Koripallo.com

KARSINTASARJA ( I- ja II-divarin kesken )

Sienestäjä

Koitetaan siis uudestaan, onnistuin jotenkin tötöilemään tuon ensimmäisen postaukseni.. :)
Kevät on jo ehtinyt niin pitkälle, että on aika aloittaa spekulaatiot I-divisioonaan nousijasta. Arviot olen perustanut sarjataulukoihin, omiin mielipiteisiini ja .comissa velloviin huhuihin..

I-Divisioona
13. Lapua
14. Wartti Basket

Nuo kaksi ovat suurimmat suosikit karsintoihin. Lapualla on jonkunlainen paketti kasassa, mutta umpisurkea valmentaja on ajattanut joukkueen Divarin hännille.. Turku ja Jyväskylä ovat myös mahdolliset karsijat, mutta en suko WB: enkä Lapuan saavuttavan niitä. Veikkaukseni on, että WB tippuu ja Lapua päätyy karsintoihin..

Eteläinen alue:
1. Akatemia
2. HyPo

Onko Akatemialla intressejä yrittää nousua tosissaan, tulisiko Petäjästä vanhoja konkareita avittamaan? Honka tarvitisi kakkosjoukkueen, joka palvelisi edustuksen tarpeita. Hypo ilmeisesti keskittyy omien junnujen kehittämiseen ja lähtenee karsintoihin ilman sen kummempia tavoitteita.

Kaakkoinen alue
1. Kave
2.TeePee
3. Korikouvot

Kave on koittanut nousta jo monena vuonna, mutta yrittämiseksi ne ovat jääneet. Huhuja on liikkunut paljon niin Mäkelän Roopesta kuin myös muista vanhoista SM-pelaajista, joten yritystä ainakin löytynee.. Korikouvot ovat menettäneet pelaajia sairastuvalle ja edustusjoukkueeseen, joten uskon että TeePee säilyttää kakkopaikkansa.

Keskinen alue
1. Jyväskylän Weikot
2. Vaasan Salama
3. Jokatti

Näistä joukkueista ei ole mitään aavistusta. Löytyisikö tuolta joku yllättäjä?

Läntinen alue
1. SalPa
2.LoKoKO
3. BC Nokia

Salpa vilisee taitavia pelimiehiä ja on mielestäni ainut varteenotettava ehdokas tästä lohkosta. Etebkin jos vilapskin nousee niin Salossa olisi taas kysyntää !-divarijoukkueelle. BC Nokia tuskin tavoittelee divaripaikkaa, koska heillä on siellä jo yksi joukkue.

Pohjoinen alue
1. RoNMKY
2. ONMKY

Pohjoisen alueen tasosta en tiedä, mutta Rollo on hallinut siellä aivan suvereenisti, joten olisiko yllättäjä joukkue?

Miesten karsintojen I vaihe 25.-26.3.2006

MITEN PELATAAN?

Alueellisista II-divisioonan lohkoista pääsee ensimmäisiin I-divisioonan karsintoihin joukkueita seuraavasti: Eteläinen, Läntinen ja Kaakkoinen alue enintään kaksi kultakin alueelta, lisäksi karsintoihin osallistuu I-divisioonan 13. sijoittunut joukkue. Itäinen, Keskinen ja Pohjoinen alue pelaavat 3-4 joukkueen esikarsinnan siten, että näitä kolmea aluetta edustaa enintään kaksi joukkuetta varsinaisessa ensimmäisessä karsinnassa. Eli laskujeni mukaan 9 joukkuetta osallistuvat varsinaisten karsintojen ensimmäiselle kierrokselle.

Kilpailun järjestäjä arpoo ensimmäiseen karsintaan osallistuvat joukkueet 2-3 lohkoon.

Karsintalohkojen kaksi (2) parasta joukkuetta pääsevät toiseen karsintaan.

Miesten karsintojen II vaihe 1.-9.4.2006

Karsintojen toinen vaihe pelataan yksinkertaisena sarjana kahden viikonlopun aikana:

A) Jos ensimmäisessä vaiheessa on kolme karsintalohkoa, jäävät sen vaiheen keskinäisten ottelujen tulokset voimaan.

B) Jos ensimmäisessä vaiheessa pelataan kaksi karsintalohkoa, saavat näiden lohkojen voittajat toisessa vaiheessa kaksi kotiottelua ja vastaavasti toiseksi tulleet yhden kotiottelun (kts. kohta 4.4.)

Kaudella 2006-2007 pelaavat toisen karsintavaiheen kaksi (2) parasta joukkuetta I-divisioonassa ja muut karsintoihin osallistuneet j kkueet alueellisissa II-divisioonissa.

Ja loppuun oma veikkaukseni: Lapua, Akatemia ja RoNMKY, eli kaksi noista pelaa ensi kaudella I-divisioonaa.

EDIT: muokattu otsikkoa
 

Väijy

Re: KARSINTASARJA

Hyvä analyysi. Paljon tietoa, jota ei meidän laisilla henkilöillä, joilla ei samalla tietoa 2 divarin anatomiaa muuten kuin oman lohkonsa osalta. Kiitos. :)
 

Analyysiä

Re: KARSINTASARJA

Itä-keskisen alueelta ei yllättäjiä ole tulossa.Sarjan taso on umpisurkea ja mikä tahansa etelän tai läntisen alueen 2D jengi lyö nuita joukkueita pataan +30-50!

Terveisin: pelit nähnyt
 

Lapua

Re: KARSINTASARJA

Ei Lapua joudu karsimaan. Jyväskylä on heikoilla jatkossa.
 

pelioikeus

Re: KARSINTASARJA

Sienestäjä sanoi:
Koitetaan siis uudestaan, onnistuin jotenkin tötöilemään tuon ensimmäisen postaukseni..  :)
Kevät on jo ehtinyt niin pitkälle, että on aika aloittaa spekulaatiot I-divisioonaan nousijasta. Arviot olen perustanut sarjataulukoihin, omiin mielipiteisiini ja .comissa velloviin huhuihin..

I-Divisioona
13. Lapua
14. Wartti Basket

Nuo kaksi ovat suurimmat suosikit karsintoihin. Lapualla on jonkunlainen paketti kasassa, mutta umpisurkea valmentaja on ajattanut joukkueen Divarin hännille.. Turku ja Jyväskylä ovat myös mahdolliset karsijat, mutta en suko WB: enkä Lapuan saavuttavan niitä. Veikkaukseni on, että WB tippuu ja Lapua päätyy karsintoihin..

Eteläinen alue:
1. Akatemia
2. HyPo

Onko Akatemialla intressejä yrittää nousua tosissaan, tulisiko Petäjästä vanhoja konkareita avittamaan? Honka tarvitisi kakkosjoukkueen, joka palvelisi edustuksen tarpeita.  Hypo ilmeisesti keskittyy omien junnujen kehittämiseen ja lähtenee karsintoihin ilman sen kummempia tavoitteita.

Kaakkoinen alue
1. Kave
2.TeePee
3. Korikouvot

Kave on koittanut nousta jo monena vuonna, mutta yrittämiseksi ne ovat jääneet. Huhuja on liikkunut paljon niin Mäkelän Roopesta kuin myös muista vanhoista SM-pelaajista, joten yritystä ainakin löytynee.. Korikouvot ovat menettäneet pelaajia sairastuvalle ja edustusjoukkueeseen, joten uskon että TeePee säilyttää kakkopaikkansa.

Keskinen alue
1. Jyväskylän Weikot
2. Vaasan Salama
3. Jokatti

Näistä joukkueista ei ole mitään aavistusta. Löytyisikö tuolta joku yllättäjä?

Läntinen alue
1. SalPa
2.LoKoKO
3. BC Nokia

Salpa vilisee taitavia pelimiehiä ja on mielestäni ainut varteenotettava ehdokas tästä lohkosta. Etebkin jos vilapskin nousee niin Salossa olisi taas kysyntää !-divarijoukkueelle. BC Nokia tuskin tavoittelee divaripaikkaa, koska heillä on siellä jo yksi joukkue.

Pohjoinen alue
1. RoNMKY
2. ONMKY

Pohjoisen alueen tasosta en tiedä, mutta Rollo on hallinut siellä aivan suvereenisti, joten olisiko yllättäjä joukkue?

Miesten karsintojen I vaihe 25.-26.3.2006

MITEN PELATAAN?

Alueellisista II-divisioonan lohkoista pääsee ensimmäisiin I-divisioonan karsintoihin joukkueita seuraavasti: Eteläinen, Läntinen ja Kaakkoinen alue enintään kaksi kultakin alueelta, lisäksi karsintoihin osallistuu I-divisioonan 13. sijoittunut joukkue. Itäinen, Keskinen ja Pohjoinen alue pelaavat 3-4 joukkueen esikarsinnan siten, että näitä kolmea aluetta edustaa enintään kaksi joukkuetta varsinaisessa ensimmäisessä karsinnassa. Eli laskujeni mukaan 9 joukkuetta osallistuvat varsinaisten karsintojen ensimmäiselle kierrokselle.

Kilpailun järjestäjä arpoo ensimmäiseen karsintaan osallistuvat joukkueet 2-3 lohkoon.

Karsintalohkojen kaksi (2) parasta joukkuetta pääsevät toiseen karsintaan.

Miesten karsintojen II vaihe 1.-9.4.2006

Karsintojen toinen vaihe pelataan yksinkertaisena sarjana kahden viikonlopun aikana:

A) Jos ensimmäisessä vaiheessa on kolme karsintalohkoa, jäävät sen vaiheen keskinäisten ottelujen tulokset voimaan.

B) Jos ensimmäisessä vaiheessa pelataan kaksi karsintalohkoa, saavat näiden lohkojen voittajat toisessa vaiheessa kaksi kotiottelua ja vastaavasti toiseksi tulleet yhden kotiottelun (kts. kohta 4.4.)

Kaudella 2006-2007 pelaavat toisen karsintavaiheen kaksi (2) parasta joukkuetta I-divisioonassa ja muut karsintoihin osallistuneet j kkueet alueellisissa II-divisioonissa.

Ja loppuun oma veikkaukseni: Lapua, Akatemia ja RoNMKY, eli kaksi noista pelaa ensi kaudella I-divisioonaa.

JA SUPISUOMALAISIN VOIMIN TIETENKIN!??? ;)
 

Sienestäjä

Re: KARSINTASARJA

Lapua sanoi:
Ei Lapua joudu karsimaan. Jyväskylä on heikoilla jatkossa.
Molemmilla on vielä viisi ottelua jäljellä, joten kaikki on vielä mahdollista. Lapua on voittanut kaikki keskinäiset kohtaamiset, joten tasapisteissä Lapua kipuaa Jyväskylän edelle, tämä taas edellyttää kahta voittoa enemään jäljellä olevista otteluista. Äkkiseltään katsoen tämä vaikuttaisi vaikealta urakalta, sillä Lapuan vastustaja ovat:
Forssa --> Tappio
HNMKY --> Voitto
Visa --> Tappio
TuNMKY --> Voitto
BC NOkia --> Tappio

Tässä tapauksessa Jyväskylälle riittäisi yksi voitto kenestä tahansa..
 

hpioasf

Re: KARSINTASARJA

Voi olla, että lapua joutuu karsimaan, mutta jos näin käy niin lapua antaa karsinnoissa KOVAA kyytiä vastustajille! Divarin paras joukkue Compo oli viimeksi tiukoilla Lapuaa vastaan!!
 

Espoo

Re: KARSINTASARJA

hpioasf sanoi:
Voi olla, että lapua joutuu karsimaan, mutta jos näin käy niin lapua antaa karsinnoissa KOVAA kyytiä vastustajille! Divarin paras joukkue Compo oli viimeksi tiukoilla Lapuaa vastaan!!
Akatemia voitti ennen kauden alkua mennen tulle sekä Wartin että RU:n. Kyllä Lapua on vaikeuksissa tiivistahtisessa karsintasarjassa. Joukkueen materiaali ei kestä karsintasarjan ottelutahtia = Akatemia tai SalPa nousee, Lapua putoaa.
 

Lapua

Re: KARSINTASARJA

Eli Lapualle ja Jyväskylälle molemmille tappiot tänään. Saa Lapua kiriä välttääkseen karsinnat.
 

voi olla

Re: KARSINTASARJA

Karsintasarjastahan siis kaksi parasta pelaa ensi vuonna ykkösessä ´(jos joku ei tienny) ja ne kaksi tulee oleen jotku näistä...

1. Divarin joukkue joka joutuu karsintaan
2. Salpa
3. Rovaniemi (tulossa kuulemma ulkomaanapua, ehkä iso EU)
4. Akatemia, hypo ja Kave ovat tasoissa ja riippuu siitä minkälaisen jengin saavat kasaan

Tsemppiä eteenpäin kaikille jengeille.
 

EU?

Re: KARSINTASARJA

Mitä säännöt sanoo EUsta? Onko Rollo rekisteröinyt EUn ajoissa?
 

rans

Re: KARSINTASARJA

EU? sanoi:
Mitä säännöt sanoo EUsta? Onko Rollo rekisteröinyt EUn ajoissa?


Ei oo väliä sillä, millo regannu. Pelaaja ei ole saanut tällä kaudella pelata matsin matsia missään sarjassa, niin sitten homma on ok.
 
Viestejä
382
Re: KARSINTASARJA

rollo sanoi:
rollolle tulossa 4 afrikkalaista miestä

Ne lainaa tietysti samat kaverit, jotka vetää kesällä RoPS:ssa futista. Niitähän siellä riittää...
 

funkkis

Re: KARSINTASARJA

voi olla sanoi:
Karsintasarjastahan siis kaksi parasta pelaa ensi vuonna ykkösessä ´(jos joku ei tienny) ja ne kaksi tulee oleen jotku näistä...

1. Divarin joukkue joka joutuu karsintaan
2. Salpa
3. Rovaniemi (tulossa kuulemma ulkomaanapua, ehkä iso EU)
4. Akatemia, hypo ja Kave ovat tasoissa ja riippuu siitä minkälaisen jengin saavat kasaan

Tsemppiä eteenpäin kaikille jengeille.
Jos Rovaniemi palkkaa ison EU:n, niin pisteet nousee rankingissa ja nousu näyttää varmalta. Vai mitä mieltä olette viisikosta:
PG Turo Sonkajärvi
SG Turja/Karjalainen
F Jarkko Karhu
PF EU
C Lasse Aavamäki

Vaihdosta löytyy vielä tukku ihan kelpoja pelimiehiä..
 
Viestejä
7 444
Re: KARSINTASARJA

funkkis sanoi:
Jos Rovaniemi palkkaa ison EU:n, niin pisteet nousee rankingissa ja nousu näyttää varmalta. Vai mitä mieltä olette viisikosta:
PG Turo Sonkajärvi
SG Turja/Karjalainen
F Jarkko Karhu
PF EU
C Lasse Aavamäki

Vaihdosta löytyy vielä tukku ihan kelpoja pelimiehiä..

Mun henkilökohtainen mielipide on, etten ole koskaan kuullutkaan kenestäkään noista tyypeistä.

Tai no, iso EU kuulostaa aika tiukalta poustivääntäjältä.
 

buhaha

Re: KARSINTASARJA

Eipä ole hämähäkimies kummoinen korisasiantuntija. Tuossa listassa sentään 2 miesten hallitsevaa Suomen mestaria, 1 Cup-voittaja/SM-hopea- ja pronssimitalisti.
 

Turku?

Re: KARSINTASARJA

On spekuloitu, että divarista karsimaan tulee Wartti, Lapua, Jyväskylä jne..... Mikä mahtaa olla turkulaisjoukkueiden kohtalo, Aura mitä todennäköisemmin ei sm-karsinnoista enää sm-sarjapaikkaa pysty varmistamaan ja Sixty säilynee divarissa. Tuskin Turku kuitenkaan kahta joukkuetta divarissa pitää, jos yhtäkään....?
 

yes father

Re: KARSINTASARJA

poika turja pelaa rollossa kasvattiseuraansa (ja isin johtamaa) vastaan. mahtaako kolkit upota normaalisti? kumpi on tärkeämpi rovaniemi vai lapua...
 

Rops

Re: KARSINTASARJA

Puheet Afrikkalaisista ja EU-vahivistuksista ovat täyttä paskaa. Mukaan tulee neljä kovaa jenkkiä, eikä mitään perusjamppoja vaan kunnon pelimiehiä. Kyllä Rovaniemellä on heittää kehään tämän jälkeen 10 miehen rotaatio ja varmasti nousee. Takana on nyt niin perkeleesti rahaa, että pois alta! Terentjeff on lisäksi treenannut "havunneula-prässin" kuntoon ja muutenkin takana on raju fyysiikkatreeni koko kauden ajalta. Kyllä tämä mies (en minä, vaan Jambo) tietää mitä tekee!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös