Vs: Kataja VS Kouvot Ti 24.11 Joensuu Areena, klo 18.30
En kyllä lähtis pistämään rahoja kiinni kummankaan puolesta, kun sen verran epävarmalla pohjalla peli. Katajalla on puolustus sekä itseluottamus hieman kadoksissa (hongan kaadosta huolimatta) ja kouvoilla on pari vaihtomiestä kadoksissa. Tämä peli on Kouvoille nyt kuudes peräkkäinen, mikä pelaillaan kuudella miehellä (J. Kataja vissiin vasta aloittanut harjoittelun, eli tuskin pelaa vielä) ja ainakin jo Lahdessa tämä tahti ja rasitus näkyi ja jossa vaikutti siltä että alussa lähtiin vähän säästelemään ja annettiin Lahdelle kaula ja takaa-ajoasemasta ei akut ihan riittänytkään enää ohi asti. Puolustuksesta puuttui viimeinen intensiteetti ja mm. Moyelta tuli käsittämättömiä syöttöhasseja ja muutamia aika väkisin puristettuja heittovalintoja, mitä ei mun mielestä voi pistää kuin väsymyksen piikkiin. No onneksi asenne on kuitenkin kunnossa ja Moyekin otti ottelun lopussa puhtaasti asenteen tuomalla apinanraivolla liudan hyökkäyslevyjä ja yritti sitä kautta nostaa kouvoja mukaan peliin.
On kyllä Toijalalla pohtimista. Miten luotsaat joukkuettasi tällaisen ottelutahdin keskellä siten, että pelikunto pysyisi yllä? Vaikka Katajalaisittain se ehkä karulta kuulostaakin niin varmasti yksi merkittävimpiä seikkoja ottelun lopputuloksen kannalta on se, miten Kouvojen palautuminen perjantain pelistä on sujunut ja miten jälleen akusto kestää matkan+pelin. Miten peliin kannattaisi sitten lähteä, jotta virtaa riittäisi? Hirveällä sykkeellä tietenkin. Upporikasta ja rutiköyhää, eli kova isku heti pelin alkuun ja pyritään horjuttamaan Katajan vielä heikolla pohjallla keikkuvaa itseluottamusta. Sopivassa johdossa on sitten kevyempi pelata kontrolloidusti loppupeli ja ei ole takaa-ajoaseman mukanaan tuomaa rasitetta. Tai en mä tiedä, mä olen vaan katsoja.
Jos Katajalla ei ole tähän viikon alkuun kertoa uutisia sentteriosastolta, niin tämä pitäisi olla Kauniston ja Neltnerin peli. Salmisella onkin tekemistä kun miettii miten tämä kaksikko pysäytetään. Toisaalta kukas katajalainen Moyen pysäyttää? Jos Bradfordin jalka ei liiku vielä halutulla tavalla, niin näinköhän pysyy taskutankin perässä? Heitto lähtee niin nätisti ja korkealta, että pituusylivoimastakaan ei ole niin isoa hyötyä kuin yleensä. Katajan varmaan kannattaa lähtä lievällä väsytystaistoasenteella. Salminen kierrättää penkkiä ja yrittää juoksuttaa Kouvoilta jalat alta. Pete vielä kuumaksi niin se on siinä. Mutta kahtellaan, josko vaikka Kouvot olis syösy puhtipuuroa ja energia ja liike pysyisi loppuun asti.