Koripallo.com

KTP 2020-2021

Viestejä
96
Onpa ollut ihana katsoa KTP:n kahta ensimmäistä peliä. Nyt voi jo sanoa, että on hyvät jenkit, sillä Mangano ja Burton ovat molemmat tekijämiehiä. Burtonilla on hyvin persoonalliset liikkeet korin alla mutta pehmeillä käsillä pystyy viimeistelemään ihailtavalla tarkkuudella. Tänään oli kuitenkin erityisen kiva katsoa Lehtorannan peliä. Ehdin jo pelin alkupuolella huokailla että miksei viimeistele itse selkeistä paikoista, mutta hän kantoi joukkuetta pakotetuilla kolmosilla silloin, kun peli muutoin jäätyi. Onneksi upposivat. Lopussa jo ajoikin.

Herrala on kokoaan suurempi pelaaja. Puolustaa ja voittaa tilanteita voimalla ja tahdolla, mutta omia ratkaisuja hän välttelee loppuun saakka, vaikkei syytä olisi.

Thomas on jäänyt vähän värittömäksi. Ensimmäisessä pelissä haki usein omia ratkaisuja, mutta ei oikein onnistunut. Tänäisessä matsissa ei pakottanut. Kiinnitin huomiota siihen, että hänelle pelattiin pallo usein vapaaseen paikkaa kolmosen taakse muttei ottanut heittoa. Sen sijaan astui pari askelta lähemmäs, mistä upotti varman näköisesti.

Kaiken kaikkiaan peli näyttää yllättävän hyvältä näin kauden alussa. Tietenkin vastustajatkin tästä parantavat, joten mitaleita ei ehkä kannata vielä jakaa... Peliä on ilo katsoa!
 
Viestejä
2 782
Burton ja Mangano on ihan ylikylän jätkiä ja sehän jo aika hyvin tiedettiin etukäteenkin.
Ilman lunttausta en olisi uskonut että Thomasin kahden pisteen heitot ovat kahden pelin jälkeen 11/14 eli varsin kovalla prosentilla uppoaa. Täyttää paikkansa ehdottomasti ja varmasti paikkoja tulee kun Burtonia ja Manganoa otetaan todella tarkasti.
Jonttu pelasi nyt haita vastaan niin kuin toivoisin että pelaa loputkin pelit tällä kaudella (5 syöttöä on jo ihan riittävä määrä)
Varsinkin kun Kataja pelin -2 ja tehokkuus 8 vaihtui Hai pelin +18 ja 28 tehokkuuteen. Toivottavasti tehot pysyy myös kovempia joukkueita vastaan.
Tuohon kun vielä saadaan sairastupa tyhjäksi niin saadaan penkille leveyttä.
 
Viestejä
409
Sanoisin että vaikka otteet ovat olleet alku kaudesta hyviä. En silti malta odottaa herra Hugginsin tuloa. Jotenkin tuntuu että tällä hetkellä vaikka voittoja on tullut KTP peli suorastaan huuta tämän tyylisen pelaajan mukaan tuloa. Se heitto uhka jonka uskon Hugginsin tuovan joukkueeseen tuplaa omalla olemisellaan Burtonin ja Mangano mahdollisuudet jyrätä vielä kovemmin korin alla. Odottavan aika on pitkä vai miten se meni ;)
 
Viestejä
99
En vielä suuremmin pyörittelisi jänisräikkää menestymisen suhteen. Molemmat voitot alemman jatkosarjan porukoista. Kataja oli rampa, toki kuten kotijoukkuekin, mutta katajalta puuttui juurikin isonpään kalustoa. Hait taas on divarin keskitason porukka, joka tulikin voittaa. Mangano ja Jonttu on tällä hetkellä ainoita vertailun kestäviä tekijöitä. Burton katoaa todennäköisesti näkymättömiin kun saa vastaansa enemmän voimaa ja massaa omaavia kavereita

Ps. Tätä Herralan rekryä ei voi kun ihmetellä. Ylimielin kaveri, jonka pääviat voi koitua joukkueelle ongelmaksi. Tekemistä kun katsoo kentällä niin oikea paikka olisi Eaglesissa puolustuksen linjamiehenä. Maksetaankohan tuolle vielä jotain?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
450
Kyllähän se näin on että tänä vuonna meillä on ihan täysipäiset jenkulat, niin kentällä kuin toivottavasti sen ulkopuolellakin ja joukkuehenki tuntuu hyvältä joka on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista joka tulee viimeistään, esiin pleijareissa. Joukkueen peli monipuolistuu ( kolmosuhka ) kun pomppuihme ja homppa saadaan mukaan kentälle. Tällä ryhmällä peli on kulkenut kuitenkin hyvin kun mietitään että joukkueen kasaus meni myöhäiselle, nyt Huggins kohta mukaan ja sitten haastamaan tosissaan muita kärkijoukkueita, että se petopatsas olisi meillä kun kevät koittaa...
 
Viestejä
131
En vielä suuremmin pyörittelisi jänisräikkää menestymisen suhteen. Molemmat voitot alemman jatkosarjan porukoista. Kataja oli rampa, toki kuten kotijoukkuekin, mutta katajalta puuttui juurikin isonpään kalustoa. Hait taas on divarin keskitason porukka, joka tulikin voittaa. Mangano ja Jonttu on tällä hetkellä ainoita vertailun kestäviä tekijöitä. Burton katoaa todennäköisesti näkymättömiin kun saa vastaansa enemmän voimaa ja massaa omaavia kavereita

Ps. Tätä Herralan rekryä ei voi kun ihmetellä. Ylimielin kaveri, jonka pääviat voi koitua joukkueelle ongelmaksi. Tekemistä kun katsoo kentällä niin oikea paikka olisi Eaglesissa puolustuksen linjamiehenä. Maksetaankohan tuolle vielä jotain?

Harvinaisen negatiivinen asenne sulla on siihen nähden, että joukkue ei ole ollut yhdessä vielä kuukauttakaan, ja edelleen Huggings on poissa.

Vastukset eivät toki ole päätä huimanneet ja hyvä niin, itseluottamuksen kannalta tärkeämpi saada pari voittoa kuin pari tappiota alkuun. Nää voitot voi myöhemmässä vaiheessa olla erittäin tärkeitä, joten ollaan tyytyväisiä että ne on saatu ja katsellaan mitä tuleman pitää kun vastukset kovenee ja oma joukkue hitsaantuu yhteen. Jos tällä meiningillä mentäisiin vielä tammikuun puolella, olisin huolissani.

Herralan rekryä en itsekkään ymmärtänyt, mutta ainakin nämä pelit mitä olen itse nähnyt niin on puolustanut hyvin ja antaa huiliaikaa Jontulle/Thomasille ja tulevaisuudessa Huggingsille. Ja jälkimmäisen tultua mukaan rooli varmasti vielä pienenee.

Hyökkäyksen suhteen KTP varmasti heikentyy Herralan ollessa kentällä, mutta puolustuksen suhteen vahvistuu. Silloin kentällä pitää olla muita ratkaisijoita, joille pallo pelataan.

Hölmöä verrata kahden pelin jälkeen, mutta kuin about samaa paikkaa pelaavat, molemmat mielestäni täyttävät tällä hetkellä paikkansa.

Herrala, ka:
4,0 pts, 5,0 rb, 3,5 as, 10,5 tehokkuus, +/-=6,0
Kuukkanen, ka:
4,0 pts, 0,5 rb, 1,5 as, 1,5 tehokkuus, +/-=8,5

Burton tullaan tuplaamaan varmasti myös tulevaisuudessa ja sen takia sinne korinläheisyyteen pitäisi saada eri suunnista leikkauksia (Mangano/Thomas/Jonttu), joille paikkoja avautuu tuplauksen myötä ja jos ne rotaatiot ei toimi, niin kolmoskaarelle pitäisi jäädä tilaa (Huggings/Mangano/Jonttu/Kuukkanen).

Tämä asia on toki taas valmennuksen tehtävä saada porukka liikkumaan järkevästi, kun pallo on korin läheisyydesssä Burtonilla.

Onneksi hänellä on taito syöttää, vaikka kaukoheitot ovatkin pieni heikkous, kun taas Manganon pystyy ratkaisemaan kaukaakin.

Ollaan niin sanotusti jännän äärellä tulevaisuuden suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
69
Katselin Korihait-matsin Ruudusta ja katsoin erityisesti Herralan otteita, koska joensuulainen ystäväni, entinen Katajan pelaaja, oli kehunut häntä. Tärkeä palaseltahan Herrala erinomaisena puolustajana näyttää KTP:lle. Tuli mieleen vähän Ailuksen Reiska.
 
Viestejä
417
Mangano ja Jonttu on tällä hetkellä ainoita vertailun kestäviä tekijöitä. Burton katoaa todennäköisesti näkymättömiin kun saa vastaansa enemmän voimaa ja massaa omaavia kavereita

Niin, tuskin siellä Ranskan Pro A:ssa tai B:ssä on ollut yhtään isompaa kaveria vastassa, ihan vinkuheiniä kaikki. Mahtanee Burton suorastaan järkyttyä korisliigan tämän kauden JÄTTEJÄ, enkä ihmettelisi jos mies varaisi samantien lentolipun takaisin sinne lintukotoon, mistä hän on tullutkin. Eikun...

Ja pienemmällä sarkasmilla jatkaen, mielestäni ihan lupaava sarjan aloitus, ottaen huomioon miten vähän joukkue on ollut yhdessä, ja kuten muutkin ovat todenneet, se "paras" jenkki puuttuu vielä paletista. Toivotaan, että saadaan mies jo tiistaina mukaan, tosin viisaintahan olisi lepuuttaa vielä seuraavaan peliin asti, kun näilläkin pärjätään ja Vilpas ei kuitenkaan ole se köykäisin vastustaja. Itselleni Thomas on vielä vähän kysymysmerkki, mutta urheilullisuutta sekä pitkää hypäriä näyttäisi löytyvän, eli kun roolit selkenevät Hugginsin tulon ja yhteistreenien myötä, niin oletan, että myös Thomas pääsee hyödyntämään Isojen Poikien tuplausta.
 
Viestejä
99
En pitäisi Pro B:tä kovin paljon kummallisempana sarjana kuin korisliiga. Mm. Seppälä tekee sielä samoja tilastoja kuin kotimaan liigassakin teki. Pro A:n tilastoja kun Burtonilta katsoo niin on ollut melkoinen statisti ja siksi lienee pelannut vain vajaan kauden sarjaa. B:ssä kaveri on pelaillut ihan kelpo tilastot, mutta ottaen huomioon liikkuvuuden puutteen, aiheuttaa omat haasteensa joukkueelleen. Eli en nyt vielä loisi Burttonista mitään kulttihahmoa, joka on laskeutunut Pro A:sta korisliigaan tekemään taikoja.[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
131
En pitäisi Pro B:tä kovin paljon kummallisempana sarjana kuin korisliiga. Mm. Seppälä tekee sielä samoja tilastoja kuin kotimaan liigassakin teki. Pro A:n tilastoja kun Burtonilta katsoo niin on ollut melkoinen statisti ja siksi lienee pelannut vain vajaan kauden sarjaa. B:ssä kaveri on pelaillut ihan kelpo tilastot, mutta ottaen huomioon liikkuvuuden puutteen, aiheuttaa omat haasteensa joukkueelleen. Eli en nyt vielä loisi Burttonista mitään kulttihamoa, joka on laskeutunut Pro A:sta korisliigaan tekemään taikoja.
[/QUOTE]

Niin tai näin, kyseessä on nyt korisliiga, joten annetaan miehen pelata ja päästä kuntoon.

Pääkoppa tuntuisi pelaavan paljon paremmin kuin Pinkstonilla, Danielsilla ja hammassuojavesselillä yhteensä viime kaudella.
 

CZ

Viestejä
507
En pitäisi Pro B:tä kovin paljon kummallisempana sarjana kuin korisliiga. Mm. Seppälä tekee sielä samoja tilastoja kuin kotimaan liigassakin teki. Pro A:n tilastoja kun Burtonilta katsoo niin on ollut melkoinen statisti ja siksi lienee pelannut vain vajaan kauden sarjaa. B:ssä kaveri on pelaillut ihan kelpo tilastot, mutta ottaen huomioon liikkuvuuden puutteen, aiheuttaa omat haasteensa joukkueelleen. Eli en nyt vielä loisi Burttonista mitään kulttihahmoa, joka on laskeutunut Pro A:sta korisliigaan tekemään taikoja.
[/QUOTE]
Ei tarvitse luoda, on jo kulttihahmo:cool:
 
Viestejä
146
Kyllä minä ainakin pidän Herralaa varsin hyvänä hankintana, varsinkin kun sitä pitkää kotimaista ei saatu hankittua.
Noilla mitoilla oleva takamies pystyy aivan erilailla puolustamaan pidempää vastustajaa vaihdoissa, kun joku perus 180 senttinen.
Jokainen menestyvä joukkue tarvitsee myös sen haalariosaston, mikä laittaa kroppaa likoon ja pimentää vastustajan kuuman pelaajan. Näitä on nähty ainakin hyvin Loimaan, Pyrintö ja Lahden menestyskausilla.
Kaikki joukkueelle arvokas työ ei näy tilastoissa ja pisteissä. Ja jos tilaa annetaan, niin kyllä Herrala pisteitäkin tekee, mikä nähtiin viime kauden Ktp - Joensuu matsissa karvaalla tavalla silloin
Toi kyllä energiaa kentälle kauden avauspelissäkin, mistä ois kyllä pisteet matkannut Joensuuhun, ellei Herrala ja Rautasalo painostanut Joensuun takamiehet paniikkiin
 
Viestejä
2 089
Kirjotellaan tänne kun ei muuallekaan.

Sarjan&Ruudun legenraadisin kommentti on toist. se kun Riku Tapio kehuu kuinka Roope Mäkelä on tehnyt taustatyönsä jälhyvin.

Roope on varmaan hyvä tyyppi mutta itsekin sanoo aina että ei tunne muita joukkueita&pelaajia&pelityylejä.

Siinä sitä taustatyötä

Sori näppäilyvirmeistä. Pakkanen rankoi.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 815
Kyllä minä ainakin pidän Herralaa varsin hyvänä hankintana, varsinkin kun sitä pitkää kotimaista ei saatu hankittua.
Noilla mitoilla oleva takamies pystyy aivan erilailla puolustamaan pidempää vastustajaa vaihdoissa, kun joku perus 180 senttinen.
Jokainen menestyvä joukkue tarvitsee myös sen haalariosaston, mikä laittaa kroppaa likoon ja pimentää vastustajan kuuman pelaajan. Näitä on nähty ainakin hyvin Loimaan, Pyrintö ja Lahden menestyskausilla.
Kaikki joukkueelle arvokas työ ei näy tilastoissa ja pisteissä. Ja jos tilaa annetaan, niin kyllä Herrala pisteitäkin tekee, mikä nähtiin viime kauden Ktp - Joensuu matsissa karvaalla tavalla silloin
Toi kyllä energiaa kentälle kauden avauspelissäkin, mistä ois kyllä pisteet matkannut Joensuuhun, ellei Herrala ja Rautasalo painostanut Joensuun takamiehet paniikkiin

Moi Joni.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös