Koripallo.com

Helsinki Seagulls 2022-2023

Viestejä
1 928
Seagullsien peli on tällä hetkellä aivan karmeata katseltavaa, ja samalta se näyttää tuntuvan myös monesta pelaajasta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Eikä yhden lisäkonkarin paluu (Rougeau) kentälle tätä jengiä vielä mihinkään nosta, joitakin isompia muutoksia pitää joukkueessa tapahtua. Ja kun valmentaja vielä avoimesti kertoo, ettei yhtään tiedä mistä kenkä puristaa, niin näyttää aika heikolta. Toki ups and downs tapahtuu, mutta vaikea nähdä tätä(-kään) lokkiparvea ensi kevään finaalijoukkueena.
Ehdin Vilpas-matsis katsoa puolitoista jaksoa alusta, ja sen perusteella voi sanoa, ettei Gullsien pelaajilla tunnu olevan juuri käryä siitä mitä kentällä pitäisi tehdä. Kun tähän yhdistetään Laakson lausunto, vaikuttaa selvältä että vika on jossain muualla kuin pelaajissa. Viime vuonna (ja muistaakseni toissa vuonnakin) kritisoin sitä, miten Gullsit vaikuttivat ajoittain haluttomalta, aloitetta ei oteta itselle ainakaan joukkueena - puolustuksessa ei mennä ajoissa iholle, hyökkäyksestä puuttuu yhteinen juoni - mutta silloin kentällä oli kuitenkin kokeneita tyyppejä, joiden rutiinitaso riitti jonkinlaiseen suoritukseen. Nyt kun he ovat ripustaneet kenkänsä naulaan, herää kysymys, ketkä tätä joukkuetta johtavat. Tai kuka.

Saa lukea rivien välistä.
 
Viestejä
657
Seagullsilla on edelleen niin monta vanhaa pelaajaa rosterissa, että harjoituksissa ei voi mennä kovaa. Alkaa näkyä Nikkarisen kehityksessä, jota ei juuri Seagullsien aikana ole tapahtunut. Kunnon palkka, mutta melko alhainen

Tuo ikä nyt ei ole mikään syy sille, etteikö voisi tempoa pitää. Gullsien keski-ikä on 26v (Karhulla esim. 27v) ja "ikämiehiä" on vain Heinonen ja Rougeou, joista jälkimmäinenkään ei ole hirveästi viime aikoina treenannut. Treeneissä pyörii käsittääkseni myös Namikan yhteistyöpelaajia, jotta tarvittava määrä pelaajia on paikalla.

Harjoituksissa pitäisi pystyä mennä kovaa, syy on jossain muussa kuin iässä eli vaatimustasossa. Kiva kaverikerho Gulls näyttää olevan.
 
Viestejä
1 612
Salon pressissä pitkästi Laakson ajatuksia. Jotain tarttis tehdä. Johtajuuden puute ei liene suuri yllätys viimeaikojen näyttöjen perusteella, on ehkä jopa aiheellista pohtia onko ongelma pelkästään siellä kentän puolella. Kauhajoella mahdollisesti pohditaan, että Renen apuvalmentaja pesti ei ehkä olisi sitten kuitenkaan ollut vielä se oikea rooli.
Pelaajavaihdoksien osalta maininta "rahat ei riitä" tuskin luo jengiin erityisen positiivista fiilistä sekään.

Seuraava peli aina yhtä ikävä Kataja vieraissa, jos meininki näyttää yhä tältä, kannattaa pohtia vaikka junalla paluumatkaa, jos edes ravintolavaunussa olisi tunnelmaa. Seuraavat Honka kotona, Kouvot vieraissa, KTP kotona. Jos näistä voittoprosentti jää alle 50% lienee tärkein kysymys riittääkö toimistolla uskallus laittaa Laakson meriiteillä seuraan tullut mies syrjään ja/tai kiinnostaako Vertiota päävalmentajan rooli korisliigassa.
 
Viestejä
6 444
Tällä kaudellahan Gullsilla on melko kapea materiaali. Itseäni ihmetyttää kuinka vähän Helsingissä löytyy luottoa noihin parikymppisiin pelaajiin. Niitä on vuosi toisensa jälkeen joukkueessa useampia, mutta ero pelaavan kokoonpanon ja sitten näiden max viisi minuuttia per matsi saavien junnujen välillä on todella suuri.

Jenkit on tällä kaudella keskimääräistä paremmin hankittu ja kun Rougeau tervehtyy, niin kyllähän Gulls alkaa pelejä myös voittaa. Riippuu toki siitä kuinka paljon Harvardin kasvatti keskittyy pelaamiseen ja tuleeko Hallin tilalle vielä astetta kovempaa pelimiestä kauden edetessä.
 
Viestejä
4 028
Tällä kaudellahan Gullsilla on melko kapea materiaali. Itseäni ihmetyttää kuinka vähän Helsingissä löytyy luottoa noihin parikymppisiin pelaajiin. Niitä on vuosi toisensa jälkeen joukkueessa useampia, mutta ero pelaavan kokoonpanon ja sitten näiden max viisi minuuttia per matsi saavien välillä on todella suuri.

Jenkit on tällä kaudella keskimääräistä paremmin hankittu ja kun Rougeau tervehtyy, niin kyllähän Gulls alkaa pelejä myös voittaa. Riippuu toki siitä kuinka paljon Harvardin kasvatti keskittyy pelaamiseen ja tuleeko Hallin tilalle vielä astetta kovempaa pelimiestä kauden edetessä.

Ehdottomasti tuo paketti pitäisi räjäyttää, Okko ja Nikkarinen voisi jäädä sekä hyviä junnuja kehiin. Rahat sen jälkeen kunnon ulkomaisiin.

Timille kyllä mestaruuden soisin, mutta ei tuo kovin hyvältä näytä, Barkleykaan ei koskaan mestaruutta saanut. :)

Enkä nyt väitä tietäväni kavereiden palkkatilanteita, mutta ehkä aiempina vuosina eurot meni mestaruuden kannalta vähän minne sattuu.
 
Viestejä
4 028
Tällä kaudellahan Gullsilla on melko kapea materiaali. Itseäni ihmetyttää kuinka vähän Helsingissä löytyy luottoa noihin parikymppisiin pelaajiin. Niitä on vuosi toisensa jälkeen joukkueessa useampia, mutta ero pelaavan kokoonpanon ja sitten näiden max viisi minuuttia per matsi saavien junnujen välillä on todella suuri.

Jenkit on tällä kaudella keskimääräistä paremmin hankittu ja kun Rougeau tervehtyy, niin kyllähän Gulls alkaa pelejä myös voittaa. Riippuu toki siitä kuinka paljon Harvardin kasvatti keskittyy pelaamiseen ja tuleeko Hallin tilalle vielä astetta kovempaa pelimiestä kauden edetessä.

Ja juu, ei noita ikäkeskiarvoja varmaan ihan voi katsella kokoonpanossa olevien perusteella, jos parikymppiset pelaa 0-1 minuuttia.
 
Viestejä
1 615
Salon pressissä pitkästi Laakson ajatuksia. Jotain tarttis tehdä. Johtajuuden puute ei liene suuri yllätys viimeaikojen näyttöjen perusteella, on ehkä jopa aiheellista pohtia onko ongelma pelkästään siellä kentän puolella. Kauhajoella mahdollisesti pohditaan, että Renen apuvalmentaja pesti ei ehkä olisi sitten kuitenkaan ollut vielä se oikea rooli.
Pelaajavaihdoksien osalta maininta "rahat ei riitä" tuskin luo jengiin erityisen positiivista fiilistä sekään.

Seuraava peli aina yhtä ikävä Kataja vieraissa, jos meininki näyttää yhä tältä, kannattaa pohtia vaikka junalla paluumatkaa, jos edes ravintolavaunussa olisi tunnelmaa. Seuraavat Honka kotona, Kouvot vieraissa, KTP kotona. Jos näistä voittoprosentti jää alle 50% lienee tärkein kysymys riittääkö toimistolla uskallus laittaa Laakson meriiteillä seuraan tullut mies syrjään ja/tai kiinnostaako Vertiota päävalmentajan rooli korisliigassa.

Kuka/mitä kauhajoella siis mietitään nyt ?
Kauhajoella mahdollisesti pohditaan, että Renen apuvalmentaja pesti ei ehkä olisi sitten kuitenkaan ollut vielä se oikea rooli.
 
Viestejä
6 444
Ehdottomasti tuo paketti pitäisi räjäyttää, Okko ja Nikkarinen voisi jäädä sekä hyviä junnuja kehiin. Rahat sen jälkeen kunnon ulkomaisiin.

Timille kyllä mestaruuden soisin, mutta ei tuo kovin hyvältä näytä, Barkleykaan ei koskaan mestaruutta saanut. :)
Enkä suoraan sanoen ymmärrä millä näytöillä Kanervokaan jatkoa sai. Viime kaudella toki kun oli nämä eläkeläisten kokoontumisajot Helsingissä niin minuuttejakin oli normaalia vähemmän tarjolla, mutta vaikka asiaa kuinka korrektisti katselisikin, niin aikamoista mahalaskua on Antin ura ollut viimeiset pari vuotta. Tällä kaudella kolkista elävän Kanervon kolmosprosentti toistaiseksi 27,3.
 
Viestejä
2 290
Tällä kaudellahan Gullsilla on melko kapea materiaali. Itseäni ihmetyttää kuinka vähän Helsingissä löytyy luottoa noihin parikymppisiin pelaajiin.
Olihan siellä Besselink, joka sai minuutteja, mutta lähti kuitenkin pois. Ehkä siitä jäi traumat, ettei uskalleta luottaa. Ja Waxlax lähetettiin Lahteen, koska ei olisi voitu kuulemma antaa roolia.
 
Viestejä
1 612
Kuka/mitä kauhajoella siis mietitään nyt ?
Kauhajoella mahdollisesti pohditaan, että Renen apuvalmentaja pesti ei ehkä olisi sitten kuitenkaan ollut vielä se oikea rooli.
Hyvin pienellä otannalla (ja vähän myös vitsillä) Rougeua kentällä kykenee vaikuttamaan positiivisesti jengin menestykseen merkittävästi enemmän kuin Rougeau penkillä (siviileissä).
 
Viestejä
2 831
Enkä suoraan sanoen ymmärrä millä näytöillä Kanervokaan jatkoa sai. Viime kaudella toki kun oli nämä eläkeläisten kokoontumisajot Helsingissä niin minuuttejakin oli normaalia vähemmän tarjolla, mutta vaikka asiaa kuinka korrektisti katselisikin, niin aikamoista mahalaskua on Antin ura ollut viimeiset pari vuotta. Tällä kaudella kolkista elävän Kanervon kolmosprosentti toistaiseksi 27,3.
Kannattaisikin nuorentaa porukka, ja menestyä ;)
 
Viestejä
1 615
Hyvin pienellä otannalla (ja vähän myös vitsillä) Rougeua kentällä kykenee vaikuttamaan positiivisesti jengin menestykseen merkittävästi enemmän kuin Rougeau penkillä (siviileissä).

No jos katsoi vilpas-gulls ja tänään vs
karhubasketin europeliä niin ehkä Rene itse miettii olisko pitänyt kuitenkin tehdä toisin...ja pelejä olisi riittänyt kun aina joku telakalla.
Mutta toki kova liksa, vähemmän hikoilua ja mukava elämä saattaa tuntua kivalta.
 
Viestejä
577
Tuo ikä nyt ei ole mikään syy sille, etteikö voisi tempoa pitää. Gullsien keski-ikä on 26v (Karhulla esim. 27v) ja "ikämiehiä" on vain Heinonen ja Rougeou, joista jälkimmäinenkään ei ole hirveästi viime aikoina treenannut. Treeneissä pyörii käsittääkseni myös Namikan yhteistyöpelaajia, jotta tarvittava määrä pelaajia on paikalla.

Harjoituksissa pitäisi pystyä mennä kovaa, syy on jossain muussa kuin iässä eli vaatimustasossa. Kiva kaverikerho Gulls näyttää olevan.
Tuo viittaukseni oli lähinnä viittaus viime kauteen, jolloin Seagullseilla taisi olla viisikollinen yli 35v sarjan ikämiehiä.
 
Viestejä
476
No jos katsoi vilpas-gulls ja tänään vs
karhubasketin europeliä niin ehkä Rene itse miettii olisko pitänyt kuitenkin tehdä toisin...ja pelejä olisi riittänyt kun aina joku telakalla.
Mutta toki kova liksa, vähemmän hikoilua ja mukava elämä saattaa tuntua kivalta.
Nimenomaan näin on päässyt tapahtumaan.
 
Viestejä
626
Aika heppoisesti tuli Edosomwanille pelikielto. Oli selvä EU, mutta olisi ihan hyvin voinut jättää asian siihen.
 
Viestejä
1 862
Aika heppoisesti tuli Edosomwanille pelikielto. Oli selvä EU, mutta olisi ihan hyvin voinut jättää asian siihen.
Kuulin että suora ulosajo johtaa automaattisesti yhden ottelun pelikieltoon. EU-tuomiohan muutettiin videonkatselun jälkeen ulosajoksi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös