Koripallo.com

Korona & Korisliiga

Viestejä
1 105
Jos tarve olisi, tähän asiaan saataisiin luultavasti kohtalaisen nopeasti tietosuojavaltuutetun näkemys etukäteen.

Melko teoreettista pyörittelyä tämä kyllä on, kun näitä henkilötietojen keräämishankkeita ei ole ollut vireillä. Ja joukkue voi joka tapauksessa halutessaan päättää, että lippuja myydään vain ennakolta. Siinä ei olisi yhtään mitään ongelmaa. Mitään velvollisuutta ei joukkueella ole järjestää lippujen myymistä ovella.
 
Viestejä
1 168
Veikkausliigassa on menty tässä kesällä ennakkomyynnin voimin. Ihan kohtalaisen luontevasti homma on hoitunut. Saatujen kokemusten perusteella voi suositella korikseen, ainakin pääsarjoihin.
 
Viestejä
142
Vertailuksi kiekkopuolelta: "Liigahallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo, että seurojen pelastamiseksi SM-liiga on valmis ehdottamaan palkkojen leikkaamista kaikkien joukkueiden pelaajilta ja henkilöstöltä, jos tilanne sitä vaatii.
– Jos joudutaan pelaamaan hyvin pienille yleisöille, niin ainut tapa on, että kaikkien palkoista joustetaan"

Vaikea yhtälö se on korispuolellakin. Jonkin verran varmaan helpottaa se, että aika iso osa sopimuksista on yksivuotisia (etenkin lähes kaikki ulkomaalaispelaajat), ja niissä palkat ovat oletettavasti nyt täksi kaudeksi matalampia, kun korona on heikentänyt tilannetta globaalisti. Tietoa itsellä ei tästä ole, mutta tuntuisi väistämättömältä, että muidenkaan maiden sarjoissa ei voida tarjota samoja palkkoja kuin ennen koronaa, niin markkina olisi muuttunut.
 
Viestejä
306
Tapahtumateollisuus ennakoi yt-neuvotteluja, lomautuksia ja irtisanomisia.
Urheilu on tapahtumateollisuutta.
Siellä, missä yleisöä on päässyt katsomoihin, määrät ovat olleet lupia pienempiä, esim. Suomi-Ruotsi -maaottelu tai Jokereiden kauden avaus.
Pelkään pahoin, että ylivirittyneiden toiveiden päälle rakennetut seurat ovat osa tapahtumateollisuuden sortuvaa laitaa.
 
Viestejä
2 182

En ole ihan varma helpottaako se, että palkat ovat jo ennestään matalia. Jos lätkässä 70 000 palkasta leikataan yli puolet, ollaan silti yhä 30 000 eurossa ja sillä kiekkoilija toimeen tulee. Jos taas koriksessa jouduttaisiin tekemään vastaavia leikkauksia, ei pelaajille paljon käteen jäisi - voisi olla ainakin monella kotimaisella pelaajalla vaikeuksia jatkaa ammattilaisena. Jostain tuli mielikuva Lari Kankaasta jakamassa hallin pihalla kahden euron kolikoita puhtaana käteen.
 
Viestejä
1 283

KTP:n pelejä pääsee seuraamaan nykyohjeilla puolet maksimikapasiteetista (1500) eli 750, mikäli tähän ei tule muutoksia.
 
Viestejä
4 028
En ole ihan varma helpottaako se, että palkat ovat jo ennestään matalia. Jos lätkässä 70 000 palkasta leikataan yli puolet, ollaan silti yhä 30 000 eurossa ja sillä kiekkoilija toimeen tulee. Jos taas koriksessa jouduttaisiin tekemään vastaavia leikkauksia, ei pelaajille paljon käteen jäisi - voisi olla ainakin monella kotimaisella pelaajalla vaikeuksia jatkaa ammattilaisena. Jostain tuli mielikuva Lari Kankaasta jakamassa hallin pihalla kahden euron kolikoita puhtaana käteen.

Paljon keskiympyrä, tänä vuonna?
 
Viestejä
161
Tapahtumateollisuus ennakoi yt-neuvotteluja, lomautuksia ja irtisanomisia.
Urheilu on tapahtumateollisuutta.
Siellä, missä yleisöä on päässyt katsomoihin, määrät ovat olleet lupia pienempiä, esim. Suomi-Ruotsi -maaottelu tai Jokereiden kauden avaus.
Pelkään pahoin, että ylivirittyneiden toiveiden päälle rakennetut seurat ovat osa tapahtumateollisuuden sortuvaa laitaa.
Samoilla linjoilla, moni kupla puhkeaa ja jytky jää lötköksi. Se että korisliigan palkkoja alennettaisiin johtaa ainakin toimihenkilöillä alanvaihtoon, nämä taustat tekevät töitä muuhun markkinaan pienellä palkalla ja sillä yrittävät elättää perheensä, siinä kun leipä loppuu ja asuntolainat jää maksamatta alkaa muut työt kiinnostaa, intohimosta huolimatta.

Todella kovat ajat myös urheilussa edessä, vaikkakin olen itse terveys edellä tyyppiä. Jos kansakunnan hyvinvointi vaatii rajojen sulkua ja yleisötapahtumien kieltoa, näin tapahtukoon. Ainakin epäkelpo ja -terve aines putoaa eli ns. paska tippuu rattaista.

Jos peilataan miten homma lätkässä on räjähtänyt käsiin ei kauden odote koripallossa kovin korkealla ole. Se että lätkässä saman joukkueen pelaajista parikymmentä sairastuu ja vastustajistakin useita on äärimmäisen huono uutinen myös koripallolle. Lätkässä ei lähmitä samaa pelivälinettä paljain käsin eikä ylävitoset paljain käsin ole osa "kulttuuria", voi vaan kuvitella miten tauti tulee leviämään koripallojoukkueissa.

Maailma muuttuu paljon tämän pandemian kautta, ehkä siinä jotain hyvääkin on mutta sen näemme ja ymmärrämme vasta myöhemmin, nyt vaan ottaa rajusti päähän.
 
Viestejä
19 536
Jotenkin alkaa näyttämään siltä, että hallitus oikein provosoi koronan toista aaltoa tulemaan mahdollisimman pian. Rajoja aukaistaan yhä lisää. Onko hallituksella jotain sellaista tietoa, mitä tavallinen kansa vielä tiedä eikä ymmärrä? Meinaan, että onko Suomessa kehitetty jo koronarokote, jota päästään työntämään suonet täyteen heti kohta vai miten on mahdollista helpottaa rajojen aukeamista, kun kuitenkin koko ajan ollaan menossa yhä huonompaan suuntaan tartunnoissa....?

Joka tapauksessa, kun peilataan vaikka jäkisporukoitten ym. joukkueisiin, niin mielestäni yhä epätoivoisemmaksi tässä tulee sen suhteen, pystytäänkö korisliigaakaan pelaamaan laisinkaan.....

No pessimistihän ei koskaan pety....
 
Viestejä
1 352
Kyllä pahalta näyttää kun ihmiset ei ymmärrä pitää niitä turvavälejä jopa nyt näkyy jo ettei pestä käsiä vaikka lähes kaikissa kaupoissa mahdollisuus tai käyttäisivät edes käsidesiä mutta kun ei.Ravintoloissa en tiedä miten siellä hommat toimii.Itse kävin laivalla siellä järjestetty kaikki hyvin ruoka paikoissa pöydissä iso väli ja ravintoloissa samoin.Käsi desiä oli saatavilla monessa paikassa ja henkilökunta käski käyttämään jos joku meni ohi laittamatta käsidesiä.
 
Viestejä
1 327
Mun mielestä nämä rajoitusten höllentämiset on ihan paikallaan. Ei meidän kannata itseämme hengiltä suojella.
 
Viestejä
1 327
Mun mielestä nämä rajoitusten höllentämiset on ihan paikallaan. Ei meidän kannata itseämme hengiltä suojella.

Toki pitää nyt heti perään todeta, että tautitilanteen heiketessä myös muualla ei näiden höllentämisien tavoite mahdollistaa matkailu taida toteutua kuitenkaan. Ei tässä hyviä vaihtoehtoja taida oikeastaan olla.
 
Viestejä
2 831
Niin. Mutta eiköhän kausi saada silti hyvin vietyä läpi, kun porukalla on järki päässä ja turvavälit pidetään jatkossakin, vaikka lokakuun alusta yleisörajoitukset poistuisivatkin, ei mun mielestä kannattaisi enää rajoittaa ihmisten määrää tapahtumissa, tää suomen talous on jo nyt aivan suossa, ja enemmän menee, jos rajoituksia jatketaan. Ja urheilu on kuitenkin aika isolle osalle porukkaa melkoisen tärkeä henkireikä ns, että saa kannattaa omiaan. Ei tuo tauti rajoituksilla poistu, se pyörii aikansa ja sitten häviää, eihän tuo enää niin paha tuo ns.toinen aalto ole kun ensimmäinen. Ja rokotekin tulee aikanaan. Mutta kuitenkin, katsojilla järki päässä ja turvavälit, käsidesit ja käsien pesu, niin eiköhän sillä päästä kausi viemään hyvin läpi :)
 
Viestejä
1 134

No meillä taitaa olla menossa vasta ns toisen aallon alkumetrit.

Toivotaavn että rokote tulee ja päästään palaamaan edes lähelle vanhaa normaalia
 
Viestejä
306
Edelleen, uudelleen: Virus taittuu tai ainakin vaimentuu. Rokote tulee, pelko hälvenee.
Suurempi uhka urheilulle ovat koronan taloudelliset vaikutukset.

Kun maassa on puoli miljoonaa työtöntä ja tulevaisuuden taivaanranta tumma, niin yritysten, sponsoreiden ensimmäinen ajatus ei ole tukea laulua ja leikkiä.

Koriksen katsojamäärät ja mokkapalojen myynti ovat sen verran pientä bisnestä, etteivät ne kovin kummoisia ja kovapalkkaisia organisaatioita elätä.
 
Viestejä
726
Futikseen on sikäli turha vertailla koronan suhteen, kyseessä ulkoilmalaji. Futiksella on myös kansainvälisesti aivan eri tason rahoitus organisaatioissaan ja yhteiskunnallista merkitystä jota suomessa ei oikein ymmärretä. Sitä pelataan joka tapauksessa ammattimaisesti, mutta esim hokin puolella tuli heti tartuntoja koska resurssit eristämiseen on mitä on. Korisliigan kohdalla realismia on että sarjaa pelataan käytännössä ilman korvauksia tai sitten ei pelata ollenkaan jos se raha on siinä se ainoa pelaamisen motivaattori. Turvaväleistähän on uutta tietoa ja pitäisi varmastikin päivittää parista metristä noin 8 metriin. Korona voi aivan hyvin kiertää vaikka kuinka kauan, järkevintä olisi varmastikin nyt nopeasti muuttaa sosiaaliturvajärjestelmää jonkinlaiseen perustuloon. Näinhän on joissain maissa käsittääkseni toimittu, suomi on vaan valitettavan byrokraattinen maa ja kaikki tapahtuu hitaasti.
 
Viestejä
2 290
Jaahas, täällä on tunnelma kuin Kansanradiota kuuntelisi. Pelkkää itkua ja valitusta, lienee ohjelman kuuntelijakunta pitkälti paikalla.
Vaikka eipä tuossa Koronassa paljon hauskuutta olekaan. Paitsi se kun persujen Teuvo Hakkaraisen haitilainen tyttöystävä ei päässyt Suomeen, koska vihervasemmisto pisti rajat kiinni. :D
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös