Koripallo.com

Miesten EM-karsinta 2011

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
422
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Kiirettä piisaa, mutta koitetaan vähän oikaista ennen kun on päitä vadilla.

Saimme siis FanClubimme kanssa 15kpl ilmaisia lippuja molempiin kotiotteluihin (lue: Unkari ja Portugali), sillä voitimme edellisen vuoden karsinnoissa Koripalloliiton järjestämän fanihuutokilpailun, jonka palkintona olivat nuo lippupaketit kotiotteluun.

Liitto on hommannut ryhmällemme lippuja aiempiin karsintaotteluihin vieraissa mm. Italiaan, Ranskaan, Latviaan, Unkariin ym. Tälläkin kertaa EM-kisojen kohdalla tukeuduimme liittoon, sillä aiemminkin otteluliput ovat heidän kauttaan järjestyneet. Ilmaisista lipuista ei kuitenkaan ole kyse. Ryhmämme maksaa liput itse, mutta liitto järjestää kanavat, joita kautta lippuja tiedustelemme.

Hienoa että reissuun matkaa muitakin ja toivotaan että myös noissa Suomen alkusarjan peleissä olisi sinivalkoista porukkaa, meidänkin lisäksi. Kuten aiemmin mainitsinkin on EM-kisoissa tarkoitus esiintyä Suomen maajoukkueen pelipaidoissa.

Henkseleitä ei ole tarkoitus kenenkään paukutella oli ilmaisia lippuja tai ei. Pahoittelen väärinkäsitystä.
 
Viestejä
395
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Kiitos Commonille vastauksesta! Hyvä, että asiassa on näinkin hieno tausta. Alkuperäinen purkaukseni oli ehkä vähän tyly, mutta perusteiden kysely mielestäni ihan aiheellista.

Harvinaisen epäitsekästä porukkaa muuten tällä foorumilla. Yhtään muuta kateellista ei tunnustautunut lisäkseni. ;)
 
Viestejä
12
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Eiköhän mennä samaan karsitalohkoon Turkin kanssa. www.lshunter.tv:ssä Kreikka pöllyttänyt Turkkia 42-25 nyt puoliaikaan mennessä. Jimey.tv-streamissa aika hyvä kuvakin. No onhan se otettukin OrangeSport-kanavalta (Lepy tiiviin sisarkanava?)
 

._.

Viestejä
593
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Onko Asik ja Erden jo mukana peleissä? Ovat ainakin tähän asti huilanneet vaikka pelaavatkin kisoissa.
 
Viestejä
759
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Ok! Nyt on päästy EM kisoihin. Mutta mitä sitten . Espanjalta tulee turpii 100 pojoo heti kättelyssä :D
Onko se nyt sitten hienoo ;D
 
Viestejä
3 280
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

cshot sanoi:
Ok! Nyt on päästy EM kisoihin. Mutta mitä sitten . Espanjalta tulee turpii 100 pojoo heti kättelyssä :D
Onko se nyt sitten hienoo ;D
Olin laittamassa tähän jotain pitkän kaavan haistattelua, mutta sitten avasin käyttäjän kirjoitushistorian ja päätin kirjoittaa tämän.
 
Viestejä
2 213
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

cshot sanoi:
Espanjalta tulee turpii 100 pojoo heti kättelyssä :D

Olen yrittänyt hieman miettiä millaisia tasoituksia Suomi saisi eri joukkueita vastaan vedonlyöjiltä, josko sieltä löytyisi jotain pelattavaa. Espanjaa vastaan liikuttaneen 30 pisteen paikkeilla.

Monestihan se menee niin, että kun eroa on yli 25 pinnaa, niin johdossa oleva ylivoimainen joukkue lopettaa tosissaan pelaamiseen, ja sitä vaan odotellaan loppuvihellystä.
 
Viestejä
563
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Tanaan sitten koti-peli Unkaria vastaan - voitto olisi hyva ottaa pelista, niin hieman 'helpommat' lahtokohdat sitten Portugali peliin Keskiviikoksi.
Olisi myos hyva jos Mottola ja Haanpaa saisivat hieman minuutteja naissa kahdessa pelissa - jos heidat kisoihin aiotaan ottaa pelaavaan kokoonpanoon.
Vaikka luulisi etta kisoihin saa tuoda mukana pari 'ylimaaraista' pelaajaa joilla voitaisiin esim. loukaantuneet pelaajat turnauksen aikana korvata??

Itsella sellainen olo etta tanaan kylla Unkari kaatuu - sitten Portugalissa voikin olla tiukemmat paikat..
Portugali tulee peliin hyvin levanneena ja toivottavasti tayden areenan edessa, jotta tunnelmaa riittaa Coimbrassa.

Ei muuta kuin halli tayteen tanaan Helsingissa ja antakaa Susille kunnon lahto-juhlat EM-kisoihin... (itse olen toissa pelin aikana Wolves-Fulham pelia kuvaamassa, mutta ehka lopun onnistuu nakemaan jos streamia loytyy).
 
Viestejä
2 567
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Vekara sanoi:
Eiköhän mennä samaan karsitalohkoon Turkin kanssa.

Todennäköisesti ei kyllä mennä Turkin lohkoon, koska Unkari ja Portugali tulevat vielä saamaan kyytiä kertaalleen.

cshot sanoi:
Ok! Nyt on päästy EM kisoihin. Mutta mitä sitten . Espanjalta tulee turpii 100 pojoo heti kättelyssä :D
Onko se nyt sitten hienoo ;D

Älä puhu asioista mistä et tiedä mitään!
 
Viestejä
7 517
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Veikkaisin, että 6500 ja 7000 väliin mennään, mutta ei ihan täpötäyteen tuu. Jännitys tiivistyy.
 
Viestejä
250
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

onko muilla ollut aiemmin urhon nettilähetyksen kanssa sellasta ongelmaa, että ainoastaan normaalilaatuinen kuva näkyy, muttei tuota korkealaatuista?
korkealaatuiseksi kun heittää niin mustaa vain, ääni kyllä..
 

cab

Viestejä
65
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Urho tv nylkkää vaikka on 200 meganen netti. Tuosta "normaali" laatuisesta ei saa selvää. Paskan möivät.
 
Viestejä
404
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

kertokaas nyt mistä voin seurata peliä? ei vaan linkit toimi. teksti live käy.
 
Viestejä
561
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Urhot hei, eiköhän kisojen loppupelit 14.-18.9 pelata Kaunasissa eikä Vilnassa ??
 
Viestejä
2 567
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

EL2K sanoi:
kertokaas nyt mistä voin seurata peliä? ei vaan linkit toimi. teksti live käy.

striimejä ei ikävä kyllä löydy mutta tämä hakkaa nyt ainakin tekstitvn http://live.fibaeurope.com/www/Game.aspx?acc=1&gameID=9448&lng=en
 
Viestejä
2 213
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Vieläkö joku on sitä mieltä, että Möttölän ei pitäisi olla maajoukkueessa?
 
Viestejä
2 532
Vs: Miesten EM-karsinta 2011

Raid,raid, rallallaa.. Hanno rallattelee aika mukavasti hyökkäyksessä ;)
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös