suurempaa. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä.
 
Viestejä
1 106
Mukavan värikästä sanan säilää Espoon Nasselta ja RKM:ltä. Edit. Kirjallisena tuotteena jo 5/5 provosoivan nettipalstakirjallisuuden tyylilajissa. :D

Eihän tuo Henkka vaan pelkästään istu persuksillaan Stadissa vaan taas kohta on vai oliko jo Joensuussa vierailemassa, eikä edellisestäkään reissusta niin kovin pitkä aika ole. Ehkä olisi matkustanut Saloonkin, jos kollektiivisen haistattelun kanssa olisi käytetty vähän sordiinoa. :)
 
Viestejä
405
Iso kiitos ja Respect Henrik Dettmannille Susijengin luotsaamisesta "vakiokisajoukkueeksi"!
Se vei aikaa ja vaati paljon.

Nyt on muiden tehtävä nostaa Sussijengi seuraavalle tasolle - ei mikään helppo tehtävä sekään.
 
Viestejä
3 133
Itselle on ainakin täysin yhdentekevää ketä totakin laumaa johtaa tai missä se käy kahvinsa hörppimässä.
Susijengin menestys on täysin yhdentekevää Vilppaan menestyksen rinnalla. Toivottavasti Vilppaasta ei valita yhtään pelaajaa pelaavaan jengiin. Toki ei taida pelkoa olla edes tällä kertaa.

Vaihtaisit @RahanKeruuMies levyä välillä. Ei noi samat provot vuodesta toiseen jaksa enään kun naurattaa.
 
Viestejä
1 937
Mulle on samantekevää kuka on mistäkin kotosin, kuka on kussut kenenkin muroihin ja kenen selkiä on pesty. En silti hetkeäkään epäile etteikö piirit oo helposti liian pieniä ja kilpailua huipulla liian vähän suomalaisissa korispiireissä. Ja silloin maito varmasti happanee myös helpommin.

Mut tää on silti aika koomista:
Enpä minäkään ymmärrä mikä tässä jatkuvuudessa on nyt niin hyvää. Kaikki jatkuu samalla tavalla ja tasapaksu suorittaminen sijoilla 12-> tuntuu riittävän. Nyt ois ollut hyvä paikka ravistella majun staffia oikein kunnolla ja lopettaa se mukavuusalueella oleminen.
1. Tasapaksu suorittaminen? Kun joukkue materiaaliin nähden jatkuvasti voittaa itseään parempia jengejä?
2. Kenelle riittää sijat 12->? Ja ennen kaikkea kenet pitää haukkua jos ei päästä sen paremmalle puolelle?
3. Mukavuusalueella ilmeisesti viitataan tässä siihen ettei valmentajia eikä pelaajia ole vaihdettu kun ei ole joka vuosi oltu parempia kuin edellisenä vuonna. Tai sitten siihen ettei aikalisillä ole huudettu ja paiskottu fläppitaulua. Nimittäin näähän on niitä parhaita keinoja tehdä tulosta. Kun niitä loistavia valkkuja ja pelaajia on jonoksi asti.

Vaikka hetkinen. Tässähän on toistakymmentä vuotta koko ajan suoriuduttu paremmin ja paremmin. Pelaajistosta on samaan aikaan vaihtunut kahta vaille kaikki, valmennustiimistä ens vuoden jälkeen… hetkinen, kaikki?

Aivan varmasti ois voinut tehdä asioita toisin mut väittäisin silti että jatkuvuudella on saavutettu enemmän kuin menetetty. Ja mukavuusalueetta on taatusti venytetty kun tiukat matsitkin on kerran käännetty usein voitoksi.

Mä oon aidosti yllättynyt siitä että HD lähtee jo nyt. Sehän vaikuttaa suorastaan järkevältä, oisin odottanut vielä monta vuotta purkanjauhamista ja tasapaksua suorittamista.
 
Viestejä
252
Mulle on samantekevää kuka on mistäkin kotosin, kuka on kussut kenenkin muroihin ja kenen selkiä on pesty. En silti hetkeäkään epäile etteikö piirit oo helposti liian pieniä ja kilpailua huipulla liian vähän suomalaisissa korispiireissä. Ja silloin maito varmasti happanee myös helpommin.

Mut tää on silti aika koomista:

1. Tasapaksu suorittaminen? Kun joukkue materiaaliin nähden jatkuvasti voittaa itseään parempia jengejä?
2. Kenelle riittää sijat 12->? Ja ennen kaikkea kenet pitää haukkua jos ei päästä sen paremmalle puolelle?
3. Mukavuusalueella ilmeisesti viitataan tässä siihen ettei valmentajia eikä pelaajia ole vaihdettu kun ei ole joka vuosi oltu parempia kuin edellisenä vuonna. Tai sitten siihen ettei aikalisillä ole huudettu ja paiskottu fläppitaulua. Nimittäin näähän on niitä parhaita keinoja tehdä tulosta. Kun niitä loistavia valkkuja ja pelaajia on jonoksi asti.

Vaikka hetkinen. Tässähän on toistakymmentä vuotta koko ajan suoriuduttu paremmin ja paremmin. Pelaajistosta on samaan aikaan vaihtunut kahta vaille kaikki, valmennustiimistä ens vuoden jälkeen… hetkinen, kaikki?

Aivan varmasti ois voinut tehdä asioita toisin mut väittäisin silti että jatkuvuudella on saavutettu enemmän kuin menetetty. Ja mukavuusalueetta on taatusti venytetty kun tiukat matsitkin on kerran käännetty usein voitoksi.

Mä oon aidosti yllättynyt siitä että HD lähtee jo nyt. Sehän vaikuttaa suorastaan järkevältä, oisin odottanut vielä monta vuotta purkanjauhamista ja tasapaksua suorittamista.
1. Suomi ei ole voittanut v. 2017 EM-kisojen jälkeen yhtään isompaa korismaata poislukien Fra, joka pelas MM-karsinnoissa B-maajoukkueella toisen pelinsä. Eka pelin Suomi hävis jotain 40 pojoo.
2. Itse haluaisin Suomen pelaavan sijoista 1-8. Viime aikojen esitykset ja valmennus ei puolla sitä, että sinne päästäs lähivuosina.
3. Saman valmennustiimin ja suurimmalta osin saman pelaajiston pitkät ajanjaksot yhdessä aiheuttavat lajista riippumatta mukavoitumista. Uudet henkilöt ja toimintatavat tuovat ärsykkeitä eri tavalla ja silloin katto on korkeammalla menestyksen suhteen. Pahoin pelkään, että nyt valittiin se mukavin tie: Nythän Dettmannikin voi käydä kuikuilemassa majun mukana millon tahtoo. Ei hyvä. Annetaan Tuoville mahdollisuus ja toivotaan menestystä. Toivottavasti sopimus luokkaa 3+2, niin eroonkin tarvittaessa pääsee.
 
Tarkoitat ilmeisesti Serbia-, Liettua- ja Venäjä-matseja viime ja toissa vuonna, ne kun hävittiin. Muutenhan on mennyt aika hyvin, jossain kisoissakin pelataan ens kesänä. Kerropa kuinka usein Susijengi on ottanut voiton noista maista muissa kuin valmistavissa otteluissa? Muistan pari isoa voittoa minäkin mutta ne sijoittuu viimeiselle 30 vuodelle… ja HD:llä on ollut näppinsä niissäkin pelissä.

2. Itse haluaisin Suomen pelaavan sijoista 1-8. Viime aikojen esitykset ja valmennus ei puolla sitä, että sinne päästäs lähivuosina.
Kaikkihan me haluttais. Viime aikojen esitykset on tehty sukupolven vaihdosta elävällä jengillä. Millä tavalla näet valmennuksen tässä epäonnistuneen? Yleensä se tarkoittaa kai jatkuvasti vääriä valintoja siinä ketkä pelaa ja miten pelataan. Jos puhutaan susipelistä tms. niin nähdäkseni sekin on ollut muutoksessa siinä missä jengin kokoonpanokin.

3. Saman valmennustiimin ja suurimmalta osin saman pelaajiston pitkät ajanjaksot yhdessä aiheuttavat lajista riippumatta mukavoitumista. Uudet henkilöt ja toimintatavat tuovat ärsykkeitä eri tavalla ja silloin katto on korkeammalla menestyksen suhteen. Pahoin pelkään, että nyt valittiin se mukavin tie: Nythän Dettmannikin voi käydä kuikuilemassa majun mukana millon tahtoo. Ei hyvä. Annetaan Tuoville mahdollisuus ja toivotaan menestystä. Toivottavasti sopimus luokkaa 3+2, niin eroonkin tarvittaessa pääsee.
Niin varmasti. Paitsi että pelaajisto on vaihtunut viime vuosina aika paljon. Ja vaihtuvuuden aiheuttamat ärsykkeet eivät välttämättä nosta kattoa yhtään mihinkään, etenkään jos pitkäaikainen, suunnitelmallinen linja puuttuu. Näkyy esim. monen Korisliiga-jengin kohdalla, joskus kokonaan uusittu jengi pärjää joskus ei - ja taso sekä kilpailu kv-kentillä on ihan toista luokkaa.

Samaa mieltä olen siitä että Dettman on pelannut tämän hyvin. Joku sanoisi että tämänkin.

Ja samaa mieltä olen siitä että Tuoville toivoo nyt menestystä. Olen Tuovin puolesta myös toiveikas sen suhteen ettei hänen(kään) uransa huippu osu tähän tehtävään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös