Koripallo.com

Helsinki Seagulls 2018-2019

Viestejä
1 569
Larkas istunee aika vahvasti valmentajan pallilla niin kauan kun se häntä kiinnostaa. Hesarin Sami Hedberg -jutussahan tuo kuvio avattiin. Siteeraanpa jutusta sen alun.

HS 11.2.19 sanoi:
KOOMIKKO Sami Hedberg näyttää vanhaa luokkakuvaa. Siinä hän virnistää ala-asteikäisenä ylärivissä.

”Ja tuossa alarivissä istuu Mikko Larkas”, Hedberg sanoo Lauttasaaren toimistossaan.

Pojat olivat näillä kulmilla luokkakavereita ala-asteelta lukion läpi, ja samaan aikaan heitä yhdisti myös koripallo. Molemmat pelasivat Lauttasaarelaisen ToPoLan (Touhun Pojat Lauttasaari) joukkueessa 7-vuotiaista aina lukioikäiseksi saakka.

Nyt Larkas valmentaa Korisliigassa pelaavaa Seagullsia jo kuudetta vuotta. Hedberg on puolestaan ollut toiminnassa mukana osaomistajana ja hallituksen jäsenenä.

”Lisäksi osallistun rahallisesti pelaajahankintoihin”, Hedberg kertoo.

SEAGULLSISSA vaikuttaa erittäin vahvasti myös Janne Kulvik, joka vaimonsa Sinikan kanssa on rahoittanut hyvinkin merkittävästi Seagullsin budjettia.

”Jannekin pelasi ToPoLassa, tosin hän oli minua ja Mikkoa vanhempi”, Hedberg kertoo.

Ja on Seagullsin organisaatiossa vielä yksi topolalainen lisää. Hedbergin ja Larkaksen valmentajana toiminut Toni Leppänen on urheilutoimenjohtaja.
Tuollaiset pitkät yhteiset juuret voivat olla joukkueen (tai yrityksenkin) vahvuus kun johdossa osataan toimia yhteen ja voidaan luottaa toisiin täysillä, mutta tietenkin myös rasite jos ne estävät toiminnan muuttamisen silloin kun homma ei toimi.

Anyway, ihan kevyesti ei Larkasta Lokeista pois potkita.

Eikä tämäkään tosiaan varmaan ainakaan auta Lokkien tilannetta.
kaiken huipuksi sitten vielä valmentaja tämän putken jälkeen maajoukkueen mukana seuraavat viikot.
Kun en ole valmentaja enkä huippupelaaja, niin en tiedä, miten paljon tuollaiset valmentajan jatkuvat pidempiaikaiset poissaolot vaikuttaa jengin olemiseen ja tekemiseen, mutta ihan arkijärjellä ajatellen sillä luulisi olevan seurauksensa.

Larkasta itseään on helppo ymmärtää: mj-komennukset on toki sekä tunnustus omasta osaamisesta (ja varmaan jokainen korisvalmentaja pitää kunnia-asiana maajoukkuepestiä), mutta myös mahdollisuus kehittyä omassa ammatissa sekä luoda aina niin tärkeitä kontakteja.

Larkashan on ymmärtääkseni oikeinkin hyvä korisvalmentaja. Mutta jos kahden duunin tekemisestä seuraa se, että molemmat tulee huonosti tehdyksi, niin ehkä asiaa kannattaisi kuitenkin miettiä.
 
Viestejä
1 231
Karsinta tauko lähenee loppuaan ja myös toimistolla tapahtuu

Joukkueen perustamisesta saakka mukana ollut toimitusjohtaja Sauli Silvonen siirtyy nykyisistä työtehtävistään uusien työhaasteiden pariin.
.....
Toimitusjohtajuus siirtyy talon sisällä Seagullsin talous- ja hallintojohtajana toimineen Aku Perhon osaaviin käsiin, jolta löytyy jo aiempaa kokemusta toimitusjohtajan työtehtävistä Loimaa Bisonsista vuosilta 2014-2016
Kuten laulussa sanotaan:
Valehtelisin, jos väittäisin
Ettei mikään mua pelota
Ois kai siistii antaa periksi
Toteais vain kylmästi
"Ei tästä mitään tuu"
Lähtis kävelemään
Painais oven kiinni perässään
 
Viestejä
17 524
Ainakaan Valavuori ei ollut jyräämässä ketään. Päin vastoin oli aina valmis halarihommiin yhteisen " perheen " eteen.....

Mikäs se sellainen toimitusjohtaja on, joka jää muiden jyräämiksi?

No joka tapauksessa niin lopun alkuahan tämä taas tuntuu olevan.....Toivottavasti olen väärässä.
 
Viestejä
1 039
Jos sais aloittaa sellaisen jouluaiheisen "kenet haluan nähdä jatkavan" -keskustelun, niin Raffin haluaisin jatkavan. Ilmeisien eli veteraanien Timi&Polvihypäri-Tuukka, Rock'n'Roll-Rickyn ja junnuista nyt ainakin Jazzperin lisäksi. Ja onhan Jekku-Juwan kelpo asset, kunhan ei joutuis kantamaan liian isoa vastuuta takakentästä eli pelaamaan jatkuvasti PG:nä.

Mut enpä tiedä onko Raffi kuntouduttuaan liian kova(palkkainen) pelimies näille leveyksille.
 
Viestejä
1 231
Itse uskon vahvasti, että nuorisokaartista pyritään pitämään kiinni ainakin Ricky, Jesper, Sakke kolmikon osalta. Siinä missä Ricky kirjaa jatkuvasti avauksen minuutteja tällä kaudella, olivat miehen kahden edellisen lokkikauden koriliiga keskiarvoiset minuutit 4:39 ja 9:44, isompia minuutteja mies kirjasi HNMKY:n mukana divarissa.

Jesperin ja Sakarin tilastot ovat samansuuntaisia. Liiga minuutteja kertynyt Granlundille viimekauden parissa pelissä vajaa neljä ja tällä kaudella vakituisemmin 8min keskiarvolla, samalla U19SM ja M1DA minuutit pyörineet kausien osalta 30 paikkeilla. Laaksolla vastaavat luvut liiga minuuttien osalta hieman pienemmät, mutta peliaikaa divari jengeissä riittää kehittymiseen. Molemmat kaverit ovat vielä sen ikäisiä, että korisliigan läpimurto kausi saattaa olla hyvinkin oven takana.

Kehityspelaajista Eboreime tiputettiin Gulls porukasta rosteripaikkojen (ja peliajan) puutteen vuoksi alkukaudesta kolmen vähäminuuttisen kauden jälkeen, divarissa jälki on ihan ok, mutta mahdollinen reitti korisliigaan kulkenee Sulosen jalanjäljissä. Erik Waxlax on puolestaan hyvin mielenkiintoinen tapaus, potentiaalia löytyy ja tilastot divarissa kunnossa, mutta tuleeko herran koko riittämään korisliigaan? Tai iskeekö herraan vielä kasvupiikki kypsemmällä iällä?

Vahvistuksista ehjänä ollessaan kaikki lienevät liian kalliita toiselle kaudelle ihan vaan veroteknisesti, ehjä Ruoff todennäköisesti muutenkin.
 
Viestejä
1 569
Mun eka ajatus tosta kuvasta oli Alex Vaenerberg.


Tää Lokkien sopimustilannehan on oikeastaan aika iso asia, sillä käytännössä koko jengiltä loppuu sopimukset tähän kauteen.

Timi Heinonen ja Ricky Waxlax teki kolmivuotiset sopparit kesällä 2016. Molempien sopimus siis päättyy tähän kauteen. Alex Vaenerberg allekirjoitti samana kesänä 1+2 diiilin. Sekin siis päättyy tähän kauteen.

Tuukka Kotti allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen kesällä 2017. Sopimus päättyy siis tähän kauteen. Samanpituisen diilin raapustivat tuolloin myös Jesper Granlund ja Sakari Laakso, eli ne päättyvät tähän kauteen samaten.

Ainoat joilla on periaatteessa sopimusta jäljellä ensi kauteen, ovat Erik Waxlax joka teki kesällä 2018 1+2 sopparin (kenen optio on, sitä ei ole taidettu kertoa) ja Daniel Lindner joka teki viime kesänä 2v. sopimuksen.

Jenkeistä käsittääkseni kellään ei ole tämän kauden ylittävää sopimusta.


Heinosen (37v.) jatko lie kiinni siitä, jaksaako Korisliiga vielä motivoida vanhaa herraa. On vaikea nähdä Timin lähtevän enää seikkailemaan jonnekin maakuntiin tai lähtevän edes Eurokenttä-diileihin (esim Katajaan). Että jos ura jatkuu, niin jatkunee Gullsissa. Näin ainakin itse veikkaisin.

Kotin (37v.) tilanne on varmaan vähän samantyyppinen, sillä erolla, että Susijengi varmaan ottaisi vastaan pelivireisen Kotin palveluksia myös alkavissa EM-karsinnoissa - eli ulkoista painetta uran jatkamiseen lienee aavistuksen enemmän kuin Heinosella. Olisi aika pettymys jos Kotti jatkaisi pelaamista, mutta muuttaisi johonkin toiseen Korisliigaseuraan (eritoten kun sen enempää Forssa kuin Loimaakaan ei vielä kolkuttele Korisliigan ovia).

Vaenerbergia (26v.) veikkasin siis tuoksi kuvan sopparin-signaajaksi. Alex ei tainnut koskaan kehittyä ihan siksi pelaajaksi jota kolme vuotta sitten haettiin, mutta onhan hän ihan mitat täyttävä Korisliigan kakkospointti. Kun joukkueessa on joka tapauksessa kokeneempaa pelaajakaartia aika hintsusti, niin ymmärtäisin Lokkien toiveen signeerata Vanerberg jatkamaan jengissä vaikka mitään tähtipelaajaa hänestä ei odotettaisikaan.

Ricky Waxlaxista Lokit halunnee pitää kiinni sen minkä kykenee. Kysymys lienee sitten Rickyn lojaaliudesta Lokkeja kohtaan, sillä voisin olettaa, että tarjouksia voi tulla muualtakin.

Viimeistään tämän kauden aikana Jeppe Granlund on ohittanut Sakari Laakson "nokkimisjärjestyksessä" (on musta myös lupaavampi pelaaja) ja on toinen näistä nuorista (Waxlaxin ohella) joista Lokkien mielestäni kannattaisi pitää kiinni jos pystyvät.


Että huonoimmassa tapauksesa koko Lokkiparvi muuttaa toisaalle / jää eläkkeelle ja toimiston pitää kasata uusi jengi tyhjästä - parhaassa tapauksessa merkittävä osa kotimaisista pelaajista jatkaa seurassa jossa konkarit opastaa jo lupauksia esittäneitä nuoria kohti hyviä kausia ja hienoja pelaajauria.

Jenkit sitten varmaan taas kaivetaan jostakin ja niiden valintojen onnistuminen sitten määrittää pitkälle sen tuleeko mitaleja.
 
Viestejä
5 320
Kottia on joissain huhuissa yhdistetty myös Kataja paitaan. Kotinhan piti tulla pari vuotta sitten, mutta lopulta ei tullutkaan. Hyvä ystävänsä Pete Virtanen valmentaa Katajassa, oletettavasti myös ensi kaudella, joten päättäisikö veteraani Kotti uransa Joensuussa ja Katajassa? Tarjolla olisi hyvin todennäköisesti vielä europelejäkin. Tommi mikäli lähtee, niin olisi aika looginen siirto.
 
Eiköhän Kotti jatka Seagullseissa. Sen verran mageelta tuntuu tämän kauden mestaruus, ettei malta lähteä enää minnekään.
Pari ammattilaista leveämpi penkki niin toi ei välttämättä ois pelkkä vitsi. Nyt näiden n. seitsemän täytyy olla aika Incredible Eight että jaksavat vetää loput pelit tästä Pantteriin täpöllä ja vähän yli.
 
Viestejä
1 231
Ricky jatkaa. 2v pahvi herralle lienee seuran kannalta paras mahdollinen ratkaisu, toivottavasti ympärille saadaan tulevinakin kausina kasattua jengi, joka tukee sitä seuraavaa steppiä.

Mitä tulee lokkien muuhun sopimus tilanteeseen, en itse ainakaan nähnyt kovin todennäköisenä Jumpan lähtöä pohjanmaalle, Timi/Tuukka kaksikon ratkaisut voivat siis myös vielä yllättää. Mutta pelataan nyt ensin tämä kausi pois jaloista.
 
Kottia on joissain huhuissa yhdistetty myös Kataja paitaan. Kotinhan piti tulla pari vuotta sitten, mutta lopulta ei tullutkaan. Hyvä ystävänsä Pete Virtanen valmentaa Katajassa, oletettavasti myös ensi kaudella, joten päättäisikö veteraani Kotti uransa Joensuussa ja Katajassa? Tarjolla olisi hyvin todennäköisesti vielä europelejäkin. Tommi mikäli lähtee, niin olisi aika looginen siirto.
Kotilla on sellainen kotka kotona ettei se päästä sitä mihinkään kun Helsinki on niin mahtava, jopa parempi kuin ulkomaan kentät, ei tosin Tuukan palkkapussi kannalta.
 
Viestejä
1 231
Kotilla on sellainen kotka kotona ettei se päästä sitä mihinkään kun Helsinki on niin mahtava, jopa parempi kuin ulkomaan kentät, ei tosin Tuukan palkkapussi kannalta.
Vanhuus tekee tepposia meistä kaikille, ei siinä mitään, mutta tämä rikkinäinen levysi liittyy Junnuun, ei Kottiin. Ilman silmälaseja voivat toki näyttää samalta, kun ovat pitkiä ja samanvärinen paita.
 
Ylös