Koripallo.com

Espoo United

Viestejä
45
Nyt kun korisliigakausi 2016-17 on saatu päätökseen on korkea aika avata keskustelu Espoo Unitedista.

Seuran ensimmäinen kausi miesten joukkueen osalta oli nappisuoritus. Itse olin kauden aikana melko varma, että Lahdelle ei pärjätä, mutta Jeb Iveyn ja Omar Calhounin parantaessa koko kauden ja etenkin Ville Mäkäläisen tultua riittävän hyvään kuntoon nousu sittenkin tapahtui. Myös kokeneet suomalaiset täyttivät paikkansa erinomaisesti. Ainoastaan junioreiden esiinmarssia jäin kovasti kaipaamaan. Vain Lasse Gummerus oli merkittävässä roolissa nuoremmasta kaartista.

Valmennus onnistui siis varsin mukavasti kokonaisuudessaan ja fysiikkavalmentajan työ näkyi kyllä hienosti.

Mielenkiinnolla odotan, minkälaista rosteria United lähtee rakentamaan. Valmentajat jatkavat ja pelaajista jatkopahvit vain käsittääkseni Jebillä ja Omarilla.

Huhujen mukaan pääomistaja on myös erittäin tyytyväinen sekä naisten, että miesten koriksen meininkiin. Toivottavasti hommaa rakennettaan pitkäjänteisesti ja maltilla sekä alkuperäisellä teemalla tarjota espoolaisille junnuille mahdollisuuden haaveilla ja pelata hyvin hoidetussa organisaatiossa ammattimaisesti.
 
Viestejä
2 290
Vs: Espoo United

Arvaappa, jäätkö kaipaamaan sitä "juniorien esiinmarssia" myös ensi kauden jälkeen?
 
Viestejä
1 612
Vs: Espoo United

Here We Go Again sanoi:
Huhujen mukaan pääomistaja on myös erittäin tyytyväinen sekä naisten, että miesten koriksen meininkiin.

On hienoa saada toinen jengin pääkaupunkiseudulta korisliigaan, mutta tällä varmaan viitataan meininkiin kentällä, eikä katsomoissa ? On kieltämättä todellan mielenkiintoista millaista jengiä Espooseen lähdetään nousun jälkeen rakentamaan, missä EU pelaa ensikaudella ja saadaanko sinne myös katsojia.
 
Viestejä
1 674
Vs: Espoo United

Here We Go Again sanoi:
Toivottavasti hommaa rakennettaan pitkäjänteisesti ja maltilla

Meni pieleen jo heti alussa. Korisliigassa on taas espoolaisjoukkue jolla ei ole katsojia eikä myöskään sponsoreita. No tällä kertaa taustalla on namusetä mutta hänenkin kiinnostusta sopii epäillä kun kaikki intohimo kohdistuu kendoon ja sitä vartenhan EU on perustettu. Että laajemmalla lajipohjalla saataisiin brändistä niin vahva että espoolainen liigakendoilu olisi taloudellisesti mahdollista. Mutta se brändääminenkin meni persiilleen. EU, ei varmaan tule mitään muuta ihmisille mieleen kuin espoolainen urheiluseura.. Onkohan sillä makkamiljonäärillä kaikki muumit laaksossa?
 
Viestejä
800
Vs: Espoo United

Espoo on koriskaupunki, jossa on vahva ja pitkä koriskulttuuri ja josta yksinkertaisesti vain tulee olla joukkue Korisliigassa. Oli kiva huomata kuinka EU:n peli kehittyi koko ajan, ja "valmistui" juuri ajoissa runkosarjan hallitsijan kaatamiseen finaaleissa. Coach Nevalta ja staffilta loistava suoritus. Muissa Korisliigaseuroissa pelaa loistavia Honka-kasvatteja, joille paluu Mankkaalle on taas varteenotettava vaihtoehto. Toivottavasti Lahti Basketball tulee perässä, sillä viime kaudella keskinäiset kohtaamiset olivat kauden kohokohta.
 
Viestejä
2 290
Vs: Espoo United

Bourbon_Street sanoi:
Espoo on koriskaupunki, jossa on vahva ja pitkä koriskulttuuri ja josta yksinkertaisesti vain tulee olla joukkue Korisliigassa.

Tässä onkin Espoon ihmisillä nyt loistava tilaisuus näyttää, onko sitä lajikulttuuria vai ei. Persettä vaan katsomossa penkkiin pelasi EU kärki tai tyvipäässä sarjataulukkoa. Jos talous taas romahtaa, on syytä todeta että kissa-näyttelyt ja vastaavat kiinnostaa enemmän. Riittäisi ens alkuun, että vaikka jollain ajalla Honka-taustaiset (pelannut itse tai sukulainen pelannut) tulee katsomoon. Kysytään jatkossa apuja sitten muilta Espoon ihmisiltä kun Espoon korisporukat on ensin näyttäneet voimansa...
 
Viestejä
45
Vs: Espoo United

Lauri Toivonen jatkaa! Tämä oli kyllä varsin mieluisa uutinen.

http://www.espoounited.fi/ajankohtaista/lauri-toivonen-jatkosopimukseen-unitedin-kanssa-valmistautuminen-ensi-kauteen-on-jo-kaeynnissae/
 
Viestejä
1 542

Hieno juttu! Joukkueen houkuttelevuutta saisi vielä ison pykälän ylöspäin rekrytoimalla vaikka Okko Järven tai Calle Lindblomin rosteriin. Omat pojat vetävät aina paremmin katsojia kuin "ventovieraat". Ja Espoollahan noita omia riitäisi (Eldar Skamo, Daniel Dolenc,...). Ja ai niin, onhan Jamar Wilsoninkin kotipaikka Suomessa ollessaan Espoossa. Just saying ::)
 
Viestejä
45
Vs: Espoo United

Samoilla linjoilla Turnoverin kanssa. Mielelläni näkisin myös Iveyn ja Calhounin lisäksi vain yhden laatujenkin kahden tusinamiehen sijaan.

Toivottavasti myös jatkossa saadaan Tapiolan Hongan pelaajatuotantoa tehostettua. Käsittämättömän huonoahan tuo on viime vuosina ollut. Resurssit kuitenkin Suomen mittakaavassa ylivoimaiset (pelaajamassa sekä oma harjoitushalli).
 
Viestejä
228
Vs: Espoo United

Miten muuten, onko Tapiolan Honka nyt tämän EU:n takana vai onko tarkoitus nostaa oman seuran edustusjoukkue jollain aikavälillä vielä ylös? Helsingissähän kävi vähän niin kun Topo on taas omana seuranaan, eikä enää Seagullsin takana. En tosin tiedä, miten siellä alunperin oli tarkoitus.
 
Viestejä
2 333
Vs: Espoo United

Juzball sanoi:

Tää on musta kiinnostava kysymys - nimenomaan rinnastettuna siihen mitä Helsingissä tapahtui.

ToPohan lopetti pelaamisen aikusten sarjoissa kauden 2012-13 jälkeen. Sen sijaan uusi joukkue Seagulls ilmestyi divari A:han ToPon lisenssillä seuraavalle kaudelle 2013-14. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen ToPo päätti kuitenkin palata aikuisten korikseen ja pelasi viime kaudella (ilmeisesti jonkinlaisen kabinettipäätöksen nojalla?) divari A:ta - ja melkein nousi Korisliigaan...

Tilanne on kieltämättä erikoinen. Ja vaikka olenkin vuosikymmeniä niin Munkkivuoressa kuin Meilahdessakin asunut vanha ToPon kannattaja, niin tässä tapauksessa kulmien kohottelua aiheuttaa kyllä ToPon toiminta. Ensin luovutaan pelaamisesta ja myydään (?) pelilisenssi pois, mutta sitten yhtäkkiä parin vuoden jälkeen ollaankin, että ei kun kyllä me pelataankin...

Lokkien puolesta tässä sotkussa tekee mieli sanoa, että vaikka joukkuetta onkin kehitetty joidenkin inhoamalla rahalla enemmän tai vähemmän tyhjästä, niin tuota kehitystyötä on mielestäni tehty pitkäjänteisesti ja rauhassa - siis monella tapaa järkevästi (vaikka edelleen kyllä kritisoinkin Lokkien tiedotuskyvyttömyyttä - jos on rahaa, niin vois vähän tiedottaakin, sillähän sitä porukkaa pidetään mukana kun niitä muistutetaan seuran olemassaolosta muulloinkin kuin ennen yksittäisen matsin lipunmyynti-deadlinea - ja tarinoilla, juoruilla, whatever nimenomaan kasvatetaan ja syvennetään sitä fanipohjaa jonka luulisi olevan uudelle seuralle elintärkeätä).

Tapiolan Honka sen sijaan pelasi aikuisten korista divari B:n karsinnoissa kaksi peliä viime kaudella, eikö? Ja divari B:ssä pelaa Espoo Basket Team (kuten myös btw. Munkkiniemen Kisapojat jonka nettisivuilla on Seagullsin, ei ToPon banneri...)?

Tämän lisäksi Hongan nettisivuilla on sulassa sovussa uutisia Hongan peleistä (eritoten nuorisojoukkueet tuntuu edelleen Hongalla toimivan aktiivisesti) että Espoo Unitedin tapahtumista. Eli kuvio näyttää erikoiselta kaikin puolin. Periaatteessa Honka siis näyttää EU:n juniori- ja "farmiseuralta", mutta lähteekö sielläkin joku ajamaan Honkaa takaisin framille - ja miten EBT sopii tähän kuvioon?

Olisi oikeasti kiinnostavaa kuulla joltakin joka oikeasti tuntee näitä kuvioita, että mitä kaikkea näiden taakse oikein liittyykään.
 
Viestejä
222
Vs: Espoo United

Pääkaupunkiseudun kokonaisuus on kyllä epäselvä. HBA:n rooli ja tavoite on kirkas, muiden toiminta vaikuttaa tempoilevalta ja "vuosi kerrallaan" hommalta. Onko joku työnjako tms olemassa, seurat eivät sitä tunnu viestivän.
Katsomossa tulee sellainen olo, että mikäs sen kotijoukkueen nimi olikaan? Aika helposti tulee matsissa kannustettua "Hyvä Honka", vaikka paidoissa lukee EU. Sama fiilis Kisahallissa.

Pääkaupunkiseutu tarvitsee uskottavat lippulaivansa, se on selvää. Mä olen vähän skeptinen, pystyykö Lokit pitämään avainpelaajansa (Antto, Kalle) riveissään? Pikkuisen epäilen.
Entäpä EU? Honka-taustaiset vahvistukset olisivat brändin kannalta toivottavia. Nenonen jäi Saloon, mites esimerkiksi Järvi? Jaan kyllä Rahankeruumiehen epäilykset EU:n tulevaisuudesta. Menikö homma väärille raiteille heti lähtöruudussa? Kesä kertoo paljon, millainen joukkue saadaan jalkeille? Enpä haluaisi nähdä viime syyskauden kaltaista kuraa liigassa.

Tilanne on tosi kummallinen, pääkaupunkiseudulla on kuitenkin valtavasti resursseja ja osaamista. Nyt näyttää siltä, että espoolaiset(kin) pelaajat siirtyvät nopeasti pelaamaan maakuntiin. Jotakin on pahasti pielessä.
 
Viestejä
1 072
Vs: Espoo United

Vitalstatistix sanoi:
ToPohan lopetti pelaamisen aikusten sarjoissa kauden 2012-13 jälkeen. Sen sijaan uusi joukkue Seagulls ilmestyi divari A:han ToPon lisenssillä seuraavalle kaudelle 2013-14. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen ToPo päätti kuitenkin palata aikuisten korikseen ja pelasi viime kaudella (ilmeisesti jonkinlaisen kabinettipäätöksen nojalla?) divari A:ta - ja melkein nousi Korisliigaan...

Tilanne on kieltämättä erikoinen. Ja vaikka olenkin vuosikymmeniä niin Munkkivuoressa kuin Meilahdessakin asunut vanha ToPon kannattaja, niin tässä tapauksessa kulmien kohottelua aiheuttaa kyllä ToPon toiminta. Ensin luovutaan pelaamisesta ja myydään (?) pelilisenssi pois, mutta sitten yhtäkkiä parin vuoden jälkeen ollaankin, että ei kun kyllä me pelataankin...
Tästä kun jotakin tiedän niin voisin avata sanaisen arkkuni... Topolla loppuivat rahat ja tekijät kilpatoiminnan pyörittämiseen. 2012 HBA halusi ToPon sarjapaikkaa mutta eivät halunneet tehdä neljää vuotta pidempää diiliä, joten sopimuksella siirrettiin sarjapaikka neljäksi vuodeksi HBA:n käyttöön. Kabinettipäätöstä ei siis ollut missään, vaan ToPo päätti olla tekemättä uutta sopimusta. Seagulls taas tuli pelastamaan Helsingin edustuskoripalloa kun ToPo Helsinki Oylle ei myönnetty lisenssiä sarjaan taloudellisten velvotteiden takia. Tämän takia sarjapaikka tippui yhdellä ja uusi helsinkiläisseurojen yhteistyöprojekti alkoi. Kaikki topolaiset eivät olleet täysin tyytyväisiä tilanteeseen, jossa ToPon sarjapaikalla pelaa eri nimellä yhteisjoukkue, ja olenkin miettinyt onko tällä ToPon projektilla jotain tekemistä tämän kanssa vai onko kyse vain uuden nousun huumasta.
 
Viestejä
1 327
Vs: Espoo United

Todella hyvä hankinta. Okko on "oma poika", joka on ollut Salossa kasvamassa korkoa ja on nyt paljon valmiimpi ottamaan roolin joukkueen johtavana pelaajana. Todella hyvä siirto varmasti myös Okon kannalta, sillä Espoossa varmasti roolia on tarjolla.

Lisäksi todettava että nykyinen kokoonpano alkaa näyttää vähän huolestuttavan paljon viime korisliigayrityksen kokoonpanolta. Ikääntyvä Ivey tuo mieleen Clarkin, Lauri Toivonen muistuttaa nuorta Odabasia ja sitten on Okko Järvi isossa roolissa. Noh, toivottavasti myös porukka parantuu kahden vuoden takaisesta samalla tavalla kuin Okko. Silloin olisi taas aihetta iloon espoolaisilla koripallon ystävillä.
 
Viestejä
1 542
Vs: Espoo United

Turnover sanoi:
Hieno juttu! Joukkueen houkuttelevuutta saisi vielä ison pykälän ylöspäin rekrytoimalla vaikka Okko Järven tai Calle Lindblomin rosteriin. Omat pojat vetävät aina paremmin katsojia kuin "ventovieraat". Ja Espoollahan noita omia riitäisi (Eldar Skamo, Daniel Dolenc,...). Ja ai niin, onhan Jamar Wilsoninkin kotipaikka Suomessa ollessaan Espoossa. Just saying ::)
Sanoinhan mä, vaikken mittään puhunutkaan... :D
Nyt vaan odotellaan seuraavia signauksia!
 
Viestejä
800
Vs: Espoo United

Bourbon_Street sanoi:
Muissa Korisliigaseuroissa pelaa loistavia Honka-kasvatteja, joille paluu Mankkaalle on taas varteenotettava vaihtoehto.
Tervetuloa kotiin, Okko :)
 
Viestejä
1 928
Vs: Espoo United

Espoon Nash sanoi:
Lisäksi todettava että nykyinen kokoonpano alkaa näyttää vähän huolestuttavan paljon viime korisliigayrityksen kokoonpanolta. Ikääntyvä Ivey tuo mieleen Clarkin, Lauri Toivonen muistuttaa nuorta Odabasia ja sitten on Okko Järvi isossa roolissa. Noh, toivottavasti myös porukka parantuu kahden vuoden takaisesta samalla tavalla kuin Okko. Silloin olisi taas aihetta iloon espoolaisilla koripallon ystävillä.

Ei hätää, joukkueen kannalta PG Ivey > PG Clark, kokenut Toivonen >> junnu-Odabasi ja Järvi Vilppaan jälkeen >> Järvi enne Vilpasta :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös