Koripallo.com

Kristika Turku

Viestejä
31
Availlaas Kristikallekkin omaa keskustelua kun Urakin aktivoituu. Ei taida olla niin tarkkaa aikataulua nousun tavoittelulle, joten jätetään tuo vuosiluku avoimeksi :)

"Kristika Turku on vuonna 1893 perustetun Turun NMKY:n koripallon edustusjoukkue. Yhdistyksellä on nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimintaa. Yhdistyksen juniori- sekä harrastejoukkueet pelaavat Turun NMKY:n nimellä. Kristika otettiin edustusjoukkueen nimeksi kaudesta 2016–2017 alken. Nimenvaihdoksella haluttiin erottua muiden kaupunkien NMKY-taustaisista joukkueista, joiden yleisin lempinimi on Namika. Nimeä Kristika on käytetty Turun NMKY:n joukkueesta ainakin 1950-luvulla." -wikipedia

Värikkäästä historiasta löytyy 9 SM-mitallia (4 kultaa, 2 hopeaa, 3 pronssia). Lisäksi löytyy myös synkempiä muistoja, kuten hoitamattomia velkoja ja SM-sarjasta pudottamista. Nyt toimistolta välittyy kuva tekemisen meiningistä ja visioksi mainostavat nousua huipulle. PuHua vastaan ei vielä riittänyt 1B-finaalissa, mutta nousu tuli silti. 1A-joukkue vaatisi hieman vahvistukia, jotta menestystä voisi odottaa, mutta toivottavasti rakennus tapahtuu maltilla.

Löytyykö täältä Kristikan, eli Turun NMKY, seuraajia ja aktiiveja?
 
Viestejä
577
Vs: Kristika Turku 2017-

L.A Doers sanoi:

Kristikan nousu tapahtui puhtaasti suoalaisin voimin. Jos ryhmä pysyy kasassa, jo pelkästään kahdella ulkomaalaisella ollaan lähellä 1A:n kärkeä, kuten Honka ja Lahti tänä vuonna osoittivat.
Jos div A:n kotimaisista pelaajista jätetään pois HBA:n nuoret, B-divarissa taitaa olla jopa ihan yhtä hyvä kattaus lupaavia suomalaisia.
Kaarinakin tarvitsi kaksi jenkkiä ollakseen kovempi kuin Kristika eli kyllä Kristikan lähtökohdat ensi kauteen ovat hyvät. Kuten sanottua, parilla hyvällä jenkillä mahdollisuudet jopa liigaan.
 
Viestejä
1 855
Vs: Kristika Turku 2017-

Beasley sanoi:

Ahneella on yleensä sananmukainen loppu.... Olisko hyvä viivähtää tällä tasolla muutama kausi, uutta buusteria hakien.
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Nurmonpanaani sanoi:
No ainaki heti kiittäisin hyvästä infosta, kyllä varmasti seurataan.

Eipä mittään. Täältä loput infot: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kristika_Turku

lisäys: Ehdottomasti kanssa sitä mieltä että nousun pitää tapahtua järkevältä ja terveeltä pohjalta. Kristikan pitäisi seuraavaksi saada Turkulaiset liikkeelle. 1B-playoffeissa oli hyvin porukkaa ja sen päälle olisi hyvä lähteä rakentamaan.
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Kristikan facesta bongattua: Mikael "Ässä" Sandberg on solminut 1+1 pahvin ja lisää sopimusuutisia on tulossa myöhemmin.
 
Viestejä
196
Vs: Kristika Turku 2017-

Ehdottomasti peukut Turun pyrkimyksille palata kovemmille sarjatasoille. Uutta hallia pukkaa ja toivottavasti saatte Teemunkin palaamaan juurilleen, jolloin vain vahvistuisi tuo nimitys syrjäisestä rannikkokaupungista. :)
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Suora lainaus kristikaturku.fi: "Kristika Turku ja Mikael “Mike” Laihonen allekirjoittivat vuoden jatkosopimuksen."

http://kristikaturku.fi/mikael-laihoselle-vuoden-jatkosopimus/
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Kristika julkaissut valmennuksen facessa:

Päävalmentaja: Juha Ruohonen
Valmentaja: Henrik Innamaa
Valmentaja: Pasi Hjerppe
Valmentaja: Mikael Salmi
Fysiikkavalmentaja: Aaron Mierlahti

Näistä uusi henkilö siis Pasi Hjerppe. Tällä tiimillä siis hoituu Kristikan, Namikan ja A-poikien valmennus 17/18.
 
Viestejä
237
Vs: Kristika Turku 2017-

Pelur175 sanoi:
Mielenkiintoista, missä muuten Kristika pelaa kotipelinsä?

Syyskauden ajan Nunnavuoren palloiluhallissa. Tammikuusta lähtien Kupittaalla valmistuvassa uudessa palloiluhallissa.
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Facesta: "Kristika ja Timka Jaakola ovat solmineet 1-vuoden jatkosopimuksen"

www.facebook.com/kristikaturku/

Eipä ole vielä tullut isompia vahvistuksia :p mutta todella hyvä juttu että runko pysyy kasassa :)
 
Viestejä
3

Onko Kristikalla edes varaa "isompiin vahvistuksiin"? Tai siis, onko kenelläkään mitään tietoa taloudellisesta tilanteesta?

Täytyykö tässä vielä ottaa hyvä ystäväni Aleksi Valavuori (terkut sinne) avuksi?
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

VeroKarhu sanoi:

Eikö tuossa Aamusten lehtijutussa unelmoitu Rannikon paluusta ;) ei vaan, hyvä että pelaavat omilla junnuilla eivätkä lähde revittelemään, niinkuin Valavuori & co Loimaalla. Ja toivottavasti herra Valavuori ymmärtää pysyä kaukana Suomi koriksesta (terkut sinne).
 
Viestejä
11
Vs: Kristika Turku 2017-

Jos meinataan pelailla oman kylän pojilla divari A:ta niin mikä on junnujen tilanne? Onko Innamaan lisäksi junnuja kenellä olisi joskus rahkeita pelata ylempänä? Onko Junnumaajoukkueissa ketään erityisiä kavereita?
 
Viestejä
31
Vs: Kristika Turku 2017-

Kristikalla ollut Facen mukaan harkkamatsi Korikobria vastaan. Tiukka matsi päättynyt parin pinnan tappioon, todetaan päivityksessä. Kuten todetaan myös että muutamaa ritaria odotellaan miehistöön.

Eipä tätä harkkamatsia paljoa mainostettu? Koska mahtaa seuraava olla?
 
Viestejä
1 235
Vs: Kristika Turku 2017-

Tänään pelattiin Kristika - Lokoko Bisons harjoitusottelu Turussa, mutta Kristikan Facebook ei kerro sanaakaan tapahtumasta. Lopputulos Biisonien Facen mukaan 75-78 Biisoneille. Oliko kukaan palstaveljistä paikanpäällä? Millä kokoonpanolla Kristika oli mukana ottelussa?
 
dreamshake87

Santeri Latvala ja Niko Malinen Kristikaan! Hieno uutinen ja hyvä pohja mihin lähteä rakentamaan menestyvää joukkuetta.
Eero Innamaan sopimusta Kauhajoen Karhu Basketiin ei olla ilmeisesti vielä virallisesti julkaistu mihinkään, mutta on kuitenkin sinne menossa? Hieno juttu nuorellemiehelle ja tulee varmasti pärjäämään Korisliigassa! Mites Mikael Sandberg? Ässä tuskin haluaa Kaarinan Uraan mennä? Mielestäni hänen kuitenkin tulisi Korisliigassa pelata.
Tulisikohan ensi kaudeksi jo heti alkuun amerikkalainen vahvistus Kupittaalle? Pelinrakentajalle voisi olla käyttöä?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös