Koripallo.com

Fanitoiminta

Viestejä
646
Käytöstapoja? Pohjanmaalla? Ei tuu onnistumaa.
Mikään muu faniryhmä, joita ottelupaikalla kohdannut ei ole ollut näin huonokäytöksinen ja konfliktin hakuinen. Pienille luuttupojille huutelu, mitä ihmettä ja miksi? Rumpupalikoilla vastustajapelaajien koskettelu. Jokaisen korin tuulettelu toisen joukkueen fanien suuntaan, siis tosiaan jokaisen ja joka ikinen kerta Karhufanien ollessa poharissa. Mikä hämmentävintä nämä ovat aikuisia äijiä.

Alakulma vetää aina pilke silmäkulmassa hyvällä meiningillä. Keskittyy 100% kannattamaan omiaan ja juhlimaan omien kanssa.

Forza on myös liikkeellä hyvällä meiningillä. Pientä provosintia vastustajan faniryhmän suuntaan, mutta hyvällä maulla ja nimenomaan faniryhmälle tarkoitettua provoa, ei satunnaiskatsojaa kohtaan. Forzalla pilke silmäkulmassa jollain chantilla, eikä "öööööööööö" rintamasuunta vieressä istuvaa mummelia kohtaan.

Eipä noita muita faniryhmiä Korihaiden pientä vierapeleissä käynyttä ryhmää lukuunottamatta olekaan. Toivottavasti on käyttäytynyt myös vierasmatkoilla.

Karhufaneja on vuosien saatossa pilkattu ja moitittu monella paikkakunnalla, vierailunsa jälkeen. Olen heitä puolustanut ja ollut heidän kannallaan, mutta nyt on mieli parin vuoden aikana muuttunut, kun Ukissakin on saatu nauttia tästä kannattajaryhmästä Korihaiden vihdoin taas pärjätessä.

Tiedän, että Karhufanit lukee tämän tekstin. Olkaa ystävällisiä ja pitäkää keskuudessanne katsomokäyttäytymisen ABC, koska muutama mätämuna pilaa koko ryhmän maineen. Pienille luuttupojille huutelu ei kuulu hommaan!
 
Viestejä
31
Niin eipä niitä ylilyöntejä paljo muilla tapahdu! Eipä niitä muiden faniporukoita paljo muualla liikukkaa. Ollaan nyt vain tyytyväisiä että jotkut viittii ympäri Suomen reissata.
 
Viestejä
175
Asiaton käytös.

Lopetas aikuinen ukko se pillitys.
 
Viestejä
108
Asiaton käytös.
Ei vittu mitä porukkaa tällä palstalla nykyään on. @ylläpitö voisiko joku palikkatesti olla paikallaan kun luo käyttäjää tänne?
Ei selvästi tuota pientäkään kapasiteettia korvien välissä pystytä hyödyntämään. Kannattaa kotkassa se isän maitokauppaan lähteminen käsitellä jossain, tai ehkä hän palaa vielä.
 
Viestejä
3 516
Niin eipä niitä ylilyöntejä paljo muilla tapahdu! Eipä niitä muiden faniporukoita paljo muualla liikukkaa. Ollaan nyt vain tyytyväisiä että jotkut viittii ympäri Suomen reissata.
Mä en ymmärrä miten ympäri Suomen reissaaminen jollain tavoin oikeuttaa huonon käytöksen. Taitaa kuitenkin olla ihan kB fanclubin ydinporukkaa nämä huonosti käyttäytyvät miehet. Luulisi että noinkin hienosti toimiva porukka saisi kitkettyä tuollaisen toiminnan pois. Aikuisia ihmisiä kuitenkin.
Turhaa pilata hienon porukan maine tuolla.
 
Viestejä
1 741
Aina se yleensä on niin että pienempi ryhmä pilaa koko porukan maineen.On kyllä ikävää että otetaan nuoret lapset silmätikuiksi ja pöytä jossa käytössä vanhat laitteet jotka jo pidempään risanneet ei ole pöydän takana olevien vika jollei laitteet pelitä.Toivotaan että uudessa areenassa laitteet toimivat.Mielestäni toi alkoholi ei vaan sovi katsomoon kun käytös muuttuu huomattavasti joillakin henkilöillä.Sitä varten oma katsomon osa niille jotka haluaa nauttia alkoholista.
 
Viestejä
1 963
Täällähän sitä hyvää käytöstä ja hyvää fanikulttuuria esitellään hienosti ympäri suomea ja toiset marttyilee...
Let it be.
 
Viestejä
383
Jaa-a, en ollut paikalla Poharissa, joskus ollut paikan päälläkin. Yleensä hyvä tunnelma, istuinpellit paukkuneet ym. Tuleekohan Winteriin yhtä hyvä tunnelma, toivottavasti ja miksei jos joukkue tuollaisia otteita/pelejä tuottaa.
Tuomareille huudellaan niin kuin muuallakin, mutta se,

että joku huutaa/haukkuu/arvostelee luuttupoikien työtä, niin OHHOH.
Ja jos sen tekee joku kuusikymppinen ja kuulolaitteen välissä oleva miesporukka niin toinenkin OHHOH. Nämä luuttupojat olivat vanhempia, mutta tiedossa koriskentiltä junnuja, jotka nuorempina (ollaan alle 10 v), jotka oikein innolla ovat alemmissa sarjoissa, kun vaikka iskä tai äiskä pelaamassa, hakeneet salin varustehuoneesta luutun/harjan ja pyytämättä touhunneet luuttuamassa. Se, että onko työn jälki sitä tai tätä, niin auttaahan siinä välilä pelaajat kuin myös tuomaritkin.

Mutta ei kiitos, porkkanapaidat: älkää näitä junnuja masentako, jollekin se voi olla toive päästä Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelun luuttupojaksi.
 
Viestejä
6
Ukin ja KBn peliä näkyy kovasti spekuloitavan. Tuomareiden toiminta nyt ei ikinä ole kaikkien mieleen. Pöydän hitaus kuitenkin harmittaa, joku tuos kirjoitti koneiden olevan vanhoja. Ovat toimineet hitaasti jo vuosia. Voisiko harkita vaikka uutta iPadia, se toimii kyllä siellä uudessa salissakin.
Tuossa mainittiin myös ” luuttupojille” huutelu. Niin ei pitäisi vieras joukkueen kannustajien kuuluvan opettaa sitä. Vaan siihen tehtävään kuuluu kotijoukkueen järjestäjien ohjeistavan kyseiseen tehtävään. Monta kertaa tuomarit pyytävät kuivausta, mutta ei tässä pelissä. Kun pelaaja kaatuu niin lattia on aina märkä, pelaajien turvallisuuden vuoksi se pitää kuivata. Mikäli järjestäjät eivät kouluta, niin nuorten äidit voivat opettaa.
KB fanit ovat kyllä innokkaita, värikkäitä ja nousevat joka välissä seisomaan kannustamaan omiaan. Sitä ei kannata karehtia, vaan lyödä käsiä yhteen omilleen! Salon fanit seisovat ja hyppivät koko ajan, sitä ei silti moitita, vaikka he vihaavat oranssia? Se lisää kyllä peliin tunnetta kun jaksaa kannustaa, Herrala ainakin pyysi tuossakin pelissä omiltaan kannustusta.
 
Viestejä
313
Pienille luuttupojille huutelu ei kuulu hommaan!
Miksi aikuinen (luultavasti siis) ihminen edes huutelee luuttupojille? Ei voi käsittää, lienee taustalla jotain muitakin ongelmia kuin oman joukkueen peliesityksissä, eukko jättänyt tai jotain.
Itse olen päässyt tutustumaan monien joukkueiden taustajoukkoihin ja tietysti faneihin ja onhan siellä suurin osa todella mukavaa porukkaa. Sen enempää erityistä kunniaa kenellekään erikseen jakamatta, paras kohtaaminen lienee se, kun erään joukkueen eräs kannattaja toivotti tervetulleeksi heidän kotipeliin ja lupasi laittaa oluet, jos tulen. No, vielä en ehtinyt olutta lunastamaan ja mahtaisiko kyseisen janari edes muistaa, mitä tuli lievässä "kannatusmodessa" luvattua.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös