Koripallo.com

Lapuan Kobrat 2020-2021

Viestejä
260
Kobrahaaveet 2020-21

Ensimmäinen kausi Ville Turjan alaisuudessa oli rikkonainen ja ailahteleva. Faktaa on, ettei tällä kertaa Lapualla onnistuttu kovinkaan hyvin jenkkivalinnoissa. Oikeastaan ketään neljästä vahvistuksesta ei toivo näkevänsä Kobrien paidassa ensi kaudella.

Ketä sitten käärmelaumassa olisi kiva nähdä? Viime kauden joukkueesta Antto Nikkarisen suo edelleen johtavan takakenttää. Antolla on 1+2 soppari, joten toivoa sopii, että molemminpuolinen optio on jo hyvissä ajoin lunastettu.

Fiifi Aidoo ei montaa ottelua ehtinyt Kobrissa vaikuttaa, mutta osoitti olevansa Nikkarisen kakkosmieheksi kuin nenä päähän. Ehdottomasti Aidoolle jatkosopparia, jos mahdollista on.

Jussi Turja ja Juho Lehtoranta olivat ja ovat parhaimmillaan oivallinen kaksikko Korisliiga-joukkueessa. Levittävät kaarella kivasti. Kaksikosta molemmat joskus vähän mököttävät, kun ei suju. Kun pää pysyy kasassa, niin homma toimii.

Lauri Toivosen alkukausi oli luvalla sanoen heikko. Loppua kohti Toivonen kuitenkin näytti, että annettavaa yhä riittää. Toivottavasti kapteeni jatkaa Lapualla vielä kolmannenkin kauden.

Jenkkinelikkotoiveita: Nyt on hankittava kunnon sentteri, joka on selkeä uhka myös selkä korille päin. Nikkarisen avuksi pitäisi myös olla alley-ooppien päättäjä. Kakkospaikalle skoraavampi vaihtoehto kuin Lewis oli.

Ville Turja osoitti olevansa Korisliiga-valmentaja, mutta hän ehdottomasti kaipaa avukseen kunnon kakkosvalmentajan, joka on joukkueen arjessa mukana. Nyt Turjan ruutu oli turhan suuri, kun Nenad Stefanovic ei juuri päivittäisessä harjoittelussa mukana ollut. Olisi mahtavaa saada Turjan vierelle joku nuori tai vaikka kokenutkin valmentaja, kuka voisi olla?

Hot taket: Miten pitkälle koronavirus vaikuttaa ensi kauteen? Kobrien kannalta olisi hienoa nähdä tässä erikoisessa tilanteessa paluumuuttajia. Jos Perttu Blomgren ei vielä aloitakaan rapakon takana, niin voisiko lupaus aloittaa kautensa kasvattajaseurassaan? Huhujen mukaan Peetu Drockila palaa kesän jälkeen lakeuksille. Siinä on ehdottomasti hyvä lisä rosteriin. Entä voisiko Mika Nuolivirta olla seuraava, joka hakee Kobrista vauhtia uralleen?
 
Viestejä
493
 
Viestejä
599
Saadaanko Lapualla joukkuetta kasaan?
 
Viestejä
978
Kyllähän siinä aina hieman kauemmin on mennyt kuin muualla mutta joukkue sinne on aina saatu.
 
Viestejä
599
Kyllähän siinä aina hieman kauemmin on mennyt kuin muualla mutta joukkue sinne on aina saatu.
Jospa lapualla tiedetään jo että sarja alkaakin vasta Tammikuulla 2021 niin eivät vielä hötkyile.
Niin onkohan vielä yhtään pelaajasopparia?
 
Viestejä
86
Tosiaan viime kesänä ilman koronan tuomiakin haasteita ensimmäiset sopimukset julkaistiin heinäkuun loppupuolella, niin miksi nyt kuuluu jo puhetta että ensi kaudella Lapualla ei pelattaisi liigaa? Kaikki on toki mahdollista.

Harmi kun Toivonen ei jatka, hoiti oman roolinsa mielestäni todella hyvin. Mistäköhän saadaan kotimainen iso pelaaja vai saadaanko ollenkaan. Nikkarisen sopimus taisi tosiaan olla 1+2, olisi mukava pian tietää missä mennään tämän tilanteen osalta.
 
Viestejä
148
Oikein mukava uutinen Nikkarisen jatko seuraavat kaksi vuotta. Nyt vielä Aidoolle ja Lehtorannalle jatkopahvit ja Drockila taas takaisin (kuten jo viime syksynä uumoiltiin) niin takakenttä on aika lailla valmis ja täysin kotimainen.

Toivosen lähtö ei sinänsä harmita, hyvä tyyppi ja nöyrä joukkuepelaaja, mutta aika aseettomaksi jäi hyökkäyspäässä viime kaudella ja pakkipäässäkin hitautta käytettiin hyväksi. Tsemppiä kuitenkin Nokialle!

Näyttäisi siltä, että isoon päähän ei löydy yhtään kotimaista pelaajaa mikä ei ole mikään ongelma, koska kelpo parimetrisen jenkin saa varmasti samalla rahalla kuin keskiverto ison kotimaisen, joita on vähän tarjolla.

Jos kotimainen runko on Nikkarinen, Turja, Aidoo ja Lehtoranta + Drockila ja junnut, jenkkirekryistä kolme menisi 4-5 paikoille ja sitten yksi 2-3 paikan takamieslaituri. Toivottavasti tänä vuonna saataisiin vähän kovempia levarimiehiä sekä ainakin yksi koriraudan yläpuolella operoiva jenkki, jolle Antto voi laittaa alleyooppeja.

Ihan hyvältä kuulosti V.Turjan ajatukset myös siitä, että jenkkirekryissä painotetaan luonnetta myös entistä enemmän. Okei olihan Capps kova skoraaja, mutta ei missään nimessä voittava pelaaja kokonaisuudessaan. Jos tähän muottiin sopivia mahdollisia paluumuuttajia miettii niin toiveissa olisi joku näistä: Waterman, Larry Andersson, Paul Carter, Mike Morsell.
 
Viestejä
148
Erittäin positiivinen ensimmäinen kiinnitys. Ennen kaikkea todella viihdyttävä pelaaja ja tilastojen perusteella heitot uppoaa kohtuullisen hyvillä prosenteilla läheltä ja kaukaa, erittäin aktiivinen levypallopelaaja, uralla myös tunnustuksia puolustuspelaamisesta. Tulee päättämään aika monta nopeaa hyökkäystä Anton syötöstä donkkiin.

Jos tosiaan Aidoo ja Lehtoranta vielä jatkaa, tämä saattaa olla se meidän 2-3 paikan "pikkujenkki" ja loput jenkit onkin isompaan päähän. Lupaa levypallopeliin hyvää.

Ehdottomasti parannus Boggsiin nähden.
 
Viestejä
41
Itse mietin että tuleeko noilla mitoilla Suomessa levypalloja (193/74). Ainakaan hyökkäyspäässä pienikin kosketus ja mies on maassa :(.
 
Viestejä
148
Itse mietin että tuleeko noilla mitoilla Suomessa levypalloja (193/74). Ainakaan hyökkäyspäässä pienikin kosketus ja mies on maassa :(.
Jos vertaa ex-kobra&nokia Larry Anderssonia, Kanadassa levareita kertyi vajaa 7 per peli ja Suomessa lähes saman verran. Ei silti varmastikaan yhtä paljon levareita Gaines hae Suomessa kuin Kanadassa, mutta hyvät levypallostatsit kertovat kuitenkin aktiivisuudesta levypallopeliin mikä viime kauden jenkeillä Lapualla oli erittäin heikkoa, mm. saman pelipaikan Boggs, urheilullinen vajaa 2m laituri haki puoleen tuntiin 4 levyä per peli.
 
Viestejä
2 787
Tuolta Kanadan liigasta on viime aikoina tullut aika monta pelaajaa Suomeen, jopa kanadalaisia. Liiga on vielä melko nuori ja kun mulla ei ollut juuri tietoa sarjasta niin googletin hieman tietoa. Joukkueiden palkkakatto on 100,000 euroa per kausi (150,000 Kanadan dollaria), eli hieman alle 10,000 € / pelaaja / kausi, kausikin on vain n 5-6 kk, kun Suomessakin pari kuukautta pidempi. Eli tuolla Kanadassa palkat ovat vielä alempana kuin Suomessa. Viime kaudella Ura ilmoitti pelaajabudjetikseen 170K €, muut joukkueet 200K-450K €
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös