Koripallo.com

Koripallo.Com NBA Fantasy 2019-2020: Omistettu Koben Muistolle

Viestejä
9 123
Drafti operoitu. Tuntui, että kaikki olivat suhteellisen hyvin valmistautuneita ja aikaisempia vuosia enemmän lähti nimiä omaltakin exceliltä sieltä ylempää. Hieno homma, että fanttasy on tullut näin pitkälle. Todellista ammattilaissarjan tunnelmaa.

Muutama juttu ennen perinteistä Draft Recapia:

- Ekalla viikolla EI FLEXejä! Waiverit kuitenkin Ma-Ke-Pe-Su. Ensi viikolla sitten Flexi tulee viidennentoista rosterpaikan tilalle ja maanantaina joko laitetaan se jengin paskin sinne tai haetaan flexeiltä 1-3 dollarilla uutta yrittäjää sisään.

- 45 pelin limit ihan normaalisti ekalla viikolla.

- Rivalry-viikko kysymyksessä eli 1/2 näistä viikoista ja parhaiten suoriutuneet saavat valita vastustajansa tietyillä rajoituksilla runkosarjan viimeiselle viikolle.

- Positioperjantai on ensimmäisen kerran marraskuussa.

Näillä etiäpäin...

KIKIN KIISTATTOMAT

1. Kierros: Rudy Gobert, C

Ensimmäinen kierros meni täysin odotusten mukaan, mitä nyt pelkäsin joutuvani ottamaan Jokicin Rudyn sijaan. Trancey kuitenkin ejakuloi jättimäisesti jo vitospikillä ja boardille jäi vain yksi nimi.

Gobertin keskiarvot Favorsin ollessa pois kentältä olivat kalkulaattorin mukaan hinasen alle 120 fapo. Siltä pohjalta exceliin arvo 118 ja liigan mintein pudotuspeliohjelma ei tehnyt valintaa yhtään vaikeammaksi. Rudy on tullut aika monena vuotena omistettua ja tällä kertaa pysyy joukkueessa loppuun saakka. Aina ennen on tullu vähe treidailtua.

2. Kierros: Ben Simmons, PG

Positiivinen yllätys, että Bensku löytyi listalta vielä tässä vaiheessa. Bealia haarukoin saavani, mutta eipä tuo 4-5 pistettä parempi Simmonskaan haittaa. Solid 4-4 pelit vielä mahdollisissa välierissä ja finaalissa. Iso pelko oli, että käteen olisi jäänyt tylsääkin tylsempi Damian Lillard, mutta Killes nappasi Irvingin Benskun sijasta.

Odotusarvona on selkeä parannus viime kauden 101 fapoon nyt kun Buntlerkin on pois kaupungista. 109 fapoa ei olisi yllätys.

3. Kierros: Trae Young, PG

Nintto ahnehti Jrue Holidayn toisena SG:nä ja ihan hyvä valinta olikin fantasypointsien näkökulmasta. Traelta odotellaan viime kauden lopun toisintoa eli sellaista 99 fapon nurkilla olevaa suoritusta. Voipi vaikka innostua vähän enempäänkin. Siakam olisi tullut otettua, jos Traekin pois boardilta. Onneksi Killes otti Blaken.

Nyt on kyllä mukawa katsella Atlantan pelejä. Viime kaudella harmitti, kun ei saanut Lätkältä Collinsia millään ilveellä kotiutettua.

4. Kierros: Marvin Bagley III, PF

Jooh, eipä tuossa kauheasti valinnanvaraa ollut. Russellia, DeRozania ja Hieldiä katselin sillä silmällä, mutta odotetusti kaksi ekaa varsinkin pois boardilta. Hield oli ns. "kolmostargetti", joten ei sinällään haitannut Hompan valinta. 88 fapoa on kirjattu Bagleyn arvoksi. Katsotaan miten miehen käy.

Mukawa, kun saa seurata myös oman suosikkijoukkue Kingsin edesottamuksia tällä kaudella.

5. Kierros: Robert Covington, SF

Ympyrä sulkeutuu. RoCo tuli aikoinaan nostettua pelkästään D-liigan hailaittien avustuksella. Silloin fumblasin janarin kärsimättömänä waiverille eikä ole tarvinnut tuon jälkeen omassa jengissä katsella. Tiesin, että Kottii varmasti haluaa Loordin taas sisään. Sitä suuremmalla syyllä ohitin oman #1 targettini ja otin "Warma 90" Covin.

Mukawa omistaa. Taitaa Minnesotassa olla sitä ns. 100+ fapo jytkypotentiaalia. Huono puoli on high risk injureiden kanssa. Siksi varmaan slaidasi.

6. Kierros: Kelly Oubre Jr., SF

Kiitos JUMALA! Kaksi nimeä oli räikeänpunaisella, joka tarkoittaa "PAKKO SAADA". Oubre oli laitettu viitoskierrokselle kainosti toivoen miehen olevan vielä jäljellä. En tiedä mikä miehen "suprememaisen" naisellisessa olemuksessa kiihottaa, mutta olen ollut fixoitunut salaisesti hänestä jo kaksi kautta.

91 fapo löytyy excelistä arvona ja räikeästi paistoi punaisena kaiken mustan yliviivauksen keskellä... Joskus suunnitelma vaan toteutuu täydellisesti, ei woi minkään...

7. Kierros: Enes Kanter, C

Pientä riskiä tähän kohtaan. Halusin otteluohjelmia minteriin ja feidasin pari targettia, jotka tietenkin menivät ennen seuraavaa pickiä. Mutta ei siinä. Kanterin pitäisi tulla penkiltä ja on aika takuuvarma tekemään sitä omaa juttuaan. Eiköhän tuo Bostonissa pärjää, kun vaihtoehdot etukentälle ovat aikamoista huumoriosastoa. 84 fapo odotuksissa.

8. Kierros: Larry Nance Jr., PF

Ei ollut ajatuksissa varata Larrya, mutta enpä olisi uskonut 6. kierroksen targetin olevan enää boardilla. 88 on omissa kirjoissa Larrylle laitettua arvoa ja oli ylivoimaisesti paras jäljellä oleva pelaaja. Ei näitä vaan voi jättää käyttämättä.

9. Kierros: RJ Barrett, SG

Eka varaus, jossa annettiin positiolla painoarvoa. Tämän kauden teemaksi otin pari uutta jippoa. 1) älä välitä positiosta, vaan draftaa valueta 2) älä pelkää rookieita.

Barrett on aika hyvässä tilanteessa Knicksissä. Todella potentiaalinen pelaaja, jolla kykyä ottaa isompaakin roolia kuin vain spämmätä paskoja heittoja ilmaan. Knicksissä on krooninen tarve scooraajille ja Barrett täyttää Randlen kanssa tuon tyhjiön käytännössä kahdestaan. Smith? No way. Payton? Hehe. Morris tai Knox? Ei koskaan. Robinson? Ei osaa kuin laittaa hyökkäyslevareita ja lobbeja sisään.

Peliaikaa on tullut preseasonilla siihen malliin, että Fizdale on valmis nähtävästi antamaan avaimia käteen koko kauden. 35 minsaa ja 82 fapo haussa. Oli paras guardi boardilla tuossa vaiheessa, Smart olisi ollut se varmempi valinta. Mutta en tykkää Marcus Smart.

10. Kierros: Serge Ibaka, C

Warma 82 boardilla kymppikiekalla? Tervetuloa Kiistattomiin.

On myös trade blockissa.

11. Kierros: Victor Oladipo, SG

Ainahan jengiin voi näiltä vuoroilta jonkun loukkijätkän ottaa. Pitäisi olla palaamassa joulukuuhun mennessä ja josko tuo helmi-maaliskuussa olisi entisellään. Jos silloin sen 80-85 fapo saa niin kelpaa kyllä. Kuitenkin viime kauden 2. kierroksen varaus.

12. Kierros: Dennis Schroeder, PG

Westy on out. PG13 on out. CP3 ja SGA ovat sisällä, se on totta. Siinä on kuitenkin hyvä slotti tulla penkiltä instant offensea, ihan kuin viime kaudellakin. Ja CP3 on tunnettu paikkojensa kestävyydestä eiku. 80 fapo paikkeilla oleva janari, niin kyllä siihen vaan on iskettävä vaikka hipsteripickit jo vilkkuivatkin silmissä.

13. Kierros: PJ Washington, PF

Killes vei sen viimeisen value pickin eli Jabari Parkerin, joten päästiin "itse asiaan". Pyörittelin Clarken ja Washingtonin välillä. Päädyin muutamasta syystä Washingtoniin:

1) Memphsissä ainakin viime kaudella rajoitettiin rookie-JJJ:tä aika kismittävästi koko kausi.
2) Memphisissä on JJJ ja Vala edessä.
3) Charlottessa on full blown youth movement menossa, joka raportoitu valmentajankin kertomana. Vastuuta on luvassa vittuna.
4) Edessä on Marwin Williams. Marwin Vitun Williams.
5) Clarke on tuplatupla-janari, mutta Washington kumuloi statseja. Kik Jams tykkää statsien kumuloimisesta.

76 papereissa, mutta mitä tekee loppukaudesta? Vaikka ja mitä.

14. Kierros: Kevon Looney, C

En tiedä minkä laskuvirheen olen tehnyt, mutta jostain syystä taskulaskin tuotti useammankin tarkistuslaskennan jälkeen Looneylle 28 minuutin peliajalla penkiltä käsin 91 fapoa.

Pakkohan se on poistaa, kun oli Oubren lisäksi ainoa tulikuuman punaisella ympyröity janari eikä kelvannut wittu kenellekään.

WARMA 91!!! WARMA!

15. Kierros: Jarrett Culver, SG

Kumuloi.
Statseja.
Penkiltä käsin.

Depth Chart:

PG: Ben Simmons, Trae Young, Dennis Schroeder
SG: RJ Barrett, Vic Oladipo, Jarrett Culver
SF: Rob Covington, Kelly Oubre Jr.
PF: Marvin Bagley Jr. Jr., Larry Nance Jr., PJ Washington Jr.
C: Rudy Gobert, Enes Kanter, Serge Ibaka, Kevon Looney

Onnea kauteen kaikille!

Paitsi Vitalille.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
6
Noniin.



Nyt kun viime kauden recap on videon merkeissä saatu pois alta, voidaankin siirtyä iloisin ilmein tulevaan kauteen. Viime vuoden draftin jälkeen fiilis oli aika "meh" joukkueen suhteen, ja se sitten heijastuikin pitkin kautta erinäisin tavoin. Tämän vuoden draftiin lähdettiinkin siis kirkkaalla mielellä ja raikkaalla jalalla.

1st round, pick #7 - Joel Embiid (C)
Pieni arpominen Lebukan ja Joelin välillä, vaaka kuitenkin kallistui Embiidin suuntaan. Phillyn hyökkäys ja sen roolien jakautuminen on itselle vielä vähän mysteeri, mutta luotan Embiidin jatkavan edelliskauden tahdissa.

2nd round, pick 18 - Kawhi Leonard (SF)
Mahdolliset tämänkin kauden lepuutukset vähän aiheuttivat pohdintaa. Sisäinen fani kuitenkin otti vallan ja draftasi Kawhin, ja jälkikäteen olen varsin tyytyväinen. Odotuksissa saman suuntaista pistesaalista kuin viime kaudella, mahdollisesti vähän tippuen.

3rd round, pick 30 - Kyle Lowry (PG)
Safety pick. Ei ollut suurta ambitiota liigan isoimman HMV-tähtipelaajan kotiuttamiseen, mutta olosuhteet ajoivat tähän ratkaisuun. Edeltä poimittiin melko tehokkaasti jokainen tähtäimessä ollut targetti. Tyydytään.

4th round, pick 43 - Mike Conley (PG)
Sisäinen fanipoika otti taas vallan. Boardilla ei ollut Bagleytä lukuunottamatta ketään "pakko saada"-pelaajaa, joten ajattelin laittaa PG-puolen kerrasta kuntoon. Viime vuonna ei osunut mitään isompia loukkaantumisia kohdalle, joten mennään tämä kausi tietyistä piireistä tutulla "hyville ihmisille hyviä asioita, pahoille pahoja asioita"-mantralla.

5th round, pick 54 - CJ McCollum (SG)
SG-positio ammotti vielä tyhjyyttään, ja pieni paniikki alkoi jo hiipimään takaraivoon. CJ'ltä tasasen varmat 85 pongoo, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ihan solid kuitenkin.

6th round, pick 67 - T.J. Warren (SF/PF)
Ensimmäinen riskipick, olen kuitenkin ihan positiivisin mielin asian suhteen. Tuplapositio, Sabonis treidiuhan alla, 80fapon kausia Phoenixin sekasorrossa.. Kyllä tästä vielä hyvä saadaan.

7th round, pick 78 - Brandon Ingram (SF/SG)
Vähän riskillä tässäkin. Uusi ympäristö, poissa Lebronin varjoista. Viime kauden väläytysten perusteella voisi olla mahdollisuus räjähtää ihan tosissaan, mutta luultavasti jäänee sinne 80 pinnan tietämille.

8th round, pick 91 - Bogdan Bogdanovic (SG/SF)
Jugo-pelaaja, mukawa omistaa. Kings on toki organisaationa aina ihan oma kysymysmerkkinsä, mutta tällä hetkellä Hieldin kiukuttelu sopimusneuvottelujensa kanssa voi sataa Bogdanin laariin. Niin tai näin, jos viime kauden taso pysyy yllä niin olen tyytyväinen.

9th round, pick 102 - Jerami Grant (PF)
Denverin rotaatio voi olla jälleen mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta ilmeisen vahvan pre-seasonin perusteella uskallan odottaa Grantin saavan tarpeeksi minuutteja pystyäkseen kontribuoimaan riittävällä tasolla.

10th round, pick 115 - Zack Collins (PF/C)
Riskillä tämäkin. Aminu on ammuttu tieltä vittuun, nyt on aika ottaa avauksen paikka ja operoida. Pre-seasonilla lupaavaa jälkeä, katsotaan miten korreloituu runkosarjan puolella.

11th round, pick 126 - DeAndre Jordan (C)
Rooli Brooklynissä on vielä ilmeisesti vähän avoinna, mutta luotan silti että Jordaanian takataskusta löytyy pistää edes sitä 80 pisteen keskiarvoa tauluun. Ihan solid pick näille kierroksille kuitenkin.

12th round, pick 139 - Gary Harris (SG)
Bounce-back season! Pakko olla. Ei välttämättä ihan toissakauden tasolle, mutta kuitenkin korkeamalle kuin viime kauden uskomaton jööteröinti.

13th round, pick 150 - Davis Bertans (PF)

Paniikki.

14th round, pick 163 - Coby White (PG)
Pystyn jo näkemään ja kuulemaan Lauri Markkas-ketjun väninän siitä, kuinka White ei ikinä syötä palloa ja hakee vain omaa ratkaisua. Ihan sama mulle, jos pisteitä ropisee tilille. Ja pitihän saada vähän jotain rookieväriäkin mukaan jengiin.

15th round, pick 174 - Rui Hachimura (PF)
Hipsteröinti. Ei millään tavalla järkevä sellainen, kun tuo Latvian mieskin joukkueessa pyörii. Kattellaan ekan viikon jälkeen suuntaviivoja tarkemmin.

Eli depth chart:
PG - Lowry, Conley, White
SG - McCollum, Bogda, Harris (Ingram)
SF - Leonard, Ingram, Warren (Bogda)
PF - Collins, Grant, Rui, Bertans (Warren)
C - Embiid, Jordan (Collins)

Kokonaisuutena olen varovaisen tyytyväinen tämän vuoden suoritukseen. Nähtäväksi jää, miten onnistunut drafti sitten heijastuu kentän puolelle.
 
Viestejä
9 123
Hieno draft recap juniorimemberiltä! Siitä mallia kaikille. Sai jopa hekotella pari kertaa.

Samalla nostetaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja pyydetään toiselta juniorimemberiltä, Vitalilta, virallisesti anteeksi. Hieman annoin liian "kovalla kädellä" chatissa palautetta. Näinhän ei johtavassa asemassa tietenkään saa tehdä vaan aina pitää pyrkiä rakentavaan ja ymmärtävään suhtautumistapaan vaikka vastapuolella ei visio ihan 1:1 oman kanssa käy.

Eli ei mitään hätää Vitali. Olet hyvissä eikä suoriutumisesi drafti-iltana anna minkäänlaista aihetta jatkotoimenpiteisiin tai epätasapuoliseen kohteluun kauden aikana.

Jatka samaan malliin ja tuo rohkeasti esille kehitysehdotuksia. Ne otetaan vastaan avoimesti.

Reilumman fantasyn puolesta,
Liigamanageri
Kik Jams
 
Viestejä
1 870
IHANAN TUNTUSET

1. kierros, Nikola Vucevic, C

Westyn olisin ottanut jos olisi tippunut mulle asti ja siinä tapauksessa Vucen toisella kierroksella. Mutta mielestäni kaiken kaikkiaan aika selkeä valinta tähän väliin.

2. kierros, Kyrie Irving, PG

Pointti tuntui hyvältä tähän saumaan. Myös Ben Simmons houkutteli, mutta luotan että Irving vetää erittäin kovan kauden Durantin ollessa loukkaantuneena.

3. kierros, Blake Griffin, PF

Hyvin varma ja turvallinen valinta. En halunnut lähteä riskeeraamaan mitään. Aiempina vuosina varmat pisteidentekijät ovat olleet vähissä, joten halusin kaivaa tästä nyt sen varman 95-100 pelaajan.

4. kierros, Kevin Love, PF

Taas kerran solid kokenut fapojen mättäjä. Loven injury proneus on tietysti pienimuotoinen riskitekijä, mutta jos pysyy kunnossa, niin pitäisi tulla kelpo pisteet bottom-3 Cavsissa.

5. kierros, Lou Williams, SG

Jo ennen draftia päätetty "mukawa omistaa" valinta. Kawhin ja PG:n tulo varmasti vie hieman hyökkäystehoja pois, mutta on se vaan seksikästä kun penkiltä tulee härkäistä 18/3/7 statslinea.

6. kierros, Bam Adebayo, C

Tulevan kauden läpimurtopelaaja, toivottavasti Spoelstra vaan antaa kunnon minuutteja eikä vajakoi minkään isojen pelaajien time sharen kanssa.

7. kierros, Rudy Gay, SF-PF

Tässä vaiheessa oli SF:t vähissä, joten piti yrittää naarata boardilta niitä. Tuntui että Gay oli jäljellä olevista paras ja varmin valinta. Toivottavasti vielä aloittaisi penkin puolelta, niin tulee 15 pts ekstraa.

8. kierros, Ricky Rubio, PG

Paras boardilla ollut PG völjyyn. Toivotaan että Monty Williamsin systeemi saa Rickysta parhaan terän ulos Sunsissa.

9. kierros, Jordan Clarkson, SG

Draftin ensimmäinen reach. Cavs on niin surkea, että Clarksonilla mahdollisuutta päästä "räjähtämään" vaikka kuinka hyvin. Jos vielä pääsee pre-seasonin tavoin aloittelemaan vaihtopenkiltä, niin ihan köyhän miehen Lou-Willinä isoja tilastorivejä.

10. kierros, Goran Dragic, PG

Olisihan tähän väliin voinut ottaa jonkun toisenkin, ei tainnut olla ihan paras valinta boardilla. Toivotaan että Tyler Herro sinetöi avarin pointin paikan itselleen ja Dragic pääsee johtamaan penkiltä käsin kakkosunittia 25-30 minuutin edestä.

11. kierros, Bruno Caboclo, SF-SG-PF-C

This kid... Aevan vitun seksikäs neloispositio...

12. kierros, Josh Hart, SG

Vopite New Orleansin tyyli sopiakin ihan hyvin Hartille.

13. kierros, Jabari Parker, PF

Tuntuu ainakin näin etukäteen hyvältä viimeisten kierrosten valinnalta. Katsotaan miten homma lähtee rullaamaan.

14. kierros, Dwight Howard, C

Myhäilyttää.

15. kierros, DeAndre Bembry, SF

Njaa...
 
Viestejä
18
Mestarisuosikki #1 Recap

1st Round: Anthony Davis PF

Ykköspickiä makusteltiin helvetin pitkään, kulmakarvan potentiaali ehkä korkein? Riski myös epäonnistumiselle olemassa. Giannis olisi ollut ehkä sympaattisin pick, mutta nyt mukawa herätä aamulla katselemaan Lakersin pelejä. Ehkä myöskin snadisti painoi vaakakupissa se että Lakersilla tuskin vara hirveästi starojaan lepuuttaa suhteessa muihin.

2nd Round: Jimmy Butler SG / SF

Kakkoskierroksella makustelussa oli monta eri jätkää, tuntui ettei sellasta just sopivaa kaveria ollut tarjolla joten päädyttiin Bucketsiin. Riskinä loukkaantumiset ja wajakkius. Mahdollisuutena "jälleen topdog", vierellä olevat janarit melkoista jöötiä joten paskaa tulee lentämään ilmaan runsain määrin. 105 fapoa PAKKO tulla.

3rd Round: Tobias Harris PF

Kolmoskierrokselle suunniteltiin LaMaukan kotiuttamista, Spudi makusteli nenän edestä joten päädyin aivan helvetin tylsään Harrisiin. Todnäk tulee pelaamaan enemmän SF positiota joten positioperjantaissa TULEE TULEE TULEE uutta positiota. Anytime 90 fapo, toiveissa suonenveto ja 95 fapoa.

4th Round: Myles Turner C

Tässä yllätti ensimmäistä kertaa kaksi peräkkäistä pickiä ja jostain syystä wajakkina ohitin Zach Lavinen. Nuorena jätkänä Turner saattaa kuitenkin kehittyä ja löytää niitä puuttuvia osa-alueita jotta ukosta leivotaan warma 90 Fapon janari.

5th Round: Jamal Murray PG

Jostain syystä tällä kertaa natsasti positioiden kohdalla sopivasti ja noudin Jammun kuljeksimasta. Vähän samantyyppinen pick kuin Turner, vielä sopivan nuori kehittymään. Uusi diili toivottavasti tuo vähän lisäminuutteja. Viimekaudella ehkä vähän heikot heittoprosentit odotuksiin nähden joten toiveissa parannusta kautta linjan. 85-90 Fapon väliin mahdollisuuksia.

6th Round: Terry Rozier PG

Ensimmäinen vähän isomman riskin pick. Voi olla mitä vain 70 ja 100 fapon väliltä. Minuutteja tulee wittuna Charlottessa, saa nähdä pystyykö myös operoimaan tulosta niissä minuuteissa.

7th Round: Terrence Ross SG / SF

Tuplapositio houkutti Rossin kohdalla, operoi off the bench takuuwarmat 80 fapoa. Helvetin tylsä pick, huomaa että tässä kohtaa Odens purkin kanteen piirretty draftiexcel oli täysin tyhjä.

8th Round: Andrew Wiggins SG / SF

Vähän samanlainen pick kuin Ross pykälää aiemmin, helvetin tylsä ja tuskin tulee esittämään mitään mitä ei oltaisi jo nähty. 80 Fapoa voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Tässä vaiheessa oman mielikuvituksen puute alkoi jo hieman vituttamaan.

9th Round: Bobby Portis C

Tässä vaiheessa toinen sentteri uupui vielä joten sisään operoitiin kolmatta eri jengiään pariin viimekauteen edustava Portis. Operoi wittuna Knicksin penkiltä ja kunhan ei vain avariin nouse niin pitäisi olla auringonvarma 80 fapon janari. Mahiksia positioperjantaissa myös saada lisäpositioita, mukawa omistaa.

10th Round: Harrison Barnes SF

Täysin wajakkipick, rooli todnäk pienenee ainakin hieman jälleen. Jos pääsee operoimaan off the bench niin saattaa saadakin jotain aikaan, muuten todnäk waivereilla. Kismittää.

11th Round: Cory Joseph PG

Fantraxin softa ei arvostanut Kari Jooseppia, kuitenkin jälleen sarjassamme "uusi mahdollisuus" . Viimekaudella n.70 fapon jätkä ja heitto oli hieman alavireinen suhteessa aiempiin vuosiin. Upside vähäinen joten jokainen ylimääräinen fapo yli 70 otetaan innolla vastaan.

12th Round: Cody Zeller C

Klassinen "Jos nyt wittu yhden kauden pysyt ehjänä" pick. Joka kausi pienempää ja isompaa vaivaa, kuitenkin pelatessaan ihan solid 70 fapon jätkä. Kunnossa ollessaan uskon saavan hieman isompaa roolia ja näen että voi olla parhaimmillaan 80 fapon janari. Todnäk kuitenkin viimeistään joulukuussa waiverin tuntuinen.

13th Round: Dwayne Bacon SG

Mukawa late round hipsterpick. Kova fysiikka ja hyvä skoraaja, toivottavasti kairaa ison roolin Charloten jöötimajureiden seurassa. Todnäk kuitenkin avauksen paikka saattaa viedä miehen fantasyarvon waivereiden alapuolelle.

14th Round: Joe Harris SG / SF

Harris lähti kyytiin lähinnä sillä oletuksella että Prince pelaa avarissa ja Harris pääsee operoimaan off the bench. Penkiltä voi olla solid 75 fapon jätkä tuplapositiolla joten sehän 14 kierroksella maistuu maistuu.

15th Round: Marcus Morris PF

Tässä vaiheessa draft queuessa oli vielä monta mielenkiintoista kaveria, valitsin sitten varmaan vähiten mielenkiintoisen. Pappa junnujen joukossa, todnäk alkukaudesta operoi itselleen toisen position ja kohtuullisessa roolissa lienee mahdollisuuksia 75 fapon mieheksi. Loppukaudesta waiverkamaa.
 
Viestejä
12
Leakers Draft recap:

1st round: LeBron James, SF

Kiinan puolestapuhuja jatkaa Leakersissa toista kautta. MVP-kausi odotettavissa. Viime kaudella numerot jälleen eliittiä, mutta loukkaantuminen pilasi. Palaa prime kuntoon.

2nd round: Clint Capela, C

Juuri kun näytti, että Leakersille putoaa Ben Simmons tai Dame Dolla, Kottii sekä kiistattomat nappaavat ne nokkani edestä. Nopea re-group ja Capelan nappasu. Kuhan saadaan pelejä +70, tulee pick olemaan kultaa.

3rd round: DeAaron Fox, PG

Jälleen Kottii pilaamassa draftiani ja nappaa Draymondin nenän edestä. Fox kumminkin hyvä back up plan ja tulee olemaan 100 fapon pg tällä kaudella. Kingsin tempopelin moottori joka jatkaa kehittymistä.

4th round: Buddy Hield, SG

Iso luotto, että saa rahansa! Jos ei, nopea trade toivottavasti tapahtuu. Mikäli pysyy Kingsissä, heidän takakentän omistaminen on erittäin mukawaa.

5th round: SGA, PG-SG

Ensimmäinen tuplapositio Leakersiin. Takakentälle äärettömän hyvä. Kun CP3 aletaan kauppaamaan, SGA arvo vain nousee ja nousee. OKC:n isoimpia kulmakiviä.

6th round: Gordon Hayward, SF-PF

Edellisellä kierroksella mietin kauan nappaanko Jayson Tatumin. Päädyin olla ottamatta ja siihen, että Hayward nousee edes 85% tasolle siitä mitä oli Utahissa. Kausi alla nyt loukkaantumisen jälkeen ja Kyrie pois edestä. Pallo jälleen Haywardin käsiin!

7th round: Lonzo Ball, PG

BBB. Leakers ei ole leakers ilman lonzoa tai D'Angelo Russellia. Toinen treidataan itselleni myöhemmin.

8th round: Derrick Favors, PF-C

Suattapi tehdä jotakin tällä kaudella. Zion aloittaa kauden viltissä joten enemmän minuutteja jaossa. on myös Zionin paluun jälkeen aloittava C. Tuplatuplia luvassa. Kuhan pysyy kunnossa.

9th round: Wendell Carter jr, C

Ensimmäinen kausi pilalle loukkaantumisten myötä. Aloittava C tällä kaudella ja meidän Laurin vieressä pääsee tekemään tuhojaan.

10th round: Will Barton, SF

Pystyisikö nostamaan tasoaan? Nuggets super deep jengi, mutta loukkaantumisherkkiä kavereita. Etunenässä MPJ. Saa minuutteja, tulee penkiltä, myhäilyttää.

11th round: Dennis Smith Jr, PG

NYKissä on pointtien taistelu. Frankie Smokes on kilpailu, ei hätää. Smith saa isoja minuutteja ja NYK tykästyi jo viime kaudella treidin jälkeen. Steal.

12th round: Kevin Huerter, SG

Awauksen miehiä Atlantassa. Hawks ei puolusta pätkääkään, mutta palloa menee senkin edestä pussiin. Huerter toivottavasti saa nauttia siitä.

13th round: Malik Monk, SG

Charlotten roskakorissa Monk pääsee irti. Niin iso kasa roskaa on Hornets rosteri, mutta joku tekee aina numeroita ja tällä kaudella se voi hyvinkin olla Monk. Pallo hänen käsissään Kemban lähdön myötä. STEAL

14th round: Maxi Kleber, PF

Maxi saattaa alkukaudesta pelata isojakin minuutteja Powellin loukkaantumisen myötä. Dirk jättänyt jälkensä toivottavasti ja Carlisle luottaa.

15th round: Kevin Knox, SF

Lol. Joku piti nappaa.

Depth Chart:

PG: Fox/ Ball/ DSJ/ SGA
SG: Hield/ Huerter/ Monk/ SGA
SF: LeBron/ Hayward/ Barton/ Knox
PF: Favors/ Kleber/ Hayward
C: Capela/ Carter Jr/ Favors

Mukawasti leveyttä ja keepereitä. Myös mahdollisia trade-chippejä.

Kaikille mahtawaa Fantasy-Kautta!
 
Viestejä
2 333
Samalla nostetaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja pyydetään toiselta juniorimemberiltä, Vitalilta, virallisesti anteeksi. Hieman annoin liian "kovalla kädellä" chatissa palautetta. Näinhän ei johtavassa asemassa tietenkään saa tehdä vaan aina pitää pyrkiä rakentavaan ja ymmärtävään suhtautumistapaan vaikka vastapuolella ei visio ihan 1:1 oman kanssa käy.
Anteeksi annettu ja unohdettu.

Ehkä tuli itsekin käytettyä hiukan vahvoja ilmauksia, kuten "selviä virheitä" - ymmärrän kyllä, että tekijämiestä ärsyttää. Pahoittelut noista siihen suuntaan. Teet @King James tätä isolla sydämellä ja aikaa säästämättä: siitä kiitokset. Pelaajan on aika helppoa istua katettuun pöytään (kunhan opettelee ignoroimaan pöydän yli lentävät jatkuvat kuittailut :)).

Mutta koska itse kärsin samasta ongelmasta muissa yhteyksissä, niin uskaltaudun antamaan neuvon: opettele delegoimaan asioita ja/tai pyytämään jeesiä. Kun on oman juttunsa ammattilainen, sitä helposti ajattelee, että juuri mun on tehtävä tämä kaikki. Been there, done that - ja vähän toimin noin vieläkin monissa asioissa. Mutta olen opetellut myös vähän jakamaan vastuuta ja se toden teolla helpottaa.

Jatka samaan malliin ja tuo rohkeasti esille kehitysehdotuksia. Ne otetaan vastaan avoimesti.
Ihan vaikka ensi kautta ajatellen vois ilmoittaa yleisesti, että ennen draftia saa esittää positio-ehdotuksia perusteluineen johonkin tiettyyn päivämäärään saakka. Moni kuitenkin varmaan kuikuilee jengejä draftin alla ja törmää erilaisiin omasta mielestä ongelmallisiin Fantraxin tarjoamiin positioihin. Olkoon sitten kisan direktoraatti tai päällikkö joka päättää, mitkä hyväksytään / mitkä hylätään.

Ymmärrän pointin, että pitäisi olla dataa positioista ennenkuin niistä tehdään päätöksiä eikä vain spekulaatiota. Toisaalta jos pelaaja X on vaihtanut seuraa tai seura taktiikkaa / pelaajia X:n ympärillä, niin edellisen vuoden positiotkaan eivät ole enää relevanttia dataa.

No. Näistähän ehditään puhua vaikka ensi kesänä.
 
Viestejä
2 333
Keskuspuiston Pussihousut Draft Recap

Lähtökohtana oli huomattavasti viime vuotta nihkeämpi draftpaikka, tavoitteena ekaa draftia skarpimpi draftaus – mikä jälkimmäinen asia osin toteutuikin, vaikka loppudraftin kohdalla onnistuminen juuri nyt hiukan epäilyttää (viime vuonna sentään loppudraftissa mm. Brook Lopez ja Noah Vonleh).


1st. pick (6.)
PG Stephen Curry (GS)


Nyt kun Golden Statellakaan ei ole enää varaa suhtautua runkosarjaan pelkkänä välttämättömänä pahana joka kruisallaan jotenkuten vasemmalla kädellä, niin hyvin harkkapeleissä esiintynyt Steph Curry oli mielestäni selvästi järkevin vaihtoehto. Selvästi heikentyneessä joukkueessa (eritoten alkukaudesta) Curry joutuu myös kantamaan enemmän vastuuta pelien voittamisesta, joka ei ole suinkaan huono asia mun kannalta. Olin myös jo vähän ennakoinut tätä tilannetta: en olisi tosin harmistunut, jos Jokic olisi jäänyt mulle, mutta Curry oli pelaaja jonka odotin saavani ja jonka päätyminen omaan rosteriin tyydyttää.


2nd. pick (19.)
C Steven Adams (OKC)


Koska ykköskierroksella jäi käteen pointti oli tärkeä saada isosta päästä kiinni koska siellä talentti pakkautui kärkeen. Clint Capela oli toivepapereissa aika isoilla kirjaimilla, mutta Homie kotiutti sen nenän edestä. Steven Adams olikin melko lailla no-brainer tuossa tilanteessa, varsinkin kun harjoituskausi on mennyt hyvin eikä kilpailua sentterin paikalle ole oikeastaan lainkaan (saa pelata niin paljon kuin jaksaa ja pystyy). Uudet takurit SG-A ja CP3 osaa jakaa palloa ja Gallinari levittää kenttää aika kivasti Adamsin operoida. Pitäisi olla kaikki eväät konkarisentterille tehdä tulosta.


3rd. pick (31.)
PF Pascal Siakam (TOR)


Olin tähtäillyt Siakamia jo ennen draftia sillä viime loppukauden otteet olivat vakuuttaneet mut miehen kyvyistä. Nyt Siakamilla lie edessä vielä isompi rooli kuin viime vuonna, periaatteessa joukkueen go-to-guyn paikka. Donovan Mitchell ja Zach LaVine houkutti kanssa hiukan, mutta ajattelin, että kannattaa panostaa tässä vaiheessa vielä isoihin ja vähän toivoin jommankumman säästyvän mulle neloskierrokselle.


4th. pick (42.)
C Mitchell Robinson (NY)


Näinhän ei sitten tietenkään käynyt… Sitten homma jotenkin sekosi ja olin yhtäkkiä ihan neuvoton, ilman selkeätä suunnitelmaa. Aloin etsiä Spencer Dinwiddieta joka oli muulla eräänlainen ylläriveto-ajatus samalla kun mietin oliko vielä liian aikaista – eikä Spenskaa tuntunut löytyvän mistään vaikka kuinka skrollasin listaa alas. Toisaalta Clippersin +15fp tuhopari Monster-Harrell & Williams oli olleet mielessä jo ennen draftia, että ainakin toinen pitäisi saada. Yhtäkkiä kone alkoi huutaa enkä tiennyt mitä se merkitsi, paitsi että luultavasti valinta-ajan päättymistä. En nähnyt missään mitään laskuria (vain sen ”keskimääräinen käytetty aika”-näytön) – sitten olinkin jo hankkinut Mitchell Robinsonin!

Viisi sekuntia lisää, niin olisin ottanut Harrellin tai Williamsin ja joukkue olisi näyttänyt paremmalta. Ahdistusta lisää, että mulla oli viime kaudella kaksi pelaajaa (Kanter ja Vonleh) Fizdalen koirankopissa ja olin päättänyt sen riittävän mun osalta – että ei yhtäkään Knicksiä mun jengiin tänä vuonna. No nyt toivotaan, että Robinson on ennakkoon korkeaksi rankatun draft-paikkansa arvoinen ja Fizdale antaa miehen pelata (pre-seasonilla 2,5 blokkia alle kahdessakymmenessä minuutissa!). Sen verran korkealla on nostettu jengiin, että pari-kolme viikkoa on vähintään katsottava.


5th. pick (55.)
SF Khris Middleton (MIL)


Balancing move. Kun peli on sekaisin, tee jotakin järkevää ja selkeätä. Kun molemmat Clipperit sekä SG-A oli menneet ja sekä SG että SF osasto olivat vielä tyhjillään, ajattelin tehdä selkeän siirron. Middleton täytti tyhjän paikan, on aika takuuvarma pelaaja ja Antetokounmpon jälkeen huippujoukkueen selkeä kakkosmies. Hyvä seivaus tilanteessa jossa mopo oli lähtenyt käsistä.


6th. pick (66.)
SF,PF Danilo Gallinari (OKC)


Gallo! Muistan vielä viimevuotisen hirnuilun Gallon valitsemisesta. Nostalgian lisäksi Gallossa houkutteli tuplapositio joita mulla ei ollut vielä kellään ja jotka tulisivat olemaan aika arvokkaita vähyytensä vuoksi. Jonkin asteinen riski kyllä (ikä & uusi ympäristö), mutta ainakin pre-season oli mennyt oikein hyvin. Jotakin jatkuvuuttahan jengissä pitää joka tapauksessa olla.


7th. pick (79.)
PG Fred VanVleet (TOR)


Kun kolme hiukan pohtimaani sentteriä (Sabonis, Adebayo ja Kanter) oli menneet piti taas kääntyä katsomaan rosterin paikkajakaumaa. Ei vielä yhtään SG:tä eikä pointtejakaan kuin yksi. Kun Dinwiddiekin oli juuri mennyt, niin erinomaisesti pre-seasonilla pelannut VanVleet oli ilmiselvä valinta. Uskon, että on toinen joka tulee hyötymään Kawhin poistumisesta. Parhaassa tapauksessa VanVleet aloittaa edelleen penkiltä (Powell aloittaa Lowryn kanssa), mutta saa enemmän peliaikaa ja pelaa esim. pelien lopuissa Lowryn rinnalla.


8th. pick (90.)
SG,SF Jeremy Lamb (IND)


Ei ollut ehkä paras ratkaisu tässä vaiheessa, mutta kun SG-rivi ammotti tyhjyyttään, niin jotakin piti tehdä. Brogdon, Ross ja Brown oli menneet juuri edellä ja tilanne tuntui painostavalta. Smart ja Barrett tuntui kuitenkin kurkotuksilta tässä vaiheessa joten Lamb oli kenties sitten se kompromissiratkaisu – tuplapositio merkittävä plussa. Ainakin ennen Oladipon paluuta pitäisi riittää peliaikaa ja mahdollisuuksia näyttää sekä tuplapositiollaan täyttää pelejä tarvittaessa.


9th. pick (103.)
C Jarrett Allen (BKN)


Clippers-parivaljakon lisäksi mielessä oli jo ennen draftia saada toinen Brooklynin senttereistä jengiin mukaan. Allenille ja Jordanille oli kai luvattu aloittajanpaikat 50-50 vastustajan mukaan ja statsit oli pre-seasonilla aika samantasoiset (Allen parempi pisteissä ja blokeissa, Jordan puolustuslevareissa). Otin sitten ihan oman preferenssin mukaan. Allen musta myös näistä kahdesta energisempi ja ennen muuta se joka on matkalla eteenpäin urallaan.


10th. pick (114.)
PF Paul Millsap (DEN)


Sentteripaikat täynnä eikä tyrkyllä olleet SG:t vakuuttaneet tällä paikalla otettaviksi. Sen sijaan huomasin yllätyksekseni, että vanha herra Paul Millsap oli vielä tarjottimella eikä rosterissa ollut vielä kuin yksi PF. Kilpailukin oli kehnohkoa: Kuzma, Saric, Olynyk (on väläytellyt vähän kyllä), Parker… Grant tarjoaa Millsapille skaban aloituspaikasta, mikä voi olla fapojen kannalta hyväkin asia jos sillä saa sen +15 – peliaikaa kun Millsapin tasoiselle pelaajalle pitäisi kuitenkin löytyä jopa Nuggetsin tasoisesta rosterista.


11th. pick (127)
SG JJ Redick (NO)


Ei voinut mitään, oli pakko alkaa täyttää SG-rosteria. Smartia tai Sextonia en olisi halunnutkaan enkä ehkä ottaa odotusmiinusta (& riskiä) Oladipon kanssa ainakaan ihan vielä. JJ Redick ei kyllä ole välttämättä yhtään sen parempi haku ja ainakin pre-season on mennyt aika matalalla profiililla (no, eipä ainakaan aloita / pelannee kuitenkin sen min. 15 minuuttia). Meni vähän ”vanhasta muistista” tää pick. Olis varmaan pitänyt ottaa Josh Hart tai itse asiassa E. Gordon Redickin sijaan? Vähän jäi harmittamaan tämä.


12th. pick (138.)
SG Evan Fournier (ORL)


Fournierilla on myös ollut hiljaisempi pre-season meneillään, mutta kun muistelen viime kautta sekä MM-kisoja niin luottoa löytyy, että Evan löytää pelinsä kun kausi alkaa ja on taas Orlandon kivijalkoja. Hiukan tässä pitää kyllä tosiaan laittaa toiveen piikkiin. Jos Ross vie avauspaikan, niin onpa lohtuna se +15… Aika laiha toki silloin jos minuutit jää varttiin tai jotakin.


13th. pick (151.)
PG Derrick White (SA)


White oli mun murheellisen viime kevään ainoita valopilkkuja ja vaikkei pre-season olekaan mennyt ihan putkeen, niin uskon Whiten löytävän Fournierin tavoin pelinsä kauden edetessä. Landry Shamet tia Maxi kleber olisi voineet näin jälkiviisaasti olla parempia pickejä tähän kohtaan. No, tämähän nähdään.


14th. pick (162.)
SF Rodions Kurucs (BKN)


Kurucs jäi mieleen viime kaudelta hyvänä tsemppaajana ja näin tässä pre-seasonilla pariakin Brooklynin peliä joissa esiintyi edukseen. Niinpä hyppäsin aika lailla statseihin – ja päivän uutisiin – katsomatta varaamaan yllärimiehen Latviasta. Olis voinut ehkä jättää vaimonhakkaajan varaamatta jos olisi tiennyt. Tuomio kai tulee tänään.


15th. pick (175.)
PF Noah Vonleh (MIN)


Pitihän se nyt sitten ottaa viimeisellä varauksella viime kauden onnistuja takaisin riveihin, varsinkin kun ei tarvitse pelata Fizdalen alaisuudessa. Kisa peliajasta tullee olemaan aika kovaa Minnesotassakin eritoten koska muutama muu iso pelaaja onnistui pre-seasonilla varsin hyvin. Mutta luottoa löytyy ainakin näin kauden aluksi.
 
Viestejä
9 123
Mutta koska itse kärsin samasta ongelmasta muissa yhteyksissä, niin uskaltaudun antamaan neuvon: opettele delegoimaan asioita ja/tai pyytämään jeesiä. Kun on oman juttunsa ammattilainen, sitä helposti ajattelee, että juuri mun on tehtävä tämä kaikki. Been there, done that - ja vähän toimin noin vieläkin monissa asioissa. Mutta olen opetellut myös vähän jakamaan vastuuta ja se toden teolla helpottaa.


Ihan vaikka ensi kautta ajatellen vois ilmoittaa yleisesti, että ennen draftia saa esittää positio-ehdotuksia perusteluineen johonkin tiettyyn päivämäärään saakka. Moni kuitenkin varmaan kuikuilee jengejä draftin alla ja törmää erilaisiin omasta mielestä ongelmallisiin Fantraxin tarjoamiin positioihin. Olkoon sitten kisan direktoraatti tai päällikkö joka päättää, mitkä hyväksytään / mitkä hylätään.

1) Vitali nimitetty Liigamanagerin toimeenpanevaksi huoltomieheksi. Jatkossa laitan sinulle työmääräyksen työstettävistä day-to-day asioista ko.com yksityisviestinä. Huoltomiehellä ei ole sovellus- tai päätäntävaltaa.

2) Ihan hyvä idea.
 
Viestejä
62
2k Monsterit

1. Karl Anthony Towns
Tylsä mutta selkeä valinta, eipä tätä tarvinnut paljoa miettiä. Joutuu ehkä katsomaan nyt pari Timberwolvesin matsia, enempää ei kyllä jaksa.

2. Luka Doncic
Tästä varauksesta olin jo uneksinut kauan. Tulee olemaan mukawaa seurattavaa.

3. Deandre Ayton
Sentteriosasto heti minttiin. Enpä olisi uskonut että on kolmosrundin lopulla vapaana. Kelepaa.

4. Kristaps Porzingis
Tulee jytkyttämään helposti yli 100 fapos. Myyn jollekkin uunolle kun arvo on korkeimmillaan.

5. Jayson Tatum
Nyt olisi Bostonissa topdog roolia tarjoolla. Helppo tuplapositio tulossa ensimmäiseltä positioperjantailta.

6. Otto Porter
Piti ottaa joku pg mutta kaikki hyvät olikin jo menny. Porter näytti olevan paras pelaaja vapaana.

7. Malcom Brogdon
Varmaan ihan solid haku seiskarundille. Toivottavasti saa jotain aikaan Indianassa.

8. Tomas Satoransky
Vihdoin sain pointin. Ei aiheuttanut suurta riemua valinta hetkellä.

9. PJ Tucker
Piti ottaa Rocketsin pelaajia kun ollaan pejtonin kanssa menossa matsiin.

10. Patrick Beverly
Kunnon jöötipaskaa. Ei tule koskaan nousemaan yli 75

11. Eric Gordon
Vähe lissää Rocketsin miehiä.

12. Kyle Anderson
Toivottavasti ei tarvi tiputtaa vielä ekan viikon jälkeen

13. Rajon Rondo
Katotaan mitä tulee.

14. Marvin Williams
Tulee operoimaan Hornetsin nuorisokaartia perseeseen ja näyttää kaapin paikan joukkueessa.

15. Alex Len
Juurikin sopiva mies varattavaksi viimeiselle kierrokselle. Ihan tyytyväisillä mielin tähän valintaan.
 
Viestejä
11
Knights Of the Pink Taco draft recap

Paljon vaikeammat lähtökohdat ei olisi draftiin voinut olla. Koira söi läppärin laturin joten jouduttiin operoimaan puhelimella. Waimo kaatoi bbq soossit muistiinpanoille ja osti vääriä sipsejä. Fantrax draft room oli kuin suoraan 80- luvulta, hyvä ettei faxilla pitänyt lähettää pickejä sisään. Kaiken kukkuraksi puhelimen akku alkoi huutamaan tyhjyyttään draftin puolessa välissä. Eli tuulimyllyjä vastaan taisteltiin all night long.

11th pick Russell Westbrook
Niinhän siinä kävi kuten arvata saattoi. Jokic tai Gobert oli kaavailtu ja muna eikun Westy jäi käteen. Kiwa wähe kattoa ku Westy ja Jammu riitelee pallosta mjötääääh. Nopea myyntipuhe itselle miksi Westy kannatti ottaa: Houstonin pelityyli on kuin tehty Westylle, jos olisi Hardenin roolissa. Pelannee top dogina 15 minuuttia pelissä kun Jammu huilaa, niissä minuuteissa pitää operoida niin maan perkeleesti. Noh, ennemmin tai myöhemmin kun alkaa Westy wituttaa niin Hompalta vaan Westy - Fox treidi ja homma rullaa taas.

14th pick Bradley Beal
En uskonut saavani enää Killeksen jälkeen mutta onneksi Killes ejakuloi Kyrieen. Warma 105 yli 110 fapon upsidella. Olin varautunut ottamaan ekalla kahdella kiekalla pg ja C jossain järjestyksessä joten Bealin ottaminen aiheutti myöhemmin orastavaa paniikkia positioiden suhteen, mutta ei anneta sen haitata.

26th pick Jrue Holiday
Kuin taivaan lahjana Jrue tipahti syliini. En uskonut hetkeäkään saavani tällä pickillä ja yritin myydä itselleni ajatusta Jruen draftaamista 2 pickillä tai draftvuorojen treidausta, mutta fantasyjumalat korvasivat paskat sipsit ja antoivat tämän pienen lahjan. Tyylikäs pelaaja jonka olen aina halunnut omistaa. Seuraavana listalla olisi ollut Ayton.

47th pick Julius Randle
Hetken kun fantasyjumalat hymyilevät, niin hetken päästä pyllistävät. Kik vei Bagleyn nenän edestä ja aiheutti ruutuvihkon rapinaa hyvän tovin casa de Anatolissa. Päädyin saman position Randleen, joka ei missään nimessä kuulunut omiin kaavailuihin mutta jonka olin luonnostellut menevän jo aiemmin. Roco oli toisena vaihtoehtona mutta koska pari SF kohdetta oli ympyröitynä myöhemmin päädyin Randleen jonka pitäisi tehdä tuhojaan Knicksin stabiilissa ja hyvin hoidetussa organisaatiossa.

50th pick Montrezl Harrell
Toinen pelaaja peräjälkeen joka ei kuulunut omiin kaavailuihin, mutta nappasin pois kuleksimasta kun putosi vähän omia kaavailuja alemmas. Oli paniikin omainen tarve ottaa joku sentteri, kun olin varautunut tässä vaiheessa omistamaan jo Jokic/Gobert ja Ayton. Toisena vaihtoehtona oli reachaaminen Bryantiin jo tässä vaiheessa.

71st pick Thomas Bryant
Viime kauden löytö joka on preseasonilla tehnyt TUHOA. Niin kova luotto mieheen että harkitsin varaamista jo 21 pickiä aiemmin. Selkeä kakkosoptio Wizardsissa jolla pitäisi olla tyyntä seilausta tupla tuplasta seuraavaan. Olisin toki varannut Oubren ja ottanut Bryantin tai Bamin seuraavalla pickillä jos Kik ei olisi taas luntannut mun muistiinpanoja ja napannut Oubrea nenän edestä.

74th pick Spencer Dinwiddie
Jengissä ei yhtään SF joten luonnollisesti varasin taas takurin. Veikkaan että takana draftattuja pelaajia tekee isompia fapoja, mutta aiempina vuosina on tullut huomattua että yhden Pg/sg omistaminen helpottaa peluutusta kummasti. Spenska on tasaisen varma jolla räjähdyspotentiaalia Kyrien vääjäämättömän injurin sattuessa.

95th pick Miles Bridges
Pejton meni varastamaan Levertin joten oli tyytyminen kakkostargettiin Bridgesiin. Mukiinmenevää toimintaa preseasonilla ja Charlotten korisliigatason joukkueessa kaikki avaimet käsissä tehdä edes jotain. Tässä vaiheessa alkoi harmittaa Spenskan varaaminen ennen Leverttiä.

98th pick Justice Winslow
Ja tässä vaiheessa se alkoi lähes itkettämään. Viime vuonna kuitenkin jonkinlaisia merkkejä paremmasta Winslowlla ja pitäisi olla turvassa coach Spon mielipuoliselta peluutus ruletilta. Pgtä haetaan aggressiivisesti positio perjantainalta.

119th pick Marcus Smart
Taas kerran valinta jota ei löytynyt mistään listoilta, mutta toissa vuonna kostautui hyväksi varaukseksi ja tuttu nimi houkutti. Päässee tällä kaudella tulemaan penkiltä koko vuoden ja celticsin rotaatio kapeni huomattavasti, joten odotuksissa paluu 80 fapon paremmalle puolelle. Zach Collins oli toiveissa mutta Lätkä nappasi muutaman vuoron aiemmin.

122nd pick Dario Saric
Randle tässä vaiheessa ainoa PF joten jotain oli tehtävä. Collinsin mentyä Dario näytti parhaalta vaihtoehdolta vaikka viime kausi olikin pelkkää kuraa ja paskaa. Phoenix kuitenkin maksoi Saricista itsensä kipeäksi joten luulisi olevan jonkinnäköinen suunnitelma saada miehestä edes jotain irti.

143rd pick Derrick Rose
Viime vuoden feel good story jatkaa siitä mihin jäi. Reggie v**un Jackson ainoa kilpailija minuuteista joten oletan Rosen saavan paljon burnia.

146th pick Mikal Bridges
Ei siltaa ilman toista hehheh good one send. Vakuutus Saricin koirankopille tuplapositiolla kelpasi tässä kohtaa mainiosti. Viime kauden lopussa pääsi irti Sunsin tankkikoneistossa, ehkä tänä vuonna jo aiemmin?

167th pick Dwight Powell
Kädet ristiin että on kohta terve ja tulee penkiltä, niin pitäisi menetellä backuppina paremman puutteessa. Kiimainen kilpailu Bobanin kanssa minuuteista tiedossa.

170th pick Anfernee Simons
Kun KOPTerin kauden 19-20 fantasy mestaruudesta tehdään elokuva, Anatolia näyttelevä Ryan Gosling tekee Simonsin varauksen jälkeen ristinmerkin, sulkee kastikkeisen ruutuvihkonsa ja heittää lähes täyden sipsipussin roskiin kävellessään katsomaan itseään peilistä ja hymyilee leveästi. THIS KID!

Depth chart:
PG: Westy, Spenska, Rose
SG: Beal, Holiday, Smart, Simons (Spenska)
SF: Bridges1, Winslow, Bridges2
PF: Randle, Saric (Bridges2)
C: Harrell, Bryant, Powell
 
Viestejä
342
Tärräytetääs pientä recappia sunnuntai-illalta. Huonoin valmistautuminen varmaan about ikinä, ja Kik vielä varaamassa vieressä = pahin mahdollinen skenaario.
Kottii Oldschool
1. C Andre Drummond - DET 9
-> Ekan kierroksen pick, olin jo valmistautunut varaamaan Gobertin mutta ei Dren +118 viime kautta oikein voinut mitenkään ohittaa. Griffin huhujen mukaan huilaa, ja vähän jo näyttää kremppaa olevankin. 115-120 tulee tulee tulee.

2. PG Damian Lillard - POR 16
-> Dame ei ollut allekirjoittaneen kirjoissa, kun ajattelin ettei ekalla vielä oteta ja tokalla ei ole tarjolla. Nurkicin loukkaantuminen tarjoaa lisää heittoja, heittoja, heittoja ja heittoja.

3. SF/PF Draymond Green - GS 28
-> Klay veks, Durant veks. Tuplapositiollista herkkua, 100 target mutta 95 kelpaa myös.

4. SF DeMar DeRozan - SA 45
-> Viime kauden alussa +100 faboa, loppukaudesta hieman hiipui 90 päälle. Popoon ei voi luottaa, mutta viime kaudella 77 peliä. Se kelpaisi nytkin.

5. PF Aaron Gordon - ORL 52
-> Kik "varasti" Covingtonin edestä, ja paletti sekosi ihan täysin. Pre-seasonilta löytyy niinkin hyviä heittopäiviä kun 3/12, 2/12 ja 1/14. Eihän voi olla näin huono, eihän....? Viime kaudella kuitenkin (kaikesta paskasta huolimatta) +85 faboa.

6. C Domantas Sabonis - IND 69
-> Sabo teki viime yönä 4v / 77milj. sopparin. Onkohan nyt aika lewähtää? Vai ruveta töihin? Enivei, ei mitenkään pystynyt sivuuttamaan viime kaudella alle 25 minuutin peliajalla 90 fabon pelaajaa. Penkkipisteitä ei tule, mutta 10min lisää peliaikaa luulisi tasoittavan puntit.

7. PG Ja Morant (R) - MEM 76
-> 2nd pick Memphisiltä draftista. Conley heivattu edes vi***uun, rajattomasti minuutteja. Pre-season lupauksia herättävä.

8. C Marc Gasol - TOR 93
-> Gasolin Markku, 8 rundilla, kelpaa. Kawhi veks, joten roolia luulisi löytyvän.

9. SF/PF Joe Ingles - UTA 100
-> Tuplaposition kaveri, koutsin sanojen mukaan kuudentena miehenä penkiltä. +15 höystettynä avauksen minuuteilla, KELEPAA.

10. PF Kyle Kuzma - LAL 117
-> Telakalla. Boardilla ei ollut mitään kiinnostavaa. Kolmosviulua soitellen koko kausi, joskos se lähtisi?

11. PG/SG Collin Sexton - CLE 124
-> Tuplapositio, ja avaimet kädessä Cavsissa. Ei se toki mitään tarkoita. Todennäköisin waiver-jannu.

12. SF Trevor Ariza - SAC 141
-> Mukawasti teki wiime kaudella tuhojaan. Sac-townin karuselliin kun menee, niin suattaap olla kova, suattaap olla olemati.

13. SG Tyler Herro (R) - MIA 148
-> Toinen rookie, ja pre-season myös kova. Butler kehunut miestä. Waitersilla meni jo pata jumiin kun Spoelstra laittamassa Herroa avaukseen miehen edelle. Myhäilyttää.

SF Jae Crowder - MEM 165
-> Annetaanko Memphisissä roolia weteraanille? Mikäli annetaan, niin benchiltä luulisi sen 75-80 faboa tulevan.

C Tristan Thompson - CLE 172
-> Sentteriä völjyyn, kentälle päästyään tupla-tuplaa pukkaa väistämättä.

PG/SG osasto kaipaa vahvistusta, SF/PF/C kustannuksella. Eritoten sentterin paikalla ruuhkaa. Ehdotuksia eetteriin.
 
Viestejä
9 123
Ulkopuolisen havainto, voitosta taistelee ihanan tuntuset, Knights of the pink taco, Kottii Oldschool, LA Leakers ja Lätkä-Antin Kootut. Rondo voi raahata 2k monstersin mukaan kärkikamppailuun.

3/4 omasta ennakkosuosikista löytyy tuosta listasta. Lätkä, pink taco ja Kottii. Neljäntenä tulee spudi.

Leakers on haastajalistalla ehdottomasti myös.

Rondo-kommentti paljasti sitten asiantuntemuksen todellisen tason. Ossi on alimmalla mustat hevoset listalla yhdessä pejtonin ja Tranceyn kanssa.

Itseä lämmittää aina oman joukkueen menestys, kun nimilista ei aiheuta muissa kiimaa mutta silti ollaan kärkikamppailuissa mukana. Hipsterinoloisena mukawa painaa.
 
Viestejä
9 123
VIRALLINEN TIEDOTE

24.10.2019 nimitämme Lätkä-Antin virallisesti liigan co-Liigamanageriksi.

Lätkä-Antti on osoittanut lyhyen ajan sisällä päämäärätietoista, johdonmukaista ja liigan etua ajavaa asennetta toiminnassaan. Tämän johdosta valinta liigamanageriksi oli hyvin helppo.

Lätkä-Antilla on täydet valtuudet toteuttaa olemassa olevan säännöstön mukaisia toimenpiteitä liigan johdossa, sisältäen niin rostermodifikaatiot kuin treidien arvionnit jne.

Lätkä-Antti ei kuitenkaan yksin toteuta sääntömuutoksia tai niiden monimutkaisempia tulkintoja, vaan toimii niiden osalta yhteistyössä Kik Jamsin kanssa.

Positioperjantait pysyvät Kik Jams hallinnassa, koska ovat hänen alkuperäinen ideansa, jota Kik toteuttaa visionsa mukaan.

Muutos liigan hallintoelimessä mahdollistaa Kik Jamsille täysipainoisen keskittymisen fantasyn ulkopuolisen elämän uusiin haasteisiin. Näin liiga pysyy edelleen elinvoimaisena eikä kärsi Kik Jamsin hieman alentuvasta työpanoksesta niin managerointia kuin johtotehtäviä koskien.

4708267cacf746bf8484b35dec591514.jpg

"Lätkä-Antti ja Kik Jams tiedottamassa KP.Com NBA Fantasyn uusista tuulista"

Reilumman ja tasapuolisen fantasyn puolesta,
Liigamanageri
Kik Jams
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös