Koripallo.com

HBA toiminta

Viestejä
279
HBA matkaa Yhdysvaltoihin kansainväliseen Prep School turnaukseen.

Helsinki Basketball Academy lentää sunnuntaina Atlantin yli Uudelle mantereelle eli Yhdysvaltoihin. Joukkueen päämääränä on Rhode Island, joka on pinta-alaltaan USA:n pienin osavaltio. Kyseisessä osavaltiossa alkaa torstaina 4. helmikuuta kansainvälinen Prep School turnaus, johon Märskyn lukiojoukkue on saanut kutsun.

HBA:n päävalmentaja Antti Koskelainen odottaa matkaa mielenkiinnolla.
-National Prep School Invitational on yksi perinteisimmistä kutsuturnauksista Amerikassa ja olemme varsin etuoikeutettuja päästessämme osallistumaan kyseiseen tapahtumaan. Reissussa meidän tavoitteena on edustaa sekä pelata hyvää suomalaista koripalloa.

Lisäksi Koskelainen tuo esille sen, että mistään lomamatkasta ei ole kysymys.
-HBA:n keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa Suomen lupaavimmille junioreille kansainvälinen koripalloura. Matkan yksi suurimmista syistä on juuri se, että joukkueemme pelaajat saavat mahdollisuuden näyttää osaamistaan yhdysvaltalaisille yliopistovalmentajille.

Turnausta arvostetaan myös Yhdysvalloissa, sillä se on vuosien saatossa tarjonnut yli 1000 pelaajalle näyttömahdollisuuden NCAA:n I-divisioonaan. Nimekkäimpiä pelaajia viime vuosien turnauksessa ovat olleet Andre Drummond (NBA ka. tällä kaudella 17,3 pts / 15,2 reb) ja vuoden 2014 NBA:n ykkösvaraus sekä saman kauden tulokas Andrew Wiggins (NBA ka. tällä kaudella 20,8pts / 3,8reb).

Erittäin hienoa että pojat pääsee kovaan turnaukseen. HBA tytöt imee kotona peukkua ja varmaan menee katsomaan kun Suomen naiset jatkavat EM karsinta pelejä OMALLA KUSTANNUKSELLAAN. Tässä on koko kuva miten tyttö/naiskoripalloilua arvosteen Mäkelänrinteessä ja/tai liitossa OIKEASTI.
 
Viestejä
67
Vs: HBA toiminta

Näinpä juuri. Mutta tytöt saavat ihan itse tai apujoukkojensa kanssa tehdä töitä Helmi Centerin kioskissa, jolla rahoittavat toimintaansa. Lisäksi maksetaan normaalit vuosimaksut, ostetaan omat tossut ja pestään omat harkka- ja pelipyykit. Caps ja Helmen organisaatio on tehnyt hyviä ja innovatiivisia ratkaisuja toiminnan pyörittämiseksi myös tytöille. Samalla tytöt oppivat hyviä käytännön taitoja kioskissa ja pyykkikoneen äärellä. Plussana vielä myöskin liiton puolelta arvostelua tyttöjen (ja omaisten) sitoutumisesta lajiin kysyttäessä, miksi tytöillä ei ole 20-vuotisten maajoukkuetta. Että sillai!

Ja huomautuksena vielä: Caps ja Helmi tekevät aidosti hienoa työtä. Ilman heitä ei HBA-ohjelmaa tytöille luultavasti olisi lukioiässä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös