Koripallo.com

JOEN SUU

Viestejä
110
Viimeinen perjantai.
Vuosi lopuillaan. Mitä jäi mieleen?
No ainakin korona, matkustus- ja kokoontumisrajoitukset, etäjutut, kielletyt poskisuudelmat, lasikaton murtuminen, USA:n vaalit ja Jethron ajokielto.
Mitä opimme tästä vuodesta? No ehkä tärkeimpänä, ettei autoa saa edes siirtää ajokiellon ollessa voimassa.

Surullisia olivat myös uutisoinnit ruokakassin jonottajista.
Jos avattaisiin kaksi vierekkäistä jakelupistettä, jossa toisessa jaettaisiin ruokakasseja ja toisessa muoviämpäreitä, niin kumpikohan jonoista olisi pidempi?
Sauli Niinistö taisi sanoa uudenvuoden puheessaan, että ihmisten olisi hyvä auttaa myös itse itseään. Sen pohjalta toivoisin muoviämpärijonoa pidemmäksi sillä siihen voi sitten kerätä ravinnon jatkeeksi luonnon antimia kuten mustikoita, sieniä ja ruokajuomaksi naapurin ulos jäähtymään jätetyt uuden vuoden juomat.

Tämä ketju 2021.
Veikko, onko heitä kaks vai olenko ollut kännissä koko 2020 vuoden?
Wimi, salaperäinen herrasmies jonka melkein menetimme kauniimmalle sukupuolelle.
LeBronJNZ, onko hänen emoji varastonsa ehtymätön?
Joen Suu, onko hän myös sisältä kaunis?
Perjantai, kaikkihan sanovat ”onneksi on perjantai!”. :cool:
Sorry LBJ, lainasin sulta yhden emojin.

Parempaa uutta vuotta 2021!

PS. Niille joiden silmät kostuivat jo ensimmäisestä lauseestani ja sen vuoksi lukemisenne jatkaminen kävi lähes mahdottomaksi, niin kuivakkaa kyyneleenne.

I”ll be back!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 832
Varastoni on ehtymätön joka suhteessa. Myös naisten suhteessa. Perjantai;n tekstistä ei kyllä kostunu silmäkulma, eikä mikään muukaan. Mutta lähellä oli. Siitä sitten innostuneena mieleeni juolahti eräs lauluntynkä, jossa perjantai mainitaan. Se tulee tässä, on omistettu sinulle, Perjantai:cool: Toki myös kaikille muille, on varmasti hyvä kipale myös lohta savustaessa, on kokeiltu.
 
Viestejä
4 028
Varastoni on ehtymätön joka suhteessa. Myös naisten suhteessa. Perjantai;n tekstistä ei kyllä kostunu silmäkulma, eikä mikään muukaan. Mutta lähellä oli. Siitä sitten innostuneena mieleeni juolahti eräs lauluntynkä, jossa perjantai mainitaan. Se tulee tässä, on omistettu sinulle, Perjantai:cool: Toki myös kaikille muille, on varmasti hyvä kipale myös lohta savustaessa, on kokeiltu.




Korotan panoksia. ;)
 
Viestejä
19 536
Arvasinhan mie, ettei meillä tuo rokotushommakaan toimi. Nimittäin tällä tahdilla koko Suomi on rokotettu viiden vuoden päästä. No sitähän me riskiryhmäläiset emme enää tule näkemään ja siitä nauttimaan.....
 
Viestejä
2 832
Niin. Hallituksen tytöt on taas pikkusen jälkijunassa, oisivat joskus edes pikkasen etukenossa (tai taka) asioiden suhteen, kunhan ees jossain kenossa oisivat ja ajan tasalla hommeleissa. Kohta tyttäret pistää taas sellasen lockdownin päälle hätäpäissään, kun on vetelät housussa kun rokotukset tökkii kun vanha lada pakkasella.

No mutta, voipihan sitä maskia pitää vaikka 10 vuotta, eipähän siinä mitään. Huomenna pallo ilmaan ja ruutu auki. puks.
 
Viestejä
2 832
Huomenna on taas perjantai. Mitä tapahtuu perjantaina, huomenna? Onko mitään tietoa kellään? ;) Pakkasta ainakin on niin paljon, että karvareuhka ja pilkkihaalari on laitettava päälle.
 
Viestejä
3 084
Huomenna on taas perjantai. Mitä tapahtuu perjantaina, huomenna? Onko mitään tietoa kellään? ;) Pakkasta ainakin on niin paljon, että karvareuhka ja pilkkihaalari on laitettava päälle.
Se on muuten saunominenkin mukavampaa kun on kunnon pakkanen. Uusi harvian kiuas saunassa ja lasipullo tuontilaageria Varsinais-suomalaisen omakotitalon terassilla löylyjen päälle kun kerrankin on hanki mitä ihailla.
Kyllä kelpaa ihmislapsen olla.
 
Viestejä
2 832
Joo, kyllä. Ja kyllä muuten täälläkin päin tänään(kin)- pakkasta mittarissa -28, illalla sauna tulille, vähän giniä ja lonkeroa, paikallisesta haettua pitsaa.. Ja saunan jälkeen heti kunnon 90 asteisista löylyistä suoraan parvekkeelle ilman rihmankiertämää.. Kyllä muuten virkistyy,ja alkaa veri kiertää. ;) Millon on varsinaissuomessa viimeksi lunta ollut, saati pakkasta? Pitäisi kyllä finaaleissa tulla käymään, vaikka hallin parkkipaikalle jos ei sisään pääse, ja tuoda juhta peräkärryllinen tuliaisia täältä ;)
 
Viestejä
1 593
Kyllä tulee miinukset Ylämyllyn Lihajalosteelle, kun ei ollut tuoretta vasikanlihaa. No onneksi sain CMlta. Ja sekin oli kiven takana, kun piti takahuoneesta etsiä. Wieninleikettä olen huomenna tekemässä. Oli muuten Pilkon Citymarketissa hyvä palvelu, kun korkkasivat ison lihapalan ja leikkasivat keskeltä, jotta sain tarpeeksi isoja leikkeitä. Ja opoin ihan uuden asian, kun pyysin hakkaamaan lihan ohueksi. Tietenkin siihen oli jo laite kehitetty eli lihaprässi. Tulipa sopivan ohutta.

Sairauspuoli ei paljon kehuja ansaitse. Polvi niin kipeä ettei ole kuukauteen pystynyt keilaamaan. Vanha huippujalkapalloilija kärsii nyt. Pitäisi varmaan mennä avantoon, mutta ei ilkeä, kun ei sen jälkeen uskalla toveria katsella. Eipä sillä nyt tällä iällä mitäämn käyttöä enää olekkaan.

Ei kai veli ihan naapurien kiusaksi heppiä näyttele vai onko siellä naapurin rouva ihastelemassa ?
 
Viestejä
2 832
No eihän sitä ihan huvikseen tietenkään, vaan ihan terveydellisten syiden takia. Kuumasta kylmään- ja takasin,- niin kyllä verenkierto paranee kummasta. ja muutkin kyvyt kyllä paranee sitten sitä myöten. Jaa että vasikan lihaa? Tänään ois kyllä ihan hampurilaispäivä, ja sitä ennen tietenkin lenkki pitää heitältää.
 
Viestejä
19 536
Meillä oli lenkinheittokilpailut jo eilen. Minä voitin. Heitin Lihajalosteen metrilenkkiä kokonaista 60 metriä. Kaveri hävisi selvästi, vaikka heitti vaan kevyttä HK:n Sinistä......

Lämpimiksiin vain heiteltiin, mutta ainahan se kilpailuvietti siitä irtoaa kuitenkin.

Lastenlasten vahtina olen koko päivän ollut. Kivvaa muuten, mutta hermot mennee.....
 
Viestejä
29
Lenkinheittokilpailut kuulostaa kyllä viimeisen päälle hauskalta tavalta viettää iltaa. Veikkaan että itse paiskaisin Tapolan savulenkkiä hyvänä päivänä myös tuonne viiden-kuudenkymmenen metrin kieppeille. Lenkinheitosta kauniissa kesäillassa saa tällä hetkellä vain haaveilla, kun yritetään lumikinosten ympäröimänä etäluennoilla tehdä itsestä tulevaisuuden asiantuntijaa.
 
Viestejä
1 593
Itse ennustan, että tänä vuonna on luminen talvi, , loskainen kevät, kylmä kesä ja kostea syksy. Lottonumerot lauantaina 1,3,7,15,25,34,37.
 
Viestejä
1 593
On se vaan katkeraa jos meikäläinen ottaa ainoana 7 oikein. Älkää uskoko Joeta. Itse ostanut ensimmäisenä meikäläisen rivin.
 
Viestejä
2 832
Hytkyn jytkyn tilitalitallallaa. Niin on ollu kiire viikko asioihen hoitamisessa, aamusta iltaan, päivästä päivään, jotta päivätkin on kohta sekasin. Eilen oli perjantai, tännään on lauantai. Niskat on niin jumissa että ei ees piä taho kääntyy kun konneella viäntänä hommia monta tuntia päivässä.

Nyt lie iltalenkin jälkeen tiiossa sauna, ja kylmän kylmän kylmä lonkerotölkki, tiiä vaikka usseempihi mänis. Ja jos lenkistä vielä, niin jos muistelis vanhoja aikoja, ja pistäs suoraan kiukaan päälle kypsymään samalla kun löylyttellöö. Suattaapi rapia tulla, ai että.. pikkusen sitten ketsuppia ja sinappia siihen kyytipojaks.. Mitäs muuta siihen vois lenkin kanssa laitella?? Niin, ja on ihan HK;n sinistä. Kevyttäkin piti kokkeeks ostaa tavallisen rinnalle.

Niin, ja jos tän pv lottonumerot ossuu, kuten veikko ennusti, niin loppuu työnteko miultahii ku seinään. Puksutellaanhan velikullat. Millonhan tälle palstalle muuten joku nainen eksys? Meinaan vaan, tois uuvenlaista näkökulmaa kaikkeen. ;)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös