Koripallo.com

Lauri Markkanen - mies ja legenda

Viestejä
1 373
Tällä kaudella on puhuttu paljon siitä miten Lauri on puolustuksessa saanut ns. "first step" nopeesti mutta tässä pelissä se puuttui täysin. Porzingis oli kolmosen viivalla vapaasti kolme kertaa ja Markkanen juoksee aivan myöhässä käsi pystyssä sinne. Miten voi nukkua noin pahasti, nousiko oikeasti hattuun kansainvälinen huomio?
 
Viestejä
3 018

Tähän en ihan helposti usko, mutta jalat vaikuttivat jääneen pukuhuoneeseen tällä kertaa. Ihan ok tehot (pisteet yli uran KA:n) siitäkin huolimatta, puolustus toki heikkoa.
 
Viestejä
73
Kahden päivän tauko tuli kohtaan, jossa joukkueella oli ollut tosi hieno flow. Aika monella oli pukukoppijalat tänään. Ihan turhaa ois hakea Laurista tai kenestäkään vikaa enemmän kuin toisesta. Clarksonia lukuun ottamatta kaikki starttaajat oli aika matalalla intensiteetillä.
 
Viestejä
2 970
Täällähän ei pitäisi foorumilaisten suhteen henkilöön mennä, vaan pitää keskustelu aiheessa, mutta jos yhden pienen kysymyksen saan Laurin omalle Skip Baylesille Pyynikiltä esittää, niin katsotko useinkin pelejä livenä?
 
Viestejä
7 496
Tällä kaudella on puhuttu paljon siitä miten Lauri on puolustuksessa saanut ns. "first step" nopeesti mutta tässä pelissä se puuttui täysin. Porzingis oli kolmosen viivalla vapaasti kolme kertaa ja Markkanen juoksee aivan myöhässä käsi pystyssä sinne. Miten voi nukkua noin pahasti, nousiko oikeasti hattuun kansainvälinen huomio?
hmph... mun piti nyt ihan kattoa porzingis highlightseja näkyisikö näitä kolmea tilannetta niissä, kun ei pelin aikana tullut semmosta mielikuvaa, että olihan nimenomaan Lauri tosi huono. Yksi näkyi ja sekin johtuu käytännössä siitä, miten Jatsi puolustaa palloskriinia. Kyse ei ollut mistään first-stepeistä tai onko mies hereillä vai ei. Ajoituksista ja kommunikoinnista ehkä, mutta silloin kun on tommonen pick&pop pelaaja, kuin porzingis vastassa, niin mun mielestä drop coverage on aika huono idea. Heitän vastakysymyksen, oliko wizardilla niin taitavat takurit, että oli pakko pelata drop coveragea palloscreeneissä koko peli?

Utahin pitäisi harjoitella joku muukin palloscreeni puolustus, siitä huolimatta että puolustuspään terävimmät lukot ja kaverit eivät löyty takamiehistä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
296
Järkyttävää luettavaa taas täällä heti Laurin vähän huonomman ottelun jälkeen. Kyllä myös tästä pelistä pitäisi löytyä pelkkää positiivista sanottavaa. Hyi Pyynikki.

On ollut hauskaa nähdä, miten menestyksen nälkäiset suomalaiset ovat tulleet apajille niin foorumeita kuin twittereitäkin pitkin. Harvasta noista nyky-Lauria kovaa hehkuttavista on näköhavaintoja Bullsin viimeisiltä kausilta tahi viime Cavs kaudelta.
 
Viestejä
1 373
hmph... mun piti nyt ihan kattoa porzingis highlightseja näkyisikö näitä kolmea tilannetta niissä, kun ei pelin aikana tullut semmosta mielikuvaa, että olihan nimenomaan Lauri tosi huono. Yksi näkyi ja sekin johtuu käytännössä siitä, miten Jatsi puolustaa palloskriinia. Kyse ei ollut mistään first-stepeistä tai onko mies hereillä vai ei. Ajoituksista ja kommunikoinnista ehkä, mutta silloin kun on tommonen pick&pop pelaaja, kuin porzingis vastassa, niin mun mielestä drop coverage on aika huono idea. Heitän vastakysymyksen, oliko wizardilla niin taitavat takurit, että oli pakko pelata drop coveragea palloscreeneissä koko peli?

Utahin pitäisi harjoitella joku muukin palloscreeni puolustus, siitä huolimatta että puolustuspään terävimmät lukot ja kaverit eivät löyty takamiehistä.

okei, niitä oli 2. Lauri seikkailee molemmissa tilanteissa tollasella alueella missä ei tapahdu yhtään mitään ja sitten kun huomaa että porzingis onkin vapaana kolmosen takana niin menee sinne. Ei kai kukaan voi olettaa että conley puolustaa näisssä tilanteissa Porzingisia? Lauri oli käsittämättömän hidas tässä pelissä, ei sitä saa selittämällä paranemaan.

Ja ennen tota toista kolmosta oli tämäkin vielä. (video näyttää näköjään väärän pelin mutta klitkatkaa sitä play nappulaa siitä listasta niin tulee oikea).

Ihan sivusta katsojana koko pelissä. Nää on semmosia virheitä että jos pelaaja olisi joku muu kuin Markkanen niin varmasti löytäisi itsensä penkiltä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 113
Porzingis oli kolmosen viivalla vapaasti kolme kertaa ja Markkanen juoksee aivan myöhässä käsi pystyssä sinne. Miten voi nukkua noin pahasti, nousiko oikeasti hattuun kansainvälinen huomio?

Voisitko kuvitella sellaista vaihtoehtoa, että se oli ihan Utahin taktiikkaa? Eli siis että noissa pick-and-rolleissa otetaan muut optiot pois mutta Porzinsingisin kolmosesta ei niin välitetä.. Ennen Utah -peliä Porzingis oli heittänyt neljässä edellisessä pelissä kolkit 4/20.
 
Jos toi olis ollu gameplan niin siinä tapauksessa olis varmaan switchannu noissa screeneissä niin että Conley olisi jäänyt siihen Porzingisin luo. Ei Porzingis kuitenkaan niin huono heittäjä ole että hänet ihan vapaasti voi jättää siihen.
 
No eihän se Porzingis sitten tietenkään poppaa kolmosen taakse, jos Utah Conleyn vaihtaa siihen. Kuten monta kertaa jo nähtiinkin.. Tottakai hyökkäys aina reagoi siihen heitä parhaiten hyödyntävällä tavalla.

Ihan selkeästi Utahin taktiikkana oli pelata juurikin droppia noissa tilanteissa eli jättää Porzingisit ja Hatchimurat auki tuolle kaukoheitolle.. Mutta kuten raappa jo edellä kirjoittikin, niin muutaman kerran Lauri ja Olynyk seikkailivat ihan turhan kauan maalatulla alueella vaikka olisi voinut mennä aikaisemmin jo poppaavaan isoon kiinni. Tuo oli sitä huonon energian pelaamista, josta kirjoitin jo Utah -ketjussa.
 
Viestejä
7 496

okei, niitä oli 2. Lauri seikkailee molemmissa tilanteissa tollasella alueella missä ei tapahdu yhtään mitään ja sitten kun huomaa että porzingis onkin vapaana kolmosen takana niin menee sinne. Ei kai kukaan voi olettaa että conley puolustaa näisssä tilanteissa Porzingisia? Lauri oli käsittämättömän hidas tässä pelissä, ei sitä saa selittämällä paranemaan.

Ja ennen tota toista kolmosta oli tämäkin vielä. (video näyttää näköjään väärän pelin mutta klitkatkaa sitä play nappulaa siitä listasta niin tulee oikea).

Ihan sivusta katsojana koko pelissä. Nää on semmosia virheitä että jos pelaaja olisi joku muu kuin Markkanen niin varmasti löytäisi itsensä penkiltä.

No me nyt ollaan ilmeisesti vaan täysin eri mieltä asioista. Mun mielestä noi klipit nyt katottua siellä oli tasan yksi selkeä puolustusmoka ja se oli tuo Porzingisin putback donkki, jossa Laurin olisi pitänyt mies sulkea pois. Utahin puolustus on perustunut aika vapaaseen tilanteiden lukuun ja vaihtoihin. Ei noissa minusta semmosta sivusta seisoskelua näy, varsinkin kun siellä velhoilla osui kaaren takaa kyllä joku muukin kuin Porzingis.

Nuo kolmoset oli täysin pelikirjan mukaisie drop coverage puolustuksia tai en millään usko, että Lauri itsekseen keksii että tänään ja nyt puolustetaan drop coveragella (varsinkin kun muutkin isot sitä puolusti). Ehkä viimeisessä kolkissa olisi voinut lukea tilanteen himpun nopeammin, että olisi kerennyt vähän paremmin Porzingisiin, mutta silti hän olisi saanut siitä heiton ilmaan. Tuolla klipeissä on muuten myös esim Gay puolustamassa tilanteen ihan samalla tavalla, sillä erolla että ajo vietiin syvemmälle ja Gay jäi ajajaan kiinni, kuten alkuperäinenkin puolustaja, jouduttiin puolustuspään rotaatioon ja Porzingisin oli helppo ajaa Sextonia vastaan.

Unohdin toki, on Utahilla toinenkin tapa puolustaa palloskriini ja se on tuo vaihto ja sehän noissa klipeissä nähtiin myöskin, ettei toiminut, kun vuorotellen conleyt ja kumppanit eivät pystyneet tekemään mitään Porzingisiä vastaan (tästä taisin jo tuonne utah-ketjuun kirjottaa).

Mutta kun kerran puhut virheistä, mistä joutuu penkille, niin osoita nyt yksi sieltä. Noi voin silti sanoa, että ne kolmoset eivät olleet "väärin" puolustettu. Paremmin voi puolustaa aina...
 
Viestejä
1 434
No eihän se Porzingis sitten tietenkään poppaa kolmosen taakse, jos Utah Conleyn vaihtaa siihen. Kuten monta kertaa jo nähtiinkin.. Tottakai hyökkäys aina reagoi siihen heitä parhaiten hyödyntävällä tavalla.

Ihan selkeästi Utahin taktiikkana oli pelata juurikin droppia noissa tilanteissa eli jättää Porzingisit ja Hatchimurat auki tuolle kaukoheitolle.. Mutta kuten raappa jo edellä kirjoittikin, niin muutaman kerran Lauri ja Olynyk seikkailivat ihan turhan kauan maalatulla alueella vaikka olisi voinut mennä aikaisemmin jo poppaavaan isoon kiinni. Tuo oli sitä huonon energian pelaamista, josta kirjoitin jo Utah -ketjussa.
Paikka: Pyynikin Toivottoman keittiö
Aika: sunnuntaiaamu

LAPSET (kuorossa): "Hyvää isänpäivää iskä!!!"

PT (siirtää päiväkodissa tehdyt onnittelukortit paperinkeräyslootaan): "Tämä Wizards-peli oli hyvä esimerkki siitä, miten huono Markkanen on dropissa. Aivan kuin mies olisi kohdannut yhden NBA:n yleisimmistä puolustusmuodoista tällä kaudella ekaa kertaa. Lauri jää jatkuvasti skriinin jälkeen peruuttelemaan tehottomasti ei-kenenkään-maalle, häiritsemättä sen enempää rollaajaa kuin pallonkäsittelijääkään. Olynyk ja varsinkin Kessler kärsivät samasta ongelmasta - viimeksimainittu ei edes nostanut kättä eteen kun takamiehet nakuttivat lähietäisyydeltä floatereilla ja hypäreillä pinnoja tauluun. Kaiken kaikkiaan Utahin point of attack -puolustus on ollut viime aikoina todella kehnoa."

LAPSET (itkuisina): "Iskä, miten Markkanen voi olla näin raskaalla jalalla parin lepopäivän jälkeen?"

PT: "Sen kun tietäisi, lapset. Sen kun tietäisi."
 
Viestejä
1 101
On ollut hauskaa nähdä, miten menestyksen nälkäiset suomalaiset ovat tulleet apajille niin foorumeita kuin twittereitäkin pitkin. Harvasta noista nyky-Lauria kovaa hehkuttavista on näköhavaintoja Bullsin viimeisiltä kausilta tahi viime Cavs kaudelta.
Oliko se sinulle jotenkin ihan uusi ja ennalta-arvaamaton ilmiö, että urheilija kiinnostaa enemmän silloin kun menestyy hyvin?
 
Viestejä
1 434
Kyllä se on Lauri-fanipojat kuulkaa nyt niin, että Markkasen päivät Utahin ykkösoptiona (tai edes kakkosena) ovat tukevasti takanapäin. Vaikka miten haluttiin toivoa, että mies olisi jotenkin taianomaisesti eurokisojen inspiroimana muuttanut passiivista perusluonnettaan, ei se taida oikeassa elämässä ihan niin helppoa olla. Tämä alkukausi oli sittenkin taas yksi FebruLauri-pätkä, joka meni ohi.

Tämä oli jo kolmas peli peräkkäin rumasti miinuksella. Optimistisimmankin Lauri-erikoisjoukkojen kommandon lienee pakko todeta, että juuri nyt ei kovin hyvin mene. Ollaan siinä pisteessä, että Markkanen syöttelee korin alta kulmaan Vanderbiltille, joka on muutamasta tämän kauden tuurikoristaan huolimatta umpisurkea heittäjä. Ja kyllähän Lauri sen tietää - kyse lienee enemmänkin siitä, että PJ Tuckerin kaltainen superfyysinen jässikkä saa Markkasen aivan tolaltaan jatkuvalla tönimisellä ja rouhimisellaan, ja silloin on helpompi antaa pallo pois kuin näyttää tyhmältä jäädessään post-liikkeissä jumiin päätä lyhyempää kaveria vastaan. Ei Lauri ole koskaan osannut pelata tuollaista painin sekaista koripalloa.

Tämä on se resepti jolla Markkasen (ja monen muunkin vastaavan tyyppisen pelaajan) pystyy ottamaan pois pelistä: get physical. Ei Lauri kontaktia "pelkää", mutta kun on taito- ja rytmipelaaja, tuo rouhiminen vaan vie niin paljon energiaa ettei sitä enää jää sinne korispuolelle käytettäväksi. Sitten alkavat kolmoset lennellä heloiksi ja syötöt näyttävät 50% liian hiljaisilta ja veltoilta.

Mutta joo. Nyt jo on nähtävissä, että joukkuekaverit ovat menettämässä luottamusta Markkaseen, eikä palloa tule enää edes Conleyltä entiseen malliin. Puheet All Star -pelistä voidaan unohtaa.
 
Viestejä
2 113
Mutta joo. Nyt jo on nähtävissä, että joukkuekaverit ovat menettämässä luottamusta Markkaseen, eikä palloa tule enää edes Conleyltä entiseen malliin.

giphy.gif
 
Viestejä
1 434
Ei ne facepalmit sitä muuta, että se on alamäkeä nyt. Markkanen ei todellakaan ole vielä vakiinnuttanut asemaansa siinä määrin, että miehelle sallittaisiin starojen tyyliin huono jakso, joka ei vaikuta mihinkään.

NBA:ssa voi nousta kaikkien huulile nopeasti ja yhtä nopeasti pudota sieltä pois. Kummastakin tämän kauden Markkanen on hyvä esimerkki.
 
Jos tässä jotain muutakin silti osoitella, niin otteluohjelman laatijat ja koutsi. Utahin startterit on kaks edellistä matsia olleet ihan unessa. Joko huonoja heittoja tai heikkoja rakaisuja muuten. Kaikista käsittämättömintä tässä on se, että Conley on 35 vuotta vanha, Markkasen heikkous b2b jälkimmäisissä osissa erityisen hyvin kaikkien tiedossa, ja että Utahilla on nuo kakkosvitjan miehet aika erinomaisesti suorittaneet...Ja siitä huolimatta koutsi on vähän turhankin isoja minuutteja sterttereilla kellottanut tässä ruuhkassa.

Mut se mikä ON fakta: Markkasen kestävyyden on tultava astetta kovemmaksi tulevaisuutta ajatellen. Sen suorittaminen b2b jälkimmäisessä osassa on edelleen kaukana siitä, mitä se on tuoreemmillaan. Sitä en tiedä miksi lauantain matsi Laurilta ja koko starttaavalta jengiltä oli nii heikko, liekö sitten se endorfiinitasot olleet taivaissa voitosta voittoon kulkiessa, ja sitten kahden päivän tauon aikana tullut alas rytisten ja mieleen tullut kaikkea muuta.
 
Viestejä
296
Ei muut pelaajat Markkasen ympärillä ole maagisesti huonontuneet. Vastustajan puolustus on vaan ottanut Laurin alkukauden aseita pois tiukentamalla puolustusta ja tukkimalla hänelle tärkeitä syöttölinjoja. Markkanen yrittää liikkua kokoisekseen todella paljon hyökkäyspäässä ja turhaa juoksemista kentän ympäri tulee huomaamattaan. Tätä pitäisi vähentää (esim. leikkaa paljon ja ei saa palloa koskaan niihin, koska ovat vaikeita paikkoja syöttää). Lauri on myös ollut aina huono tekemään tilaa syötölle. Muiden pelaajien on vaikeaa syöttää puolustajan läpi.
 
Viestejä
252
Muiden pelaajien on vaikeaa syöttää puolustajan läpi.

Syöttäminen puolustajan läpi ei sovi heikkohermosille. Ainoa joka siihen saattaisi pystyä on Colin Sexton, joka jatkuvasti yrittää myös ajaa puolustajien läpi, mutta toisaalta; Colin ei syötä. Eli vaikea tilanne. Ehkä voisi mieluummin yrittää tehdä vähän enemmän pallottomia skriinejä Laurille.
 
Viestejä
252
Nyt jo on nähtävissä, että joukkuekaverit ovat menettämässä luottamusta Markkaseen, eikä palloa tule enää edes Conleyltä entiseen malliin.

Aika äkkiä meni se pelikaverien luottamus. Alla on kuitenkin alkukauden pelien lisäksi, myös yhteiset preseason-matsit ja leiritys. Mutta sitten; parin keskinkertaisemman ottelun jälkeen luottamus juokkuetoverin pelillisiin kykyihin häviää samantien kuin tuhka tuuleen.

Jos tämä todella pitää paikkaansa, ehkä Jazzin tilalle pitää keksiä joku uusi nimi... 'Utahin Tuuliviirit'? 'Utahin Hetken Lapset'? 'Utahin Kultakalat'? (Kultakalat ovat tunnettuja olemattomasta lyhytmuististaan. Kun kultakala on kylläinen, se uskoo olleensa kylläinen koko elämänsä. Kun se on nälissään, se uskoo aina olleensa nälissään. Kun se on kuolemassa, se uskoo aina tehneensä kuolemaa)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös