Koripallo.com

Internet ja sananvapauden rajat

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
25
Nyt ihan oikeasti. Kaikenlaista paskaa on itsestään täällä vuosien varrella joutunut lukemaan ja sen nielemään, mutta netin mahtia vastaan on turha taistella.

Fakta 1. En ole missään vaiheessa halunnut, yrittänyt tai tehnyt mitään muutakaan päästäkseni Hongan a-tyttöjen valmentajaksi.
Fakta 2 Pidän hyvin ansaittua (ainakin yhtä) välivuotta valmennuksesta. Ehkäpä jopa lopullista.
Fakta 3. Tyttäreni sotkeminen tähän täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Tulen pyytämään poliisilta lain sananvapauden verkkoviestinnässä 17 §:n mukaista verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttamista heti ensi töikseni maanantaiaamuna. Asiat tuntevat tietävät,että tyttäreni on ollut loukkkaantunut ja pelikyvytön koko syksyn ja operoitu viikkoa ennen joulua, joten peliajan saaminen on jo tästä syystä ollut mahdotonta.
Fakta 4. Aapo Heinonen on hyvä ystäväni ja entinen lojaali työtoverini ja tapanani ei ole kusta ystävieni muroihin.

Hävetkää paskat.

Tämä kirjoitushan ei aiheuta muuta kuin lisää paskaa, mutta onneksi on on muitakin kanavia hoitaa näitä asioita kuin internet. Omalta osaltani keskustelu päättyi tähän ja jos aihetta on, niin viranomaiset jatkakoot.

Terveisin,

Eero Nikkarinen
 
Viestejä
1 607
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Kaikista rottamaisimmat kommentit tulevat yleensä näiltä rekisteröimättömiltä nimimerkeiltä. Esiintyvät eri nimimerkillä eri tölväisyissään. Yleensä linja on yhtenäisen pahansuopa ja katkera samaan suuntaan.

Rekisteröimättömän nimimerkin tripicoden googlettamalla pääsee muutamassa sekunnissa lukemaan, mikä on aiempi rottailuhistoria. Usein myös paljastuu miltä suunnalta ko. "hieno" ihminen löytyy.
"
Itse olen pyrkinyt noudattamaan linjaa, tosin ei aina johdonmukaisesti, että en kommentoi rekisteröimättömiä millään tavalla. Vesi valuu vaan hanhen selkää pitkin ja ei kun eteenpäin muilla asioilla.

Nuoren tytön sotkeminen ilmeiseen vendettaan sinua kohtaan on alhaisinta, mitä voin kuvitella. 8]
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 452
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Jääköön nämä viestit tähän opetusmielessä.
 
Viestejä
25
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Ylläpito siis poisti juuri ne kaksi viestiä, jotka täyttävät kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Hyvä sinänsä niin. Kuvakaappaukset ovat kuitenkin tallella ja homma etenee juuri kuten aiemmassa viestissäni kerron eli lupaa verkkoviestin tunnistamistieojen saamiseksi tullaan näiden kahden viestin osalta hakemaan.

Oman viestini jättämistä ketjuun "opetusmielessä" en kuitenkaan ymmärrä, koska nyt se on täysin irrallaaan asiayhteydestä. Kyllä nämä "kirjailijat" saavat opetuksensa ihan viranomaisten toimesta.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 452
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Eero sanoi:
Ylläpito siis poisti juuri ne kaksi viestiä, jotka täyttävät kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Hyvä sinänsä niin. Kuvakaappaukset ovat kuitenkin tallella ja homma etenee juuri kuten aiemmassa viestissäni kerron eli lupaa verkkoviestin tunnistamistieojen saamiseksi tullaan näiden kahden viestin osalta hakemaan.

Oman viestini jättämistä ketjuun "opetusmielessä" en kuitenkaan ymmärrä, koska nyt se on täysin irrallaaan asiayhteydestä. Kyllä nämä "kirjailijat" saavat opetuksensa ihan viranomaisten toimesta.

Ylläpidolla on kaikki viestit tallessa, vaikka ne poistettaisiin. Myös viestien ip-osoitehistoria on ylläpidon nähtävillä.

Omat viestinsä voi poistaa ja muokata halutessaan. Siirrän tämän ja edellisen viestin kohta palauteosiolle.
 
Viestejä
1 547
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Minun mielestäni on hyvä, että ylläpito jätti nuo kommentit.
Jotenkinhan näitä typeryksiä pitää voida opettaa muutenkin kuin tuomioistuimen kautta.

Vaan olisiko kaikilla aihealueilla syytä mennä kirjautumisiin?
 
Viestejä
610
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Ihan keskustelukulttuurin parantamiseksi olisi ihan hyvä asia että Eero veisi tämän nimimerkin takaa huutelun kunnolla eteenpäin. Kaikkien tulisi ymmärtää mikä ero on pienellä, viattomalla ja yleensä aika hauskalla provoilulla ja harkitulla vittuilulla tai jopa julkisella kunnianloukkauksella.

Raja pitää vetää johonkin, mun mielestä ylläpito toimi oikein vetäessään nuo rajan yli menneet nimettömät kommentit pois, vaikkakin varmaan resurssipulan takia hieman myöhässä.

Aika monelle huutelijalle olisi opiksi, jos Eero nyt vetäisi nimettömän huutelijan edesvastuuseen teksteistään. Olipa sitten kyseessä 13-vuotias tietämätön tai nelikymppinen tj.
 
Viestejä
25
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Rikosilmoitus on tehty ja toimitetaan huomisaamuna Pasilaan.
 

Timo Huovinen

Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Eero sanoi:
Rikosilmoitus on tehty ja toimitetaan huomisaamuna Pasilaan.
Muutama sananen sananvapaudesta ja kunnianloukkauksesta

Elämme maanantain puoltapäivää ja rikosilmoitus on jätetty (ks. aikaisempi keskustelu). Niinpä on aika avata sananen arkku ja kirjoittaa sananvapaudesta ja kunnianloukkauksesta.

Koska kirjoitan omalla nimelläni toivon, ettei ylläpito poista tätä viestiäni. Käytän tässä sananvapauttani yksityishenkilönä ja vastaan sanoistani. Opiksi ja ojennukseksi.

Olen seurannut mielenkiinnolla täällä käytyä keskustelua ja Eero Nikkarisen toimia. Tunnen Nikkarisen ja olen työskennellyt mm. hänen valmentamansa joukkueen joukkueenjohtaja. Tältä pohjalta tiedän siis mistä kirjoitan.

Nikkarinen on pahoittanut mielensä nimensä esiintymisestä valmentajaspekulaatioissa tällä keskustelupalstalla ja on tehnyt asiasta kirjoittamansa mukaan rikosilmoituksen. Jos ilmoitus todella on tehty ja prosessi etenee, ilmoittaudun tässä kaikin tavoin ja luottamuksellisesti auttamaan näitä kirjoittajia. Minuun voi olla yhteydessä sähköpostiin timohk.huovinen@gmail.com.

Sinne on kuitenkin vielä pitkä pitkä matka.

Suomessa on sananvapaus. Sen suoja on todella vahva. Sananvapautta voi käyttää monella tavalla. Sitä voi käyttää muun muassa kirjoittamalla nimimerkillä tämmöiselle keskustelupalstalle, jos palstan säännöt sallivat sellaisen. Kirjoittamista varten tällaiset palstat on perustettu, ei rikosilmoituksilla uhkailuun. Mielipiteiden vaihtoon, keskusteluun, toiminnan kriittiseenkin arviointiin, vitsailuun jne. Palstalla on sitten säännöt, joiden noudattamista valvoo ylläpito.

Jos sääntöjen mukaa nimimerkillä voi kirjoittaa, tätä nimettömyyttä on vahvasti suojattava. Sen voi murtaa vain oikeuden päätöksellä ja sillä perusteella, että voidaan epäillä kunnianloukkausta tai muuta vakavaa rikosta.

Onko sitten alalla pitkään toimineen koripallovalmentajan nimen mainitseminen valmentajaspekulaatioiden yhteydessä kunnianloukkaus. Tietäen Nikkarisen uran pituuden sekä hänen muun toimintansa valmentajana, niin ei ole. Tai jos on, elämme Pohjois-Koreassa ja sellainen olisi todella huolestuttavaa (huomatkaa kärjekäs yhteiskunnallinen kannanottoni).

Nikkarisen toimintaa ja käyttäytymistä valmentajana voidaan julkisesti arvioida nimellä voimakkaastikin ottaen huomioon hänen oma toimintansa tällä saralla. Nikkarinen on useissa yhteyksissä korostanut valmentamisensa ammattimaisuutta. Sitä hän on perustellusti vaatinut myös koripallo-organisaationsa jäseniltä. Omalla toiminnalla arviointikynnys on siis alentunut, ei ylentynyt. Ammattimiehen on kestettävä ammattimiehen kritiikkikin. Mutta siis vain koripallovalmentajana toimimisessa.

Käytän esimerkkinä vielä itsenäni. Toimin julkisessa työssä ja minulla on julkinen luottamustoimi. Toimintaani näissä asioissa voidaan julkisesti ja perustellusti arvioida. Lähtiessäni julkiseen työhön tai luottamustoimeen, antaudun myös julkisen arvioinnin alle.

Sen sijaan, jos joku vaikka täällä kirjoittaisi, että ”Huovinen on läski idiootti” alkaisimme lähestyä kunnianloukkauksen rajaa. Tämä siitä huolimatta vaikka olen hieman ylipainoinen ja luulen olevani joskus Elvis, jota idioottimaisuudeksikin voisi tulkita. Mutta tällainen arvioi ei koske toimintaa työssäni vaan on suoraan henkilöön käyvä.

Samoin kirjoittamalla tänne omalla nimelläni antaudun siihen, että tätä kirjoitusta arvioidaan esimerkiksi näillä palstoilla.

Arvostelun kohteeksi antautuvat myös esiintyvät taitelijat tai urheilijat suorituksistaan. Kritiikin on kuitenkin oltava suhteessa henkilön omaan asemaan ja toimintaan.

Eli arvoisat tähän tapaukseen kirjoittaneet, hätänne ei ole kovin suuri. Mikäli kuitenkin oikeuteen mentäisiin, ei kannata pelätä.

Mielensä pahoittaminen ja kunniansa loukkaamisen kokeminen on kovin henkilökohtaista. Sen arviointiin vaikuttaa kuitenkin myös henkilön oma yksityinen toiminta. Esimerkiksi se, miten kunnianloukkauksesta rangaistusta vaativa itse pahoittaa toisten ihmisten mieliä, millaisia viestejä lähettelee, millaisia puheluja soittelee, millaista kieltä käyttää viesteissään toisten lapsista jne.

Oikeuteen mennessä tilanne on siinä mielessä hieno, että myös vastaaja/vastaajat voivat pyytää sinne todistajia. Heidän on tultava oikeuteen ja puhuttava siellä totta. Valan alaisuudessa puhuttaessa moni asia onkin muuttunut toiseksi. Kunnianloukkausjutuista kuuluisimpana esimerkkinä on Lahden dopingsotku. Lumivalkoinen muuttuikin verenpunaiseksi.

Nikkarisen tapauksessa todistajia löytyy kunnianloukkausteeman näkökulmasta (sitä teemaahan hän tässä hakee) kyllä vastaajan/vastaajien avuksi nopeasti laskettuna 5 – 15. Riippuen ihan siitä, miten oikeutta haluaa todistelulla rasittaa.

Ja yleisesti uhkailusta: jos saat uhkailuviestejä, niihin ei kannata vastata. Tallenna ne kuitenkin tarkkaan vastaista käyttöä varten.

Tässäkin keskustelussa on vaadittu rajoja nimimerkin takaa kirjoittamiselle. Tämä on oikein. Sitä varten on ensisijassa ylläpito, joka poistaa asiattomat viestit. Sen jälkeen on mahdollinen oikeusprosessi. Hienoa siinä on se, että sieltä löytyy alaston totuus, kaikin puolin.

Koripallokeskustelu jatkukoon, nimellä ja nimimerkillä

Timo Huovinen
korisfani
 
Viestejä
25
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Nyt sulla menee Timo jälleen kerran puurot ja vellit sekaisin. Ymmärrän tosin katkeruuttasi.

Tässä asiassa kysymys on vain ja ainoastaan siitä, täyttävätkö nämä kaksi viestiä kynnyksen, jossa kirjoittajia on syytä epäillä kunnianloukkauksesta. Oman 15 vuoden työkokemukseen perustuvan arvioni mukaan täyttävät.

Siitä olemme samaa mieltä, että sananvapauden ja anonyyminä esiintymisen suoja on lainsäädantömme perusteella erittäin vahva. Jopa niin vahva, että se mahdollistaa jatkuvan henkisen väkivallan, nettikiusaamisen ja raukkamaisen puun takaa ampumisen. Tätähän tämä palsta on täynnä ja ilmeisesti se on toimittajan moraalisi mukaan hyväksyttävää ja jopa hedelmällistä "keskustelua". Takkisi on kyllä kääntynyt aika vahvasti niistä ajoista, kun kutsuit tätä palstaa nimellä "vessanseinä". Jos ylläpito päättäisi antaa keskusteluoikeuden vain rekisteröityineille nimimerkeille, tätäkään keskustelua ei tarvitsisi käydä. Se jo itsessään pitäisi keskustelun hyväksyttävyyden rajoissa. Silloin ei esimerkiksi pääsisi päätelaitteita vaihtamalla kirjoittamaan eri tripcodeilla, kuten itse olet minulle myöntänyt joskus tehneesi.

Rikoslain 24 luvun 9 §:n (9.6.2000/531) mukaan joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Oma näkemykseni, josta sinulla on täysi oikeus olla eri mieltä, on, että kyseisessä kahdessa viestissä on esitetty minusta valheellisia tiedoja ja vihjauksia mm. siitä. että olen yrittänyt savustaa Aapo Heinosta tehtävästään päästäkseni itse kyseiseen tehtävään. Lisäksi alaikäinen tyttäreni on vedetty tähän mukaan yhtenä motiivinani. Loput rikosilmoituksessa.

Jos ei tällainen totuudenvastainen väite (=tieto tai vihjaus) ole omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, niin mikäköhän sitten on?

En myöskään ole tällä hetkellä missään 2 momentissa tarkoitetussa julkisessa toiminnassa mukana vaan päin vastoin pyrkinyt siitä aktiivisesti eroon. En ole syksyn 2011 jälkeen hakenut yhtään valmentajan tehtävää ja julkinen toimintani juniorivalmentajana päättyi huhtikuussa 2012. Lisäksi julkista toimintaa koskeva lainkohta koskee vain 1 momentin 2 kohdan arvostelua, ei 1 kohdan valhellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä, josta tässä asiassa on kyse. Vaikka olisit Yleisradion toimittaja ei sinusta saa julkisesti esittää valhellisia tietoja. Ehkäpä sinun kannattaisi JSN:n jäsenenä opetella kunnianloukkaussäännöstö uudestaan, ettet kirjoita potaskaa.

Käräjäoikeuden arvioitavaksi jää, onko käsitykseni oikea. Jos niin on, niin lain sananvapaudesta käyttämisestä joukkuoviestinnässä 17 §:n perusteella anonymiteetti voidaan murtaa ja määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjä luovuttamaan verkkoviestin lähettäjän selvittämisessä tarpeelliset tunnistamistiedot.

Näistä kahdesta viestistä Timo hyvä on kysymys, ei muusta, ei minun eikä myöskään sinun aikaisemmasta toiminnasta ja tekemistämme virheistä. Selvää on, että jos esim. valmentaja tai joukkueenjohtaja tehtävässään törttöilee, voi siitä netissä kirjoittaa aika rankastikin. En ymmärrä tarvettasi alkaa pöyhiä vanhaa paskaa muuten kuin sillä, että tein viime keväänä peluutusten osalta omat ratkaisuni enkä tanssinut sinun pillisi mukaan, jota kyllä mielelläsi soitat ja kovaa. Tämä on ilmeisesti katkeroittanut mielesi ottaen huomioon pitkäaikaisen historiamme, jolloin välimme olivat erittäin hyvätkin.

Olen omat ratkaisuni tehnyt ja viranomaiset hoitavat loput. Heidän päätöksiiinsä on sitten kaikkien tyytyminen. Mutta kuten sanoin, nyt käsitelläään näitä kahta viestiä, ei mitään muuta.
 
Viestejä
1 547
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Korkein Oikeus (KKO) antoi ennakkotuomion (Ruususen) kirjasta, jonka teksti loukkasi (Vanhasen) lasten yksityisyyttä.
Tämä asia liikkunee samoissa ympyröissä.
Siis: Vaikka isä ei nauttisikaan suojaa, niin lasta ei saa liittää halventamiseen.

Toisaalta: Suomalaisista poliitikoista kirjoitetaan palstoilla joka päivä suuria halventavia valheita, eivätkä he - tai muutkaan oikeaa tietoa haluavat - voi asialle mitään. Se on maantapaoikeus.
 

Huovinen

Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Haukka-45 sanoi:
Korkein Oikeus (KKO) antoi ennakkotuomion (Ruususen) kirjasta, jonka teksti loukkasi (Vanhasen) lasten yksityisyyttä.
Tämä asia liikkunee samoissa ympyröissä.
Siis: Vaikka isä ei nauttisikaan suojaa, niin lasta ei saa liittää halventamiseen.

Toisaalta: Suomalaisista poliitikoista kirjoitetaan palstoilla joka päivä suuria halventavia valheita, eivätkä he - tai muutkaan oikeaa tietoa haluavat - voi asialle mitään. Se on maantapaoikeus.
Kiitoksia Eerolle ja Haukalle vastauksista. Muutama asia vielä.
Eero: Voit pitää toimiani katkeroituneen henkilön puuhasteluna, siihen sinulle on täysi oikeus. Ei tässä ole nyt menossa puurot ja vellit kuitenkaan sekaisin. Ehkäpä uskallan esiityä asiassa tällä kertaa nimelläni monien viestiesi kohteeksi joutuneiden henkilöiden puolesta, kun he eivät kehtaa, jaksa tai uskalla. Pysyttelen nyt tässä kunnianloukkauskysymyksessä, kun sitä toimillasi penäät. Ja viimeisen vuoden aikaisissa tapahtumissa. Muuta ei tarvita.

Katsopa nyt vaikka vuonna 2012 lähettämäsi sähköpostit koripallovalmennukseesi liittyen. Kenelle olet lähettänyt? Montako? Saattavatko viestien kohteet kokea ne loukkaaviksi? Puututko niissä muuhunkin kuin henkilöiden toimintaan? Miten puutut? Miten nimittelet? Miten on soittamiesi puheluiden tai lähettämäsi tekstiviestien laita? Onko tämä jossakin suhteessa siihen, millaista kunniaa itsellesi täällä penäät?

Haet kunniaa myös lapsellesi. Perheen ja lapsien mukaan vetämisestä en itse pidä. Sinulla on hieno perhe, ei siitä muuta. Mutta kun haet tätä kunniaa, miten nimittelet muiden lapsia? Onko esimerkiksi "pyyhkimätön perse" nimitys sinulle tuttu? Onko muita aihepiiriin tuttuja adjektiiveja?

Ystävällisin terveisin

Timo Huovinen
 
Viestejä
25
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Timo,

Haluat siis lähteä loanheittolinjalle. Minäpä en. Koko kausi 2011-12 oli tässä suhteessa ToPolle kunniaton vuosi, lokaa lensi sinne ja tänne. Lähes kaikki saivat siitä oman osansa myös minä, sekä vastaanottajina että lähettäjinä. En ole todellakaan ylpeä kaikesta tekemästäni tässä suhteessa, mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Paskaa puhuttiin selän takana ennätysmäärä ja kaikki ajoivat omaa etuaan. Ainoa keitä oli vähän, oli niitä jotka olivat valmiita tekemään töitä. Se siitä. Onneksi itse olit tässä suhteessa puhdas kuin pulmunen ja nukut varmaan yösi hyvin. Jos koet kunniaasi loukatun jollain minun sinulle lähettämällä yksityisviestillä, feel free to act. Se on kuitenkin eri asia kuin julkinen forum.

Meillä kaikilla on oma tapamme käsitellä asioita. Minun on usein liian suorapuheinen ja sanavalinnat vääriä. Otan kuitenkin suoraan yhteyttä. Toiset taas huutelevat nettiforumeilla nimellä tai nimimerkilllä tai molemmilla, tilanteesta riippuen.

Nyt on kuitenkin kysymys vuodesta 2013 ja tapahtumista 5.1.2013. End of story.

P.S. oletko hukannut sähköpostiosoitteeni kun haluat käydä melko henkilökohtaiselle tasolle menevää keskustelua tällä palstalla? Tuskinpa tämä muita kiinnostaa muuten kuin ehkä sosiaalipornona.
 

nöyrä toivomus

Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Suomalainen koripallo tarvitsee yhteen hiileen puhaltamista ja yhteistyötä. Mitä jos tehtäisiin hyviä asioita koripallon puolesta ja lopetettaisiin nokittelu. A-tyttöjen SM-sarja ansaitsee positiivista huomiota.
 
Viestejä
2 213
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Hienoa nähdä,millaista on suomalainen koripallokulttuuri huipulla. Antaa todella hyvän kuvan itsestään. Onneksi laji ei ole sisäänpäin kääntynyt eikä vaikuta pienten kuppikuntien kiistelyltä vaan kypsien, avarakatseisten aikuisten ammattimaiselta toiminnalta.

On oikesti hyvä, että kulissien takaiset asiat tulevat esiin. Näin ns suuri yleisö voi muodostaa asioista totuudenmukaisen kuvan. (Tämä on yksi tiedonvälityksen perustarkoitus.) Kiitos tästä sekä koko kansan että koripalloa pelaavan ja seuraavan yhteisön puolesta.

Ja lopuksi veronmaksajana haluan todeta, että on todella hauska kuulla, että tuomioistuimien niukkoja resursseja käytetään näihin tärkeimpiin asioihin.

Peace and love.
 
Viestejä
1 547
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Miumau sanoi:
Ja lopuksi veronmaksajana haluan todeta, että on todella hauska kuulla, että tuomioistuimien niukkoja resursseja käytetään näihin tärkeimpiin asioihin.

Peace and love.

Poliisi tietysti ensin tutkii ja syyttäjä päättää syyttämisestä.
Sitä ennen saattaa tulla eteen sovittelu.
 
Viestejä
2 532
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Eli tässä tapauksessa päättää syyttämättä jättämisestä.
 
Viestejä
1 547
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

jiiri sanoi:
Eli tässä tapauksessa päättää syyttämättä jättämisestä.

Käyköön kuin käy, lopputulos on syytä aikanaan saada tiedoksi tälle palstalle.

Ja toivottavasti ilkeämielinen vihjailu nimimerkkien takaa vähenee koko kp.comissa.
 
Viestejä
2 213
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Haukka-45 sanoi:
Poliisi tietysti ensin tutkii ja syyttäjä päättää syyttämisestä.
Sitä ennen saattaa tulla eteen sovittelu.

Tätä en tietenkään tiennyt.

Ai, no, sithän se on ihan hyvä juttu, että niillekin keksitän jotain puuhaa. Siellähän poliisit ja syyttäjät toimettomina istuskelevat ja odottelevat, että ovesta, postista, sähköpostista, puhelimesta ihan mistä tahansa tulisi sisään edes yksi rikos, jota tutkia, ettei ihan tyhjänpanttina tarvitsisi töissä olla. Pöydän allekin kurkistelevat, josko sinne olisi joku tutkimaton juttu päässyt pujahtamaan.

No, joku on tainnut joskus sanoa, että lakimiehet työllistävät oikeudet. Kiitos heille siitä.
 
Viestejä
610
Vs: Vs: A-tytöt sm 2012-2013

Jo se seikka että nimerkki Eero ilmoitti nostavansa kunninloukkaussyytteen saattaa riittää ainakin joksikin aikaa poistamaan mauttomat hölmöilyt tältä palstalta.

En tunne kyseistä henkilöä, huhuja kyllä olen kuullut eikä nuo Timo Huovisen viittauksetkaan kovin mairittelevilta kuulosta.

Mutta jollain helvetin keinolla palstoilta pitäisi saada kytketyksi pois suoranaiset valheet ja henkilön persoonaan kohdistuvat epäreilut vittuilut.

Toivottavsti Eeron aloite johtaa siihen että jokainen hieman harkitsee tekstejään ennen kuin painaa lähetä -nappulaa. Silloin jo poliisilla uhkaaminen on tehnyt tehtävänsä.
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös