Koripallon lisenssitutkimus

[Ylläpito]

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

www.basket.fi

Mielenkiintoinen setti koripallon aloittamisesta, lopettamisesta ja kokonaiskuvasta tähän liittyen.

 

[PikkuMikko]

Erittäin arvokasta taustatyötä, hatunnosto tekijöille.
On muuten tulossa todella pelottavat ajat juniorikoripallon kannalta kun lasten ikäluokat pienenevät. Kymmenen vuoden kuluttua alkaa vaatia aikaa kovaa duunia saada pienillä paikkakunnilla ikäluokkajoukkueita kasaan. Isoilla paikkakunnilla ulkomaalaistaustaiset helpottavat ongelmaa.
Mutta tulevaisuus on synkkä ellei selkeitä toimenpiteitä tehdä.

 

[Susijengi-fani]

Erittäin arvokasta taustatyötä, hatunnosto tekijöille.
On muuten tulossa todella pelottavat ajat juniorikoripallon kannalta kun lasten ikäluokat pienenevät. Kymmenen vuoden kuluttua alkaa vaatia aikaa kovaa duunia saada pienillä paikkakunnilla ikäluokkajoukkueita kasaan. Isoilla paikkakunnilla ulkomaalaistaustaiset helpottavat ongelmaa.
Mutta tulevaisuus on synkkä ellei selkeitä toimenpiteitä tehdä.

Mielenkiintoinen totta tosiaan. Kiitokset tekijöille.

Herätti paljon ajatuksia.

En näe ikäluokkien pienentymistä koriksen isoimpana haasteena. Samaan aikaan vaikuttaa merkittävänä trendinä kaupungistuminen, joka vastaavasti vahvistaa joukkuelajien asemaa suhteessa yksilölajeihin, kuten perinteisiin hiihtoon ja yleisurheiluun.

Isompi haaste on nimenomaan se, miten saadaan kaupungeissa olevat lapset koriksen pariin muuallakin kuin koriksen perinteisesti vahvoilla alueilla. Kovimmat haastajat ovat tässä varmaankin jalkapallo, säbä, jääkiekko ja kauniisti muotoiltuna 'e-urheilu', sekä lasten liikkumattomuus ylipäätään. Nythän korisseurat saavat hienosti harrastajia muutamilla tarkkaan rajatuilla alueilla, mutta samaan aikaan Suomesta löytyy vaikka kuinka paljon alueita, joissa koriksen osuus on mitätön. Näillä alueilla löytyy omia alueellisia futis-, lätkä- tai säbä-seuroja, mutta ei korisseuroja.

Esimerkiksi Helsingissä koris on perinteisesti hyvässä asemassa Munkkiniemessä (ToPo) ja Pakilan alueella (Namika, Visa), mutta on alueita joilla ei korisseuroja löydy edes naapurikaupunginosasta. Jos junnut pääsevät kävellen tai pyörällä oman kaupunginosansa futisseuran treeneihin ja korisvaihtoehto vaatii vanhempien kuskaavan lapsen 5-10 km päähän, niin ei pidä ihmetellä miksi futis houkuttelee Suomessa kymmenkertaisen määrän harrastajia nuorimmissa ikäluokissa. Myös Espoossa ja Vantaalla tilanne on sama. Siinä missä futisseuroja usein löytyy lähes jokaisesta suuremmasta kaupunginosasta, korisseuroja löytyy vain pienessä osassa niitä. Toki syitä on monia ja tilanne on kehittynyt eri lajien välillä tällaiseksi vuosikymmenien kuluessa. Käsipallo on keskittynyt alueellisesti huomattavan harvaan paikkaan, koris onneksi (vielä) tätä laajemmalle. Futis on aidosti valtakunnallinen, kuten kai jääkiekkokin. Toivottavasti koriksen tulevaisuus olisi enemmän jälkimmäisten kaltainen. Tämän hetkisessä tilanteessa, ellei lapsi asu korisseuran ydinalueella, yksittäisen perheen kannalta on kuitenkin aika paljon helpompi tuollaisessa tilanteessa tehdä päätös futisharrastuksen puolesta. NKL-Pantterit pyöritti aikanaan Itä-Helsingin alueella onnistuneesti nuorimmille junnuille alueellista liigaa eri lähiöiden välillä. Lahdessa taidetaan tehdä hieman samaa. Olisiko tällaisesta apua harrastajamääriin ja nuorten houkuttelemseen lajiin laajemminkin?

Mielenkiintoista myös, miten tutkmuksessa erityisesti painotetaan koripallon erittäin vaatimatonta asemaa turkulaislasten harrastuksena. Vastaavasti esimerkiksi Salossa ja Kotkassa koripallo on erittäin suosittua. Olisikohan asialla mitään tekemistä siinä, millainen asema aikuiskoriksella (lue: Korisliiga) on ollut paikkakunnan näkyvyydessä viimeisen 10-20 vuoden aikana? Oma veikkaukseni on, että kun koris näkyy, esimerkiksi hyvin hoidettuna Korisliiga joukkueena paikalle saapuville katsojille, sekä paikallisessa mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa, niin tällä on erittäin suuri positiivinen vaikutus harrastajamääriin. Jyväskylässä Markkas-ilmiö on ollut merkittävä. Jos, niin johtopäätöksenä, että koripalloyhteisön kannattaa todenteolla miettiä keinoja kotimaisen ykköstuotteen, Korisliigan, sekä naisten Korisliigan elinvoimaisuuteen ja kehittämiseen. Ei siis pelkästään aikuispelaajanäkökulmasta, mutta myös junnu-urheilun takia. Ja tietysti kasvattaa lisää pelaajia NBA:han.

Maahanmuuttajista saattaisi olla apua harrastajamääriin, kuten tutkimuksessa monessa kohdassa todetaan, mutta miten? Nyt jo käydään yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten vähäosaisten lapsiperheiden harrastuskustannukset saadaan katettua, kun kausimaksut ja muut kulut alkavat väkisinkin olla toista tonnia per vuosi nuorimmillakin. Ellei maahanmuuttajilla käsitetä monikansallisten yritysten työntekijöiden lapsia, niin nämä perheet ovat usein siellä vähävaraisten kategoriassa, monet siellä ihan häntäpäässä tulojen osalta. Ovatko kausimaksut normaalisti maksavat vanhemmat valmiita maksamaan vielä vähän enemmän, jotta joukkueeseen saadaan sponsoroitua lisää pelaajia maahanmuuttajataustaisista, tai ovatko veronmaksajat valmiita tukemaan tuhansien eurojen harrastuskuluja maahanmuuttajalapsien osalta? Kimurantti kysymys.

Maahanmuuttajalapsien osalta on jo nyt kehitelty erilaisia matalan kynnyksen konsepteja, niin koripallossa kuin jalkapallossakin. Esimerkiksi Namikan Yökoris. Myös kouluilla voisi olla isompi rooli ylipäätään lasten liikuttamisessa. Liitto on tehty koulujen kanssa hyvää yhteistyötä mm. Pirkka-kiertueiden kanssa. Tätä voisi laajentaa myös pysyvämpiin ip-kerhoihin, kunhan rahoitusta löytyisi. Erilaiset matalan kynnyksen ratkaisut eivät toki lisää heti varsinaisten lisenssipelaajien määrää, mutta ensiksi kai olisi tärkein saada lapset ylipäätään liikkumaan, sitten ehkä koriksen pariin, ja siitä sitten mielellään mahdollisimman moni myös lisenssielaajiksi. Isoin tekijä olisi tietysti yrittää saada maahanmuuttajaperheet integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, mukaan lukien urheiluseurjen toimintaan, niin että heitä ei jouduttaisi jatkuvasti miettimään omana erityisryhmänään, joka vaatii erityistoimia. Niin kauan kun näitä ratkaisuita joudutaan miettimään pääasiassa erilaisin tukitoimin, niin ollaan kuitenkin vain kantamassa vettä kaivoon.

Urheilulla, liitoilla ja seuroilla on kuitenkin tässä maahanmuuttajien integroimisessa urheiluseuratoimintaan iso mahdollisuus, jos edellämanitut haasteet saadaan ratkaistua. Futis korjannee tässä isoimman potin kansainvälisesti suurimpana lajina, mutta kyllä koris tulee sitten listalla toisena, kun huomioidaan lajien levinneisyys ja suuruus, ja sitä kautta esikuvat nuorille junnuille, myös niille maahanmuuttajille. Tässä suhteessa koriksella on etulyöntiasema esimerkiksi jääkiekkoon tai säbään, ensinmainittuun myös kustannusetu.

Drop-out ilmiön todettiin olevan yleistä U11-U15 iässä. Osa tästä ilmiöstä on ihan luonnollista, eikä sitä pidä edes yrittää karsia, mikäli kyse on siitä, että montaa lajia harrastavat joutuvat tässä iässä valitsemaan sen päälajinsa, kun treenimäärät ja kustannukset nousevat. Koripalloliiton yksi tavoitehan on, että nuorimmat lapset harrastaisivat mielellään kolmeakin urheilulajia. Jos näin, niin tietyllä tasolla drop-out on selviö. Tärkeää olisi ymmärtää tässä ilmiössä syyt lopettamiselle: onko kyse päälajin valinnasta vai liikunnan kokonaan lopettamisesta? Ja jos päälajin valinnasta, niin varmistaa, että riittävän suuri prosentti näistä valinnan tekevistä päätyy korikseen. Elleivät päädy, niin koriksessa tehdään jotain huonommin kuin muissa lajeissa. Jos päätyy, niin hienoa.