Koripallo.com

Helsinki Seagulls 2020-2021

Viestejä
1 134
Urheilusssa voittaminen on aika harvinaista. Ehkä haluaa nyt voittaa mestaruuden, joka Seagullsissa on melko todennäköistä ja olla vielä samalla joukkueen tähti. Helsinki pääkaupunkina lienee myös ihan houkutteleva pysähdyspaikka verrattuna esim. johonkin pikkukaupunkiin.
Sorry boys...me annettiin teille kansilehti mutta pidettiin itse täällä Kauhajoella valmennustietämys.
Kuten viime vuosi nähty ei mestaruus ole ennen kauden alkua kellekään saletissa.

Suosikin viittaa on tarjottu monellakin ennen kauden alkua mutta myös monta kertaa on jäänyt pelkkä luu suosikin kouraan.
 
Viestejä
1 615
Niin sitten tuli kova (ja kallis) signeeraus Seagullseille ja tokihan suosikin viitta säilyy edelleen vahvasti pääkaupunkiseudulla. Tosiasia olisi ollut että pantteria ei olisi nostettu Ricky Williamsin johdolla, lyhyt takamies osattiin kärkijoukkueiden osalta jo kovasti pimentää.
Ja siinä mielessä varmasti korjaava toimenpide tehty.

Haastajina edelleen kovasti Rannikon Salo, Wilsonin Kataja, Bojanin Karhu + karhun todnäk kovan luokan 1-2 paikan jenkki julkaisematta. Kovasti haastajien asemassa näyttäisi olevan myös Nokia ja Lahti ensi kaudella.

Toivotaan että kausi saadaan käyntiin vähän vähentämällä matkailua ja käsien peseminen jatkukoon edelleen.
 
Viestejä
2 290
Toivotaan että kausi saadaan käyntiin vähän vähentämällä matkailua ja käsien peseminen jatkukoon edelleen.

Toivotaan tosiaan. Vähän huolestuneena seurannut ihmisten 'tötöilyä', osa porukasta käyttäytyy jo kuin koko Koronaa olisi olemassakaan. Eilen olin hississä kahden vieraan henkilön kanssa, turvavälit kunnossa. Eikö vaan seuraavassa kerroksessa tunkenut koko hissi täyteen tappituntumalla porukkaa "täällähän vielä tilaa tyyliin"..
 
Viestejä
6 444
Mielenkiintoinen hankinta. Ikää jo 37 vuotta ja ura Euroopassa alkanut vuonna 2008, jonka jälkeen yhteensä kymmenen kautta Romaniassa.
 
Viestejä
677
Todella kova signaus.. Mo Prattin kanssa pelannut samassa jengissä. Kaaren takaa tekee tuhoa. Näillä jenkkihankinnoilla Seagulls on kiistatta ennakkosuosikki alkavaan kauteen.
 
Viestejä
1 496
Milloinkahan aletaan Gulls-peleihin lippuja myymään? Ehkä epävarmuus koronatilanteesta lokakuussa estää lippujen määrän arvioinnin...? Kausikorttia olisi tarjolla jo nyt, mutta ei ihan nappaa, kun liian monta peliä jää joka tapauksessa väliin. Lähinnä odottelen 13.10. Karhubasketin pelin lippuja tiskiin...
 
Viestejä
2 333
Nyt tyhmästi kysyn ihan suoraan täältä, googlaamatta (jos joku osaisi vastata ihan samantien): onko kellään tietoa, miten ensi kauden Europelipaikat jaetaan / jaettiin - ja miten kotimaiset seurat on mahdollisiin paikkoihin vastanneet?

Mietin vain tätä Gullsin rosteria ja kuinka paljon sitä on nyt mahdollisesti rakennettu myös Europelejä silmälläpitäen? Päältä näyttäisi, että näin veteraanipitoisella jengillä haettaisiin myös kohtuullista menestystä kotimaan rajojen ulkopuolelta. Mutta onko Gullsilla mitään Europelipaikkaa tiedossa - tai missä noi FIBA:n Europelisarjat ylipäänsä menee? Pelataanko niitä edes tänä talvena?
 
Viestejä
1 826
Nyt tyhmästi kysyn ihan suoraan täältä, googlaamatta (jos joku osaisi vastata ihan samantien): onko kellään tietoa, miten ensi kauden Europelipaikat jaetaan / jaettiin - ja miten kotimaiset seurat on mahdollisiin paikkoihin vastanneet?

Mietin vain tätä Gullsin rosteria ja kuinka paljon sitä on nyt mahdollisesti rakennettu myös Europelejä silmälläpitäen? Päältä näyttäisi, että näin veteraanipitoisella jengillä haettaisiin myös kohtuullista menestystä kotimaan rajojen ulkopuolelta. Mutta onko Gullsilla mitään Europelipaikkaa tiedossa - tai missä noi FIBA:n Europelisarjat ylipäänsä menee? Pelataanko niitä edes tänä talvena?
Jos Gulls johti sarjaa, osallistunee karsintoihin kuten KarhuBasket aikanaan. Nyt tällä hetkellä kesken jäänyt sarja pelataan syksyllä loppuun, ja sen jälkeen ehkä karsinnat, näin ilman googlausta
 
Viestejä
3 094
Jos Gulls johti sarjaa, osallistunee karsintoihin kuten KarhuBasket aikanaan. Nyt tällä hetkellä kesken jäänyt sarja pelataan syksyllä loppuun, ja sen jälkeen ehkä karsinnat, näin ilman googlausta
Ei, kaikkiin kohtiin
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 455
Viestejä
2 333
Onpa hienoa, että kotimainenkin korisliiga alkaa taas! Positiivista tunnelmaa lisää ainakin näin alkuun se, että Kisahalliin näytti olevan vain muutama hajapaikka enää vapaana tän illan avausottelun. Toivotaan, että korona-varotoimet osoittautuvat riittäviksi ja pelit päästään pelaamaan suunnitelmien mukaan loppuun saakka, kenties jopa kauden loppua kohden täysille katsomoille.

Lokkien harkkapeleistä ei ole paljoa tietoa tihkunut julkisuuteen, paitsi että Lahti ja Kotka kaatuivat (jälkimmäinen niukasti) ja että Besselink teki toisessa pelissä 20 pistettä.

Jonkinlainen yhdeksän pelaajan rotaatio on Gullsin kokoonpanosta kaivettavissa ilman taustatietoa harkkapeleistäkin ihan kohtuu kevyilläkin veikkaajan taidoilla. Mäkelä, Skyttä ja Tahvanainen pelaavat käsittääkseni ensisijaisesti Namikassa. Waxlax ja Laakso varmaan saavat ihan vakiominuutteja kauden aikana, mutta niiden määrä lie pitkälti riippuvainen loukkaantumisista, sairauksista, peliruuhkista jne.

Menisiköhän jotenkin näin (näin vanhanaikaista, ja siis kai osin vanhentunutta / vanhentuvaa pelipaikka-jakoa käyttäen)?

1. McCullum (Diawara, Troupe) + Waxlax [Mäkelä]
2. Kanervo (Diawara, Troupe) + [Skyttä]
3. Huff (Diawara, Troupe) + Laakso [Tahvanainen]
4. Heinonen, Besselink (Martin*)
5. Kotti, Martin

* Veikkaan, että sekä Kotti että Martin on avausviisikossa. Toinen vaihtoehto on, että Huff on avauksessa "nelosena" ja jompi kumpi, Diawara tai Troupe, aloittaa "kolmosena". No, tunnin päästä nähdään, miten osuu.

Toivotaan jännittävää - ja loppuun saakka pelattavaa - kautta!

Gulls vs. Karhu, ennakko
 
Viestejä
1 928
Nopeaa peliä Lokeilta ja lupaavasti uusia elementtejä. McCullum-Martin -kaksikko vaikuttaa hyvältä tutkaparilta, en ihmettele että McCullum on valittu ProA:n parhaaksi, on monipuolinen ja nopea, ja hyväkätinen Martin rullaa syötöistään tehokkaasti. Besselink on toki suomalaisittain kiinnostavin ja on sellainen urheilija etten olekaan vähään aikaan nähnyt.

Niin kuin nyt ei muutenkaan oo sporttia livenä koettu hetkeen. Onpa kiva, melkein herkistynyt olo.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös