- Viestejä
- 6 233
Jammun kunniaksi pistelläähän topikkia tulille. Mj tauko ohi ja loppurutistus pitkää runkosarjaa alkaa. Jammu Wilsonilla vahvistunut Kataja isännöi huippuottelussa Karhua. Kataja lienee surkeiden vieraspelien vuoksi ulkona 4 sakista, mutta 5 sija on omissa käsissä hyvinkin. Katajalla on kotona kulkenut tuloksellisesti, edellinen kotitappio on Gullsia vastaan marraskuun lopulta. Karhu on sijalla 3 ja pysynee tuolla sijalla loppuun asti. Karhu on alun haparoinnin jälkeen pelannut vakuuttavasti, Karhu voi ihan hyvin uusia jopa jälleen mestaruuden. Heikkoja osa alueita ei juurikaan ole. Näinpä Kataja saa kyllä yhden kovimmista haasteista heti tauon jälkeen. Aikaisemmat kohtaamiset Karhu on vienyt selkeästi, olisiko nyt tiukempaa? On hyvin mahdollista, että Kataja ja Karhu kohtaavat toisensa puolivälierissä, joten senkin takia tekisi Katajalle voitto varmasti nyt hyvää. Kataja päässee otteluun parhaalla orkesterilla, ja tottakai Jammun tulo lisää loppukauteen Katajan saumoja, kunhan mies vain saadaan ensin kuntoon kunnolla ja tuntumaa. Mielenkiintoinen ilta varmasti luvassa joensuussa! Kataja!