Koripallo.com

Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Viestejä
840
Mielenkiinnolla odotan Lahden "suurmiehen", Roope Suonion palaamista pitkästä aikaa Manskarin parketille. En ole hänen peliään paluun jälkeen nähnyt, mutta tilastoja katselemalla olen itseni antanut ymmärtää, että pahin totutteluvaihe näyttää olevan jo takanapäin. Isot aplodit Roopelle kun tuli takaisin!! Liiga kaipaa persoonia.

Itse pelissä toivon Kouvojen saavan vähän paremmin otetta Namikan isojen miesten puolustukseen. Syksyllä Lahdessa kärsityssä rumassa häviössä alku oli täysin katastrofi. Irtopallot jäivät kaikki, jopa blokienkin jälkeen, Namikalaisten käsiin. Silloinhan peli ratkaistiin käytännössä ensimmäisen 5 minuutin aikana ja viimeistään ensimmäisen kympin jälkeen ei voittajasta ollut epäselvyyttä.

Tämän kohtaamisen jälkeen Kouvojen joukkue on käynyt läpi isot muutoksen niin kokoonpanossa kuin pelitavassakin (tai no, jos Hawkins on pelikuntoinen). Ne tärkeimmät, eli levypallot ja hyökkäys on nyt ihan eri tasolla kuin silloin. Levypalloissahan Kouvot on nykyjään sarjan eliittiä ja hyökkäyskin rullaa ajoittain melko mainiosti. Nyt vain pitää pitää pää kasassa koko pelin ajan. KTP pelissä tuli taas pieni notkahdus ja se oli lähellä olla taas turmioksi. Saadaanko nyt tämä KTP pelistä tullut ”hyväolo” siirrettyä itseluottamuspiikkinä seuraavaankin peliin vai käykö juuri päinvastoin? Siinä avainkysymys.

Mielenkiintoisia pointteja pelistä kysymysmuodossa:

- Pysyykö Kaunisto/Johnson Warrenin perässä, vai tippuuko taas kaikki räkäpallot tämän syliin?
- Innostuuko Arnold huippupeliin? Niin usein vastustajan huippuyksilö onnistuu nimenomaan juuri Kouvoja vastaan
- Osuuko Colimon vapareissa vai joko hänet on korvattu jollain toisella takurilla vai kenties nostettu aloitukseen kaitsemaan Roopea?
- Hawkinsin jalkojen kunto?
- Joko hyvän pelin jälkeen saataisiin sunnuntai peliin yli 1000 katsojaa!!??
 
Viestejä
359
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Millonkohan namika on viimeksi kouvolassa voittanut? Monta monituista vuotta siitä on ainakin ja yli kymmenen peliä...

Eikä näytä hyvältä nytkään.Kouvot on kovassa nosteessa ja vieraspelit ovat namikalle yhtä tuskaa.Tää on vuorenvarma kotivoitto.

Olen luovuttanut jo valmiiksi ja passaan tämän vieraspelin suosiolla.Ei vaan jaksa/viitsi mennä kattomaan kun kouvoilta uppoaa

kaikki heitot ja namika on ihan kuutamolla.Vituttaa jo valmiiksi ja pyyhe on kehässä!
 
Viestejä
2 688
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Big Joe sanoi:

Namika voittanu viimeks Kouvolassa vuonna 2007. Ei oo helppoo varmasti nytkään mut jos Hawkins on pois niin mahikset paranee.
 
Viestejä
532
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

ROOPE ON UUSI SUOMENMESTARI HEI!!! Uskomaton mies, ku vaparikin menee vahingossa inee!
 
Viestejä
359
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Highpost sanoi:
ROOPE SUONIO! 8] :D 8]

Kyllä! Hattu ilmaan,7 vuoden odotus päättyi.
 
Viestejä
840
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Tappio on toki se asia mikä eniten ottaa päähän. Toiseksi eniten se, että Madsenin kaksi monsteriblokia vihelletään molemmat virheeksi. Harmittaa, kun korisliigassa ei saa olla näyttäviä suorituksia... Kenen mielestä niissä oikeasti oli virhe?

Jälkimmäinen vielä muutti pelin kulkua, kun oli Madsenin neljäs virhe ja mies penkille.
 
Viestejä
3 481
Viestejä
95
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

sideline sanoi:
Toiseksi eniten se, että Madsenin kaksi monsteriblokia vihelletään molemmat virheeksi. Harmittaa, kun korisliigassa ei saa olla näyttäviä suorituksia... Kenen mielestä niissä oikeasti oli virhe?

Jälkimmäinen vielä muutti pelin kulkua, kun oli Madsenin neljäs virhe ja mies penkille.
Ihan samaa eilen katsomossa sadattelin. Rapakon tuolla puolen kannustetaan hienoihin suorituksiin, täällä ne yritetään kitkeä pois ettei vaan lajiin saada lisää näytävyyttä. Eka oli puhdas, toka oli monsteri...no okei, molemmat miehet kohtasi korkeella, pallo käsien välissä, mut kropat tietysti otti yhteen eli Suomen säännöillä siinä oli virhe. Mut näyttävä se oli.
 
Viestejä
840
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

Jables sanoi:

Niin, ensimmäisestä tuomari näytti virheen syyksi käsille lyöntiä. Se jos joku nauratti. Pallo lensi kuitenkin päätykatsomon yhdeksänteen riviin. Oli muuten pitkästä aikaa yleisöltä "mahtipontinen reaktio" huonoon vihellykseen. Täytyy mennä aika monta vuotta taaksepäin, jotta muistaisi moista Manskarilla kuulleen.

Oikeassa olet, että jälkimmäisessä kevyesti toisiinsa osuttiin. Pitää kuitenkin muistaa, että ei se kontaktin sattuessa aina automaattisesti ole hyökkääjän etu. Varsinkin kun ensimmäisessä Ardold otti pallon kainaloon, painoi pään alas ja syöksyi puolustuksen sekaan. Jälkimmäisessä oli niin pieni kontakti, että molemmat tippui täisin jaloille sen suuremmin horjahtelematta. Eli oliko virhe?
 
Viestejä
2 688
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

sideline sanoi:
Harmittaa, kun korisliigassa ei saa olla näyttäviä suorituksia...
Samaa mieltä, ottamatta kantaa Madzenin blokkeihin kun en niitä ole nähnyt. Liian monesti virhe vihelletään näissä tilanteissa "varmuuden vuoksi". Viimeks Lahti-Kataja pelissä pari viikkoa sitten oli vastaava tilanne kun Warren blokkas Morrisonin puhtaasti ja kovaa niin pilli soi ihan sen takia, kun näytti ilmeisesti tuomarista niin hurjalta se tilanne. Korisliigassa kannattaa siis blokata mahdollisimman hellästi.
 
Viestejä
95
Vs: Kouvot vs. Namika Lahti 12.1.2014 klo 17:00 Mansikka-aho

sideline sanoi:
Oikeassa olet, että jälkimmäisessä kevyesti toisiinsa osuttiin. Pitää kuitenkin muistaa, että ei se kontaktin sattuessa aina automaattisesti ole hyökkääjän etu. Varsinkin kun ensimmäisessä Ardold otti pallon kainaloon, painoi pään alas ja syöksyi puolustuksen sekaan. Jälkimmäisessä oli niin pieni kontakti, että molemmat tippui täisin jaloille sen suuremmin horjahtelematta. Eli oliko virhe?
Mun mielestä molemmat blokit ois pitäny tilastoida blokeiksi, mutta dumarit oli eri mieltä asiasta. Ottamatta kantaa siihen että oliko jälkimmäisessä oikeasti virhettä, olisi mun mielestä noin komea suoritus pitänyt palkita eikä suinkaan viheltää virhettä. Noita harvoin kotimaisessa liigassa nähdään...ja koska tuomarit niihin noin reagoi niin ei se ainakaan kannusta pelaajia edes yrittämään vastaavia. Olis kiva kuulla nykyisen erotuomaritarkkailijan ja entisen Suomen parhaan tuomarin Jorma Ovaskan mielipide eilisistä vihellyksistä, siellähän tuo näytti Manskarin lehterillä peliä tarkkailevan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös